tag:blogger.com,1999:blog-87277995906371649592024-03-13T10:11:36.260+02:00Happy 1Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.comBlogger144125tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-74640847011251725072014-10-06T09:53:00.000+03:002014-10-06T10:24:27.271+03:00XXXIV. Happy End<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqpIy3x_bYkazSqMjf8kNh_z01DX7wj2KP-1ZkSkqTwbhluDuSw-t8YWzdtGqmriSxkGIS_Rz9wvYS5Q9m6vakhZ_jm4LM0yGwQJinA2pp0RPy6LoRWyapbQCrORMP70itOVtbaQJhpXRo/s1600/lomalla_mk.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqpIy3x_bYkazSqMjf8kNh_z01DX7wj2KP-1ZkSkqTwbhluDuSw-t8YWzdtGqmriSxkGIS_Rz9wvYS5Q9m6vakhZ_jm4LM0yGwQJinA2pp0RPy6LoRWyapbQCrORMP70itOVtbaQJhpXRo/s1600/lomalla_mk.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
Terveydeksi!<br />
(<i>Kuva © Mikko Kärki</i>)</div>
<br />
<span style="font-size: large;">Kun olin viime kesänä Keski-Euroopassa pitemmän aikaa, havaitsin, että minulla taitaa olla jonkinasteinen nettiriippuvuus. Minun oli vaikea olla ilman nettiyhteyttä, joka näytti ainakin suuressa osaa Saksaa olevan melko ongelmallinen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tultuani takaisin kotiin päätin vähentää nettielämääni ja teinkin näin sitten - ainakin jonkin aikaa. Lopetin tai ainakin huomattavasti vähensin touhuamiseni eräällä sivustolla ja vedin toimeni sosiaalisen median sivuilla niin alas kuin pystyin. Mutta en ilmeisesti riittävän alas.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Netin selitysten mukaan tämä riippuvuus - <i>nettinarkkauksestakin</i> siellä puhutaan - on ns. psykososiaalinen riippuvuus, joka muodostuu usein ensisijaisesti tietynlaiseen viestintään perustuvaan yhteisöön kuulumisesta sekä tiettyjen sisältöjen käyttämisestä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pahinta tässä riippuvuudessa on, että se voi johtaa muihin ongelmiin kuten vaikka ahdistukseen ja masennukseen. Myöskin erilaisten tutkimusten mukaan kuulun yhteen niistä monista riskiryhmistä, jotka voivat helpostikin saada tuon riippuvuuden.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Hirveään on huomata myös, että tuollainen <i>nettiholismi</i> saa aina aika ajoin uusia ilmenemismuotoja, kun erilaiset vempaimet lisääntyvät ja kehittyvät. Nyt puhutaan jo älypuhelinriippuvuudestakin, kohta termejä varmaan saadaan lisää: twitterimania, instagramismi, linkedinfobia ja mitähän vielä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Vielä jokin aika sitten lapset sanoivat leikeissään: <i>ootko sä mun kaa!</i> Nyt taitavat sanoa jo aikuisetkin: <i>olisitko mun naamakirjakaveri!</i> Ja kun sitten sukset menevät tuossa ohuessa ja keinotekoisessa virtuaalikaveruudessa ristiin, siitä pääsee eroon parilla hiiren napsautuksella. Kammottava nykykuva, jonka edessä tässä tänä aamuna heräilen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Siksipä päätän yrittää uudestaan. Olkoon tämä nyt viimeinen blogijuttu aikoihin ja jään omaehtoiselle toipilaslomalle tämän terveyttäni vaarantavan uhkatekijän edessä. Joitain asioita säilynee ja jossain varmaan vielä näynkin, mutta toivottavasti päivä päivältä vähemmän ja harvemmin. Hyödyllisiä asioita jätän ja turhempia asioita poistan agendaltani. Nuo vuoden 2000 matkakertomukseni tarinat siirrän hiljalleen nettiin talteen, kun ne on jo kirjoitettukin, mutta en tee niistä enää mitään numeroa. Lue, jos huvittaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Lupaan kaksi asiaa ystävien kasvokkain tapaamisien lisäämisen lisäksi: luen enemmän kirjoja ja kuuntelen enemmän hyvää musiikkia. Hieman vielä toki kirjoitan, mutta minne, se nähdään sitten. Kiitos kaikille seurasta! Hymyillään ja halataan, kun (siis ei jos) tavataan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
still happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-75056547691142924932014-10-03T17:33:00.002+03:002014-10-03T17:33:49.261+03:00XXXIII. Moderneja kuolemansyntejä<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3F_I0mgooyodaCUnlbBVgrcIFpQtnOm31w6vZHih-6HNIKwPH7RCy4io49cMfRbyub0pwZWt4K8qmByy82DyoMpCDoC-Sk1J3gHycTPSnTzRoJG7j-y7ddaPMBVGxWqFQLaRiAdB0D3Hj/s1600/seitseman_kuolemansyntia_bosch.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3F_I0mgooyodaCUnlbBVgrcIFpQtnOm31w6vZHih-6HNIKwPH7RCy4io49cMfRbyub0pwZWt4K8qmByy82DyoMpCDoC-Sk1J3gHycTPSnTzRoJG7j-y7ddaPMBVGxWqFQLaRiAdB0D3Hj/s1600/seitseman_kuolemansyntia_bosch.jpg" height="271" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hieronymus Boschin maalaus seitsemästä kuolemansynnistä vuodelta 1450
</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;">Kirjoitin tänne blogiini viimeisen reilun puolen vuoden aikana tällaisen tavallisen maallikon ajatuksia vanhoista ns. kuolemansynneistä, joita siis ovat ylpeys ja turhamaisuus, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Taustallahan tuossa kuolemansyntiajattelussa on mm. Raamatun kohta Sananlaskujen kirjasta (tässä ensin vanhan käännöksen mukaisena tekstinä, Sananlaskut 6:16-19):
: </span><br />
<blockquote class="tr_bq">
<i><span style="font-size: large;">"Kuutta asiaa Herra vihaa, seitsemää hän ei edessään siedä:
</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">ylpeitä silmiä, valheellista kieltä, käsiä, jotka vuodattavat viatonta verta,
</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">sydäntä, joka häijyjä juonia miettii, jalkoja, jotka kiiruusti juoksevat pahaan,
</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken."
</span></i></blockquote>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Uudessa käännöksessä tuo syntilista on kirjoitettu näin: </span><br />
<blockquote class="tr_bq">
<i><span style="font-size: large;">"ylpeitä silmiä, petollista kieltä, viattoman veren tahraamia käsiä,
</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">sydäntä, joka punoo ilkeitä juonia, jalkoja, jotka rientävät rikoksen teille,
</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<span style="font-size: large;"><i>väärää todistajaa ja vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan."</i>
</span></blockquote>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Noita syntilistojahan on maailmassa erilaiset kirjat pullollaan. Yhden listan mukaan tällaisia syntejä on ryhmitelty kolmeen ryhmään: </span><br />
<ol>
<li><span style="font-size: large;">perverssi rakkaus
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">riittämätön rakkaus
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">maalliset tavarat
</span></li>
</ol>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Ensimmäiseen ryhmään on liitetty perinteiset: ylpeys, kateus ja viha, toiseen laiskuus ja liiallinen rakastaminen sekä kolmanteen ahneus, mässily ja himo. Eli suunnilleen nuo samat seitsemän perinteistä kuolemansyntiä.
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Roomalaiskatolinen kirkko on ilmeisen usein kunnostautunut juuri tällaisten syntilistojen laadinnassa. Nytkin sieltä on saatu 2000-luvulla uusi lista ns. "sosiaalisista synneistä". Eräs Vatikaanin kirkollinen virkamies on listannut joukon sosiaalisia syntejä, joita ihmiset kohtaavat ja tekevät - hyvä ettei päivittäin - erilaisissa tilanteissa. Luettelo julkaistiin vuonna 2008 sanomalehti <i>L'Osservatore Romanossa</i> ja se piti sisällään asioita mm. huumeiden käytöstä, saastuttamisesta ja abortista.
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Yksi Vatikaanin apostolisista asioidenhoitajista, piispa <b>Gianfranco Girotti</b>, on tutkinut nykyaikaisia sosiaalisia syntejä, jonka mukaan Jumalaa ei loukata vain varastamalla ja himoitsemalla lähimmäisen vaimoa, vaan myös tuhoamalla ympäristöä ja suorittamalla kyseenalaisia "tieteellisiä kokeita", joilla manipuloidaan DNA:ta tai tehdään haittaa ihmisalkiolle.
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Piispa listasi moderneja sosiaalisia syntejä lehdessä julkaistussa listassaan suunnilleen näin:
</span><br />
<ol>
<li><span style="font-size: large;">Geenitekniset, bioeettiset rikkomukset, jotka kohdistuvat mm. syntyvyyden sääntelyyn. </span></li>
<li><span style="font-size: large;">Moraalisesti arveluttavat kokeilut, kuten esimerkiksi vaikka kantasolututkimus.
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">Huumeiden väärinkäyttö, huumekauppa ja huumeiden käyttö.
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">Ympäristön saastuttaminen.
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">Rikkaiden ja köyhien välisen kuilun laajentaminen.
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">Ylenpalttinen ja liiallinen rikkauksien kerääminen. </span></li>
<li><span style="font-size: large;">Köyhyyden aiheuttaminen ja luominen.
</span></li>
</ol>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Roomalaiskatolisen moraaliopetuksen mukaan tällainen ns. kuolemansynti on synti, jossa kolme seuraavaa ehtoa täyttyvät: </span><br />
<ul>
<li><span style="font-size: large;">kyseessä on vakava asia
</span></li>
<li><span style="font-size: large;">saman aikaan tekijällä on tietämys asian vakavuudesta ja
että </span></li>
<li><span style="font-size: large;">hän tekee sen vapaasta suostumuksestaan.
</span></li>
</ul>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Henkilö siis tekee jonkun synnin vapaasta tahdosta, kenenkään pakottamatta ja täysin tietäen, että hänen tekonsa on vakava synti, vakava rike Jumalan tahtoa vastaan. Kuolemansyntiin ei voida siis pakottaa. Kuitenkin opin mukaan tietämättömyys teosta vähentää siitä seuraavaa syyllisyyttä.
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Näin siis Rooman kirkon piirissä. Ortodoksisessa kirkossa asiat ovat hieman toisin, mutta josko siitä kirjoittaisi joskus joku teologi. En minä - tavallinen maallikko.
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b>
<br />happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-34810477381638414252014-09-19T08:24:00.000+03:002014-09-19T08:24:03.487+03:00XXXII. Seitsemän kuolemansyntiä: Himo<span style="font-size: large;">Tämä viimeinen kuolemansynti on aika vaikea pala minulle laittaa kirjalliseen muotoon, mutta koetan silti. Tältä minusta ainakin nyt tekstiä aloittaessani tuntuu. <br /><br />Himo tarkoittaa kiihkeää halua saada jotakin. Se, mitä halutaan, voi olla monenlainen esine, asia mutta myös ihminen. Minusta tuntuu, että sanonta, että "joku himoitsee jotain", on muuttunut viime aikoina tarkoittamaan enemmän ihmisen halua saada jotain seksuaalista tunnetta, seksuaalista tyydytystä ja sanan aikaisempi laajempi merkitys on jotenkin muuttunut. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ennen himottiin myös muuta kuin ihmistä. Yksi kymmenestä käskystäkin kuului ennen uusinta Raamatun käännöstä: <i>"Älä himoitse lähimmäisesi huonetta"</i>, tosin se jatkui sitten vielä kohdistuen ihmiseenkin: <i>"Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."</i> Tuolloin sanalla oli vielä se laajempi merkitys. Voitiin siis himoita vaikka naapurin tiilikattoa. Nykyiseen Raamattuun tuo käsky - johtuisikohan himo-sanan merkityksen muuttumisesta vai mistä - on nyt muutettu muotoon: <i>"Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."</i> Kääntäen voisi kai sitten tuon käännöksen perusteella sanoa, että kun joku tavoittelee parempaa elämää, uutta uraa tai jotain sellaista, se tarkoitti ennen ko. asioiden himoitsemista. Noinko se menee?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Jostain muistan lukeneeni, että himon vastakohta kuolemansyntinä olisi "itsekontrolli", itsensä hallitseminen. Oikeastaan aika hyvä rinnastus: himo ~ itsekontrolli. Sanapari kuvaa minusta hyvin tuon himon luonnetta. Himohan on juuri itsekontrollin puutetta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Himo alkoi muuttua modernissa maallistuneessa ja kaikenlaisen (myös roska-)median täyttämässä maailmassa tarkoittamaan enemmän intohimoa, joka sekin tarkoitti ennen hieman muuta, mitä tarkoittaa nykyään. Ennen jollakin oli intohimoinen suhde vaikkapa syömiseen, pelaamiseen, harrastukseen. Jääkiekko saattoi olla jollekin intohimon kohde - joko pelaamalla sitä tai vain katselemalla, siis voimakas halu harrastaa tai katsella sitä. Sitten tulivat elokuvat, <b>Ingmar Bergmanin</b> <i>"En Passion"</i> (Intohimo) ja lukuisat muut vastaavat tuotokset ja intohimostakin tuli enemmän seksuaalisuutta kuvaava sana ja se osin jopa korvasi sanan himo.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tuolta minusta tuntuu. En oikeasti tiedä, onko näin, mutta näin arvelen. Kielitieteilijäthän sanovat kielen ja sanojen merkityksen muuttuvan. Hyvä esimerkki on sana "neekeri", joka ennen - ja yhä minulle - oli aivan neutraali, rotua osoittava sana. Haukkumasanana käytettiin sanaa "nekru". Vastaavat englanninkielisetkin sanat olivat kaiketi: <i>nigger / negro</i>. Nyt ei enää saisi nimittää neekeriä neekeriksi ja ilmeisesti pian ei saa sanoa eskimoa eskimoksi tai intiaania intiaaniksi. Nyt pitää sanoa "musta". Näin musta tuntuu.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Siksi kai minustakin alkuun tuntui vaikealta ryhtyä analysoimaan himoa. Arvelin, että pitääkö tässä ryhtyä jo paljastelemaan omia salaisia seksuaalisia tuntemuksiaan blogissaan. Mutta maisteltuani sanaa ja selvitettyäni sen merkitystä, sana on jälleen palannut uomaansa, vanhaan merkitykseensä. Ja saan ilmeisesti yhä edelleen himoita jotain, kunhan se ei vain ole toisen vaimoa, omaisuutta ja mitä kaikkea se nyt olikaan. Vai saankohan sittenkään!<br /><br />Ortodoksinen kirkko tuntee myös teologiassaan termin himottomuus (kreikaksi ἀπάθεια / apatheia). Himottomuus eli sisäinen puhtaus tai sydämen puhtaus (kts. Matt.5:8) ei tarkoita ortodoksisessa terminologiassa merkittävän ortodoksisen opetuksellisen kirjan, <i>Filokalian</i>, mukaan passiivista olotilaa, vaan sitä, että ihminen on saavuttanut vapauden himojen orjuuttavasta vaikutuksesta. Usein himottomuudella tarkoitetaan myös sitä, että himot on palautettu luonnonvastaisesta luonnonmukaiseen toimintaan, esimerkiksi viha on suunnattu syntiin eikä lähimmäiseen.<br /><br />
Puhdas ihminen saa ortodoksisen teologian mukaan nauttia himottomuuden rauhasta. Himottomuus on vapautta ja se pohjautuu uskoon. Uskosta syntyy Jumalan pelko, josta syntyy käskyjen pitäminen ja käytännön kilvoittelu, jotka taasen johtavat kunniakkaaseen himottomuuteen. Himottomuudessa onkin useita asteita:
<br />- pidättyminen varsinaisesta synninteosta,
<br />- mielen puhdistaminen himollisista ajatuksista,
<br />- himollisten halujen täydellinen vaikeneminen
</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;">- </span>ääretön ja seesteinen sisäinen hiljaisuus </span><br />
<span style="font-size: large;">- mielessä vallitsee syvä jumalallinen rauha.<br /><br />Olen poiminut nämä määritelmät himottomuudesta laatimastani artikkelista Ortodoksi.netin sivuilla (kts. <a href="http://www.ortodoksi.net/index.php/Himottomuus" target="_blank">Himottomuus</a>). Siellä sanotaan myös, että himottomuuden saavuttamisen tunnusmerkkejä ovat muun muassa ne, että
<br />- kilvoittelija alkaa ajatella hyvää kaikista,
<br />- hän näkee toiset puhtaina ja pyhinä,
<br />- hän pystyy arvostelemaan oikein niin jumalallisia kuin maallisia asioita,
<br />- hän vapautuu aistillisuudesta, joka pitää vallassaan koko maailmaa,
<br />- hän ei tavoittele ihmisten tärkeinä pitämiä asioita,
<br />- hän on suuntautunut pelkästään Jumalaan. </span><br />
<br />
<span style="font-size: large;">Himottomuudesta on osuvasti sanottu, että se on mielen suursiivouksen lopputulos ja huipentuma. Himottomuuden saavuttanutta on pyhien isien kirjoituksissa verrattu enkeliin, aineettomaan olentoon aineellisessa ruumiissa.<br /><br />Joten sepä olikin melko monisyinen tämä viimeinen kuolemansynti. Meinasi jo välillä loppua usko aiheesta kirjoittamiseen, mutta pitänee sanoa kuten se ekaluokkalainen, jonka luokassa olin kauan, kauan sitten, äkkiä sinne - hyvä ettei pystymetsästä - repäistynä sijaisena luokan oman opettajan sairastuttua. Opetin siellä pieniä ekalauokkalaisia hieman epävarmana omasta alkuopetuksen osaamisestani. Ennen ruokailua opettajan heille opettaman ruokarukouksen jälkeen (joka siis laulettiin ja oli sitten lopulta kuitenkin tuttu minullekin) pieni ekaluokkalainen totesi rukouksen päätytyyä reilusti silmiin katsoen eturivissä, vakavalla naamalla ja aivan tosissaan: <i>"Hyvinhän se meni!"</i> </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-87530400783796254012014-09-05T09:36:00.000+03:002014-09-05T09:36:08.894+03:00XXXI. Seitsemän kuolemansyntiä: Ylensyönti<span style="font-size: large;">Tämä kuolemansynti olisi varmaan uuden niminen, jos kielitieteilijät olisivat saaneet muuttaa sen nimen muuksi vaikkapa Raamatun uutta käännöstä tehdessään. Se olisi voinut muuttua vaikka <i>mässäilyksi</i> tai miksi muuksi tahansa kuin <i>ylensyönniksi</i>. Ainakin tuo <i>mässäily</i> sanana kuvaa mielestäni melko hyvin tätä kuolemansyntiä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ylensyönnissä tai siis mässäilyssä - koska se voi tarkoittaa muutakin kuin syömistä - ihminen ei hyväksy luonnollisia rajoja nautinnolleen, eikä säilytä luonnollista tasapainoa asioissa tai usein myös koko elämässään. Mässäily ei siis koske vain ruokaa ja juomaa, se voi koskea vaikkapa viihdettä, tavaroita, esineitä, omaisuutta tai vaikka ihmisiä, heidän seuraansa. Sen voisi ajatella koskevan vaikka luonnotonta tasapainottomuutta, vaikkapa liiallista somessa huseeraamista, jonkinlaista riippuvuutta tietokonemaailmasta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mässäilylle on jossain annettu vastavoimaksi itsehillintä, tyyneys, maltti, raittius, kohtuullisuus ja pidättäväisyys. Kun mietin sanaa ylensyönti / mässäily noiden sanojen vastaparina, se avautuu ihan eritavalla, kuin pelkkänä kuolemansynnin nimenä: <i>ylensyönti</i>.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Silti maailma suurimmaksi osaksi näkee ylensyönnin synnissä vain ruokailuntottumusten vääristymisen, lihavat ihmiset, pullukat. Laihat ihmiset tuomitsevat siltä istumalta heidät tai meidät kaikki itsehillinnän ja kohtuullisuuden puutteesta, ihmisinä, jotka eivät osaa pidättäytyä syömästä liikaa, eivätkä osaa kontrolloida itseään. Eihän se niin mene.<br /><br />Paljon on ihmisiä, joilla on jokin perussairaus, joka aiheuttaa lihomista. Mutta varmasti myös vanhassa sloganissa, että "keskitysleirillä ei näkynyt lihavia ihmisiä" on joku totuuskin takana. Kyllä syömistavoilla ja tottumuksilla ja etenkin syötävän ruuan laadulla on oma ja todennäköisesti melkoisen suuri merkityksensä. Silti mikään ei anna toiselle ihmiselle oikeutta haukkua, moittia tai edes ääneen ihmetellä toisen ihmisen lihavuutta. Se kun on jokaisen oma asia, millainen hän on ja miksi.<br /><br />Voidaan asiaa lähestyä varmasti toiseltakin kantilta. Onko meillä luoduilla ihmisillä oikeus "pilata" Luojalta saamamme sopusuhtainen ruumis? Saammeko aiheuttaa kehomme "alennustilan" omilla toimillamme? Eikö se ole Luojan luomistyön mitätöimistä? Näinkin asian mielestäni voidaan toki nähdä, mutta sekään ei oikeuta haukkumaan heitä tai meitä lihavia. Noihinkin tekoihin saattaa olla erilaisia syitä: yksinäisyys, masentuneisuus, sosiaalisten taitojen puuttuminen tai niiden vähäisyys, epäonnistumiset elämässä, avioliitossa tai vaikka työssä tai kuten kai aika monella meistä: geneettinen taipumus. Jos vanhemmat ovat lihavia, usein lapsistakin tulee lihavia, koska elämäntapa ja tottumukset siirtyvät vanhempien mukana ja samoin kuin vaikkapa erilaiset ruokatavat mm. siinä, mitä syödään ja milloin ja kuinka paljon.<br /><br />Siksi en katsoisi mielestäni varsinaisen ylensyömisen olevan niin suuri kuolemansynti, kuin volisi nimen perusteella olettaa. Mutta toista on tuo erilaisilla - ja varsinkin muulla kuin ruualla - mässäily. Tosin kyllä ruuallakin mässily on tuomittavaa - käyttihän SAK sitä muutama vuosi sitten omassa, sittemmin pikaisesti hyllytetyssä <a href="http://youtu.be/gLx-xnBEswo" target="_blank">vaalimainoksessaan</a>, jossa porvari (jota esitti näyttelijä <b>Oiva Lothander</b>) eli mässäilevää elämää runsaan ruokapöydän ääressä. Tosin tuokin porvarillista elämää parodiova mainos taisi kolahtaa enemmän mainostajan, SAK:n, omaan nilkkaan, kuin mitä oli tarkoituskaan ja mainos kääntyikin melko pian mainostajaa itseään vastaan.<br /><br />Siinä ylensyönti tai mässäily poikkeaa ehkä paljonkin muista ns. kuolemansynneistä, että se taitaa aiheuttaa kaikesta vähiten meissä ihmisissä katumusta teon suhteen. Puhuttaessa ruuasta, länsimainen ihminen kyllä tuntee jonkinasteisen "katumuksen orastavan idean", jota hän sitten kuitenkin nimittää maallisesti "dieetiksi". Dietiillä hän yrittää "parantaa" tapojaan ja tehdä asiat oikeammin, paremmin. Monelle vain noista dieteeistä on tullut hieman samanlainen ilmiö kuin joillekin nuorille ns. katumuspilleristä. Syntiä on mukava tehdä, kun sitä voi melko helposti katua moisin tempuin. Puhutaan myös jojo-dieeteistä, jolloin ensin laihdutaan ja sitten taas lihotaan. Vuoronperään ja ihan omin toimin. Yhdistetään mukavasti toistuvat nautinnot ja niitä seuraava katumus aina vaan jatkuvaan ketjuun.<br /><br />Ortodokseilla on vuodessa monta monituista päivää, jolloin olisi syytä välttää mässäilyä. Niitä päiviä nimitetään paastopäiviksi. Vuodessa on neljä pitempää paastoaikaa ja lisäksi jokainen keskiviikko ja perjantai on paastopäivä. Sekularistinen, maallistunut maailma on tosin ottanut tuonkin systeemin - siis nuo kristilliset paastopäivät: keskiviikot ja perjantait - omaan maalliseen käyttöönsä ja nyt mediassa meille markkinoidaan aivan uutena, ennen kuulemattomana ideana 2 + 5 paastoa. Siis kaksi paastopäivää ja viitenä saa syödä.