lauantai 23. elokuuta 2014

XXX. Seitsemän kuolemansyntiä: Ahneus

Ahneus on seuraava kuolemansynti, josta pitäisi jotain sanoa. Tämä aihe on ollut esillä viime aikoina monessa yhteydessä. Muun muassa presidenttimme Sauli Niinistö listasi viime vuoden (2013)  loppupuolella Suomen syntejä ja ahneus oli sielläkin mukana. Presidentin mielestä ahneus ja itsekkyys ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosina.

Presidenttikin yhdisti siis nuo kaksi asiaa: ahneuden ja itsekkyyden. Niin teen minäkin. Minustakin ne kulkevat käsi kädessä. Itsekkyys lisää ahneutta ja sitä on nähtävissä kautta koko yhteiskunnan niin perheissä kuin vaikkapa liike-elämässä. Jopa perheissä oma etu menee joskus kaikkien muiden edelle, silloin ei välitetä lapsista eikä puolisostakaan, oma etu, oma napa, oma paras on keskipisteenä ja vanha sanonta: minulle, kaikki, nyt heti, on todellisuutta.

Se, mikä tuollaisessa itsekkyysahneudessa vielä korostaa synnin vakavuutta, on, ettei se tunne kohtuutta, kohtuullisuutta, tasapuolisuutta. Vaikka jotain on kylliksi - vaikkapa rahaa, valtaa, omaisuutta - sitä hamutaan aina vaan lisää ja lisää, vaikkei tarvitsisikaan.

Työelämässäkin ahneus nostaa usein päätään. Halutaan keinoilla millä hyvänsä paremmalle oksalle. Toisen etu on silloin toissijainen. Ajatuksia, ideoita varastetaan härskisti ja markkinoidaan edelleen ominaan. Halutaan keinolla millä hyvänsä olla parempia kuin muut.

Asia näkyy pienimuotoisena vastaavanlaisena käyttäytymisenä jopa somessakin, jossa toisten Internetistä löytämiä asioita esitellään profiilissa omina kertomatta, että se on lainattu kaverilta. Näin saadaan muodostettua itsestä hieman parempi kuva toisilla ja vaikutamme viisailta. Paitsi niiden silmissä, jotka tietävät "varastamisen", lainaamisen.


Työ- ja liike-elämässä tuo ahneus näkyy myös härskiytenä. Palkkaa ja etuja vedetään, mikä irti saadaan, mistään tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta ei välitetä. Samalla kun toisia laitetaan kilometritehtaalle työttömäsi, johtajille annetaan lisäpalkkioita työelämän koventamisesta ja tuloksen tekemisestä toisten ahdingon avulla. Mutta mikä kauheinta, tuollainen ahneus käännetään helposti hyveeksi, jota tavoitellaan, josta tulee työelämän tavoite. Hyvä, ettei hyve. Ahneuden kulttuuri lisääntyy. Raha ja omaisuus ylikorostuvat ja ihmisten suurin ilo alkaa tulla shoppailusta, tuhlaamisesta ja tarpeettoman krääsän ostamisesta. Meille uskotellaan kaiken karvaisin mainoksien avulla, että tarvitsemme välttämättä tuot ja tuota ja ilman tuota emme ole korkeamman luokan ihmisiä ollenkaan. Hulluutta!

Erilaisissa tutkimuksissa on todettu, että hyvät tulot tuovat tyytyväisyyttä elämään, mutta tietyn rajan ylittämisen jälkeen onnellisuus ei kuitenkaan lisäänny, usein päinvastoin, omaisuudesta kiinni pitäminen ja sen vartioiminen alkaa stressata. Silti sitä halutaan kiihkeästi ja joka viikko arvotaan noin keskimäärin yksi lottomiljonääri muiden harmiksi maahamme. Hän saa kerralla rahaan niin paljon, ettei hän eläissään ehdi sitä normaalielämällä tuhlaamaan. Mutta jakaako hän sitä muille? Tuskin. Ahneus iskee päälle. Olisiko sittenkin parempi jakaa useampia pienempiä voittoja ja kohtuulistaa voitot. Mutta jättäisivätkö silloin suuri osa ihmisistä arvonnan väliin, koska enää ei voisi uneksia miljoonavoitosta. Ahneus olisi tässäkin taustalla.