<br /><br />Joku on laskenut, että jos - tai pitänee kutenkin sanoa kun - joku ortodoksi noudattaa kaikkia kirkollisia paastopäiviä (joulupaasto n. 40 pv, suuri paasto n. 50 pv, apostolien paasto noin pari viikkoa keskimäärin eli 15 pv ja vielä Jumalansynnyttäjän paasto n. 15 pv, sekä muun ajan keskiviikot ja perjantait, joita jäänee jäljelle noin 37 x 2 eli n. 70 pv. Yhteensä noin 190 pv), niitä olisi hieman enemmän kuin tasaisesti sijoitettuina noin joka toinen päivä. Joten kristillisen perinteen mukaan ei todellakaan mässäillä. Aina sekään - siis tuo kristillinen perinne - ei kuitenkaan näy meidän pappien ja piispojen tai vaikkapa munkkienkaan ulkomuodossa, meistä tavallisista ortodoksesita nyt puhumattakaan. Miksikähän?<br /><br />Ilmeisen vaikeasti pois heitettävä synti lienee tämä ylensyönti sitten kuitenkin. Meille usealle.</span><span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>Hannu</b></span><span style="font-size: large;"><br />happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-84798841354293865852014-08-23T11:53:00.000+03:002014-08-23T11:53:01.569+03:00XXX. Seitsemän kuolemansyntiä: Ahneus<span style="font-size: large;">Ahneus on seuraava kuolemansynti, josta pitäisi jotain sanoa. Tämä aihe on ollut esillä viime aikoina monessa yhteydessä. Muun muassa presidenttimme <b>Sauli Niinistö </b>listasi viime vuoden (2013) loppupuolella Suomen syntejä ja ahneus oli sielläkin mukana. Presidentin mielestä ahneus ja itsekkyys ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosina.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Presidenttikin yhdisti siis nuo kaksi asiaa: ahneuden ja itsekkyyden. Niin teen minäkin. Minustakin ne kulkevat käsi kädessä. Itsekkyys lisää ahneutta ja sitä on nähtävissä kautta koko yhteiskunnan niin perheissä kuin vaikkapa liike-elämässä. Jopa perheissä oma etu menee joskus kaikkien muiden edelle, silloin ei välitetä lapsista eikä puolisostakaan, oma etu, oma napa, oma paras on keskipisteenä ja vanha sanonta: minulle, kaikki, nyt heti, on todellisuutta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Se, mikä tuollaisessa itsekkyysahneudessa vielä korostaa synnin vakavuutta, on, ettei se tunne kohtuutta, kohtuullisuutta, tasapuolisuutta. Vaikka jotain on kylliksi - vaikkapa rahaa, valtaa, omaisuutta - sitä hamutaan aina vaan lisää ja lisää, vaikkei tarvitsisikaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Työelämässäkin ahneus nostaa usein päätään. Halutaan keinoilla millä hyvänsä paremmalle oksalle. Toisen etu on silloin toissijainen. Ajatuksia, ideoita varastetaan härskisti ja markkinoidaan edelleen ominaan. Halutaan keinolla millä hyvänsä olla parempia kuin muut. <br /><br />Asia näkyy pienimuotoisena vastaavanlaisena käyttäytymisenä jopa somessakin, jossa toisten Internetistä löytämiä asioita esitellään profiilissa omina kertomatta, että se on lainattu kaverilta. Näin saadaan muodostettua itsestä hieman parempi kuva toisilla ja vaikutamme viisailta. Paitsi niiden silmissä, jotka tietävät "varastamisen", lainaamisen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Työ- ja liike-elämässä tuo ahneus näkyy myös härskiytenä. Palkkaa ja etuja vedetään, mikä irti saadaan, mistään tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta ei välitetä. Samalla kun toisia laitetaan kilometritehtaalle työttömäsi, johtajille annetaan lisäpalkkioita työelämän koventamisesta ja tuloksen tekemisestä toisten ahdingon avulla. Mutta mikä kauheinta, tuollainen ahneus käännetään helposti hyveeksi, jota tavoitellaan, josta tulee työelämän tavoite. Hyvä, ettei hyve. Ahneuden kulttuuri lisääntyy. Raha ja omaisuus ylikorostuvat ja ihmisten suurin ilo alkaa tulla shoppailusta, tuhlaamisesta ja tarpeettoman krääsän ostamisesta. Meille uskotellaan kaiken karvaisin mainoksien avulla, että tarvitsemme välttämättä tuot ja tuota ja ilman tuota emme ole korkeamman luokan ihmisiä ollenkaan. Hulluutta!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Erilaisissa tutkimuksissa on todettu, että hyvät tulot tuovat tyytyväisyyttä elämään, mutta tietyn rajan ylittämisen jälkeen onnellisuus ei kuitenkaan lisäänny, usein päinvastoin, omaisuudesta kiinni pitäminen ja sen vartioiminen alkaa stressata. Silti sitä halutaan kiihkeästi ja joka viikko arvotaan noin keskimäärin yksi lottomiljonääri muiden harmiksi maahamme. Hän saa kerralla rahaan niin paljon, ettei hän eläissään ehdi sitä normaalielämällä tuhlaamaan. Mutta jakaako hän sitä muille? Tuskin. Ahneus iskee päälle. Olisiko sittenkin parempi jakaa useampia pienempiä voittoja ja kohtuulistaa voitot. Mutta jättäisivätkö silloin suuri osa ihmisistä arvonnan väliin, koska enää ei voisi uneksia miljoonavoitosta. Ahneus olisi tässäkin taustalla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Olenko itse ahne? Todennäköisesti. Minulla on kaikenlaista krääsää enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee, enkä osaa jakaa sitä ylimääräistä pois toisille, niitä tarvitseville. Olen yrittänyt opettaa itseäni enkä osta enää lisää krääsää. En esimerkiksi nyt pitkällä matkalla ollessani ostanut yhtään muistoesinettä mistään. Samalla olen erilaisissa tilanteissa pohtinut - ja jopa toteuttanut - sitä, voisiko joku omistamani esine käydä jollekin toiselle vaikkapa synttäri- tai joksikin muuksi lahjaksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ennen muinoin todella rikkailla oli eräänlainen velvollisuus huolehtia ympärillä olevista köyhemmistä. Samaa tekevät tänä päivänä jotkut harvat megarikkaat, mm. Microsoftin ja joidenkin muidenkin isojen firmojen omistajat, jotka sijoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen ja erilaisiin säätiöihin, jotka sitten kohdentavat rahoja sinne, missä sille on todellista tarvetta ja hyöty suurta, kuten lapsien hyvinvointiin, koulutukseen jne. <br /><br />Nykyään niin meiltä omasta maastamme ja vaikkapa tuolta itäisestä naapurista löytyy sellaisia ökyrikkaita, jotka eivät muita ajattele, vaan ainoastaan itseään ja sitä, miten rahaa ja omaisuutta saisi enemmän. He jopa muuttavat verotusteknillisistä syistä vaikka Ruotsiin tai pitävät rahojansa veroparatiiseissa. Ja tuhlailulla ja mielettömällä elämäntyylillä ei ole mitään tolkullisia rajoja.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Onneksi en ole koskaan saanut liikaa rahaa, vain kohtuudella. En ole rikas, mutta pärjään hyvin eläkkeelläni. Autan, jos koen sen tärkeäksi ja näen sen toimivan. En lähetä rahaa minnekään, annan sen tässä ja nyt, jos niin koen. Mutta en ehkä riittävästi. Voisin tehdä varmasti niin enemmänkin. Mikä olisikaan sitten kohtuullista!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ahneus näkyy elämässämme myös monenlaisen muun kuin rahan tavoitteluna. Valta, vaikuttaminen, asema yhteiskunnassa ja työssä ovat asioita, jotka eivät aina vaadi rahaa, ja joita saa yrittämällä hyvin tai likaisin keinoin. Poliitikot lienevät yksi osoitus tällaisesta päättömästä hamuamisesta. Itse en pidä poliitikoista. En luota heihin. Eikä muuten taida pitää eikä luottaa suurin osa suomalaisistakaan, mikäli on uskomista Valittujen Palojen tekemään tutkimukseen, jossa poliitikot olivat mukana huonoimmin pärjänneiden ryhmässä. Poliitikkoon luotetaan jopa vähemmän kuin autokauppiaaseen tai sijoitusneuvojaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ahneus on kauhea synti. Ahne saattaa tehdä liikaa töitä ja sairastuttaa itsensä. Ahne voi jättää lapset tekemättä, kun siihen menee aikaa ja tulot pienenevät. Mikään ei riitä. Kaiken pitää olla täydellistä. Ahneuden vastahyve on muuten viisaus. Oikea vastakohta todellakin ahneudelle. Viisaan ei tarvitse olla ahne, sillä hän tietää, mikä riittää ja osaa olla kaipaamatta lisää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ahneutta voi olla monenlaista. Rahan lisäksi ahnehtia voi kuten jo edellä mainitsin omaisuutta, valtaa ja vaikuttamismahdollisuuksia, mutta myös kuntoilussa voi ilmetä ahneutta kuten myös muissakin harrastuksissa, laihduttamisessa voi olla ahne, kuuluisuuden tavoittelussa voi olla ahne, työn palvonnassa voi olla ahne samoin asioista ja esineistä luopumisessa voi olla ahne. Missä kaikessa voikaan olla ahne!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mitä sanoo sananlaskut ahneudesta? No ainakin sen, että <i>ahneella on paskainen loppu</i>. Raamattukin puhuu ahneuden paheesta. Jeesuksen sanoiksi on Luukkaan evankeliumiin pantu sanat: <i>"Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."</i> (Luuk.12:15). Samassa evankeliumissa sanotaan myös: <i>"Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."</i> (Luuk. 16:13).</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ahneutta vastaan me kaikki voimme taistella opettelemalla elämään tyytyväisinä ja vaatimattomasti. Meidän pitää olla kiitollisia siitä, mikä meillä jo on: vaatteet ja ruokaa. Ja samalla olla kiitollisia elämästä, joka ihan oikeasti ei pysyvästi tule onnellisemmaksi rahalla ja maallisella omaisuudella. Meidän pitää oppia, että antaminen ei ole menettämistä vaan saamista. Meidän pitää myös useammin miettiä: tarvitsenko tuota ja tätä? Ja hankkia vain se, mitä tarvitsee, ei enempää. Myös lähimmäisen auttaminen on asia, jota meidän pitää oman ahneutemme sijasta nostaa voimakkaammin esille.<br /><br />Oi, jospa useammin muistaisimme sen, että <i>"ahneus kasaa, kuolema tasaa"</i> ja sen, että <i>"köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki"</i>. Siksi on mukavampi olla elossa oleva köyhempi ja muistaa ainakin edes silloin tällöin buddhalainen viisaus: <i>"</i></span><span style="font-size: large;"><i>Joka on ahneudesta vapaa, hän ei tunne surua, ei pelkoa".</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP<br />
</b>happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-87756550631497371962014-08-09T09:21:00.000+03:002014-08-09T09:21:16.829+03:00XXIX. Seitsemän kuolemansyntiä: Viha<span style="font-size: large;">Saanko olla vihainen? Varmaankin saan. Eikö viha olekaan kielteinen asia? On, minusta sekuuluu ihmisen elämään siinä kuin rakkauskin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Näin ajattelen useimmiten, mutta ymmärrän, ettei tuokaan asia ole ihan noin musta-valkoinen. On olemassa vihaa ja Vihaa ja VIHAA. Ja sitten on olemassa erilaista vihanhallintaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">En onneksi koskaan ole elämässäni joutunut kokemaan kumpaankaan suuntaan kohdistuvaa perheväkivaltaa, mutta se on mielestäni yksi sellainen vihan ilmenemismuoto, jota - voin sanoa - vihaan. Siis vihaan vihaa. Hassua.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Löytyisiköhän vielä mahdollisesti jokin, jotain, josta pidän juuri vihassa. Ei ainakaan nyt heti tule mieleen, sen verran valtavan kielteinen asia kuitenkin minulle on. Ehkä joskus viha saattaa toimia "reittien tai silmien avaajana". Vihan jälkeen tai sen aikana silmät saattavat avautua näkemään itsestäni jotain, jota en ehkä aiemmin ole nähnyt. Ja sen kautta tarjoutuu mahdollisuus oppia jotain, parantaa omaa suoritustaan, toimintaansa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta viha lienee meille jokaiselle tuttu tunne. Väkisinkin tunnemme sitä joissain tilanteissa, joita emme aina voi etukäteen kontrolloida ja joihin emme voi varustautua. En siis pidä vihan tuntemista niinkään hirveänä asiana, kuin sitä, että jatkan tuota vihan tunnetta vielä sen akuutin syntyvaiheen jälkeen pitkään ja toimin sen innoittamana ja vaikutuksesta pitempään. Se on jo melkein hirveää, jos näin tapahtuu.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Joskus olen tosin miettinyt, että olen ilmeisesti kuitenkin ns. pitkävihainen, jurnuttaja. Kun joku ihminen toimii väärin minua kohtaan, minun on melko vaikea antaa hänelle anteeksi ja jurnutan asiaa mielessäni joskus kauankin. Tuo viha - vai olisiko se vain vihasta johtuva kielteinen tunne - voi sitten joskua konkretisoitua käyttäytymisessäni myöhemmin jonkinlaisena muuna negatiivisena, kielteisenä, käyttäytymisenä tai ainakin vääränä ja provosoituneena asennoitumisena tuota toista kohtaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pitäisikö minun sitten hillitä vihan tunteitani, peittää ne ja kuolettaa vihan tunne kokonaan? En usko pystyväni siihen. Mutta uskon pystyväni hallitsemaan ja jokseenkin melko turvallisesti "jatkokäsittelemään" myös vihan tunteita. Ainakin jossain määrin. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Teen sitä jo nyt. Olen kehittänyt omat menetelmäni siihen. Yksi sellainen on laittaa asia pois mielestä ja pois kaikesta toiminnastani, ajatuksistani. Lokeroida se (asia) tai hänet (ihminen) johonkin "mappi ööhön". Teen näistä asioista tai joskus jopa vihattavalla tavalla toimivasta ihmisestä mielessäni eräänlaisen "persona non gratan", lähes hajuttoman, mauttoman, jopa itselleni näkymättömän. En anna hänen koskettaa tunteitani tai vaikuttaa elämääni, tunteisiini ja toimintaani millään tavalla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei tuokaan kai välttämättä ole se oikea tapa, mutta se on nyt vain ollut ainakin minulle usein se tapa, jolla olen päässyt ylitse pahimpien vihan tunteiden ja tunnemyrskyjen. Niin - ja samalla säilyttänyt edes jonkilaiset sosiaaliset suhteet muihin - vihattavaiinkin ihmisiin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta elämähän onkin yhtä oppimista. Minunkin elämäni. Vai pitäisiköhän sanoa: varsinkin minun elämäni. Vihaankin pitää oppia suhtautumaan oikein ja yrittää hallita ja jopa yrittää suunnata se "oikeaan ja turvalliseen suuntaan" - mitä se sitten milloinkin tarkoittaneekaan. Mutta oleellista on, että tuon vihan tunteen keskellä ja etenkin sen jälkeen tunnistan erään toisen tunteen ja osaan käyttää sitä itseni hoitomuotona. Se on katumus ja anteeksianto.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-16389353849297691802014-07-30T21:35:00.001+03:002014-07-30T21:35:57.766+03:00XXVIII. Seitsemän kuolemansyntiä: Laiskuus<span style="font-size: large;">Nyt tuli työn alle sellainen "kuolemansynti", josta minun - laiskurin - on helppo puhua. Tai sitten ei. Kun rupean sitä pohtimaan, huomaan näet senkin, että on olemassa monenlaista laiskuutta. Joissain asioissa voi olla laiska ja hidas toimija, joissain ihan toisenlainen. Jopa sellainen, että se on ihan laisuuden vastakohta. Onko sellainen laiska, onko se laiskuutta?<br /><br />Tein ansiotyötä noin 40 vuotta. Monelaisia töitä. En siis ole ollut laiska. Mutta en ole varmaan pariin kymmeneen vuoteen siivonnut kotiani perusteellisesti, sen tekee oma palkattu siivoojani. Olen siis laiska siivoaja.<br /><br />Jospa tuo laiskuus "kuolemansyntinä" ei tarkoitakaan tätä tavanomaista laiskuutta. Sitä, kun työpäivän päätyttyä retkahdin kotona sohvalle ja katselin kattoa. Tai edes sitä, kun nykyisin tällaisena valtion elättinä en saa pyjamaani pois päältä pariin päivään. Kas kun ei tarvitse. Ei ole pakko. Jääkaapissa on ruokaa ja ulkona sataa tai on kylmä.<br /><br />"Kuolemansynti" tai pahe nimeltään laiskuus on varmaankin jotain ihan muuta. Se voisi ehkä olla välittämättömyyttä, innostumattomuutta, toisten huomioimattomuutta. Tylsistymistä ja omaan napaan tuijottamista. Rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä kaikesta. Kaikissa asioissa ja toimissa menemistä aidan yli siitä, missä se on matalin. Yrittämisen puutetta. Masennukselle, typertymiselle periksi antamista.<br /><br />Mielenkiintoiseksi asian tekee ajatus siitä, että ihminen joka raataa päivät pitkät töissä ja sen jälkeen kotona ja illalla vielä harrastuksissa tai yhteiskunnallisissa riennoissa, saattaa silti olla laiska, tylsistynyt, välinpitämätön omaan napaan tuijottaja.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Hän laiskuuttaan on vaihtanut vaikeat ihmiset helppoon puuhasteluun, pinnalliseen elämään. Hän laisuuttaan antaa enemmän huomiota toisille, ulkopuolisille, kuin läheisilleen. Hän hakee näin arvostusta ja kunniaa ja laiskuuttaan jättää muun elämän kesannolle.<br /><br />Laisuuden vastakohta lienee ahkeruus. Onko ahkeruus ikuista puurtamista, "niska limassa" työn tekoa, suorittamista? Vai onko se sittenkin toisten huomioimista, vireyttää ihmissuhteissa, rakastamista ja toisita välittämistä! Tiedä häntä, mutta sanonta kuuluu: <i>laiska töitään luettelee</i>. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<div style="text-align: center;">
<b><span style="font-size: large;">HAP</span></b><br />
<span style="font-size: large;">happy</span></div>
<br />Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-6716939563151148912014-07-17T15:57:00.002+03:002014-07-17T16:02:32.403+03:00XXVII. Lomallako vai eläkkeellä?<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzA1YOYzrHuKa9avws7D2DfXh634shCXdnFSvfsVUPDT7nJJCt2oqCtoMHEMrUt3K3tTPRIOk3Mw4nbWCi7skSkuZdkCiav3qEkx7waQN7vXiGKIaaxzh7Tl6qf-YmHkXQwHBWKlVciarF/s1600/lomalla_mk.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzA1YOYzrHuKa9avws7D2DfXh634shCXdnFSvfsVUPDT7nJJCt2oqCtoMHEMrUt3K3tTPRIOk3Mw4nbWCi7skSkuZdkCiav3qEkx7waQN7vXiGKIaaxzh7Tl6qf-YmHkXQwHBWKlVciarF/s1600/lomalla_mk.jpg" height="213" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Blogisti lomalla vai eläkkeellä - mene ja tiedä!<br />
(<i>Kuva © Mikko Kärki</i>)</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;">Lomailu on kivaa, jos vain olisi lomaa. Tällaisella eläkeukolla, valtion elätillä, kun ei enää ole työaikaa eikä muuten lomaakaan - puhumattakaan nyt lomaltapaluurahoista. Eikä tätä jatkuvaa laiskottelua oikein lomaksikaan uskalla kutsua, kun se ajoittain jopa väsyttääkin. Silti - tai ehkä pitää sanoa siksi - olen harkinnut vakaasti siirtyväni uudestaan eläkkeelle. Nyt vain noista muista vapaaehtoisista ja palkattomista hommista, joita kertyi vuosien saatossa pikkuhiljaa niskaani enemmän tai vähemmän.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itse asiassa "lomalla", siis äskeisellä kuuden viikon lomamatkalla Keski-Euroopassa ja Baltiassa, huomasin - varmaankin itseni ja joidenkin muidenkin kauhuksi vai pitäisköhän taas sanoa kauhistellessa - olevani melkoisen nettiriippuvainen. Saksassa kun ei - kuten noissa toisen blogini matkajorinoissani jo kirjoitin - ollut aina ollenkaan nettiyhteyttä. Hankin hätäpäissäni myös Saksassa Vodafonen pre paid-yhteydenkin, jotta olisi edes jotain.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tein siis matkan jälkeen tai paremminkin jo sen aikana päätöksen vähentää nettiriippuvuuttani ja se tapahtuu vain ja ainoastaan vähentämällä netissä olemisaikaani ja siellä roikkumistani eli ns. "nettityöskentelemistäni", mistä siis nyt ajattelin jäädä "eläkkeelle" tai ainakin "osa-aikaeläkkeelle". Se siis tarkoittaa</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> touhuamisieni</span> vähentämistä mm. Ortodoksi.netin some-sivuilla ja etenkin erilaisissa muissa some-kuvioissa kuten Facebookissa ja Twitterissä. Näillä sivuilla eläköitymiseni näkyy eniten - ainakin minulle itselleni. Aikaa jää muuhunkin, hyvien kirjojen lukemiseen ja jopa hyvien elokuvien katselemiseen ja mihin kaikkeen sitä sitten käyttääkin - vaikkapa matkustelemiseen ja valokuvaukseen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Näitä blogikirjoituksiani en vielä lopeta, olkoot jupinani ja jorinani jonkinlaisina varaventtiileinä, jos paine kasvaa liian suureksi. Matkablogiini "<a href="http://hapinmatkat.blogspot.com/" target="_blank">Matkalla jonnekin</a>" kirjoittelen omaksi ilokseni ja muidenkin luettavaksi matkajorinoita ja tänne Happy 1-blogiin vielä muita jupinoita elämän eri aloilta. "<a href="http://internetaalio.blogspot.com/" target="_blank">Nettihoukan harhat</a>" olen jo haudannut enkä ainakaan näillä näkymin palaa enää niiden harhojen pariin. Olkoot kuitenkin netissä luettavissa, jos joitain kiinnostaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Facebookissa vähennän omaa henkilökohtaista läsnäoloani omilla sivuilla ja Ortodoksi.netin Facebook-sivuilla tapahtunee sellainen "toimituksellinen muutos", että varsinaisilla sivuilla (<a href="http://www.facebook.com/Ortodoksinet" target="_blank">www.facebook.com/Ortodoksinet</a>) toiminta vähenee omalta osaltani paljonkin. Toiset ylläpitäjät laittavat sinne yhä juttuja ja minäkin ehkä joskus. Oma aktiviteettini keskittyy Ortodoksi.netin Facebook-sivuilla enimmäkseen Ortodoksi.netin omille ryhmäsivuille (<a href="https://www.facebook.com/groups/ortodoksinet/" target="_blank">https://www.facebook.com/groups/ortodoksinet/</a>), jossa kuka tahansa ryhmään liittynyt jäsen voi toimia sisällöntuottajana samalla tavalla kuin minäkin. Ryhmään tulo edellyttää ylläpidon hyväksynnän, joka on helppo saada, jos suostuu noudattamaan nettietikettiä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tuon ryhmäsivun lisäksi jatkan enemmän tai vähemmän aktiivisesti toimintaani Ortodoksi.netin varsinaisilla Internet-sivuilla (<a href="http://www.ortodoksi.net/index.php/Etusivu" target="_blank">www.ortodoksi.net</a>), mutta <a href="http://ortodoksi.net/ortodoksi/blogi/uutiset/" target="_blank">Ortodoksi.netin uutisten</a> osalta toimintani vähenee myös oleellisesti. Muun maalaisia (kielisiä) ortodoksisia uutisia en enää seuraa ja kotimaisia uutisia välitän, jos saan niitä tekijöiltä välitettäväksi. Itse en aktiivisesti niitä haali (=seuraa). Onneksi tämä ortodoksinen nettimediamaailma on viime vuosina lisääntynyt hiljalleen ja jopa osin petrannut toimintaansa, joten kyllä niitä luettavia asioita riittää muidenkin toimittamana, ei siinä enää minua tarvita.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ensi viikon alussa lähden jälleen lomamatkalle, kun ystäväperhe tulee Romaniasta vieraakseni ja vien heidät pariksi viikoksi Lappiin katsomaan sen ihmeitä. Tavoitteena on Jäämeri ja matkaa taitamme tutuksi tulleella matkailuautollani. Matkajorinoita voit halutessasi lukea tuolta edellä jo mainitusta "<a href="http://hapinmatkat.blogspot.fi/" target="_blank">Matkalla jonnekin</a>" </span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> matkablogistani</span> (<a href="http://hapinmatkat.blogspot.com/" target="_blank">hapinmatkat.blogspot.com</a>) ja jopa kommentoidakin, kunhan teet sen omalla nimelläsi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tuon reissun jälkeen olekin sitten asunut tänä kesänä jo reilut kaksi kuukautta matkailuautossa sitä matkajorinoissani kertomaani "eteiskansan elämää", joten epäilen sen tällä erää riittävän ja harkitsen vakaasti syksymmällä - etenkin jos nuo säät tästä muuttuvat huonommiksi - siirtymistä jonnekin pidemmäksi aikaa. Katsotaan onnistuuko se, ja jos onnistuu, nettiaktiivisuuteni entisestään vähenee. Joku muukin saattaa huokaista helpotuksesta kuin minä ja sanoa: <i>"Onneksi!"</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-59461513848946242512014-06-19T16:58:00.001+03:002014-06-19T16:58:22.443+03:00XXVI. Seitsemän kuolemansyntiä: Kateus<span style="font-size: large;">Suomalaisilla on joitain mainioita sananlaskuja monesta elämään liittyvästä asiasta mm. kateudesta. Synnyinpitäjäni Tuupovaaran (joka nykyisin on osa Joensuuta) naapurista, Enosta, on kotoisin sanonta: <i>"Viha viepi viljan maasta, kateus kalan merestä."</i> Ulvilassa päin sanovat: <i>"Em mää ol kare enkä ahne, mutte toiselleka mittää sois."</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Voi kuinka osuvia ovatkaan nuo vanhat viisaudet vielä tänä päivänäkin. Uusi moderni tietotekniikka ja tämä kaiken ihanuuden eteemme tuova <i>some</i> eli sosiaalinen media vielä sitten omalta osaltaan nopeuttavat kaikenlaisen tuollaisen toiminnan - siis myös kateuden - leviämistä. Kun joku tekee jotain kadehdittavaa - lähtee vaikka matkalle, saa jotain hyvää tehtyä ja aikaiseksi, palkitaan tai on iloinen jostakin - ja kertoo siitä Facebookissa, kohta joku toinenkin kehuskelee, että kyllä se minäkin osaan, matkustan ja olen vielä parempi ja iloisempi. Tai sitten jollain muulla tavalla vain retostellaan, onpa se sitten mitä maallista hyvää tahansa. Kyllä siitä somessa kertoa pitää, että mulla on sitä enemmän kuin sulla. <i>"Em mää ol kare enkä ahne, mutte toiselleka mittää sois."</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itsekin olen varmasti syyllistynyt tähän toiseen "kuolemansyntiin", kateuteen - ihminen kun olen - mutta viime aikoina olen pohdiskellut erityisesti erilaisten asioiden ja kohteiden ja siinä ohessa kyllä myös itsenikin <i>joutumista</i> kateuden kohteeksi. Sitäkin kun on saanut kokea ihan omakohtaisesti ja sanoisinko vielä, että kohtuullisen usein. Vaikka en ole mikään julkisuuden henkilö - joita kai usein kadehditaan - vaan olen tällainen ihan tuiki tavallinen suomalainen mies ja kaiken lisäksi valtion elätti. Mutta silti. Tiukkaa on joillakin - siis muillakin kuin minulla, jos/kun tällaista ihmistä pitää kadehtia. Mutta se taitaa osoittaa tuon kateuden yleisyyden ja sen modernin luonteen: interaktiivisuuden. Itse lohduttaudun tässä tilanteessa usein ajatuksella: <i>Ei kastunut vettä pelekee</i>.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Millaiset ihmiset kadehtivat tai millaisissa tilanteissa huomaa jonkun kadehtivan? Toisinaan näkee noilla somen palstoilla esimerkiksi kommentteja toisten - useimmiten kumma kyllä naisten - kauneudesta. Toiset kirjoittavat kavereittensa "seinille" kommentteja tämän kauneudesta - <i>"olet kaunis"</i> - söpöydestä - <i>"olet ihana"</i> - tai mistä nyt milloinkin kirjoitetaankaan: hiuksista, tyylikkäistä, uusista, viimeisen muodin mukaisista silmälaseista, "nuoruudesta", ihanista lapsista, kauniista kodista, onhan noita mukavia asioita. Mutta missä määrin siellä taustalla on myös tuota kateutta? Luulen, että melko usein on sitäkin. Toki siinä on jotain kaveruudeksikin tunnistettavaa, mutta saattaa siinä - siis minun mielestäni - olla mahdollisesti jotain aivan muutakin. Voisikohan sitä luonnehtia sanalla: kerjäämistä. Sano nyt edes sinä kauniisti minullekin, sano jotain kaunista, kun ukkoni/siippani/parini/kuka nyt lie, ei nyt tuollaisia oikein "osaa" sanoa. Tai voihan se olla jotain muutakin, kun naisista on kysymys. Sellaista, jota me miehet emme ymmärrä. Näinhän se joskus menee. Mene ja tiedä sitten!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kateus näkyy usein netissä tai ihan "livenä" joko yleisenä ärtyneenä käyttäytymisenä, inhottavina kommentteina ja totaalisena kärttyisyytenä tai se saattaa myös kohdistua johonkin: vain tiettyyn ihmiseen tai ryhmään tai johonkin muuhun yksittäiseen kohteeseen. Syylliseen tai syyttömään, ihan sama, kunhan johonkin saa purkaa omaa pahaa oloaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Somessa kateuden kohde saatetaan joskus pompsauttaa ulos omasta kaveripiiristä. Ei tosin aina lopullisesti, mutta usein niin, ettei hän näe esimerkiksi toisen/toisten viestejä. Kokonaan sitä ei uskalleta tehdä, jos kadehdittava on edes jonkinlaisissa toreissa, hengissä yhä ja jos on jotenkin mahdollista, että hänestä vielä jotenkin saattaisi hyötyä, jos hänellä on vielä jonkinlaista markkina- ja statusarvoa. Hänestä siis saa vielä jotain irti, tietoja, vihjeitä, juoruja, suhteita, maineikkaan Fb-kaverin, jonka kaikki tuntevat. Tähän sopii hyvin eräs toinen suomalainen, riistavetinen sananlasku: <i>"Katteos on kunnijan kumppan."</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">No millä tavalla itse olen kokenut kateuden ilmenemiä? Pahansuopaisuutena, vähättelynä, ilkeilynä, halventavina lausumina, mitätöintinä, kylmyytenä, hylkäämisenä, ylpeytenä. Onhan noita. Joskus niitä kestää, joskus ne keljuttavat, mutta pääasiassa ne saavat minut mietteliääksi. Miettimään, tarvitseeko tällaista touhua kestää vapaaehtoisesti? Mitäpä jos menisin jonnekin muualle, missä tällaisia ei ole. Sulkisi tietokoneet ja puhelimet ja eläisi lähes erakkona. Mutta onhan tähänkin sopiva suomalainen sananlasku: <i>Ei se tapojansa paranna, joka ei mieltänsä pahoita.</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta kun tuo luovuttaminenkaan ja periksi antaminen ei ole ratkaisu. Juttelin juuri erään tuttuni kanssa, jolla on ongelma oman hyvän ystävänsä kateuden kanssa. Hän pohdiskeli vakavissaan ystävyyssuhdetta. Jopa niin, että harkitsi tuon vuosikausia kestäneen suhteen päättämistä. Olin täysin eri mieltä. Ystävyys ja etenkin pitkä ystävyys on asia, josta täytyy pitää kiinni viimeiseen saakka. Asiat - vaikeat asiatkin - tulee jutella puhki, poikki ja pinoon tarvittaessa vaikka itkun ja kiukun tai vaikka vihankin kanssa, eikä suinkaan panna välejä poikki. Kas kun noita oikeita ja pitkäaikaisia ystäviä, jotka tuntevat toisensa lähes läpikotaisin, työntävät ylämäessä ja jarruttavat alamäessä, ei kasva joka oksalla.<br /><br />Ja kun asia on käsitelty, huomataankin ehkä, että yhdessä koettu "kateellinen asia" onkin sellainen, ettei se suinkaan ole toiselta pois, vaan se voi olla ilonaihe kummallekin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Toki minäkin saan melko usein monesta tämän kaltaisesta asiasta tarpeekseni ja olen silloin aina jättämässä noita tai näitä "hommia". Sekään ei varmaan ole oikea tapa. Mutta monesti on vain niin, ettemme ole oppineet oikeaa tapaa käsitellä kateutta tai muita ongelmia ympärillämme. Silloin pitää vain vetää syvään henkeä ja rauhoittua. Ja: opetella käsittelemään noita ongelmia. Sillä sanotaanhan, että <i>"ei mikään niin harmita kun köyhä, joka on ylpiä".</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-1907073050098904022014-05-24T09:37:00.000+03:002014-06-19T16:54:13.527+03:00XXV. Kyllähän mölyä maailmaan mahtuu - kait minultakin<span style="font-size: large;">Tämän jupinan alkuperäinen nimi, jolla aioin sen ensin julkaista oli "Ärsyttävät navanalusmeuhkaajat". Mutta sitten huomasin - onneksi - että itsekin sorrun tuohon samaan populismiin, josta nyt purnaan ja muutin nimen inhimillisemmäksi. Jätin siitä ensin tuon 'navanalustan' pois. Jäi "Ärsyttävät meuhkaajat". Mutta myös tuo 'ärsyttävät' alkoi vielä ärsyttää, joten muutin koko otsikon. Jos se ei jotain houkuttele lukemaan, jääköön lukematta.<br /><br />Mutta joka tapauksessa tällä hetkellä olen itse ärsyyntynyt ja kyllästynyt jälleen moniin asioihin. Tarvitsen kunnon breikin. Mm. olen lopen väsynyt noihin navanalusasioista ylikorostuneesti kiinnostunisiin sukupuolimeuhkaajiin, vaikka mahtuuhan noitakin maailmaan. </span><span style="font-size: large;">Joka tapauksessa homma sen kun kiihtyi entisestään tuon Euroviisujen voittajan vuoksi. Kisojen jälkeen kansa joko hurrasi tai buuasi, repi tai ylisti jopa kirosi tai rukoili asian tiimoilta. Hullua!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Lienen jo liian moneen kertaan sanonut, että itselleni on aivan samantekevää, millainen ihminen on ominaispiirteiltään, joihin lasken myös seksuaalisuuden. Ihminen saa olla mielestäni ihan mitä haluaa, kunhan ei vain kulje maailmalla siitä asiasta metelöiden, provosoiden tai jotenkin ylikorostuneesti suhtautuen ja aatettaan - onpa se sitten puoluepolitiikkaa tai seksuaalisuutta - tuputtaen tai asiallaan jotain ulkopuolista, sivullista, toisenlaista vahingoittaen. Samalla tähän asiaan <b>jälleen</b> liittyy varsin oleellisena <i>suvaitsevaisuus</i>, josta - kuten jo edellisessä jupinassani sanoin - olen kirjoittanut itseni väsyksiin. Mielestäni jotkut ihmiset ovat omineet termin "suvaitsevaisuus" omakseen ja jakavat sen jälkeen sertifikaatteja niille, jotka heidän mielestään ovat suvaitsevaisia. Ja sen jälkeen he eivät sitten suvaitse toisinajattelijoita ja tuomitsevat nämä syvimpään helvettiin - näin tekevät siis suvaitsevaiset. Siinä tuo dilemma.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mikä se saa ihmiset tulemaan raivoiksi, hulluiksi, kiihkoilijoiksi, provokaattoreiksi ja miksi kaikiksi he tulevatkaan, kun kyse on ihmisen seksuaalisuudesta ja navan alapuolen asioista. Kaiketi taustalla on jokin alkukantainen sukupuoliviettimme, kivikaudelta peräisin oleva elämästä selviytymisstrategiamme, joka saa meidät ihmiset käyttäytymään näin. En tiedä, mutta rehellisesti sanottuna, minua tämä meuhkaaminen kyllästyttää ja ärsyttää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Varsin älykkäinäkin pitämäni tutut ihmiset - käytin osasta heitä jossain edellisessä jupinassani, taisi olla se "<a href="http://happikaappi.blogspot.fi/2014/05/xxi-seitseman-kuolemansyntia-ylpeys.html" target="_blank">Ylpeys</a>"-jupina, termiä "kristillis-akateemisesti viisaat" - menevät hyvä etteivät päivittäin - ja etenkin tuolla henkisessä Molokin kidassa, somessa - mielestäni lankaan ja jauhavat tuota iänikuista potaskaa päivät pääksytysten. Pitkiä keskusteluketjuja, joissa todistellaan milloin mitäkin em. asiaa, mutta pääasiassa sitä, että "<i>kyllä minä tiedän</i>" ja "<i>sinä se et tiedä siitä mitään</i>" ja "<i>minä olen oikeassa, sinä väärässä</i>". Tai jopa hellevigiläisittäin: <i>"Kyllähän minä tarkoitin tuolla sanalla X aivan jotain muuta, sinä et vain sitä nyt omassa rajoittuneisuudessasi ymmärtänyt."</i> Kun väsyn johonkin asiaan ja etenkin tuollaiseen turhan jauhamiseen sitten riittävästi, huomaan, että helposti alan itsekin sortua diskriminointiin ja alan pohtimaan, miksi ihmeessä tuo ja tuokin jaksaa yhä edelleen ja edelleen jauhaa tuota asiaa. Mikä sitä vaivaa? Tämä tunnetila on tietysti täysin omaa syytäni. Miksi ihmeessä menen ja luen noita tekstejä! Pitää tehdä parannus.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Onneksi en tiedä vastausta tuohon em. vaivaamiskysymykseen, sillä sekään ei todellakaan kuulu minulle. Mutta - ihminen kun olen - ainahan arvailla voi. Jos ei muuten niin toisten kiusaksi ja omaa kiukkua purkaen. Luulen, että mahdollisesti jollakin voi olla omia piilotettuja, syvällisempiä syitä, joku on vain muutoin tuollainen "kukkahattu-humaani" ja haluaa omaa suvaitsevaisuuttaan korostaen tehdä maailmasta tällä tavalla paremman - siis tavalla tai toisella, vaikka homo kerrallaan. Ymmärrän kyllä, jos vaikka omassa perheessä tai lähisuvussa, -piirissä on sukupuoliseen vähemmistöön kuuluva. Ei silloin ole järkevää eikä oikeastaan luonnollistakaan lähteä tuomitsemisen tiellä. Silloin tuomitsisi oman lapsensa, veljensä, siskonsa. Mutta ei kaikilla varmaankaan ole tuollaiset syyt taustalla, ehkä siellä on ihan tuota ajalle niin ominaista trendikästä taivaita syleilevää kukkahattuisuuttakin - ainakin joillakin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Miksi itse sitten meuhkaan asialla. Hyvä kysymys! Varmaan siksi, että kyllä tässä maailmassa olisi monta muuta asiaa, joiden puolesta kannattaisi meuhkata huomattavasti enemmän kuin tämän asian puolesta. Asia on saanut aivan liian suuret mittasuhteet varmaan siksi, että se on ollut kauan jollain asteikolla mitattuna tuomittavaa, väärää, syntistä, kiellettyä, piiloteltua tai jopa muutamia vuosia sitten rikollista. Nyt kun tuollaiset esteet ovat poistuneet, käynnissä on maanvyöry, joka on saanut aivan kohtuuttomat mittasuhteet. Nyt alkaa jo olla tositrendikästä tulla ulos kaapistaan ja jostain kumman syytä se pitää heti kuuluttaa koko maailmalle Ilta-Sanomissa. Ja kuukausittain pidettävillä kuolleitten homojen muistoillallisilla muistellaan, miten ihana ihminen joku homo olikaan. Eikös ne kaikki ole sitä! Siis ihmiset. Ainakin yleensä kuoleman jälkeen ovat. Varsinkin muistopuheissa.<br /><br />Miten olisi, jos seuraavaksi käytettäisiin vastaava energiamäärä syrjäytyneitä nuoria, heitteillä olevia lapsia, ikärasismin vuoksi työttömiä viisikymppisiä tai vaikka rotunsa vuoksi työsyrjintää kokevia maahanmuuttajia puolustamaan. Onhan noita erilaisten vähemmistöjen asioita vaikka millä mitalla lisääkin puolustettavaksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Moni saattaa tämä jupinan jälkeen pitää minua jälleen suvaitsemattomana - mutta se on kuultu jo - vihamielisesti joihinkin asioihin suhtautuvana - siitäkin on kuultu - tuomitsevana ja mitähän muita mahdollisesti uusia laatusanoja nyt joku löytääkään. Pitäköön minua minä vain, sillä en todellakaan ole välttämättä sellainen. Ne, jotka todella tuntevat minut, tietävät ja tuntevat minut. Jokainen saa tuon alkuperäisen ajatukseni mukaisesti olla tässäkin ajattelutavassaan ja toiminnassaan sellainen kun haluaa. Minua se ei nykyään tällaisena villinä ja vapaana valtion elättinä enää suuremmin haittaa. Vanha suomalainen sananlasku: <i>"Talo elää tavallaan ja vieraat käyvät ajallaan"</i>, sopinee tähänkin. Jos joku ei tykkää tyylistäni, niin ei ole mikään pakko vapaassa Suomessa lukea jupinoitani. Niin helppoa se on.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-39884451823648732762014-05-16T20:29:00.001+03:002014-05-16T20:29:06.123+03:00XXIV. Väl'vouhkantaa<span style="font-size: large;">Savossa on aika hyvä murresana: <i>väl'vouhka</i>. Kun en itse ole savolainen, en ihan tarkaan tiedä, mitä tuo sana oikeasti merkitsee. Mutta selvästi se muodostuu kahdesta osasta: "<i>väl</i>" eli "<i>väli</i>" ja "<i>vouhka</i>". Jos ajattelisi ihan näin karjalaispojan huomattavasti suoraviivaisemmalla loogikalla, se voisi olla siis vaikka "väliin, silloin tällöin, toisinaan vouhkaava" tai "välissä siis kahden ihmisen tai asian välissä vouhkaava". En tiedä.<br /><br />Sitten on tietysti tuo sana "vouhka", joka voinee tarkoittaa joko myönteistä tai kielteistä ihmistä. Turhaan vouhkaajaa tai asiasta, pyydettäessä vouhkaajaa. Näin luulen. Mitä tuo <i>vouhkaaminen</i> sitten on, sen saat itse kuvitella.<br /><br />Siis melko savolainen ilmaus. Sukua sille vastaukselle, jonka matkustaja sai kysyessään: <i>"Onko ravintolavaunu junan etupäässä vai takapäässä?"</i> Konduktööri vastasi: <i>"Etupiässä takapiässä."</i> Tai toisessa jutussa, kun vieras tuli taloon ja kysyi rappusilta istuvalta rengiltä: <i>"Onko isäntä kotona?"</i> hän sai vastaukseksi: <i>"Suattaapa ollakkii."</i><br /><br />Kun nyt tässä kuitenkin olen asunut Savossa jo kohta 40 vuotta, ajattelin rohkeasti käyttää tuota ilmausta kertoakseni tässä muiden jupinoiden välissä, siis <i>väl'vouhkana</i>, että olen avannut toisen blogin - oikeammin matkablogin, jossa saa nyt sitten lukea erilaisia matkajorinoita reissuiltani.<br /><br />Pari jorinaa siellä jo onkin ja katsotaan, josko saisin niitä lisää jossain vaiheessa.<br /><br />Kirjoittelen kyllä tännekin, mutta en noita matkakertomuksia tai matkoihin liittyviä tarinoita. Olkoot siellä ja lukekoot niitä ne, joita kiinnostaa. Pääasiassa kirjoittelen niitä tutuille, jotta tietävät missä menen.<br /><br />Matkablogini nimi on "<a href="http://hapinmatkat.blogsopt.com/" target="_blank">Matkalla jonnekin</a>" ja sen nimen alkuperä selviää ensimmäisestä jorinasta. Toisessa alkaa sitten jo olla hieman kuumeiluakin. Matkablogi löytyy osoitteesta: <a href="http://hapinmatkat.blogsopt.com/"><i>http://hapinmatkat.blogsopt.com</i></a><br /><br />Lue sitä, jos kiinnostaa, mutta omalla vastuullasi. Sekin on muuten Savosta oppimaani: <i>"Kun savolainen puhuu, vastuu on kuulijalla."</i> (vaikken nyt siis savolainen olekaan, mutta Savossa asuva kuitenkin.)<br /></span><br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />happy</span></div>
<br />Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-74554419504951257672014-05-12T11:17:00.000+03:002014-05-12T11:48:55.747+03:00XXIII. Parrakas nainen yhden ortodoksisin silmin<span style="font-size: large;">Taas olivat Euroviisut jälleen samaan aikaan jääkiekon MM-kisojen kanssa. Yritin katsoa toista, toista en. Ajattelin, että saattaisi olla ihan mielenkiinnosta katsella, millaisia euroviisuja tänä vuonna on. Ja olihan siellä monenlaisia, jopa sellaisia, joista saattaisin tykätä enemmänkin. Tosin piti alkukarsinoja katsella ilman suomenkielistä selostusta - kiitos modernin tv-tekniikan - kun YLE oli löytänyt josakin sinne todella oudon selostajatyypin, jota en jaksanut pitkään kuunnella. Naistoimittaja onneksi pysyi suurimmaksi osaksi asiassa, mutta miehellä ote lipsui ajoittain pahasti.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirjoitin vuosi sitten jupinassani ortodoksisuudesta ja euroviisuista (kts. <a href="http://happikaappi.blogspot.fi/2013/05/53-ortodoksit-ja-euroviisut.html" target="_blank">jupina 53</a>) ja ihmettelin suomalaisten tilannetajun puuttumista. Nyt huomasin, että saatankin olla itse, jolta tuo taju puuttuu. Se, mitä vuosi sitten ihmettelin, nostettiin nyt ryminällä framille ja ihan ekasijalle vielä. Mutta silti kysyn - vaikka turpiin saattaa tulla - onko se nyt niin viisasta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sanottakoon nyt heti alkuun, että ihminen saa minun mielestäni olla homo, transsu, blondi, laiha, lihava tai mikä vain, kunhan ei sillä suuremmin elämöi ja muille ajatuksiaan pakkosyötä. Ihan sama kaikenlaisten ihmisen piirteiden ja ominaisuuksien kanssa. En pidä, että jollain erikoisuudella tai poikkeavuudella elämöidään. Oli se sitten sukupuolisuus tai joku vähemmän mediaseksikäs aihe. Tuollaiset asiat ovat noiden ihmisten omia asioita, eivätkä ne kuulu minulle.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta kun joku ominaisuus tai ilmiö - olkoon vaikka parrakas nainen - transvestiitti (suomeksi muuten ristiinpukeutuja, heh) tai mikä hän nyt sitten lie - en ole tässä nimenomaisessa tapauksessa asiaa sen tarkemmin selvittänyt - kun siis tuollainen ilmiö nostetaan markkinakeinoksi laulukilpailussa, niin mielestäni ollaan pahasti hakoteillä. Minusta tärkein kriteeri valinnalle pitäisi olla musiikki itse, sen kauneus, vaikuttavuus, tehokkuus, monipuolisuus, mitä kaikkia nyansseja siitä sitten haluaakaan esille nostaa. Jos tällainen meno jatkuu, olisi viisasta siirtää koko laulukilpailu vain radiosta kuunneltavaksi kisaksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kyllä tuo voittanut laulu oli koululaisten väsyksiin asti käyttämin termein sanottuna "ihan hyvä", mutta ei minusta kuitenkaan paras. </span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> Montenegrollakin oli parempi, tai Norjalla ja ne edustivat ilmeisesti lähes samaa "genreä". </span> Joten paras ei minun mielestäni voittanut. Lisäksi laululla aiheutetaan ilmeisen paljon pahaa monessa muussa asiassa mahdollisen hyvän lisäksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Olen joskus kirjoittanut itseni väsyksiin suvaitsevaisuudesta tai oikealta nimeltään rajoitetusta ja yhteiskuntapoliittisesti oikeasta suvaitsevaisuudesta, jolla siis määritellään suvaitsevaisuus vain joidenkin oikeudeksi ja ei suvaita toisin suvaitsevia. Tämä sama fenomeeni, ilmiö, nosti jälleen päätään. Haluttiin tehdä maailmanlaajuinen "seksuaalinen jytky" erään puolueen termiä lainatakseni. Ja kaiketi siinä onnistuttiinkin - ainakin jollakin tasolla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Samalla kuitenkin työnnettiin tyylikkäästi syrjään mahdolliset huonot puolet tässä jytkyssä: tiettyjen valtioiden lisääntyneen länsivastaisuuden ja siihen yhdistyneen dekandessi- eli rappiovastaisuuden. Tällainen toiminta tuo lisää vettä vaikkapa herra Putinin myllyyn, millä hän jauhaa maailmalle homovastasuuttaan ja lännen rappiotilaa. Tuo Venäjän lainsäädännöllinen tilannehan on kuin keskiajalta noitavainoineen ja rovioineen. Miksi ihmeessä tällaista toimintaa pitää vahvistaa omilla lännen anti-venäläisillä valinnoillaan Euroviisuissa ja varsinkin, kun tuo toiminta samalla pulppusi ihan muista syistä kuin vapaasta seksuaalisuudesta. Se, siis lännen provokatoorinen toiminta voittaneen laulun valinnassa, pulppusi minun mielestäni Ukrainan kriisistä. Haluttiin näyttää Venäjälle oikein kunnolla keskisormea. Mutta mahdollisesti epäonnistuttiin pahasti.