Olenko itse ahne? Todennäköisesti. Minulla on kaikenlaista krääsää enemmän, kuin yksi ihminen tarvitsee, enkä osaa jakaa sitä ylimääräistä pois toisille, niitä tarvitseville. Olen yrittänyt opettaa itseäni enkä osta enää lisää krääsää. En esimerkiksi nyt pitkällä matkalla ollessani ostanut yhtään muistoesinettä mistään. Samalla olen erilaisissa tilanteissa pohtinut - ja jopa toteuttanut - sitä, voisiko joku omistamani esine käydä jollekin toiselle vaikkapa synttäri- tai joksikin muuksi lahjaksi.

Ennen muinoin todella rikkailla oli eräänlainen velvollisuus huolehtia ympärillä olevista köyhemmistä. Samaa tekevät tänä päivänä jotkut harvat megarikkaat, mm. Microsoftin ja joidenkin muidenkin isojen firmojen omistajat, jotka sijoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen ja erilaisiin säätiöihin, jotka sitten kohdentavat rahoja sinne, missä sille on todellista tarvetta ja hyöty suurta, kuten lapsien hyvinvointiin, koulutukseen jne.

Nykyään niin meiltä omasta maastamme ja vaikkapa tuolta itäisestä naapurista löytyy sellaisia ökyrikkaita, jotka eivät muita ajattele, vaan ainoastaan itseään ja sitä, miten rahaa ja omaisuutta saisi enemmän. He jopa muuttavat verotusteknillisistä syistä vaikka Ruotsiin tai pitävät rahojansa veroparatiiseissa. Ja tuhlailulla ja mielettömällä elämäntyylillä ei ole mitään tolkullisia rajoja.


Onneksi en ole koskaan saanut liikaa rahaa, vain kohtuudella. En ole rikas, mutta pärjään hyvin eläkkeelläni. Autan, jos koen sen tärkeäksi ja näen sen toimivan. En lähetä rahaa minnekään, annan sen tässä ja nyt, jos niin koen. Mutta en ehkä riittävästi. Voisin tehdä varmasti niin enemmänkin. Mikä olisikaan sitten kohtuullista!

Ahneus näkyy elämässämme myös monenlaisen muun kuin rahan tavoitteluna. Valta, vaikuttaminen, asema yhteiskunnassa ja työssä ovat asioita, jotka eivät aina vaadi rahaa, ja joita saa yrittämällä hyvin tai likaisin keinoin. Poliitikot lienevät yksi osoitus tällaisesta päättömästä hamuamisesta. Itse en pidä poliitikoista. En luota heihin. Eikä muuten taida pitää eikä luottaa suurin osa suomalaisistakaan, mikäli on uskomista Valittujen Palojen tekemään tutkimukseen, jossa poliitikot olivat mukana huonoimmin pärjänneiden ryhmässä. Poliitikkoon luotetaan jopa vähemmän kuin autokauppiaaseen tai sijoitusneuvojaan.

Ahneus on kauhea synti. Ahne saattaa tehdä liikaa töitä ja sairastuttaa itsensä. Ahne voi jättää lapset tekemättä, kun siihen menee aikaa ja tulot pienenevät. Mikään ei riitä. Kaiken pitää olla täydellistä. Ahneuden vastahyve on muuten viisaus. Oikea vastakohta todellakin ahneudelle. Viisaan ei tarvitse olla ahne, sillä hän tietää, mikä riittää ja osaa olla kaipaamatta lisää.

Ahneutta voi olla monenlaista. Rahan lisäksi ahnehtia voi kuten jo edellä mainitsin omaisuutta, valtaa ja vaikuttamismahdollisuuksia, mutta myös kuntoilussa voi ilmetä ahneutta kuten myös muissakin harrastuksissa, laihduttamisessa voi olla ahne, kuuluisuuden tavoittelussa voi olla ahne, työn palvonnassa voi olla ahne samoin asioista ja esineistä luopumisessa voi olla ahne. Missä kaikessa voikaan olla ahne!

Mitä sanoo sananlaskut ahneudesta? No ainakin sen, että ahneella on paskainen loppu. Raamattukin puhuu ahneuden paheesta. Jeesuksen sanoiksi on Luukkaan evankeliumiin pantu sanat: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." (Luuk.12:15). Samassa evankeliumissa sanotaan myös: "Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa." (Luuk. 16:13).

Ahneutta vastaan me kaikki voimme taistella opettelemalla elämään tyytyväisinä ja vaatimattomasti. Meidän pitää olla kiitollisia siitä, mikä meillä jo on: vaatteet ja ruokaa. Ja samalla olla kiitollisia elämästä, joka ihan oikeasti ei pysyvästi tule onnellisemmaksi rahalla ja maallisella omaisuudella. Meidän pitää oppia, että antaminen ei ole menettämistä vaan saamista. Meidän pitää myös useammin miettiä: tarvitsenko tuota ja tätä? Ja hankkia vain se, mitä tarvitsee, ei enempää. Myös lähimmäisen auttaminen on asia, jota meidän pitää oman ahneutemme sijasta nostaa voimakkaammin esille.