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Toinen mielenkiintonen piirre oli Euroviisuissa jälleen ylikorostunut seksuaalisuuden ilmeneminen. Kun alkuvuosia - siis entisten neuvostovaltioiden esiin tullessa 1990-luvun mullistusten jälkeen - yksi ja toinen entisen itäblokin maan esiintyjä - yleensä todella kuvankaunis meikattu nainen - esiintyi sellaisissa vaatteissa, ettei niihin ollut paljoa kangasta tuhlattu, niin nyt maailma oli noissa maissa kierähtänyt ympäri-ämpäri ja oltiin niin korrekteja että. Paitsi Puola. Mutta heillähän taas oli omat tarpeensa näyttää jotain joillekin. Kyllähän me miehet pidämme tuollaisten kauniiden suurikeuhkoisten naisten katselusta ja siihen se kai jälleen tuonkin laulun markkinointi perustui, mutta unohtuiko joku - se, että oltiin LAULUkilpailussa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Minua tuo Puolan esitys hävetti tuntemieni puolalaisten vuoksi. Se oli - minusta - melkoinen riman alitus isokeuhkoisine laulajattarineen ja pyykinpesijättärineen. Ja laulun sanat - kuumista, kiihkeistä slaavittarista - sopi hyvin tuohon hirveään muottiin. En tiedä halusivatko puolalaiset näyttää tällä, ettei Putinin homolait ja pornovastaisuus koske heitä ja samalla he kuitenkin halusivat olla slaavilaisen perheen jäseniä, vai mitä he halusivat. Sitä en tiedä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta joka tapauksessa, kun katselin lauantain loppukisaa, minulle kävi melko onnellisesti. Pian Suomen esityksen jälkeen nukahdin olohuoneen sohvalle ja telkkarin automatiikka sammutti sen aikanaan ja minäkin heräsin jossain vaiheessa aamuyöllä ja kömmin omaan sänkyyni. Eikä minua suuremmin kiinnostanut, kuka voitti ja monesko oli Suomi. Se selvisi sitten aikanaan aamulla, kun kaikki tuutit työnsivät ulos tuota itävaltalaista wurstia, joka tällä kertaa oli sitten parempi kuin something better.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-21717729608194586082014-05-10T20:06:00.002+03:002022-02-02T22:11:15.128+02:00XXII: Äiti<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<span style="font-size: large;">En ole kirjoittanutkaan pitkään aikaan äidilleni, joten nyt varmaan on hyvä aika tehdä se. Tosin äitini ei enää useaan vuoteen ole ollut lukemassa mahdollisia kirjeitäni, mutta mistä sitä tietää, jos hän vaikka jotenkin näistäkin tiedon saa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Oma äitini <b>Siiri Johanna</b> syntyi ihan kohta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Sota päättyi marraskuussa, äitini syntyi tammikuussa. Ja tuo sota - eri nimillä vain - seurasikin häntä sitten pitkän osa elämää ja vaikutti merkittävästi hänen elämänkaareensa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Äitini syntyi pienessä Tuupovaaran kylässä ihan tavallisen työmiehen lapsena. Perheessä oli lapsia, ruokittavia suita ihan riittävästi. Kaksi tyttöä, äiti oli kolmas ja kaksi poikaa, joista toinen kuoli nuorena. Äitini äiti - mummoni <b>Iida Maria</b> - oli kotona, hoiti taloa ja perhettä, äitini isä, <b>Antti</b>, kävi satunnaisesti - silloin kun sitä oli tarjolla - erilaisissa töissä kylällä. Elo oli niukkaa, usein jopa köyhää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Äitini oli kerrotun mukaan aikanaan aika välkky oppilas koulussa. Oppi helposti ja osasi asioita, lauloi kauniisti. Opettaja olisi toivonut hänen jatkavan opiskeluaan ja sanotaan, että hän toivoi, että äidistäni olisi tullut opettaja. Ei tullut.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Elämä vei eri tavalla. Siskot lähtivät melko pian muualle töihin ja elämän perään. Kumpikin muutti Helsinkiin ja toinen otti puolisokseen - kaiken lisäksi - suomenruotsalaisen <b>Wikstömin</b>, jonka suvusta osa ei suomea osannut lainkaan. Toinen sen sijaan <b>Kalle Aaltosen</b>. Äiti jäi nuorimpana omalle kylälle ja jo alle parikymppisenä hän pääsi, joutui tai mikä sitten olisikaan oikea verbi silloin, hyviin naimisiin talollisen pojan kanssa. Ja jo kahden kymmenen vuoden iässä hän pyöräytti ensimmäisen tytön. Mutta samalla alkoi sota. Toisen maailmansodan mainingit ulottuivat Suomeenkin ja täällä alkoi enimmäinen noin 100 päivää kestänyt Talvisota venäläisiä tai oikeammin Neuvostoliittoa vastaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Talvisota ja sitä seurannut pitempi Jatkosota vaikuttivat paljon - tai oikeastaan ihan ratkaisevasti äitini elämään. Sodan melskeissä, evakossa jossain Savossa, Tervossa, syntyi toinen tytär, joka sitten ei koskaan ennättänyt nähdä isäänsä, sillä isä kaatui sodassa. Myös muita läheisiä meni sodan seurauksena: äitini isä ja äitini veli. Siinä sitten äitini yritti selvitä sodasta ja sen seurauksista sotaleskenä kahden pienen lapsen kanssa leskeksi jäänen mummoni ja kaatuneen veljen perheen kanssa. Siinäkin perheessä lapsia riitti.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pelastajaksi ilmestyi sitten isäni <b>Viktor Aleksandrovitš</b>, sodan seurauksena rajan taakse Venäjälle jääneen Korpiselän oma poika, paikallisen kauppiaan nuorempi vesa, itsekin kauppias</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> jo melko monessa polvessa.</span> Raikulipoika, joka oli myös häneen jälkiä jättäneen rankan sodan läpi käynyt, opiskellut kaupan alaa sen jälkeen ja viettänyt siinä ohessa sodan aina elämättä jäänyttä myöhäsyntyistä railakasta elämää, jonka seurauksina sitten ilmeisesti löysi äitinikin. Niinpä jo vuonna 1946 he enemmän tai vähemmän pakon ja rakkauden yhteen nivomassa sodan jälkeisessä uusrealismissaan solmivat avioliiton, kun vanhin veljeni <b>Vesa</b> ilmoitti maailmaan tulostaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sen seurauksena sodan jälkeinen elämä osittain tasaantui, osittain ehkä ei. Ei siihen aikaan ollut Suomessakaan helppoa olla sotaleski, jolla oli kaksi pientä lasta huolettavanaan ja uudessa avioliitossa kylän kauppiaan kanssa, jonka kanssa oli myös yksi lapsi. Maamme oli tuolloin vielä jossain määrin sääty-yhteiskunta ja kyllähän tässä tapauksessa rajoja oli rikottu säätyjen välillä ja kaikki ympärillä olevat ihmiset eivät sitä ehkä täysin hyväksyneet. Mutta elämä jatkui. Sen piti jatkua. Ei ollut vaihtoehtoa. Suomea rakennettiin taas sodan jälkeen, vaikkakin suurimmalla osalla ihmisiä olo oli yhä veresnahalla ja painajaisunet jokaöisiä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Metsään, korpeen, erämaihin, tiettömien taipaleiden taaksekin rakennettiin uudistiloja, kansaa asutettiin <b>Vennamon</b> voimalla ja osin pakolla. Olot olivat ajoittain erittäin sekavia, pelottavia. Neuvostoliiton uutta invaasiota pelättiin yhä. Rahaa oli vähän, tarvikkeita vielä vähemmän. Kulutustavarat tehtiin itse. Siinä ei ollut mahdollista päivitellä aspartaamin haittoja, kun ei ollut edes sokeriakaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Nuo sodan jälkeiset vuodet olivat varmasti hirveitä lähes kaikille ihmisille - ainakin uskon niiden olleen sitä vanhemmilleni. Mutta elämä jatkui kotikylällänikin ja uuden vuosikymmenen alussa putkahdin minä maailmaan ja siitä viiden vuoden kuluttua vielä nuorin veljeni <b>Markku</b>. 36-vuotiaana äitini oli jo synnyttänyt viisi lasta, käynyt läpi sodat ja se mukanaan tuomat kauhut ja kuolemat.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kaikki lapset koulutettiin ja aikanaan hekin löysivät paikkansa elämässä. Kuka Suomessa kuka muualla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Jälkeen päin olen pohtinut omaa äitiäni äitinä. Millainen äiti hän oli? Läheinen vai kaukainen? Rakastava? Hellä? Huolehtiva? Varmasti monta noista, mutta kun huomioi tuon historiallisen ajankohdan: sodan jälkeisen Suomen, ei siinä koko ajaksi hellyyttä ja läheisyyttä riittänyt. Mutta en valita. Sain kaikkea sitä kuitenkin mielestäni riittävästi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei tuon ajan kasvatukseen kuulunut päivittäinen paapominen ja päänsilittely, jokailtainen satujen luku ja kysely: <i>"Onhan sulla muruseni kaikki hyvin?"</i> Eipä totisesti kuulunut. Jo varsin pienestä pitäen piti olla "tuottava osa" omassa perheessä. Piti tehdä oma, vaikka pienikin osansa. Pilkkoa puita tai jos ei siihen kyennyt, hakea niitä liiteristä. Kerätä marjoja. Talvella haimme vettä lähteestä, kun putket jäätyivät pakkasella. Vedimme perässämme puolitoista metristä puista vesikelkkaa, jossa oli maitotonkka vettä varten. Kun meillä ei ollut kotieläimiä</span><span style="font-size: large;"> ja omassa kaupassakaan ei silloin ollut maitoa myynnissä, haimme sitä perheellemme sellaisesta perheestä, missä oli lehmä tai useampi.<br /><br />Talvilauantai-iltaisin juoksimme hihkuen lumista polkua pitkin - joskus tosin huopikaat jalassa joskus paljain jaloin</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> kilpaa</span> - saunaan, jossa</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> nurkassa</span></span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> pihisi ja sihisi</span></span> vanha pönttöuuni ja antoi meille makoisat löylyt koko perheelle.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Jo varsin nuorena sain - huomaa <u>sain</u> - olla työssä kaupassa, missä isäni ja äitinikin oli. Isä laittoi siihen aikaan tavallisen, puisen omena- tai appelsiinilaatikon pieneksi pöydäksi kaupan myyntitiskin jatkeeksi ja siinä oli sitten myynnissä nuoremman polven kauppiaan "sisäänheittotuotteita" mm. K-kahvia. Myymään ei päässyt, ellei osannut vastata rahasta eli antaa takaisin oikeat vaihtorahat myynnissä. Sitä harjoiteltiin isän tai äidin kanssa usein - oikeilla rahoilla. Vasta kun se sujui, pääsi myymään kauppaan. Muutoin siellä ei saanut turhaan lorvia, puhumattakaan, että olisi saanut ottaa vaikka laatikosta irtosuklaanappeja tai soikeita, valkoisia piparmininttukarkkeja tai pumpernikkeleitä. Ei missään nimessä. Sormille tuli, jos niin teimme ja sormille saivat antaa meille pojille kaupassa muutkin perheen ulkopuoliset myyjät. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta kotona äiti oli äiti. Ja äiti on se, joka teki kaiken ja tiesi kaiken: missä mikäkin on ja miten sen pitää olla. Äitini äiti, oma mummini asui jonkin aikaa meillä ja hän oli se, jolta saimme sen mahdollisesti puuttuvan hellyyden ja halaukset ja muun läheisyyden, johon aina omilla vanhemmilla ei ollut voimia ja usein edes aikaakaan. Hänestä ystäväni isä <b>Matti</b> sanoi kerran osuvasti minulle, että hän oli minun elämäni starets - ohjaajavanhus. Ruuan meille tekivät taitavat kotiapulaiset, jotka tosin vaihtuivat usein, kun eivät kestäneet aina kolmea tosi villiä poikaa ja heidän iänikuisia temppujaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Millainen kuva minulla nyt on äidistäni, jota kaiken tuon pitkän yhteisen historian jälkeen viimeisinä vuosina hoidin - lähinnä käytännön asioiden tasolla - parin sadan kilometrin päästä, kun hän hiljalleen hiipui ja dementoitui ensin vanhainkodilla sitten vuodeosastolla sellaiseen kuntoon, että alkuun hän lopetti minun tuntemisen ja jossain vaiheessa olin hänen puolisonsa tai kuka nyt sitten aina milloinkin satuin olemaankaan ja sitten puhekin hävisi ja kohta hän nukkui pois. <br /><br />Oli tietysti hirveää katsoa itselle läheistä ja rakasta ihmistä, jonka oli oppinut tuntemaan aikaansaavana tehopakkauksena, kun hän hiipui pikkuhiljaa pois, katosi jonnekin kaukaisuuteen taivaanrantaan, josta ajoittain tuntui, ettei äänikään sinne päässyt. Mutta laulutaito säilyi melkein loppuun saakka. Siihen saakka, kun puhetta vielä tuli, hän lauloi ulkomuistista hyvän ystävänsä <b>Hilkan</b> kanssa virsiä ja muita tuttuja lauluja. Ja lisäksi hyvällä lauluäänellä. Ja mitä tulee tuohon puhutun viestin perille menoon, minusta - näin minä uskoin ja uskon yhä - viestit menivät perille ihan loppuun saakka, vaikka hän ei niihin enää lopussa vastannutkaan tai näytti, ettei reagoinut mitenkään. Minusta hän kuunteli ja perille meni. Kerroin siksi hänelle aina tapaamisissani, mitä minulle ja perheelleni ja hänen tutuilleen ja ystävilleen kuuluu. Olihan se kummallista yksinpuhelua joidenkin mielstä, mutta samalla niin terapeuttista - kummallekin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kävin hoitamassa vanhempiani noin kerran viikossa. Ajoin ensin kaksi sataa kaksikymmentä kilometriä sinne ja usein yön yli nukuttuani joskus saman päivänä sitten saman verran takaisin. Loppuaikoina usein</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> itkin</span> ensin pois lähtiessäni autossa, jotta pystyin edes joten kuten ajamaan, sen verran tiukkaa se joskus teki. Isä kuoli ensin, äiti muutaman vuoden kuluttua.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Yhä edelleen äiti on minulle merkittävä henkilö. Isä piti kurin, äiti hoiti meitä. Näinhän se ennen meni. Jos vaikka tuntuisi siltä, että sitä hellyyttä olisi ollut vähänlaisesti, se lienee vain optinen harha. Tuohon aikaan kun ei ollut tapana näyttää niitä hellyydenosoituksia niin julkisesti. Ja vapaa-aikaakin oli varsin vähän, jolloin sitä olisi voinut osoittaa. Muu aika meni työssä, työssä ja työssä ja sitten levossa, jotta jaksaisi taas seuraavana päivänä tehdä tuota samaa työtä, työtä ja työtä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Äidiltä olen aivan selvästi perinyt joitain ominaisuuksia, hyviä ja huonoja. Hyviin kuuluu varmasti tietynlainen sitkeys ja omanlainen pitkäjännitteisyys, huonoihin pitkävihaisuus ja toisenlaisen pitkäjännitteisyyden ja suunnitelmallisuuden puuttuminen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Äitini muistoksi kuuntelen aina aika ajoin armenialaisen, tosin ranskalaistuneen, laulajan <b>Charles Aznavourin</b> oikealta nimeltään <b>Shahnour Vaghenag Aznavourianin</b> laulua <i>"La Mamma"</i>. Sen sanat - ainakin siis suomalaiset, joita paremmin ymmärtää - koskettavat aina:</span><br />
<blockquote class="tr_bq">
<i><span style="font-size: large;">Kun joskus varjoon taivaltaa ja loiste lämmin kaikkoaa,</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">niin äidin äänen jostain kaukaa kuulen.</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">Se lohduttaen lausuu näin,</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">voi lapsein, katso valoon päin</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">sen loisteen huomaat ymmärtäin</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">käy hohde siivin myötätuuleen </span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">Kai joskus tuntuu elo tää,</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">jää aivan ilman sävelmää,</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">sä etsi jälleen soinnut nää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">ne lapsein löytävän sun luulen </span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">Niin kaukaa takaa tähtien</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">mua ohjaa ääni lämpöinen</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">kai äidin silmät aina valvoo lastaan.</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">kun maailmalla samoaa</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">sua kenties joku rakastaa</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">pois lähde tyhjyys palajaa</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">on rakkaus äidin totta ainoastaan.</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br />Äitini pienoinen</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">en sua mä nää mut säilyvää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">on rakkaus tää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">se sieluun jää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">pois katoaa</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">yön musta maa</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">sun muistossa sen kirkastaa.</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;"><br /></span></i>
<i><span style="font-size: large;">Unholaan et jää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">et jää</span></i><br />
<i><span style="font-size: large;">oi äiti milloinkaan.</span></i></blockquote>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Kuuntelepa se vielä ranskaksi: <br /><a href="https://youtu.be/mCDbvxeJVhc">La Mamma</a> (Charles Aznavour) <br /><br />tai vaikka sitten suomeksi: <br /><a href="https://youtu.be/-9bdx70bRUk" target="_blank">Äiti</a> (Pepe Willberg).</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
</div>
<iframe class="fskey-autofill-dlg" id="fskey-iframe" sandbox="allow-same-origin" style="display: none;"></iframe><div class="fskey-tooltip" id="fskey-tooltip" style="display: none;"><span class="fskey-tooltiptext" id="fskey-tooltiptext"></span></div>Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-11730956953411541502014-05-07T17:58:00.000+03:002014-05-07T17:58:59.148+03:00XXI: Seitsemän kuolemansyntiä: Ylpeys<span style="font-size: large;">Löytyihän sitä Raamatustakin kohta, jossa noita syntejä oikein luetellaan. Mutta ei se silti taida olla "kuolemansyntiluettelo", koska tämä meidän kristinusko tai ainakaan ortodoksisuus ei sellaista ymmärtääkseni oikein tunnustakaan. Muistelen lukeneeni jostain, että ortodoksisen käsityksen mukaan on olemassa vain yksi synti, jota ei katumalla saa anteeksi, kaikki muut saa. Mutta ei nyt mennä siihen, kun pitäisi ylpeydestä kertoa. <br /><br />Otetaanpa tähän alkuun se Raamatun kohta: (Sananlaskut 6:16-19)</span><br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"><i>Kuutta asiaa Herra vihaa, seitsemää hän ei edessään siedä:</i></span><br />
<span style="font-size: small;"><i>ylpeitä silmiä, petollista kieltä, viattoman veren tahraamia käsiä,</i></span><br />
<span style="font-size: small;"><i>sydäntä, joka punoo ilkeitä juonia, jalkoja, jotka rientävät rikoksen teille,</i></span><br />
<span style="font-size: small;"><i>väärää todistajaa ja vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan.</i></span></blockquote>
<span style="font-size: large;">Jotenkin tuon listan luettuani väkisin mieleeni tuli tämän hetken Ukraina. Niin monta asiaa sattui sinne juuri tuosta sitaatista. Mutta olihan siellä se tämän jupinan aihe, ylpeyskin: ylpeät silmät - niitä Herra vihaa eikä sananlaskun mukaan edessään siedä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Näkeekö muuten ylpeyden silmistä? Varmaankin, jos on harjaantunut tarkkailija. Onko ylpeydellä joitain muita muotoja? Nimitetäänkö sitä joskus joksikin muuksi? Miten olisi turhamaisuus, kopeus, ylimielisyys ...</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mietin, milloin minä itse olen tuntenut olevani ylpeä? Varmaankin ainakin silloin, kun olen onnistunut jossain vaikeassa asiassa. Olen minä myös ollut ylpeä lapsistani, kun hekin ovat onnistuneet jossakin asiassa. Tai olen minä heistä ollut ylpeä ihan muutenkin. Niin ja lapsenlapsista, vaikkapa heidän kävelemään oppimisesta, ensimmäisistä sanoista, ihan kuin omien lapsienikin kohdalla oli. Onko tuollainen ylpeys sitten syntiä ja vielä "kuolemansyntiä"? Minusta ei ole, koska olen ollut ylpeä pääasiassa "itsekseni". En ole - toivottavasti ainakaan hirveästi - retostellut noista asioista maailmalla. Kertoen siis kaikille: katsokaa kuinka hyvin minulla on. Jos niin tekisin, se olisi jo vaikka sitten syntiä, jos sitä nimeä halutaan nyt käyttää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Muistan, kun pienenä - siis kun minä olin lapsi - vanhempani puhuivat meille lapsille <i>ylpistymisestä</i>. Sanottiin, että ei saa ylpistyä. En varmaan tainnut silloin edes ymmärtää mitä tuollakin sanalla tarkoitettiin. Mutta kasvatus jättää aina jälkensä, ja nyt sitten muistelen, että taisihan tuostakin olla puhetta. Kai sitä lapsen leikeissä jotenkin tuo ylpistyminen saattoi näkyäkin, jos joku ei leikkinyt meidän kanssamme tai ei huolinut kaverikseen. Paitsi että olimme kauppiaan lapsia, joilla oli monenlaisia leluja ja vempaimia. Se toi luontaisetuna kavereita, kun heillä kaikilla ei ollut noita vempaimia sodan jälkeisiä niukkuuden vuosina. Mutta ylpistyinkö silloin? Olinko parempi kuin nuo toiset? Mielestäni en, vaikka mikä minä itse olen sen sanomaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Toinen asia, joka muutti omaa elämääni jo ihan lapsena, oli oma uskontoni: ortodoksisuus. Se oli jopa Pohjois-Karjalassakin, jossa sentään ortodokseja oli ja on yhä paljon, joissain paikoissa outo asia. Jopa niin outo, että se antoi aiheen pilkata: ryssä, ryssänuskoinen, kuvainkumartaja ja kuvainpalvoja. Ihan pienenä en muista kokeneeni tai ainakaan ymmärtäneeni tuollaisia asioita, mutta jo koulussa siitä alkoi olla merkkejä. Kansakoulussa - millä nimellä alakoulua tuolloin kutsuttiin - se ei ollut ongelma, kun lähes kaikki opettajani olivat myös ortodokseja. Mutta oppikoulussa - koulussa, jonne pyrittiin kansakoulun 4. luokan jälkeen - asiat muuttuivat täysin. Sain yhdeksi opettajakseni oikean "ortodoksisyömärin", totaalisen ortodoksien vihaajan, jonka ortodoksinen aviomies oli ottanut tästä sijaisopettajasta hatkat ja karannut kotiapulaisen kanssa. Ja minä ortodoksina olin sitten yksi sijaiskärsijä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Silloin ylpistyin ihan tietoisesti. Olin ylpeä omasta uskonnostani. Olin ylpeä ortodoksi. Kannoin ominaisuuteni pää pystyssä, vaikka opettajanikin pilkkasi minua. Oliko se kuolemansyntiä? Taaskaan ei mielestäni ollut. Tukea ajatukselleni sain myöhemmin herra Aristoteleeltä, joka kaiketi sanoi jossain etiikan teoksessaan, että ylpeys ja suuruus ovat hyveitä enemmän kuin vaatimattomuus. Mutta eihän nuo antiikin ajattelijat tainneet mitään oikeita kristittyjä ollakaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Miten tässä nyt oikein näin kävi? Minunhan piti kirjoittaa ylpeydestä syntinä ja alkaa tuo jupinan teksti olla enemmän tai vähemmän ylpeyden ylistämistä. Onko sitä ylpeyden syntiä olemassa ollenkaan? Varmasti on, sillä olihan se tuossa Danten listalla ensimmäisenä, siis pahimpana syntinä, niin eiköhän sekin ehkä kerro siitä, että sen huomaaminen - ainakin itsessään - onkin sitten aika vaikeata.<br /><br />Olin jo melkein valmis päättäämään tämän jupinan, kun mieleeni nousi jotain, joka sai aikaiseksi suoltaa ainakin vielä hieman tekstiä. Tuli nimittäin väkisin sellainen tunne, että taitaa meissä ortodokseissa - kun asiaa hieman tarkemmin ajattelee - sittenkin olla melkoinen yliedustus noita ylpeitä. Itsekin sillä ylpeydellä tuossa yllä lähes huomaamatta retostelin, mutta muitakin merkkejä ilmassa on.<br /><br />Meillä on kirkon sisään syntynyt eräänlainen - sanoisinko sen jotenkin näin nätisi: kultturellisesti itsetietoinen, itseään kristillis-akateemisen viisaana, hyvä ettei neroina, pitävä joukko tai jopa joukkoja. Nuoria ja vanhoja. Ja niissä joukoissa, jos missä, asuu suuri ylpeys. Ne tuomitsevat somessa tai muutoin puheissa päivittäin useita asioita ja ihmisiä ja hylkivät, vieroksuvat muita, alempiälysiä. Joskus tuntuu, että ne vieroksuvat jopa pelokkaina itseään älykkäämpiäkin. Ne keräilevät omaan galleriaansa tyhmien, alempiarvoisten ihmisten kassakuitteja, joissa on kirjoitusvirheitä tai seurustelevat omalla jargonillaan somessa taiteellisin tai kirjallisin, lähes snobbailevin, termein. Ne tekevät kaikki mahdolliset nettitestit, selvittääkseen omaa erinomaisuuttansa ja ainutlaatuisuuttansa. Paljon muutakin ne tekevät, mutta jääköön tuo pahansuopainen lista nyt tuohon.<br /><br />Kauhistuttavinta on, että niitä kasvaa ja sikiää lisää omissa "ortodoksisissa kultapossukerhoissamme", jopa joissain muodollisesti kaikille avoimissa, mutta sisäiseltä hengeltään ja kulttuuriltaan suljetuissa yhteisöissä, myös seurakunnallisissa ja hallinnollisissa yhteyksissä, "kuppikunnissa", joiden "omaan porukkaa" pääsee vain tietyt, luotettavat tyypit, jotka osaavat ajatella "sillä tavalla oikein". Kauheinta tietysti on tietysti sekin, että siellä on mukana touhuamassa sekä maallikkoja että kleerusta. Selkeästi siellä jaetaan ihmiset vuohiiin ja lampaisiin, joka jo tuolla tavalla tehtynä asetteluna kasvattaa heitä tuohon "älykäs~tyhmä" -ajattelutapaan. Mikä ne "kuppikunnat" ovat, jääköön nyt sanomatta, etten enää enempää ketään loukkaisi, mutta tämä kokonaisuus olisi joskus ihan oman jupinan arvoinen, joten voihan olla, että palaan siihen - ehkä - katsotaan.<br /><br />Joten löysinhän minä sitä ylpeyttä. Mutta kuten kunnon suomalainen, en niinkään itsestäni vaan muista. Ympäriltäni.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Minun itseni mielestäni sopivampia synonyymejä ylpeydelle olisivat: <i>turhamaisuus</i>, itsensä tärkeäksi tai jopa korvaamattomaksi tekeminen, vihainen kopeus ja häikäilemättömyys, tosista välittämättömyys, "elämän jonossa etuilu". Ne ovat jo pelkästään sanoina konkreettisimpia ja paremmin havaittavia. Jos olen turhamainen ja lisäksi vielä kopea, tärkeilevä ja häikäilemätön, se se vasta on syntiä. Mutta jos olen oikeassa paikassa ja oikeasta asiasta ylpeä, se ei välttämättä olekaan syntiä, vaan jopa hyve. Ei näytä muuten olevan helppoa olla ihminen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-31480461366637975502014-05-01T16:38:00.003+03:002014-05-01T16:38:25.116+03:00XX. Seitsemän kuolemansyntiä<span style="font-size: large;">Minua on usein mietityttänyt lista seitsemästä kuolemansynnistä. Nehän ovat peräisin 1300-luvulla vaikuttaneen <b>Dante Alighierin </b><i>"Jumalaisesta näytelmästä"</i> - <i>"La Divina Commediasta"</i> - monen mielestä</span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;"> yhdestä</span> maailmanhistorian maineikkaimmasta kirjallisesta tuotoksesta. <br /><br />Ilmeisesti jonkinlaista listaa noista kuolemansynneistä on toki ollut jo ennen Dantea, mutta hän listasi ne teokseensa, josta ne sitten ovat levinneet ympäri maailman ihmisten tietoisuuteen. Ja taitaapa jo aika moni uskoakin, että ne ovat Danten keksimiä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Nuo seitsemän - sekin muuten salaperäinen ja mystinen luku - kuolemansyntiä tai pahetta, ovat lueteltuina "pahimmasta miedoimpaan":</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">1. ylpeys ja turhamaisuus
</span><br />
<span style="font-size: large;">2. kateus
</span><br />
<span style="font-size: large;">3. viha
</span><br />
<span style="font-size: large;">4. laiskuus
</span><br />
<span style="font-size: large;">5. ahneus
</span><br />
<span style="font-size: large;">6. ylensyönti
</span><br />
<span style="font-size: large;">7. himo
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Paheita, joihin jokaiseen - ainakin kai minä - lienen ollut osallisena vaikka kuinka monta kertaa. Mutta mitä sitten tarkoittaneekaan tuo sana "kuolemansynti"? Onko siis tuollainen pahe kuolemaksi?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ajattelin, että voisin itse tällaisena ihan tavallisena maallikkona pohtia omalta kannaltani noita kuolemansyntejä tai itse sanoisin mieluummin paheita. Miten minä itse ne näen, koen tai olen kokenut?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">En edes yritä olla tässä jupinassani mitenkään teologisesti tai edes filosofisesti pohdiskeleva kirjoittaja. Yritän vain selvittää itselleni, mitä minusta tuollaiset paheet ovat ja miten ne omassa elämässäni tai ympäristössäni ilmenevät ja näkyvät. Ja miten minä suhtaudun noihin paheisiin. Joten jos odotat otain korkealentoista akateemista blogitekstiä, on vamaan hyvä lopettaa lukeminen viimeistään tähän.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Löysin jostain Internetin ihmeellisistä sokkeloista selityksen tuolle sanalle kuolemansynti (latinaksi <i>peccata mortalia</i>). Sellainen synti johtaa hengelliseen kuolemaan, eroon Jumalasta. Ne eivät siis ole varsinaisesti "kuolemaksi" ja kuten jo edellä sanoin, enemmänkin niitä voitaisiin kai nimittää pääpaheiksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Erikoisesti katolinen kirkko - siis tarkennettuna roomalaiskatolinen kirkko, sillä myös ortodoksinen kirkko on katolinen kirkko - on noilla paheilla "leikitellyt" koko ajan. Tosin ovat ne jo jakamattoman kirkon ajan kirkkoisätkin asioita omana aikanaan pohdiskelleet, mm. Rooman paavina 500-600-luvuilla toiminut ennenpyhitettyjen lahjain liturgian (EPL) ylöskirjoittaja pyhä Gregorios I eli Gregorios Suuri tai ortodoksisesti <b>Gregorios Dialogos</b> sekä toinen 300-400 luvulla elänyt ja karkauspäiväksi 29.2. muistopäivänsä saanut pyhä <b>Johannes Cassianus</b> eli Johannes Askeetti ovat asiaa myös pohdiskelleet.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pyhällä Johanneksella noita paheita oli yksi enemmän eli kahdeksan ja hän esittelee ne teoksessaan <i>"Kinobialuostarien säädöksiä" (</i>engl. <a href="http://www.newadvent.org/fathers/3507.htm" target="_blank">The Twelve Books of John Cassian on the Institutes of the Cœnobia, and the Remedies for the Eight Principal Faults</a>) Johanneksen listaamat paheet ne olivat (ilman ilmeistä pahuusjärjestystä):</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">* vatsanpalvonta
</span><br />
<span style="font-size: large;">* haureus
</span><br />
<span style="font-size: large;">* rahanhimo
</span><br />
<span style="font-size: large;">* viha
</span><br />
<span style="font-size: large;">* murehtiminen
</span><br />
<span style="font-size: large;">* alakuloisuus
</span><br />
<span style="font-size: large;">* turhamaisuus
</span><br />
<span style="font-size: large;">* ylpeys
</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Samojakin paheita tuossa Johanneksen listassa on Danten listan kanssa, mm. ylpeys, viha, ylensyönti (vatsanpalvonta) ja ahneus (rahanhimo), mutta oli siinä jotain "uuttakin". Tai miten sen nyt ottaa, kun jonkun asian voi toki ilmaista eri tavoilla, eri sanoilla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta palataanpa tuohon Danten listaan. Koko tuo hänen kirjoittamansa runoteos on täynnä merkillistä numerosymboliikkaa. Siinä menee helposti tavallinen ihminen pian sekaisin, kun kaikessa teoksen osien määrässä, osien lauluissa, kaikessa, on monenlaista rytmiikkaa ja symboliikkaa. Luvut kolme, kymmenen ja 33 toistuvat eri yhteyksissä ja erilaisina kombinaatioina ja luovat omalta osaltaan lisää mystiikkaa koko teoksen ympärille.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Jumalainen näytelmä on suomennettu kaksi kertaa. Ensimmäisenä sen teki <b>Eino Leino</b> jo 1912 ja toinen suomennos on <b>Elina Vaaran</b> ja se on vuodelta 1963. Jälimmäisessä kieltä on "korjailtu" enemmän nykysuomeksi. Esimerkkinä vaikka teksti ihan teoksen alusta. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tässä Leinon suomennos:</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><i>Ah, raskasta on sanoa kuink' oli</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><i>tuo salo kolkko, autio ja sankka!</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><i>Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ja tässä tuo sama kohta Vaaran suomennoksena:</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><i>Ah, vaikea on sanoin ilmi tuoda</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><i>tuon metsän sankkuus, kolkkous ja jylhyys,</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><i>sen pelkkä muistokin taas nostaa pelon!</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">En nyt ryhdy kertomaan sen enempää Danten teoksen juonesta, joka on minulle aivan liian monisäikeinen ja mystinen. Joka tapauksessa siinä vilahtelee useita tuon ajan kuuluisuuksia ja Dante kuvaa teoksessaan helvettiä, kiirastulta ja paratiisia. Joidenkin lähteiden mukaan teksti voidaan tulkita neljällä eri tavalla: kirjaimellisesti, allegorisesti (vertauskuvallisesti), analogisesti (yhdenmukaisesti, pelastusta kokevasti) ja tropologisesti (moraalisesti).</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tuolla samalla "nelikentällä" tulkittiin keskiajalla myös Raamattua. Metodia nimitettiin silloin <i>Quardigaksi</i>, mutta myöhemmin luterilaisen kirkon perustaja <b>Martin Luther</b> laajensi nelikentän kahdeksaan. Mukaan tuli edellisten lisäksi tulkinnat kirjaimellis-historiallisesti, hengellis-profeetallisesti, vanhatestamentillisesti ja Uuden testamentin lupauksen valossa. Huh!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Erään tulkinnan mukaan teosta kuvataan Danten matkana, omana tienä puhdistautumiseen, synnistä täydellisyyteen. Jos joku kirjoittaisi tällaisen teoksen nykypäivänä, hänen epäiltäisiin helposti varmaankin käyttävän jotain huumeita. Niin se maailma on muuttunut.<br /> </span>
<span style="font-size: large;"><br />Tuosta Danten teoksesta muuten löytyy laajalti siteerattu lause, jonka voin nyt liittää tähänkin valmistelevan jupinani loppuun. En nimittän ollenkaan tiedä, syntyykö ihan oikeassti noita jatkotarinoita noista kuolemansynneistä, mutta lupaan edes yrittää. Kirjoitan niitä silloin, kun sattuu siltä tuntumaan tai jokin synneistä aktivoituu erikoisen paljon ja jotain sitten ruudulle syntyy. Ja kuten edellä jo sanoin, älä odota paljoa, vaan lohduttaudu sinäkin Danten sanoin: <i>"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää."</i></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />happy</span></center>
<br />
<br />Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-89352250612092440432014-04-20T21:55:00.001+03:002014-04-20T21:55:36.943+03:00XIX: "Sisaret hennot valkoiset"<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC2lV9-rKAtKbDl-bkMwmre1kDSVtvjUp3s5x16taGrw6iFDEfjFZLiRTDp7LER3cgbakYT_9R0PplEqkbsut6aDGh7_rmk77tGWpX5ckGFzfE9yeIqUD9zPmJf6MrFFLcI8Nu83bwfZxk/s1600/ranneke.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC2lV9-rKAtKbDl-bkMwmre1kDSVtvjUp3s5x16taGrw6iFDEfjFZLiRTDp7LER3cgbakYT_9R0PplEqkbsut6aDGh7_rmk77tGWpX5ckGFzfE9yeIqUD9zPmJf6MrFFLcI8Nu83bwfZxk/s1600/ranneke.jpg" height="180" width="320" /></a></div>
<span style="font-size: large;">Jotta nämä jupinani olisivat nyt edes hieman balanssissa, on kai syytä kirjoittaa edes joskus hieman myönteisempikin jupina eikä aina narista. Eikös!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Edellinen pankki- ja vakuutuspalveluista kertova jupinani oli yhtä narinaa ja voisi kuvitella, että kun kerron suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta, sama pohjavire värittäisi tekstiä. Mutta arvasit väärin, jos noin ajattelit. Tässä on paljon myönteistä - siis varmaan jupinassanikin - mutta myös terveydenhuollossamme.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sain tässä paikallisesti sanottuna "männä viikolla" käteeni rannekkeen, aivan kuin Särkänniemessä tai muissa noissa maamme lukuisissa huvittelukohteissa. Siellähän rannekkeella pääsee erilaisiin laitteisiin, maailmanpyöriin sun muihin niin monta kertaa, kun haluaa. Niin tälläkin sairaalan rannekkeella pääsin erilaisiin härveleihin melkein ilmaiseksi. Poliklinikkamaksu kai piti maksaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kerronpa hieman tarkemmin. Erilaiset epämiellyttävät asiat rupesivat kasautumaan ja päätin soittaa julkiseen terveydenhoitoon. Täällä Mikkelissä se tarkoittaa soittoa Ensineuvoon, jonne ei yleensä koskaan pääse jonottamatta tolkuttomasti. Samoin kävi nytkin, mutta ne olivatkin siellä toisessa päässä keksineet uuden palvelun: <i>takaisinsoiton</i>. Annoin näppäilemällä oman puhelinnumeroni ja jäin odottamaan soittoa. No sekin kesti lähes pari tuntia, ennekuin sairaanhoitaja soitti takaisin - siis minulle. Paljonkohan olisi kestänyt jonottaminen ja odottaminen?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Olen jo tähän ikään ehtineenä tottunut siihen, että hoitajat kyselevät kaikenlaista ja olen myös oppinut vastaamaan kaikenlaista. Niin nytkin ja kun ilmoitin, että haluaisin vain labrakokeisiin ja sitten kuulla niiden tulokset - Ensineuvon taitava ja miellyttävästi käyttäytynyt sairaanhoitaja olikin aivan toista mieltä. Hän ilmoitti, että välittömästi sairaalaan. Hieman kävi mielessä, mitähän tuli sanottua, kun näin kävi. Ja samalla muistin erään armeijamuiston, johon liittyi "oi-voi-voi"-särky selässä ja kuumeinen olo, jonka sai aikaan hankaamalla kuumemittaria ja seurauksena oli lähes viikon tylsä makailu varuskuntasairaalassa. Opetti silloin ja ei ole toistunut. Ei nytkään. Mutta silti - ei kun sairaalaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Miten? Tietysti omalla autolla, milläs muuten! Löysin kahden tunnin parkkipaikan ja seuraavaksi luukulle ranneketta hakemaan. Tosin tilanne näytti jo tuossa vaiheessa aika toivottomalta: pörrötukkaisia, röhiseviä ja punottavia asiakkaita oli tupa täynnä. Siitä ei takuulla hyvä seuraa. Siispä kauppiaan poikana ehdotin välittömästi diiliä sairaalan päivystyksen vastaanottovirkailijalle: <i>"Ottakaa CRP ja ehkä pari muuta koetta ja lähden sitten kotiin odottelemaan. Lääkäri voisi sitten soittaa perään, jos on aihetta."</i> En saanut myytyä ideaani - en ainakaan heti enkä sellaisenaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta sen sain aikaan, että en joutunut jonottamaan lääkärille, joka olisi sitten määrännyt minut labrakokeisiin sun muihin ja olisin sitten taas odottanut niiden valmistumista ja sitä, että asiantuntijalääkäri ehtisi tulkita ne ja hoitava lääkäri ehtisi lukea taas ne tulokset ja jossain välissä kutsua minut luokseen ja antaa hoitomääräyksen. Kaikki tapahtui - sen jälkeen, kun pääsin tuon ns. aulahoitajan luo - melko nopsaan. Kaikki meni muuten ihan ok, mutta en ollut juonut riittävästi, joten yhtä koetta ei voitu suorittaa, ennen kuin olin kitanut riittävästi vettä. Tosin mukeja ei ollut enää automaatissa ja niitä piti hakea toiselta puolen kompleksia.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sekin koe saatiin tehtyä ja ilmoitin tyytyväisenä luukulla, että nyt lähden kotiin odottelemaan. Soitellaan! Hyvä, etteivät kiinni käyneet. Ilmoittivat pohtivansa minun tiputukseen laittoa, joten kotiin lähtö ei onnistu. Onnistuu - sanoin - auto on kahden tunnin parkkipaikalla ja kotona tietska avoinna. Se pitää käydä sulkemassa. Emme löytäneet yhteisymmärrystä, joten sovimme joistain käytännön asioista ja siitä, että lähdössä vastuu on minulla. Ja lähdin kotiin. Tarkoituksena oli palata sairaalaan takaisin aamulla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Aamulla palasin "sovittuun aikaan" lähes tyhjään päivystyssaliin ja sieltä taas labrakokeisiin ja pääsin jopa noin reilun tunnin päästä lääkärin vastaanotolle, siitä taas erilaisiin "terveydenhoidollisiin härveleihin" kiertämään. Välissä juoksin laittamassa pysäköintikiekkoon lisää aikaa ja taas uuteen härveliin. Ilmoitin hoitajille osaavani itse ko. paikkoihin, joten en tarvinnut saattajaa. Helpotti kai sekin heidän työtään, kun porukkaa alkoi taas kokoontua "sairaiden aamukokoukseen".</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Noin neljän tunnin kuluttua, kun siitä oli käytetty ehkä noin reilu puolituntia varsinaisiin hoitotoimiin ja loput odotteluun, minulle riitti taas tuo odottelu. Lisäksi väsyttikin vielä turkasesti ja oli nälkä, kun en ollut syönyt enkä juonut mitään koko aamuun. Ilmoitin taas luukulla lähteväni kotiin, ja sain samat vastaukset - tosin eri henkilöiltä tällä kertaa - samoin reaktioin ja samoin tuloksin. Nyt vain ymmärsivät varsin pian - tai sitten se luki siellä tietokoneen tiedoissa - että kotiin se joka tapauksessa lähtee. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, keltaiseen "maailman-cup-voittajan" liiveihin pukeutunut triage-hoitaja (minulle aivan uusi termi) ehdotti, että hän merkitsee tänne koneelle, että poistun tunniksi - tasan tunniksi. Yritin saada vartin lisäaikaa. En saanut, mutta lähdin siis kotiin luvan kanssa - tunniksi. Syömään. Enää ei keskusteltu, kenen vastuulla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kävin syömässä ja hoidin pari muutakin asiaa ja palasin taas sen kahden tunnin parkkipaikan kautta sairaalaan. Minulla oli tabletti-tietokone nyt mukana. Ajattelin saada ajan kulumaan nopeampaan. Menin kysymään tunnuksia potilasverkkoon, kun lääkäri jo huusikin minut vastaanotolleen. Nopsaa toimintaa. Todella nopsaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sinä sitten käytiin läpi sairauksiani ja vointiani ja yhteisestä sopimuksesta lääkärin kanssa sovittiin, että lähden kotiin, en jää osastolle, jonne olisin myös voinut mennä. Lääkemääräykset sain e-reseptiin ja mukaan ohjeet omaan eloon. Hyvä! Hieman huojensi tieto, ettei ehkä olekaan ihan kuolemaksi. Ainakin tämä pääsiäisen elän, todennäköisesti useammankin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Aika pitkähän tästä jupinasta näyttää tulevan. Mutta vielä summa summarum: <br />A) kyllä Mikkelin hoitajat ovat ammattitaitoisia ihmisiä. Lisäksi osa aivan ihania ja kauniita naisia, jotka jaksoivat lähes koko ajan hymyillä ja käyttäytyä kohteliaasti. Meille hankalille ja omapäisillekin asiakkaille. Siis huomatkaa sairaalan päivystyksessä, jossa meitä asiakkaita on moneen junaan ja melkoinen osa meistä on jäänyt jopa junasta.<br /> B) kyllä nuori naislääkäri päihittää ison liudan nuoria tai vanhempiakin mieslääkäreitä. Naiset ovat opiskelussaan tunnollisempia, ja sen huomasin nytkin lopputuloksessa. Huolellinen, asiallinen, osaava, nuori naislääkäri. Bonuksena vielä se, että hän oli ihan samaan kielelliseen ryhmää kuuluva, joten ymmärsimme toisiamme varsin hyvin kielellisestikin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mitä meihin asiakkaisiin tulee, sairaalan päivystyksessä näkee kansan koko kirjon. Sanan mukaisesti kirjon. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset käyttäytyvät, kun he ovat sairaana ja joutuvat jonottamaan ja odottamaan. Sodan kokeneet vanhukset pyörätuoleissaan, jota työntelee toinen yhtä huonossa kunnossa oleva puoliso, aktoriteettejä peläten tyytyvät kohtaloonsa ja odottavat, vaikka koko päivän ilman ruokaa ja juomaa - vain vettä automaatista, jos nyt mukeja sattuu olemaan koneessa. Osa potilaista istuu masentuneen oloisena, hiljaa, lähes typertyneenä, osa narisee, valittaa ja pullikoi ja osa - kuten me ryhmän romaneja kanssa - nauroimme, kerroimme vitsejä ja pidimme kovaa ääntä. Kukaan (ulkopuolinen) ei silti valittanut, kun romaneja oli tasan valkoisten kanssa 3 - 3. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kokemus oli ihmisistä, hoitohenkilökunnasta, pääsääntöisesti myönteinen, sen sijaan terveydenhoitojärjestelmä on meillä ihan kökkö. Jos ajatellaan, että minun "käsittelemiseeni" meni lähes kaksi päivää tai ainakin noin tunneissa, jotka sairaalassa vietin, useita tunteja, kun koko asian hoitaisi tunnissa parissa. Niin silloin minusta nuo odottelutunnit ovat aivan turhia ja niistä pitäisi keinolla millä hyvänsä päästä pois. Potilaalle annettaisiin vaikka heti sisään tullessa vastuuhenkilö, joka tarkkailisi, että asiat etenevät, potkisi prosesseja eteenpäin, hoitaisi siirtymiset paikasta toiseen ja saattaisi putken lopussa joko osastolle tai ulko-ovelle.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Niin ja mitä tulee vielä tuohon otsikkoon, niin valitettavasti (siis vain tässä epäoleellisessa asiassa) hoitajien oma habitus ei enää oikein vastaa tuota vanhaa ihanaa termiä "sisar hento valkoinen" monesta syystä: kaikki hoitajat eivät ole enää <i>sisaria</i>, naisia, miehiäkin on kohta hyvä ettei enemmistö, ainakin ajoittain fyysistä voimaakin tartvittavassa päivystyksessä, <i>hentoja</i> oli melko harva, tyypillisiä liian hyvin syöneitä alkaa olla valitettavasti hoitajissakin melkoisesti ja <i>valkoisia</i> he eivät myöskään enää ole, kun puvunkin väri on milloin sininen tai vihreä tai mikä lie. Ei tainnut kellään olla valkoinen. Mutta samoja hienoja ammattilaisia he silti olivat ja kiitos siitä heille! Kiva, kun jaksatte tehdä vaikeaa ja raskasta työtänne hymyillen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-65254345721885858442014-04-15T17:39:00.000+03:002014-04-15T17:39:18.562+03:00XVIII. Verenpaine koholla pankissa<span style="font-size: large;">Tällä viime aikoina olen pohdiskellut pankkeja ja vakuutusyhtiöitä, niiden palveluja ja sitä, miten ihmeessä tosi vanhat ihmiset selviävät noiden yhtiöiden asiakaspalvelumyllytyksestä. Itse olin tuossa myllyssä äskettäin. Kerronpa hieman lisää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sain Lähitapiolasta muistutuslaskun, kun en ollut maksanut kuukauteen vakuutusmaksujani. Edellinen lasku oli syyskuulta ja se oli mennyt suoraveloituksella, mutta tästä uudesta tuli maksumuistutus. Juu, juu, tiedän. Systeemi on muuttunut tammikuun lopussa ja nyt on uudet e-laskut ja muut vermeet. Olen joutunut tutustumaan aiheeseen läheltä, sillä kyllä minua laskuttaa aika moni muukin kuin Lähitapiola. Ja homma on pelannut. Yleensä niin, että laskuttaja on ilmoittanut, että tässä on vaihtoehdot tuleville laskuille: mitä valitset. Olen valinnut aina e-laskun ja automaattisen maksamisen tiettyyn summaan saakka, jonka summan ylittävät laskut tulevat minulle erikseen hyväksyttäviksi. Ei ole ollut ongelmia kenenkään muun kanssa kuin Lähitapiolan. Tai ei niitä ongelmia ollut kuin vasta nyt, kun selvisi, ettei mitään ollutkaan tapahtunut.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Löysin Lähitapiolan verkkopankkisivuiltani marraskuulta olevan yleistiedotteen, jonka tosin tiesin ilman sitäkin, kun kaikki mediat sitä toitottivat. Muuta tietoa en tiedä saneeni ko. pankilta, joten olen ollut siinä uskossa, että asiat on kunnossa. Mutta eipä olleetkaan. Tuli siis muistutuslasku.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kävelin laskun kanssa Lähitapiolan konttoriin ja kysyin kuka - minä vai joku muu - oli törttöillyt. Ei virkailija ihan minua syyttänyt - kyseli maksua ja kertoi varsinaisen murheen olevan minun ja oman pankkini välinen asia. Joten marssin Nordeaan. Otin numerolapun asioimiskohtaan "nopea asia" ja istuskelin kotvan ja odotin vuoroani. Ei tullut koskaan. Virkailijoita kyllä näkyi suuressa salissa siellä täällä, joillakin oli jopa asiakkaitakin - ei kaikilla. Mutta näytölle ei vain kilahtanut oma numeroni 711, joka oli koko ajan seuraava palvelunumero, koska pankissa ei muutoinkaan ollut mitään ruuhkaa. Päätin, että kellon ollessa viittä vaille lähden, koska olin odottanut mielestäni riittävän kauan - liian kauan. Kas minulla eläkeläisellähän ei toki ole kiirettä, joten odottaa saatoin, mutta en minäkään kohtuuttomasti. Nyt oli mielestäni kohtuuton odotusaika takana ja lähdin ulos.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ovensuussa nuori nainen huomasi lähtöni - kasvoni varmaan punottivat kiuusta - ja hän kyseli kohteliaasti, olisiko minulla ollut jotain asiaa. Huh! Mitähän varten lienen pankkiin tullut! Pidin suuni kaiken varalta kiinni, ettei sieltä olisi tullut mitään sellaisia sammakoita, josta tuo nainen olisi pahoittanut mielensä. Painuin Liikeseuralle syömään ja puhisin kiukusta. Verenpaine oli varmaan pilvissä. Onneksi ruokailemassa oli tuttuja, jotka lohduttivat: tuo on ihan tavallista kaikissa pankeissa ja vakuutusyhtiöissä. Voi tätä maailmaa!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Rauhoituttuani palasin kotiin ja päätin, että seuraava kerta, kun menen pankkiin, on taas varmaan vuoden päästä tai jotain sellaista. En nimittäin ollut käynyt pankissa asioimassa pitkiin, pitkiin aikoihin. Yleensä hoidan kaikki asiani netin kautta. Nyt ymmärrän, miksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Soitin illalla sitten puhelinpalveluihin. Ensin Nordeaan, josta löytyi hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palvelemiseen koulutettu virkailija, joka ymmärsi ja ymmärsi ja jopa auttoi e-laskuun liittyvän suoramaksun käyttöönottamisessa. Kas - kun siellä oli tililläni vanha suoramaksuveloitussopimus tuon Lähitapiolankin kanssa ja se piti ensin lopettaa ja tehdä uusi. Laskuttaja siis tiesi (ilmaisesti), että minulla on sopimus, mutta mitään ei ollut tapahtunut. No nyt on sitten uusi sopimus.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Soitin vielä Lähitapiolaankin ja kyselin löytyisikö syyllinen mahdollisesti ko. yhtiöstä. Ei löytynyt, mutta sieltäkin löytyi hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palvelemiseen koulutettu virkailija. Tosin sieltäkään ei löytynyt vastausta siihen, miksi minun pitää tehdä kaksi valtuutusta Lähitapiolaan, ryhmälle ja Savo-Karjalalle, jota ei muuten edes löytynyt koko yhtiölistalta, mistä piti valita laskuttajat. En löytänyt minä, eikä muuten löytänyt Nordean virkailijakaan, joten vanhuuttani ei voi syyttää tästäkään. Ja kaiken lisäksi löytyi kaksi "eriaista" Lähitapiolaa, toinen oli Lähi-Tapiola, jolla oli listalla ainakin yksi konttori.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">No - maksoin manuaalisesti verkossa tuon karhulaskun ylimääräisine kuluineen, huomioiden, että kyllä minullekin kuluja syntyi, kun soittelin ja juoksentelin ympäri ämpäri asian perässä. Potutti!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Se, mitä nyt teen - kunhan flussasta selviän - on pankkien ja vakuutusyhtiöiden vertailu. Vertaan hintoja ja palveluja, toimintatapaa ja sopivuutta itselleni ja siirryn sinne, missä saan palvelua. Minulla on Lähitapiolassa melkoinen määrä vakuutuksia: kolmesta autosta liikenne- ja kaskovakuutukset, kotivakuutus, henkilövakuutus. Lähitapiola ei ihan selvästi halua pitää minua asiakkaana.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei tuo Nordeakaan oikein houkuttele tuon viimeisen vierailun jälkeen, vaikka puhelinpalvelu pelasikin. Mistähän löytäisin pankin, jossa on ihmisiä, jotka palvelevat pienissä ja lyhyissä asioissa kasvokkain ihmisiä. Ilman ainaista ajanvarausta. Voi, kuinka kaipaankaan niitä ihania kassaneitejä tiskin takana, jotka pienen jonotuksen jälkeen jaksoivat palvella meitä asiakkaita ja siinä ohessa vielä hymyilläkin meille. <br /><br />Olisikohan ollut liikaa vaadittu, jos tuo salissa toimiva asiakaspaövelija olisi tuolien suoraksi riviin laittamisen sijasta kysynyt: "Voisimmeko odotellessa katsoa, miten voisimme nopeuttaa asiaanne?" Kun ei siellä salissa silloin istuskellut kuin minä ja minun jälkeen tulleet pari ihmistä, joista toinen meni kohta aika varattuna palveluun.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Samalla mietin, kuinka ihmeessä iäkkäämmät ihmiset, asiakkaat, selviävät tuosta kaikesta nykyisestä pankkien ja vakuutusyhtiöiden myllytyksestä, joka on seurausta kaiken mahdollisen maksimoinnista: voiton, työajan käytön, resurssien ja samalla monen, monen minimoinnista, kuten henkilökunnan määrän ja asiakaspalvelun, jopa aukioloajan. Pankissa kun nykyään </span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;">minunkin </span>pitäisi kai käydä raha-asioita hoitamassa - siis tallettamassa tai nostamassa rahaa - päikkärien aikaan. Mahdotonta!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
<center>
<span style="font-size: large;"> </span></center>
P.S.Kaiken tuon jälkeen - kun olin ensin Nordean puhelinpankkipalvelussa purkanut sydäntäni ja antanut palautetta ihan omalla nimelläni pyytäen samalla sen toimittamista myös tuohon konttoriin, sieltä soitettiin muutaman päivän päästä ja - kas - sieltäkin löytyi samanlainen hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palveluun koulutettu virkailija, joka pahoitteli asiaa ja pyysi anteeksi syntynyttä sotkua ja kiitti palautteesta, joka toivottavasti johtaa edes joihinkin vanhoja ihmisiä palveleviin ratkaisuihin. Hyvä näin.<br /><br />Toinen osapuoli - Lähitapiola - on vaiennut ja saattaa ehkä vaieta kohta kokonaan kuten Houston, Apollon mennessä kuun taakse. Paljon on vielä uudella yhdistetyllä Lähitapiolalla ja S-pankilla matkaa maaliin.<br /><br />
<div style="text-align: center;">
<b>HAP</b></div>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-64904885361823256912014-03-30T14:15:00.000+03:002014-03-30T14:15:36.011+03:00XVII. Lammilla unelma elää<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZnGhfoYW4eRP1U_xoVM8p9hxR6R7OpMGtfKN14mIKCwX7_H87TaEy3F6g8wS8vK1-BlVjc4yMEdBXlEIp8sNgFV7D1XvT1D2uTj7cw4lHpiGpeQ2dodMHPYUVr2c5uAYl71yhIO_JSzz8/s1600/lammi_kappeli_1_hap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZnGhfoYW4eRP1U_xoVM8p9hxR6R7OpMGtfKN14mIKCwX7_H87TaEy3F6g8wS8vK1-BlVjc4yMEdBXlEIp8sNgFV7D1XvT1D2uTj7cw4lHpiGpeQ2dodMHPYUVr2c5uAYl71yhIO_JSzz8/s1600/lammi_kappeli_1_hap.jpg" height="180" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;">Lammilla sijaitseva Athossäätiön Pyhän Kosmas Aitolialaisen kappeli ruokalan vieressä.<br />(<i>Kuva © Hannu Pyykkönen</i>)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;">Meillä ihmisillä on elämämme aikana varmasti monenlaisia toiveita ja tavoitteita, joita pyrimme saavuttavaan. On tietysti myös unelmia ja rakennamme jopa pilvilinnojakin, mutta niitäkin pitää olla. Unelman toteutuminen ja realisoituminen on nimittäin ihana asia.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Vietin pidennetyn viikonlopun keskiviikosta lauantaihin ystävien ja perheenjäsenten kanssa Helsingissä ja vähän muuallakin Etelä-Suomessa ja kohtasin niin unelmia, pilvilinnoja kuin myös toteutuneita haaveita. Sellaiset omalle kohdalle osauneet toteutuneet unelmat antavat muuten hurjasti onnellisuutta, energiaa ja uutta käyttövoimaa meille väsyneille ihmisille.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Vierailin torstaina Hämeenlinnan Lammilla, jonne ryhmä ortodoksisia ihmisiä on rakentamassa omaa unelmaansa, lähes pilvilinnaa. Kävin Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiön eli lyhyemmin Athossäätiön, Lammilla, Ronnin kylässä sijaitsevan, lakkautetun Pääjärven kuntoutuskeskuksen paikalle perustetussa ortodoksisessa yhteisössä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Athossäätiön perustivat vuonna 2012 elokuussa Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljestön aktiivit toimijat. Tuo taustayhteisö, veljestö, taas perustettiin Joensuussa vuonna 2001.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Veljestöllä on oma kirjakauppa, Filokalia, joka ensiksi oli fyysisesti Joensuussa, mutta siirtyi sitten alueen kaupan jälkeen Athossäätiön uusiin tiloihin Lammille ja sieltä käsin se toimii nyt myös ortodoksisena verkkokauppana, josta saa laajalti mm. laadukasta ortodoksista kirjallisuutta.<br /></span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEZJ3alp0cwltycFwpBF-T0Tz20q9xkarvwjWo9N-fnPDKEhJzEQtMjA3xP3J7J-g-qZcb29QUqpe57YB8LLVQFg8n8tvBJEC1U86V22IDvpHylPvyYyWR-7d3faSIlOQlQJe0VfP34HL0/s1600/lammi_map_hap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgEZJ3alp0cwltycFwpBF-T0Tz20q9xkarvwjWo9N-fnPDKEhJzEQtMjA3xP3J7J-g-qZcb29QUqpe57YB8LLVQFg8n8tvBJEC1U86V22IDvpHylPvyYyWR-7d3faSIlOQlQJe0VfP34HL0/s1600/lammi_map_hap.jpg" height="180" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;">Athossäätiön alueen kartta, josta selviää mm. rakennukset ja sijainti Pääjärven rannalla.<br />(<i>Kuva © Hannu Pyykkönen</i>)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Tuo vanha Pääjärven kuntoutuskeskus on valtava ja vaikuttava kokonaisuus, niin alueena, rakennusten lukumäärän ja etenkin niiden laadun suhteen. Sen katsominen sykähdyttää ja pysäyttää. Alue, joka siirtyi Athossäätiön haltuun on kooltaan hieman yli 30 hehtaaria ja siellä on noin 25 melko hyväkuntoista rakennusta, joissa on asuin- ja muita neliöitä lähes 18 000. Säätiö omistaa uimahallin, liikuntasalin, kerrostalon, jossa on nelisenkymmentä asuntoa, useita rivitaloja, vanhan kartanon, erillisiä keskusrakennuksia, siis entisiä hoitoyksikköjä, joissa kaikissa on lukuisia huoneita ja kaikenlaisia muita yhteisiä tiloja: vessoja, saunoja, suihkuja, olekselutiloja. Päärakennuksessa on toimistotiloja, sairaalatila, lääkärien vastaanottotiloja, hammaslääkärin työtila ja löytyypä alueelta sekä hevoshaka että tallikin, mutta myös erillinen koulurakennus oppilaille. Rakennuskompleksissa on lämpökeskus, ruokala ja keittiö, joka pystyy tilojen puolesta ruokkimaan vaikka 1000 ihmistä päivässä. Pääjärven rannassa on ihana rantasauna ja kaikki tiet, jotka puikkelehtivat laajalla alueella pitkin ja poikin ovat asfaltoidut, jotta niillä voitiin aikanaan liikkua myös pyörätuoleilla.<br /></span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8-R5WdK-yRkQyu1jgc2lPEwOAUgw20MivLyIJjEhoAPs2P3FJDR-oVeb9iTFGZhUhyphenhyphenyBCx_msqlJ2NuvjBNHEMgXiLlLL5grKNypnzVkpT33KNUyxhJY-evkaWyZUzDKHeTrW3nzmgeuo/s1600/lammi_uimahalli_1_hap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8-R5WdK-yRkQyu1jgc2lPEwOAUgw20MivLyIJjEhoAPs2P3FJDR-oVeb9iTFGZhUhyphenhyphenyBCx_msqlJ2NuvjBNHEMgXiLlLL5grKNypnzVkpT33KNUyxhJY-evkaWyZUzDKHeTrW3nzmgeuo/s1600/lammi_uimahalli_1_hap.jpg" height="180" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;">Uimahallin altaassa ei nyt ole vettä.<br />(<i>Kuva © Hannu Pyykkönen</i>)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Alueella työskenteli vielä 2000-luvun alussa yli kolmesataa ihmistä ja he hoitivat hieman suurempaa vammaisten lasten ja nuorten ryhmää. Paikka ja alue saneerattiin vuosituhannen alussa, mutta jo parin kolmen vuoden kuluttua siitä koko kuntoutuskeskus lakkautettiin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Alueella on nyt uuden omistajan toimesta jo valmiina yksi ortodoksinen kappeli ja kahta rakennetaan koko ajan. Ajatuksena on perustaa rakennuskompleksiin sekä ortodoksinen miesluostari että myös erillinen naisluostari. Mitä muuta alueelle sitten tulee on koko ajan tiukassa ja kiihkeässä harkinnassa. Se voisi olla esimerkiksi jotain sosiaaliseen hoitotyöhön liittyvää: vanhusten vanhainkoti ja asumisyksikkö, hoivayksikkö tai jopa saattohoitoyksikkö. Tilat on jo valmiina, tarvitaan vain palvelujen tekijät ja hoidettavat. Koska alueelta löytyy koulukin, sinne voisi perustaa vaikka ortodoksisen yksityisen koulun. Sinnekin tarvitaan vain opettajat ja oppilaat. Asunnot ja koulutilat löytyvät jo. Paljon jo on, mutta oleellisin puuttuu vielä.<br /></span><br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFobYf4KFa4s29UjEC9Mgh24Fl9szbLzWI8JnDyRWiBdMGDr-RYW_vgVdNHNs1zlC5NPimkmm6-bZhXex8kPykkDd0gwLkjrkGu5F9iS5MPif3EM8-Z4zAT5dsLUtUdM3SISaICI6udlR1/s1600/lammi_ruokala_1_hap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFobYf4KFa4s29UjEC9Mgh24Fl9szbLzWI8JnDyRWiBdMGDr-RYW_vgVdNHNs1zlC5NPimkmm6-bZhXex8kPykkDd0gwLkjrkGu5F9iS5MPif3EM8-Z4zAT5dsLUtUdM3SISaICI6udlR1/s1600/lammi_ruokala_1_hap.jpg" height="180" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;">Suuresta laitosruokalan keittiöstä löytyy tilaa ja laitteita suuremmankin joukon ruokkimiseen.<br />(<i>Kuva © Hannu Pyykkönen</i>)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;"></span><br />
<span style="font-size: large;">Alueella on jo järjestetty erilaisia taidenäyttelyjä ja seminaareja ja lisää tulee koko ajan. Fokus eli jonkinlainen toiminnan ydinajatus on vahvasti Kreikassa sijaitsevan Athoksen ympärillä: sen ajatus- ja aatemaailmassa, sen tavoissa ja opetuksessa. Kuten Säätiön perusideassakin sanotaan: säätiö pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan mm. järjestämällä yhdessä muiden Athosta arvostavien tahojen kanssa seminaareja, kokoontumisia, esitelmätilaisuuksia ja näyttelyitä, kutsumalla Athosvuoren munkkeja vierailulle Suomeen, järjestämällä pyhiinvaellusmatkoja Athokselle ja muihin ortodoksisiin luostarikeskuksiin sekä edistämällä keskeisen ortodoksisen kirjallisuuden julkaisemista erityisesti Athosvuoreen liittyen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mielenkiintoiseksi tuon toiminnan tekee omalla tavallaan tietoisuus myös siitä, että meillä Suomessa on jo entuudestaan kaksi ortodoksista yhteisöä, kaksi virallista luostaria, joista toinen, Valamo, keskittyy vahvasti toiminnassaan myös yhteistyöhön venäläisen ortodoksian kanssa. Nyt tämä uusi yhteisö Lammilla, ei vielä kuitenkaan virallinen luostari, mutta jossain määrin luostarinomainen yhteisö, keskittyy toiminnassaan vahvasti kreikkalaiseen ortodoksiaan. Se luo mielenkiintoisia ulottuvuuksia, mutta varmasti myös haasteita.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mielenkiintoiseksi ja samalla haastavaksi toiminnan Lammilla tekee varmasti myös moni muu asia, vaikkapa se, että ortodoksinen populaatio Suomessa on varsin pieni: hieman yli yksi prosentti väestöstä eli jonkin verran yli 60 000 ortodoksista asukasta koko maassa. Siitä on viimeisten vuosikymmenien aikana riittänyt noin 10 munkkia Valamoon ja 10 nunnaa Lintulaan. Mistä saadaan riittävä määrä asukkaita Lammille niin nunna- kuin munkkiluostariinkin?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Haasteita tuolla Lammilla riittää vaikka muille jaettavaksi: alueen ylläpito maksaa, lämmitys, sähkö ja monet muut ylläpitoon, korjaamiseen ja huoltoon liittyvät toimet eivät ole ilmaisia, vaikka ne tekisi talkoolaisjoukko vapaaehtoisvoimin. Veljestö tai sisaristo ei yleensä tuota rahaa, jolla aluetta ja luostaria voisi ylläpitää. Siihen tarvitaan "liikeidea" tai sitten runsaasti lahjoituksia. Luostariväki on sitten "halpaa työvoimaa", sikäli kun heitä sitten sellaiseen käytetään. Pelkät maailman puolesta rukoilevat munkit tai nunnat eivät tuota, jotain konkreettisempaakin on tehtävä ja se ei yksistään voi olla toisten paikan asukkaiden, munkkien, nunnien, talkooväen palvelemista, sen pitää olla jotain tuottavaa, jolla toimintaa voidaan ylläpitää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta alueella on omat vahvuutensa, jota se voi hyödyntää ja jopa tai etenkin myydä: koko se valmis vaikkapa juuri hoivatyöhön sopiva infrastruktuuri valtavine rakennusmassoineen ja ihanine alueineen. Samalla se on uhka, sillä kaikki tuo on pidettävä kunnossa, sitä on hoidettava ja sen ei saa antaa rapistua. Siihen tarvitaan ihmisiä, jotka eivät sitten kuitenkaan "tuota" rahaa, mutta työllään kyllä säästävät rahaa. Varsinaiseen toimintaan käytettävä raha pitää saada muulla tavoin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Aluetta on vaikea kehittää vaikkapa istuttamalla puita, kukkia, tekemällä puutarhaa tai ryytimaata ja kaunistamalla ympäristöä entisestään, koska siihen tarvitaan tekijä ja sen tekeminen maksaa ja siihen tarvitaan rahaa. Siksi pitäisi ensin saada entinen alue sellaiseen kuntoon, että uutta voidaan suunnitella ja toteuttaa. Alueen ja paikan johtaminen on myös oma haasteensa. Johtajan pitää haaveilla, mutta pysyä myös maan pinnalla. Olla visionääri, mutta myös realisti. Olla avoin, aktiivinen ja ulospäin suuntautunut, tiedottava, verkottunut ja pitkäjänteiseen suunnitteluun kykenevä. Suunnitelmia ei tehdä huomiseksi vaan kymmeniksi vuosiksi ja niiden pitää olla jo nyt ainakin melko konkreettisina mielessä, mieluummin myös paperilla.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta kuten joku paikalla ollut vapaaehtoistyöntekijä totesi: <i>"Idea on niin mieletön, että haluan olla mukana sitä todeksi tekemässä."</i> Vain tällaisten haaveiden ja unelmien kautta syntyy jotain. Näin on ja on ollut aina.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy<br /></span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-60399440284133144072014-03-25T12:42:00.000+02:002014-03-25T17:24:21.552+02:00XVI: Luojan variksenpelättimiäkö vai anteeksiannon opettajia?<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLpL7jSoswWWtbd8HGrrBusoQpQ52kxCDy2OwOydGrm2YJcuBT1LtHrp4jZi8C46jQCYLOcTViMeDJxIUv9aOwH9R9pdIpPP_9qRej9UTr2y7V1NEmx8G2neeTNBUN7NKxTfESnY1u19aF/s1600/hiljainen_kansa_hap.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLpL7jSoswWWtbd8HGrrBusoQpQ52kxCDy2OwOydGrm2YJcuBT1LtHrp4jZi8C46jQCYLOcTViMeDJxIUv9aOwH9R9pdIpPP_9qRej9UTr2y7V1NEmx8G2neeTNBUN7NKxTfESnY1u19aF/s1600/hiljainen_kansa_hap.jpg" height="180" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hiljaista kansaa (<i>Kuva © Hannu Pyykkönen</i>)</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-size: large;">Muistankohan oikein, kun jossain mieleni sopukoissa pyörii muistikuva siitä, kun <b>Hietanen</b> ja <b>Lahtinen</b> olisivat puhuneet <b>Väinö Linnan</b> "<i>Tuntemattomassa sotilaassa</i>" jotain kehitysopista ja siitä, että kaikkea se Luoja onkin luonut, niin kuin noita itikoita ja mitähän ne muuta olivat - olkoot nyt vaikka sittisontiaisia.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itsekin olen pohtinut aina silloin tällöin joutessani tuota samaa, mutta en niinkään itikoiden ja sittisontiaisten kannalta katsoen - niitten kanssa kun voin elää yleensä ihan sovussa - vaan paljon isompien eliöiden osalta - katkeroituneiden "vanhojen" naisten. "Vanha" lainausmerkeissä siksi, että sellainen voi tuossa ajattelemassani ja kohta kuvaamassani tapauksessa biologiselta iältään </span><span style="font-size: large;"><span style="font-size: large;">olla </span>kovin nuorikin. Olen kaiketi päätynyt mielikuvaan - kaikesta huolimatta, sanon sen heti, vaikka siis naisia suuresti rakastankin - että kyllä tuollainen katkeroitunut "vanha nainen" on Luojalta melkoinen tekele. Toisaalta onhan se niinkin, ettei pitäisi Luojan töitä arvostella. Mutta jos tämän kerran ...</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Silloin kun nainen katkeroituu ja katkeruuden syy on (yleensä) joku mies, voi meitä muita miesparkoja, jotka joudumme sitten kokemaan ja kantamaan kaiken tuon syyllisyyden, jonka tuo katkera tekele niskaamme sitten syytää. Jottei kukaan oman lähipiirini naisihminen nyt vaan rupea miettimään tekojaan ja puheitaan, ilmoitan heti, ettet se ollut suinkaan sinä. Kyllä tämä ajatteluni likaviemärin purkaus tulee ihan omalla tavallaan ventovieraiden naisten käyttäytymisestä, jota olen saanut - tai paremminkin joutunut - seuraamaan näin hieman sivusta ja tosin aina joskus kohdallekin osuen. Se kun tuollainen lyhytpiippuinen "henkinen haulikko" ampuu melko laajalle. Siinä osuu usein - tai kaiketi useimmiten - syyttömiinkin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Joskus olen yrittänyt miettiä, millainen olisi katkeroitunut mies vastaavassa tilanteessa ja en kyllä mitenkään - siis näin miehenä - ihan oikeasti osaa edes kuvitella, että mies osaisi olla samanlainen paskiainen. Onhan toki katkeroituneita miehiäkin. He tosin taitavat useimmiten ottaa aseen tai muun vintohkan käteensä ja paukutella tuon taivaisiin ympäriltään muutaman syyttömän, ennen kuin alkaa helpottaa. Mies taitaa näissä elämänsä katkerissa "suruasioissa" olla siis hieman suoraviivaisempi. Jälki tosin on sitten myös sen mukainen - suoraviivaisempi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">No mistä sitten nousi ajattelun pintaan nuo Luojan varmaankin jonkinlaisella viallisella muotilla tehdyt katkeroituneet "vanhat naiset". Olen silloin tällöin viime aikoina kohdannut joitain heidän tuotoksiaan ja sieltä se kai jotenkin pulppuaa. Tämä sosiaalisen median ihmeellinen maailma kun tarjoaa tuollaisillekin tyypeille oivallisen, hyvin lannoitetun kasvualustan. Ja kun ympärillämme on kasapäin elämäänsä kyllästyneitä, erilaisista syitä katkeroituneita, itseään surkuttelevia, onnea etsiviä kulkureita ja muita onkijoita, saattaa olla, että toisinaan tuollaisten ihmisten mielipiteet uppoavat toisiin samanlaisiin kuin kuuma veitsi sulaan voihin. Ja sehän on kuin laittaisi pökköä lisää pesään - vauhti vain kiihtyy. Mutta silti sanon: onneksi meillä on sananvapaus ja hekin saavat purkaa pahaa oloaan meihin. Niin - ja minä kirjoitella tällaista.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Meidän ilmeinen lähes "pyhä tehtävämme" varmaan on kestää kaikki: kuunnella ja katsella noita katkeroituneita, kulahtaneita, itsestään ja ulkonäöstään vähemmän huolta pitäviä, laittamattomin hiuksin, ilman meikkiä kulkevien valittajien ja ainaisten narisijoiden tekoja. Ja etenkin näin pääsiäisen alla olevan Suuren paaston aikaan se on oikeastaan ihan hyvää sparrausta, mentaalista asketismia, henkistä kilvoittelua. Kaiken lisäksi nyt, kun kohtaamme tuollaista, on syytä ja todellista aihetta suunnilleen joka päivä iltaan päästyään pyytää Luojaltaan anteeksi ajatuksiaan ja sanojaan, joita noihin hirvityksiin on kohdistanut. Ja sunnuntaina sitten kertoa samat asiat papille ripillä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta silti - ollakseni aivan rehellinen - asia aika ajoin kyllä puistattaa ja saa aikaan kaikenlaisia outoja tuntemuksia. Joskus aivan liian usein. Liekö vanhuudella jotain osaa asiaan. Jotain sille varmaan pitäisi tehdä, koska - sanon sen vielä varmuuden vuoksi uudestaan, ettei omaa suuntautumistani ryhdyttäisi eteläsuomalaisin voimin väärin arvuuttelemaan - rakastan tai sanoisinko näin vanhempana miehenä, että pidän kyllä todella paljon naisista ja tuollainen ajattelu tuntuu minustakin hölmöltä. Mutta pitää kai vain yrittää vielä kovettaa tuota pintaa, sietokyvyn paksua nahkaa, ettei tällaiset asiat sen enempää vaivaisi. Joten anteeksi, kun ajattelen näin! Yritetään silti parantaa tapojamme.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-72346956739336563842014-03-20T10:30:00.000+02:002014-03-20T16:58:50.943+02:00XV. Sosiaalinen sairaskertomus <span style="font-size: large;">Olen viime päivinä miettinyt: olenko tulossa vai olenko jo xxx. Tuon kirjainyhdistelmän "xxx" tilalle voi sitten jokainen lukija laittaa haluamansa laatusanan omasta maailmastaan: sairas, hullu, vanha. Mitä niitä nyt muita onkaan! Keksi itse!</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta siinä kun itse alan olla ihan oikeasti xxx, on samalla osin mielenkiintoista, mutta myös valitettavasti erittäin suurelta osin surullista, huomata muidenkin tulemista - vai onko se joutumista - tuohon samaan xxx-tilaan. Voi olla, että olen itse osannut edes jotenkin peitellä tuota omaa xxx:ni, mutta tuossa omassa kirjavassa some-kavereiden joukossa on runsaasti porukkaa, joka ei sitä joko tarkoituksella tai muuten vain tee. Joku ei edes huomaa tai ymmärrä, että tekee koko ajan tuollaisia "paljastuksia". Joku tekee niitä varmaan ihan tarkoituksella myötätuntoa kerjätäkseen. Varmaa syitä on monia. Niin kuin sananlasku sanotaan: "Kyllä sika syyn löytää."</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Joidenkin osalta tuon some-historia on kuin julkinen sairaskertomus, nosografia, potilaskertomus ja mitä kaikkia nimiä ne lääkintähenkilökunnan fiksut ihmiset tuolle asialle ovatkaan keksineet. Itse pidän tuosta hieman muunnellusta "nasugrafiasta" kovin paljon, vaikka voisi sitä kai nimittää vaikka "somegrafiaksikin".</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei tarvitse seurata pitkälle ihmisen "somegrafiaa", eikä tarvitse olla lääketiedettä lukenut, kun sieltä somen sivuilta löytyy selkeitä elämän kulminaatiopisteitä, kriisikohteita ja sellaisia tapahtumia, jotka ovat olleet syinä sitä seuraaviin merkittäviin tai vähemmän merkittäviin tapahtumiin tuon ihmisen elämän historiassa. Joskus harvoin se on mukavaa, pääasiassa se kuitenkin on - ainakin minusta - erittäin surullista. Se kertoo meistä paljon. Tuollainen julkinen some-historia kertoo meistä yleensä surullisia asioita.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Joku kysyi joskus jossain saamassani palautteessa, koenko olevani muita parempi ihminen. Vastaan nyt julkisesti: "En koe. En todellakaan ole muita parempi." Olen ihan samanlainen tämän maailman tallaaja kuin monet muutkin. Minullakin on - niin kuin kaikilla - omat vaivani ja erityisesti omat vikani, omat ongelmani. Osan niistä muut toki näkevät - joskus jopa paremmin kuin itse - osaa eivät näe. Varmaankin suurinta osaa noista vaivoistani ja ongelmistani sekä huonoista puolistani en aikanakaan tarkoituksella tuo esille ja kaikkien reposteltavaksi julkisuuteen. Osa saattaa tulla vahingossa tai huomaamatta erilaisissa kirjoituksissa mukana ihan kuin vanhuuden sivutuotteena.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">En ainakaan halua - joten en sitä siis tarkoituksella tee - että jollain vaivallani tai vastaavalla ongelmallani hakisin myötätuntoa, hyväksymistä tai jotain muuta vastaavaa "etua" vanhuksen elämääni. Vanhuus tosin tuo mukanaan erilaisia "kotkotuksia" ja aina ei itse huomaa tekeekö tuollaista vai ei. Silloin on hyvä aina olla ystäviä tai sukulaisia, jotka uskaltavat sanoa totuuden: "Keisarillahan ei ole muuten vaatteita. - Se kulkee pyjamassa koko päivän."</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pohdiskeltuani asioita omassa kammiossani, minusta on alkanut tuntua, että tähän nykyihmisen urbanisoitumiseen, kaupunkilaistumiseen, city-elämään liittyy paljon ongelmia. Me olemme tällaisen modernin teknologistuneen maailman kehityksen myötä kadottaneet tuntuman todellisuuteen ja luonnollisuuteen. Elämme betoniseinien sisässä omaa steriiliä elämäämme: osa niukkuudessa, osa runsaudessa, osa katkeroituneena, osa tyytyväisinä, mutta silti se aito ja oikea elämä on vain jossain unelmissamme. Menneisyydessä. Historiassa. Kadonneessa maailmassa, jota ei enää ole. Tai ainakin niin me luulemme.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Nykyelämän kiireys, kalleus ja kiihkeys ovat sekoittaneet päämme ja juoksemme erilaisten tarjousten perässä, ilmaisten näytteiden perässä, ilmaisten matkojen perässä, ilmaisten lounaitten perässä, ilmaisen viinan perässä, muistamatta, että mitään ilmaista ei ole olemassakaan noilla, eikä millään muillakaan saroilla. Kaikella on aina hintansa. Kun sen sitten huomaa, siinä ei suuremmin auta enää protestit, vastalauseet, eriävät mielipiteet eivätkä edes reklamaatiot uuden keksipussin tai laivamatkan toivossa. Asiat kannattaisi yleensä tarkistaa ennen niihin ryhtymistä mieluummin kuin reklamoida reklamoimistaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Yksinäisyys on suuri syyllinen moneen ongelmaamme. Yksinäisyys höystettynä riittämättömyydellä ja mahdollisesti taloudellisilla tai muilla ongelmilla saattaa saada aikaan noita edellä mainittuja lieveilmiöitä: "nasugrafiaa", reklamointia, todellisuuden tajun katoamista, unelmissa elämistä ja tuota "somegrafiaa". Yksinäisyydestä olen näissä jupinoissani jo jupissut varmaan riittävästi, joten siitä en sano muuta, kuin sen, että meidän kaikkien pitäisi paremmin pitää huoli läheisiltämme sen sijaan, että panemme välimme poikki heidän kanssaan ja etsimme läheisyyttä jostain muualta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Parisuhde koneen kanssa ei koskaan korvaa ihmisiä, ystäviä, perheen jäseniä. Koneet ovat vain apuvälineitä eikä niistä saa koskaan muodostua liian keskeistä asiaa elämässämme, elämämme keskipistettä, asioiden säätelijää. Musiikki, kirjallisuus, taide ja monet muut - vaikkapa kahvihetket mukavassa kahvilassa tai lounas upeassa ravintolassa viinilasin ääressä ystävän kanssa - monenlaiset muut harrastukset, tai vaikkapa osallistuminen oman kirkon ja seurakunnan toimintaan, tuovat iloa elämäämme, mutta vain kokemalla ne itse yhdessä oikeitten ystävien - lihaa ja luuta olevien ihmisten - kanssa. Somessa jakaminen on kyllä kaunista ja täyttää urbaania tyhjyyttä, mutta irtonaisena, oikeasta maailmasta irrotettuna se tuntuu usein snobbailulta, haikailulta jonnekin, joka jo meni. Katso sinäkin, ettet jää oikeasta junasta! Niin - ja auta sinä minuakin, että pääsen mukaan siihen junaan, jos näyttää siltä, että jostain syystä jään nuokkumaan aseman penkille.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-91135556102708605622014-03-11T15:54:00.001+02:002014-03-11T16:04:52.675+02:00XIV. Maailmasta vieraantuminen<span style="font-size: large;">Viime päivinä on monelta taholta - erikoisesti mediasta - kuulunut kommentteja ihmisistä, joiden sanotaan menettäneen todellisuuden tajunsa ja elävän toisessa maailmassa, "<i>toisessa ulottuvuudessa</i>". Entäs me itse, olemmeko me sitten jossain oikeassa totuudessa, oikeassa ulottuvuudessa, josta ymmärrämme kaiken oikein ja ainoalla ymmärrettävällä tavalla. Epäilen. Epäilen ajoittain jopa itseänikin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tarina kai alkoi viimeksi siitä, kun Saksan liittokansleri <b>Angela Merkel</b> ilmoitti keskustelleensa puhelimessa Venäjän presidentti <b>Vladimir Putinin</b> kanssa ja ilmoittaneensa sitten USA:n presidentti <b>Barack Obamalle</b>, että Putinin ote todellisuudesta on heikentynyt ja että hän elää "<i>toisessa maailmassa</i>". Varmaan melko oikea analyysi, mutta analyysin oikeus riippuu ehkä hieman siitäkin, miten tuon kerrotun viestin ymmärrämme itse kukin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta mennäänpä ensin noihin muihin, joilla mahdollisesti on "<i>tajunta jossain muualla todellisuudessa</i>".
Vastikään Istanbulissa tai oikeastaan se on Konstantinopoli, missä kokoontui suuri joukko ortodoksisia kirkkojen päämiehiä. Muuten ihan sovussa, paitsi yhden kirkon johto ei ollut paikalla "<i>tässä todellisuudessa</i>" riideltyään jo jonkin aikaa, kuka sitä kirkkoa oikein oikeassa todellisuudessa johtaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Toisen kirkon johto kadotti todellisuuden tajunsa kokouksessa silloin, kun se ryhtyi pohtimaan termejä "Buenos Airesin piispa" vs. "piispa Buenos Airesissa" ja laittoi koko tuon muuten niin hienon kokoontumisen ja sen herkät tulokset ja päätökset vaakalaudalle ja jättäytyi pois allekirjoitusseremonioista ja jopa yhteisestä jumalanpalveluksesta, kiukutellen siis Jumalallekin. Siis ihan loppujen lopuksi vain yhden piispan tittelin vuoksi, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Osoittaa melkoista "<i>toisessa todellisuudessa</i>" elämistä. Ja osoittaa se minusta tosin aika lailla muutakin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tämä vieraantuminen ei nyt noilla ortodoksisilla piispoilla ole oikeastaan mikään ihme. Kun heti piispaksi valintansa jälkeen he ovat saaneet kokea koko ajan melkoista kirkollista "hulabaloota" ja henkilöön käypää palvontaa, jollaisen kohteeksi ortodoksisessa kirkossa sen vanhan, hierarkisen perinteen vuoksi piispa aina joutuu. Piispalla pitää olla melkoisen "terve pää", jotta kestää kaiken tuon. Niin - ja muistaa, että hänkin on ihan samanlainen kuolevainen kuin me muutkin, eikä suinkaan seuraava Jumalasta. Tai kuten tuolla erään toisen kirkon piirissä - peräti Kristuksen sijainen maan päällä. Eipä todellakaan, vaikka mukava mies onkin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kun katseli noita vanhoja parrakkaita patriarkkoja ja arkkipiispoja Konstantinopolin kokouksessa, aika moni alkoi ilmiselvästi olla jo "siinä iässä", että tavallisimmin tuon ikäinen ihminen siirtyy johonkin hoitolaitokseen ja sivuun omilta töiltään muiden huollettavaksi. Näillä piispoilla kun ei kuitenkaan ole virallista eläkkeelle siirtymisikää ja useimmat eivät ole tehneet sitä kuuluisaa "vesilasitestiä" ja kokeilleet, jättääkö sormi vesilasiin kuopan, niin vaatii melkoista itsetutkistelua tehdä tuollaisia päätöksiä. Sellaisiakin tosin onneksi on. Tuossa Konstantinopolin kokouksessakin joku vanhimmista ja sairaimmista taisi jopa jo nukahtaa mitra päässään kirkon tuolille. Erottui rivistöstä, mutta onneksi ei pudonnut tuolilta. Liekö ollut sidottu varmuuden vuoksi tuoliinsa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Eli melko perustellusti voinee sanoa, että aikamoinen joukko noista pyramidin huipulla olevista, nokkimisjärjestyksessä ensimmäisinä olevista piispoista on poissa tästä todellisuudesta - kuka minkäkin syyn vuoksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tänään saimme lukea taas keltaisesta mediasta, että yksi entinen presidentti ei ole vielä - ainakaan omissa puheissaan - huomannut, että hänet on laitettu syrjään maan johdosta ja jopa etsintäkuulutettu. Puheet ovat todella jostain kaukaisesta satumaailmasta, jollaista ei onneksi ole ollut olemassa enää miesmuistiin. Paitsi tietysti joidenkin toisten lähes samassa todellisuudessa elävien mielessä - mutta vain mielessä - siis ei oikeasti tai ainakaan pysyvästi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">No entäs se meidän oma todellisuutemme. Olen seuraillut erilaisista syistä johtuen viime aikoina ahkerasti mm. joidenkin suomalaisten uskonnollisten medioiden tiedotusta, ja tekeepä melkein mieleni väittää, että sielläkin löytyy melkoinen joukko tiedotuksen kanssa hääriviä - muitakin kuin ehkä meikäläinen - joilta tuo oikea tai edes mahdollisimman todellinen todellisuus on hämärtymässä tai jo kokonaan mennyt. Asia saikin minut silloin pohtimaan tilannetta ihan tosissaan. Pitäisikö tässä huolestua?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Oma analyysini on - kaikesta huolimatta ja samalla pyydän anteeksi kritiikkini kohteeksi joutuvilta - että ainakin eräiden vapaakirkollisten ja lahkojen uskonnollinen todellisuus on karannut jo aikaa sitten jonnekin ja organisaatio porskuttelee täyttä päätä hengissä vain noiden "<i>todellisuutensa menettäneiden</i>" ihmisten voimalla. Asia samalla kauhistuttaa minua, mutta samalla se tuo mieleeni jonkinlaisen karmaisevan säälinkin tunteen. Miksi heille ei voisi kertoa totuutta?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">No - menepä kertomaan totuus putineille, janukovitšeille, patriarkoille tai vaikka lahkolaisille saarnamiehille, joka kertoo ympärilleen kokoontuneelle hurmioituneelle, todellisuudesta erkaantuneelle kansalle - ihan tosissaan vielä - että Jumala sanoo sinulle kyllä, pitääkö haaviin laittaa rahaa vai jättää laittamatta. Luuletko tosissaan, että hän uskoo sinua? Tai minua? Tai meitä - oman todellisuutemme kadottaneita, oikeasta maailmastamme vieraantuneita.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-59035523647892167932014-03-03T11:23:00.001+02:002014-03-03T11:23:54.292+02:00XIII: Voi, mihin olet menossa Ukrainan ortodoksinen kirkko!<span style="font-size: large;">Virhearvioita toisensa perään. Siltä se ainakin minusta tuntuu, kun katselen venäläisten viime päivien tekoja Ukrainassa. Itsestäni ne vaikuttavat melko päättömiltä ja jollain tavalla loppujen lopuksi "itsetuhoisilta". Yritän selittää, mitä tarkoitan. Ja muistutan heti, että tämä on minun henkilökohtaista ajatteluani, josta varmaan moni on eri mieltä. Saa olla, sillä asummehan ainakin vielä vapaassa Suomessa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Suuri osa tuon iljettävän invaasion tekijöistä - tai tarkennan: linnoissaan ja norsunluutorneissaan asuvista päättäjistä - ei ole osannut siirtyä kylmän sodan ja vastakkainasettelun aikakaudesta ja Neuvostoliiton metodeista tähän päivään. Tuntuu ihan siltä, että he eivät ole tajunneet, että oman maan kansalaiset ovat jo saaneet vihdoinkin maistaa vapautta ja sen mukanaan tuomia hienoja asioita niin paljon, ettei paluuta takaisin entiseen ole. Kun katselee niitä ihmisiä, jotka haikailevat tuon vanhan, menetetyn, perään, he itsekin ovat vanhoja, eläkeläisiä, joiden vanha fraasi <i>"ennen oli töitä, ruokaa, rahaa ja kaupassa kaikkea"</i>, <i>"nyt ei ole mitään"</i>, ei kerro oikeasta todellisuudesta vaan ehkä enemmän heille (eläkeläisille) tehdystä sosialistisen ihannevaltion jälkeisestä sosiaalisesta helvetistä, jokaa kuulostaa kuitenkin kokonaisuutta ja koko yhteiskunnan tilaa katsellen ontolta ja oudolta. Siinä on jotain samaa kuin vanhoissa karjalaisissa, joiden mielestä kaikki Karjalassa oli kaunista, paskakasatkin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kun samalla - siis myös edelleen minun mielestäni - Venäjällä on suuria sisäpoliittisia piileviä ongelmia, joiden pintaan pulpahtamista ilmeisesti pelätään kuin ruttoa ja omallekin kansalle pitää näyttää valtion sotilasmahtia, joka ei pelkää mitään ja joka voi tehdä, mitä haluaa - omillekin kansalaisille. Tämä on seurausta kaikesta tuostakin. Katsokaapa niitä henkilöitä, joita poliisit vievät raa'asti niskasta retuuttaen väkivalloin busseihinsa, he ovat kaikki nuoria, ei siellä vanhoja nähdä. Nuoret haluavat muutosta. Ja näillä vanhan liiton miesten ihmeellisillä tempuilla - vaikka ne maksavat Venäjälle maltaita - vaikutetaan sisäpolitiikkaan ja oligarkkien vallan ja rahojen säilymiseen. Siinä on kevyttä tavaraa sitten ihmiset, kansainvälisen oikeus ja ulkosuhteet muihin maihin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Se, mikä kenties vaikuttaa, on taloudelliset seuraukset, joita nuo vanhan liiton miehet eivät näyttäsi vielä täysin ymmärtävän tai sitten eivät vain siitä välitä, kun itsellä ja perheellä on kuitenkin rahaa riittävästi vaikkä millaiseen rälläämiseen. Kun viikonlopun jälkeen korko nousi pari prosenttia ja rupla heikkeni silmissä, ja kun uhkana on ulkomaille rekkalasteittain rahdattujen kansalta ryöstettyjen rahojen jäädyttäminen ja muut taloudelliset sanktiot, sillä voi ehkä jo olla vaikutustakin, mene ja tiedä. Ei kuitenkaan sillä, että siinä ohessa muutama ihminen tapetaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Entäs ortodoksinen kirkko. Se on ollut noilla alueilla liian kauan oleellinen ja elimellinen osa hallintoa ja vanhaa liittoa, että varmaa on, että sekin joutuu syntyneistä tilanteista jatkossa kärsimään. Merkkejä jo on. Ukrainassa Moskovan patriarkaatti saattaa hyvinkin menettää otteensa maan kirkosta. Kyllä sinne jonkinlainen osasto jää, mutta maan valtakirkko siirtyy ukrainalaiseksi. Ja - yllätys, yllätys - siihen on tällä hetkellä tyrkyllä näkyvimmin skismaatinen Kiovan patriarkaatti. Enpä olisi vielä kuukausi sitten uskonut.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirkkojen ja luostarien siirtymisestä yhden patriarkaatin omistuksesta toisen omistukseen on mediassa puhuttu jo päiviä. Jossain on jo tapeltukin asian puolesta. Mutta mikä merkittävintä - siis ainakin minusta - sympatiat Moskovan alaisen ortodoksisen kirkon suuntaan alkavat olla vähissä niin ukrainalaisten keskuudessa kuin muuallakin maailmassa. Enää ei minustakaan tunnu maailman lopulta, jos Kiovan luolaluostari siirtyykin ensin valtiolle ja sitten jollekin toiselle, oman maan kirkolle.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Hassuinta tässä on ollut se, että kirkon ihmiset eivät ole nähneet metsää puilta. Moskovassa kirkon miehet puhuvat yhä poliittisin ja nationalistisin termein, siunaavat Ukrainaan meneviä tai siellä olevia valtaajasotilaitaan ja heidän aseitaan ja haukkuvat muita toisinajattelijoita suvaitsemattomiksi. Kuulostaa muuten kovin tutulta, meillähän vain tuo suvaitsemattomuuden kohde on ollut toinen. <br /><br />Ukrainassa aletaan jo hieman nähdä todellisuutta, sitä, mitä on tulossa ja sanakäänteet ovat siksi jo diplomaattisempia ja maltillisempia. Väärillä henkilökohtaisilla ratkaisuilla joudutaan kirkonkin piirissä jatkossa outoihin tilanteisiin, kuten vaikka sellaisiin kuin Krimin ukrainalaisen laivastopäällikön kohdalla: maanpetossyytteeseen ja mahdottomuuteen palata koskaan takaisin Ukrainaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Aika moni luottaa sokeasti Venäläisten voimaan ja oman arvaukseni mukaan tulevat aikanaan pettymään pahasti. He jäävät syrjään, kun tilanne laukeaa ja heidän maailmansa muuttuu kovasti, osalta se romahtaa - köyhimmiltä, ei rikkailta. Heistä tulee hyljeksittyjä kansalaisia, joiden elämä Ukrainassa on lähes mahdotonta. Maassa, jossa he kuitenkin ovat asuneet ilmeisesti suurimman osan elämästään. Nyt - siis ehkä jopa melko pian - he joutuvat tyhjän päälle, jopa pakenemaan maasta. Ne, jotka eivät voi paeta, joutuvat kokemaan jotain sellaista, jota he eivät kuvitelleet voivan tapahtua. Ja mielenkiintoista nähdä, onko oligarkkien hallitsema Venäjä silloin näiden köyhien takana, kun heistä ei enää ole mitään hyötyä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tämä kaikki - minun mielestäni - tapahtuu aikanaan tuolla jossain niin siviilielämässä kuin kirkonkin piirissä. Kaikki johtuu virheratkaisuista, joiden taustalla on aatemaailma, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Eikä ymmärtänyt isänikään.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-89903908549575510952014-03-01T18:40:00.001+02:002014-03-01T18:53:02.815+02:00XII. Suomalainen vai ryssä<span style="font-size: large;">Kuulun siihen ns. suureen ikäluokkaan, joka syntyi pian sodan jälkeen. Osa tämänkin jupinan lukijoista saattaa nyt jopa kysyä: <i>"Minkä ihmeen sodan?"</i> No tietysti talvi- ja jatkosodan jälkeen, sodan, jossa taistelimme Neuvostoliiton miehitystä vastaan itsenäisyytemme puolesta. Ja voitimme sodan tuolta kannalta katsoen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Olen myös sen sukupolven vanhempien kasvattama, jotka kokivat nuo sodat todella konkreettisesti, lähes inhorealistisesti. Isäni taisteli sodassa monta vuotta. Äitini menetti ensin isänsä - oman ukkini - ja sitten veljensä - minun setäni - sodan seurauksina ja kaiken tämän lisäksi vielä ollessaan evakossa ja toisen lapsen juuri syntyessä jossain Tervossa, Pohjois-Savossa, hän hieman yli kaksikymppisenä menetti ensimmäisen aviopuolisonsa sodassa kaatuneena. Venäläiset tai oikeammin neuvostoliittolaiset olivat kauan kotikylässäni epäsuosittuja näistä syistä ja se opetus siirrettiin kyllä tehokkaasti meille lapsillekin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itselläni asiaa hieman mutkisti se, että olin ja olen yhä ortodoksi. Sodan jälkeen meistä ortodokseista käytettiin sanontaa "ryssä" tai "ryssänuskoiset", kun tuon ajan ihmisillä ei ollut tarvittavaa sielunsivistystä eikä muutakaan sivistystä oikeaan tietoon. Ortodoksisuushan ei ole peräisin Venäjältä, vaan Bysantista, josta se tuli Venäjälle ja sieltä sitten meillekin tänne Suomeen. Tuo haukkuminen koski pieneen poikaan kovasti. Kävin usein taistelua lapsuudessani siitä, mikä minä olen: suomalainen vai ryssä. Ihan alkuun en edes ymmärtänyt tuota ryssä-sanaa. Ja sitten kun ymmärsin, mietin, mikä saa ihmiset sanomaan minulle - pienelle suomalaiselle pojalle - noin. Sitä en ymmärtänyt silloin, enkä nytkään. Enhän minä ollut tehnyt heille mitään, eikä isäni tai äitinikään ollut. Päinvastoin, taistelivat sodassa suurin menetyksin. Mutta olin silloin ja olen yhä myös suomalainen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Vielä varsin myöhään aikuisiälle saakka sain myös toisen valtionkirkkomme edustajilta, jopa nuoruudessani opettajiltani koulussa, aina aika ajoin kuulla olevani ryssä, vääräuskoinen, harhauskoinen, kuvienpalvoja. Luulen, että noiden kuuleminen vahvisti omaa ortodoksista uskoani enemmän kuin mikään muu. Olen kyllä - ainakin omasta mielestäni - yhä vakaumuksellinen ortodoksi.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Viime päivinä olen joutunut jälleen painimaan tuon venäläisyyden kanssa. Olen omasta mielestäni jo aikoja sitten päässyt sopuun tuon vanhan venäläisyyden, siis oikeammin neuvostoliittolaisuuden kanssa. En syytä ketään nykyistä venäläistä - enkä ehkä kuolluttakaan neuvostoliittolaista - oman ukkini tai kenenkään muun tappamisesta sodassa. Venäläisyydellä on ollut ja toivottavasti on edelleenkin oma paikkansa sydämessäni. Olenhan karjalaista - siis slaavilaista - sukujuurta, mummoni sukunimi oli Kononoff, suvussani on paljon muitakin, joilla on samanlaisia sukunimiä: Hodijeff, Agipoff. Puhumattakaan etunimistä, joissa on paljon slaavilaisuutta. Niin aikaisempien sukupolvien ihmisillä, kuin vaikkapa yhä vielä omilla lapsillani.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta silti viime päivien tapahtumat nostavat mieleeni monia lapsuuden aikana kuulemiani fraaseja ja epämiellyttäviä heittoja venäläisyydestä, jopa mahdollisesti traumojakin. Kuten sanontoja sopimusten pitämisestä, sanansa pitämisestä, vallanhalusta, luotettavuudesta, jne.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ymmärrän kyllä, että tuollaisiin ajatuksiini ovat syynä nykyiset Ukrainan ja erikoisesti Krimin tapahtumat. Itse olen kasvanut sellaiseen arvomaailmaan, että se, mitä Krimillä nyt tapahtuu, on minun sanastossani maanpetturuutta ja kapinaa laillista esivaltaa kohtaan. Ja toisen osapuolen toiminta valehtelua ja provaaktiota tilanteessa, jossa Ukrainan valtio jo muutenkin on heikoilla.<br /><br />Toisaalta olen pohtinut median ja jopa joidenkin suomalaisten politikkojen, lähinnä joidenkin jokapuolelle kumartavien kansanedustajien antamaa hyssyttelevää kuvaa Venäjän osuudesta kaikkeen tuohon ja kuinka meidän tulisi suhtautua positiivisesti naapumaahamme ja naapureihimme, jotka suurin joukoin muuttavat maahamme. <br /><br />Jos asia on niin, kuin vaikka mediassa annetaan ymmärtää, silloin on kaksi vaihtoehtoa - ja vain kaksi: Venäjä on joko niin heikko valtiona, ettei se voi mitään noille Krimin kapinallisille tai sitten se toinen - mahdollisesti oikeampi ja todellisempi - Venäjä on mukana noissa Krimin kuvioissa inhottavalla tavalla: valehtelemalla ja peittämällä omilta sotilailtaan uniformuista kansalliset tunnukset ja tehden heistä näin kansainvälisen lain mukaan lainsuojattomia vakoilijoita, maahantunkeutujia, valloittajia, jotka sotatilan aikana ammuttaisiin ilman oikeudenkäyntiä. Juuri tämän jupinan kirjoittamisen aikaan TV kertoi viimein totuuden. Venäjän parlamentin ylähuone, liittoneuvosto, antoi avoimesti kaikille televisioidussa kokouksessaan (normaalisti ovat salaisia) yksimielisesti oikeuden sotaan Ukrainassa. Se ehkä sanottiin jotenkin toisin, mutta tarkoitus oli juuri tuo: sota, aggressio.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Yritän silti pitää pääni kylmänä ja olla syyttämättä tapahtuneista kaikkia venäläisiä. Ne venäläiset, jotka edes jotenkin tunnen, eivät mielestäni ole tuollaisia. En tosin ole uskaltanut kysyä heiltä itseltään, mitä mieltä he ovat asioista.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta tällainen kalvava ajattelu alkoi jo muutama vuosi sitten Georgian sodan aikana, kun suurvaltio tappoi mahtavalla sotakoneella pienen ortodoksisen valtion ihmisiä mennen tullen ja noin pääsääntöisesti maan oma ortodoksinen kirkko suunnilleen siunasi kaikki teot ja syytti ja nöyryytti naapurimaan sisarkirkkoa ja sen vanhaa ja sairasta patriarkka-katolikosta, milloin mistäkin ja milloin milläkin tavalla. <br /><br />Kauheaa oli minusta sekin, että täältä Suomesta löytyi - jopa omia suomalaisia ortodokseja - jotka ymmärsivät tuossakin tilanteessa "silmät sokeina" Venäjää ja heidän tarkoitusperiään ja puolustivat noita hirmutekoja. Kylmäsi silloin ja kylmää yhä. Emmekö todellakaan ole oppineet mitää viimeisen sadan vuoden aikana.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Entä sitten oma kirkko tai oikeammin Venäjän ortodoksinen kirkko. Nytkin - tämän Ukrainan kriisin aikana - Venäjän ortodoksinen kirkko on ollut liian hiljaa. Tai onhan se jotain sanonut ja kerännyt mm. rahaa Krimin venäläisille ja kauhistellut joitain tapahtuneita, hyvä ettei keinotekoisia ja tilautöinä tehtyjä provokaatioita Ukrainan kirkon piirissä. Ihan ei ainakaan minulle selvinnyt, mihin tarkoitukseen Pyhän Vasilin säätiö rahaa kerää, mutta toivottavasti ei kuitenkaan taisteluun ja tappamiseen. Kirkon pitäisi aina ja kaikissa tilanteissa olla heikomman puolella, vahvoja vastaan, ilman kansallismielisyyttä ja politikointia. Venäjän kirkko ei ole nyt, eikä aiemminkaan siihen pystynyt. Se on tuhon tie.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b></span></center>
<center>
<span style="font-size: large;">happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-19453696114447989002014-02-28T09:31:00.001+02:002014-02-28T09:47:14.597+02:00XI. Ukrainan ortodoksien vaikea tilanne<span style="font-size: large;">Palaan vielä yhdellä jupinalla tuohon Ukrainan tilanteeseen. Saa nähdä onko tämä viimeinen tätä lajia. Tämä yhteiskunnallinen sekä kirkollinen tilanne Ukrainassa saa minut voimaan melkein pahoin. En kaikesta huolimatta ole venäläisvihamielinen, mutta tällaiset teot koettelevat minua kovasti. Liian kovasti. Mutta silti en toki katso tätä tilannetta kaikkien syyksi, vain eräiden ja olosuhteiden.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Luin jokin aika sitten erään mielenkiintoisen artikkelin, jossa pohdittiin mm. ideologioita ja niiden kykyä tunnustaa omat virheensä. Kuinka jotkut ideologiat eivät millään ymmärrä olevansa myös erehtyväisiä. Tällaisia ideologioita sitten tulee ja menee huolimatta niiden johtomiesten joskus rankoistakin ponnisteluista ja seuraajien ylitsepursuavista ylistyksistä. Vain todelliset, aidot ja hyvät - sanoisinko oppivat - säilyvät. Muut tuhoutuvat, mikä milloinkin, mutta aikanaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Jos ideologia ei sopeudu oikealla tavalla siihen historialliseen todellisuuteen, missä se on ja missä sen seuraajat elävät ja jos se on kyvytön rikkomaan sellaisia rajoja, joita pitää aika ajoin tarkistaa, ideologia on aikaa myöten tuhoon tuomittu. Ideologian tarkistaminen ei tässä tarkoita vaikkapa uskonnossa sen ytimen, uskonopin, tarkistamista, vain ja ainoastaan menettelytapojen ja käytäntöjen ja toimintaympäristön kriittistä tarkastelua.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ymmärtämättömyys, joka tuollaiseen väärään tapaan elää sisältyy, estää todellisuuden näkymisen ja johtaa liian usein väkivaltaiseen käyttäytymiseen, jopa toisinajattelevien vainoamiseen. Joissakin se tarkoittaa panssareja, joissakin syrjintää ja halveksuntaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tällaisia ajatuksia singahtelee mielessäni myös Ukrainan tilannetta ajatellessani. Jonkinlainen pansalvismin ote tuntuu siellä liian kuristavana. Kirkot sotkeutuvat liikaa politiikkaan, jopa tekevät sitä. Ne eivät suojele ihmisiä politiikalta, vaan ovat oleellinen osa sitä. Kirkolliseen terminologiaan sekoitetaan mennen tullen poliittisia ja kansallisia termejä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Taustalla on varmaankin yhden epäonnistuneen ideologian romahdus, sen aiheuttaman tyhjiön täyttyminen ja uuden ideologian luominen entisen päälle osittain varmaan lähes entisin eväin. Jotkut eivät ilmeisesti vain ole tottuneet elämän vapaassa maassa, ajattelemaan vapaasti, toimimaan vapaasti. Kansa on tottunut siihen, että niitä johtaa tsaari tai mikä se nyt milloinkin on ja tsaarit ovat tottuneet olemaan yksinvaltiaita ja ihailtuja. Huolimatta siitä, onko heillä mitään sellaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia, joka edellyttäisi muilta tuollaista käyttäytymistä. Jos - tai paremminkin kun - ei ole, niitä tehdään keinotekoisesti ja luodaan pian erilaisia henkilöpalvonnan muotoja, joihin sitten kirkkokin menee sokeana mukaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirkonmiesten aivan käsittämätön vallanhalu ihmetyttää myös. Jos Ukrainassa on kolme ortodoksista kirkkoa ja pari katolistakin, miksi siellä ei nyt - kun tilanne on se, mikä on - voitaisi tehdä yksi yhteinen Ukrainan ortodoksinen kirkko, joka suojelee jäseniään niin kuin kirkon tulee tehdä ja samalla on uskollinen oman maansa esivallalle. Siis oman maansa esivallalle.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kun usein syytetään kirkkoa veljeilystä vallanpitäjien kanssa, on varmasti aihetta tarkastella, ketkä siinä oikein veljeilevät. Ukrainassa tilanne on siltäkin osin mielenkiintoinen. Oman maan, mutta suurelta osin "muiden" hylkäämä autokefalinen kirkko, joka aikanaan perustettiin olosuhteiden pakosta ulkomailla, kun Neuvostoliitto ei sitä hyväksynyt, on ollut ihan hiljaa. Miksi? Mielestäni osin siksi, että se on pieni, mutta osin myös ehkä siksi, ettei se ei ole halunnut osallistua tähän kirkon harjoittamaan politikointiin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ketkä siihen ovat osallistuneet? Minusta se näyttää siltä, että kirkollista valtaa Ukrainassa pitävän kirkon, Moskovan patriarkaatin alaisen UOK:n edustajat, jotka eivät pääasiassa tee mitään ilman Moskovan lupaa. Ja skismaattinen, Ukrainaa EU:hun väen väkisin ajava, Kiovan patriarkaatti, aikanaan riitelyn tuloksen UOK-MP:stä eronnut joukko, jota on viime päiviin saakka lähes hyljeksitty maassa lukuun ottamatta sen joitain vahvoja alueita / kaupunkeja.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Yksi mielenkiintoinen asia tulee vielä mieleen tässäkin asiassa. Ukrainan naapurivaltio, Venäjä, on erittäin herkkä sille, jos joku muu valtio puuttuu sen sisäisiin asioihin. Mutta annapas olla, kun se puuttuu toisen maan sisäisiin asioihin; se on aina omien kansalaisten auttamista tehtiin se sitten diplomatialla tai panssareilla. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt enkä myöskään hyväksynyt. En nytkään.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kun vielä eilen olin melkolailla vastaan sen jonkun naispuolisen lappeenrantalaisen kansanedustajan tekemää aloitetta ulkomaalaisten maanomistuksesta Suomessa, niin tänään jo emmin: johtaako tällainen politiikka joskus samaan meilläkin, kun maata omistaa riittävän suuri joukko jostain tietystä maasta, vaikkapa Sveitsistä. Tuleeko sen maan panssarit rajalle tai peräti sen ylikin, kun Sveistin poliittinen johto katsoo kansalaistensa olevan "hädässä". Mitä tuo hätä sitten milloinkin on, siitä meillä on kylliksi esimerkkejä viime vuosilta omasta ja vaikkapa naapurimaan mediasta luettavissa ja erilaisilta "pekmanneilta" kuultavissa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta palaan vielä Ukrainaan. Minusta siellä pitäisi nyt pystyä tekemään oikeita ratkaisuja kaiken uhallakin. Paluuta ei pitäisi olla enää kolmeen ortodoksiseen kirkkoon ja skismaattiseen tilanteeseen, jossa suuri osa maan kirkoista on kirkollisessa mielessä joidenkin lahkojen alaisia ja osa maan virallisen kirkon alaisia. Kirkon, joka ei kuitenkaan ole maan oma kirkko, vaan jota johdetaan voimakkaasti toisesta maasta ja joka on täysin sen määräysvallassa. Ukrainan ortodoksisen kirkon tulee tässä tilanteessa yhdistyä jatkamaan vuosituhantista alueen kristillistä perinnettä omalla ukrainalaisella tavallaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8727799590637164959.post-25507961997707869692014-02-25T15:06:00.001+02:002014-02-25T18:05:06.222+02:00X. Mikähän on Ukrainan tie?<span style="font-size: large;">Elämme mielenkiintoisia aikoja. Näin totesi eilen eräs ystäväni, kun keskustelimme tilanteista Ukrainassa. Todellakin. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, sanoisi varmaan fakkiintunut kisaselostaja.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Monen moisia ihmetyksen aiheita on Ukrainan tilanteessa ollut viime päivinä ainakin minulle. Miksi Venäjän valtio toimii, niin kuin toimii? Päättömästi. Miksi Ukrainan Venäjän kirkkoon kuuluva ortodoksinen kirkko toimii niin kuin toimii? Eteensä katsomatta. Miksi Ukrainan toinen ortodoksinen kirkko ei näytä oikein toimivan ollenkaan? Vaikenee, viisaasti vai tyhmästi. Sen sijaan kolmas kirkko toimii melko aktiivisesti? Yrittää jopa vallata luostareita ja kirkkoja.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itselleni on muodostunut sellainen kuva tilanteista, että suuri ja mahtava Venäjän kirkko on ajanut itsensä tai on ainakin voimalla ajautumassa siihen samaan ahtaaseen nurkkaan, missä suuri ja mahtava valtio jo on. Sieltä ei selviä muutoin kuin hampaita näyttämällä tai häpeästä punastellen, mikä jälkimmäinen vaihtoehto ei sovi ollenkaan slaavilaiseen luonteeseen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ukrainan kirkko on rajujen ja todellisten faktojen edessä. Jos se toimii, kuten Venäjän valtio näyttää toimivan tai jos se toimii, kuten Venäjän ortodoksinen kirkko näyttää toimivan, kirkon taru päättyy nopeasti. Ukrainan uudet vallanpitäjät eivät ihan selvästi näyttäisi pitävän vanhasta neuvostotyylistä hallinnoimisessa - ei valtiossa eikä kirkossakaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ukrainan lähihistoriasta ovat tuttuja kirkkojen pakkolunastukset ja luovutukset toiselle kirkolle. Näin tehtiin neuvostoaikana mm. kreikkalaiskatolisille eli uniaattien kirkoille. Ne otettiin jossain vaiheessa Neuvostoliiton historiaa pois uniaateilta ja luovutettiin ortodokseille. Sama voi toistua tänä päivänäkin. Moskovan alaiselta kirkolta voidaan ottaa kirkkoja valtion haltuun ja luovuttaa ne jollekin toiselle kirkolle. Tällä hetkellä tuossa uuden, tulevan ukrainalaisen kirkon paikassa näyttäisi ainakin julkisuuteen annetun kuvan perusteella olevan tiukimmin kiinni entinen - tai onhan se vieläkin - skismaattinen kirkko, ns. Kiovan patriarkaatti.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sivupöydissä kaiketi jo keskustellaan uuden ukrainalaisen kirkon perustamisesta, mutta asiasta ei varmaankaan ole syytä vielä puhua kovin julkisesti. Onko tuo kirkko Venäjän kirkon alainen? Epäilen. Onko se sitten vanhan autokefalisen Ukrainan ortodoksisen kirkon uusi ilmentymä vai Kiovan patriarkaatin muunnelma, selvinnee aikanaan. Merkittävää on valinnassa varmaan se, että miten Ukraina tulee suuntautumaan ulospäin - Eurooppaan ja Venäjään päin. Säilyykö se kaikilta osin slaavilaisena valtiona vai tuleeko siitä eurooppalainen valtio, jossa on eurooppalaiset arvot?</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Joka tapauksessa syntyneestä vaikeasta tilanteesta voivat syyttää itseään vain jääräpäiset ja vanhoihin neuvostoaikoihin kangistuneet "vanhan ajan" kirkonmiehet. He olivat koko ajan nyt massamurhaajaksi leimatun entisen presidentin hännystelijöitä, heillä ei ollut todellista silmää nähdä, mitä Ukrainassa oikeasti tapahtui ja tapahtuu kansan keskuudessa, kuin korkeintaan vasta nyt, kun muutama on ensin tapettu kaduille hallinnon palkkaamien tarkka-ampujien luodeista. Saa nähdä, oliko se vain liian myöhään hoksattu. Hädästä tai jopa paniikista kertoo kuitenkin viimetipassa tehty kirkon päämiehen sivuun laittaminen lääkärintodistuksen perusteella ja uuden sijaisen valinta. Vielä muutama päivä aiemmin, kun todellisuudessa valtaa pitivätkin aivan muut kuin metropoliitta, asia ei ollut ajankohtainen, mutta nyt kun maan maallinen valta vaihtui, pelättiin, että vanha ja sairas mies rupeaa höperöimään asioiden kanssa ja päätettiin varmistaa tilanne ja valittiin uusi uskollinen. Saa nähdä oliko teko oikea. Hieman epäilen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Samaan aikaan kun nämä kirkonmiehet paasaavat kovalla äänellä, etteivät viranomaiset saa puuttua kirkon asioihin, he itse unohtavat, että he tekivät ja tekevät yhä tuota samaa: puuttuvat valtion asioihin, politiikkaan, joka ei mitenkään kuulu kirkolle. Ei Ukrainassa, ei Venäjällä, eikä Suomessa. Muutoinkin monissa lausunnoissa on melkoinen ristiriita aiemman oman käyttäytymisen ja toiminnan kanssa suhteessa nykyhetkeen. Vaaditaan uudessa tilanteessa ihmisiltä, viranomaisilta, kirkonmiehiltä, seurakuntalaisilta jotain, jota itsekin olisi jo aikaa sitten pitänyt tehdä ja noudattaa omassa toiminnassaan. Ei anna hyvää kuvaa toiminnasta, ei todellakaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tilanne kirkossa on tosin yhtä tulenarka kuin koko valtiossa. Venäjän valtaapitävät pelkäävät oman maansa kansalaisten tekevän samoin kuin ukrainalaiset ja paljastavan samanlaisen korruption ja mädännäisyyden hallinnossa, kuin oli Ukrainassa ja on yhä monessa muussa entisessä itäblokin maassa: Valko-Venäjällä, Kazaksanissa, Uzbekistanissa, Tadžikistanissa ja Moldovassa. Siellä entinen diktaattorimainen meno jatkuu vanhaan malliin niin kirkon piirissä kuin maallisissa kuvioissa, joissain rajuna joissain hieman miedompana. Siksi Venäjän on ärhenneltävä, peloteltava naapurejaan interventiolla ja oman maan kansalaisten pelastusoperaatiolla, joka toteutettaisiin ajamalla panssarit rajan yli. Näinhän tehtiin äskettäin Georgiassa EU:n seuratessa tapahtumia hampaattomana telkkarista.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Itse veikkaan, että ei ole kaukana tuo Venäjänkään seuraava vallankaappaus. Tosin asiaa mutkistaa se, että suuri osa venäläisistä alkaa saada elintasonsa melko hyvään malliin ja heistä ei silloin enää ole nousemaan barrikadeille, kuten tekivät köyhät ukrainalaiset. Kun kotona on hieno auto ja muut hörvellystä, ei niin kamalasti haittaa, vaikka viranomaiset ovat korruption pilaamia ja valtion varat hupenevat vallanpitäjien omiin eläin- ja banaanitarhoihin sekä kristallikruunuihin, jotka siis kustannetaan kalliilla ja valtion varoin. Pääasia, että itsellä menee kohtuullisesti.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tämän kaiken yllä olevan olen kirjoittanut tietoisena siitä, että en millään muotoa ole Ukrainan enkä Venäjän asiantuntija. Kirjoitan tämän oman mielipiteeni ihan tavallisena taviksena, joka nyt vain sattumalta on viime päivinä seurannut aiempaa enemmän ja intensiivisesti tapahtumia Ukrainassa. Kaikki slavofiilit ja muut sovjetofiilit ja siinä ohessa myös muut besserwisserit voivat ihan vapaasti repiä ihokkaansa tai vaikka minkä. Se ei minua suuremmin haittaa. Olen silti tätä mieltä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />
<center>
<span style="font-size: large;"><b>HAP</b><br />
happy</span></center>
Nettihoukkahttp://www.blogger.com/profile/11538672345103176794noreply@blogger.com0