Oi, jospa useammin muistaisimme sen, että "ahneus kasaa, kuolema tasaa" ja sen, että "köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki". Siksi on mukavampi olla elossa oleva köyhempi ja muistaa ainakin edes silloin tällöin buddhalainen viisaus: "
Joka on ahneudesta vapaa, hän ei tunne surua, ei pelkoa".


HAP
happy

lauantai 9. elokuuta 2014

XXIX. Seitsemän kuolemansyntiä: Viha

Saanko olla vihainen? Varmaankin saan. Eikö viha olekaan kielteinen asia? On, minusta sekuuluu ihmisen elämään siinä kuin rakkauskin.

Näin ajattelen useimmiten, mutta ymmärrän, ettei tuokaan asia ole ihan noin musta-valkoinen. On olemassa vihaa ja Vihaa ja VIHAA. Ja sitten on olemassa erilaista vihanhallintaa.

En onneksi koskaan ole elämässäni joutunut kokemaan kumpaankaan suuntaan kohdistuvaa perheväkivaltaa, mutta se on mielestäni yksi sellainen vihan ilmenemismuoto, jota - voin sanoa -  vihaan. Siis vihaan vihaa. Hassua.

Löytyisiköhän vielä mahdollisesti jokin, jotain, josta pidän juuri vihassa. Ei ainakaan nyt heti tule mieleen, sen verran valtavan kielteinen asia kuitenkin minulle on. Ehkä joskus viha saattaa toimia "reittien tai silmien avaajana". Vihan jälkeen tai sen aikana silmät saattavat avautua näkemään itsestäni jotain, jota en ehkä aiemmin ole nähnyt. Ja sen kautta tarjoutuu mahdollisuus oppia jotain, parantaa omaa suoritustaan, toimintaansa.

Mutta viha lienee meille jokaiselle tuttu tunne. Väkisinkin tunnemme sitä joissain tilanteissa, joita emme aina voi etukäteen kontrolloida ja joihin emme voi varustautua. En siis pidä vihan tuntemista niinkään hirveänä asiana, kuin sitä, että jatkan tuota vihan tunnetta vielä sen akuutin syntyvaiheen jälkeen pitkään ja toimin sen innoittamana ja vaikutuksesta pitempään. Se on jo melkein hirveää, jos näin tapahtuu.

Joskus olen tosin miettinyt, että olen ilmeisesti kuitenkin ns. pitkävihainen, jurnuttaja. Kun joku ihminen toimii väärin minua kohtaan, minun on melko vaikea antaa hänelle anteeksi ja jurnutan asiaa mielessäni joskus kauankin. Tuo viha - vai olisiko se vain vihasta johtuva kielteinen tunne - voi sitten joskua konkretisoitua käyttäytymisessäni myöhemmin jonkinlaisena muuna negatiivisena, kielteisenä, käyttäytymisenä tai ainakin vääränä ja provosoituneena asennoitumisena tuota toista kohtaan.

Pitäisikö minun sitten hillitä vihan tunteitani, peittää ne ja kuolettaa vihan tunne kokonaan? En usko pystyväni siihen. Mutta uskon pystyväni hallitsemaan ja jokseenkin melko turvallisesti "jatkokäsittelemään" myös vihan tunteita. Ainakin jossain määrin. 

Teen sitä jo nyt. Olen kehittänyt omat menetelmäni siihen. Yksi sellainen on laittaa asia pois mielestä ja pois kaikesta toiminnastani, ajatuksistani. Lokeroida se (asia) tai hänet (ihminen) johonkin "mappi ööhön". Teen näistä asioista tai joskus jopa vihattavalla tavalla toimivasta ihmisestä mielessäni eräänlaisen "persona non gratan", lähes hajuttoman, mauttoman, jopa itselleni näkymättömän. En anna hänen koskettaa tunteitani tai vaikuttaa elämääni, tunteisiini ja toimintaani millään tavalla.

Ei tuokaan kai välttämättä ole se oikea tapa, mutta se on nyt vain ollut ainakin minulle usein se tapa, jolla olen päässyt ylitse pahimpien vihan tunteiden ja tunnemyrskyjen. Niin - ja samalla säilyttänyt edes jonkilaiset sosiaaliset suhteet muihin - vihattavaiinkin ihmisiin.

Mutta elämähän onkin yhtä oppimista. Minunkin elämäni. Vai pitäisiköhän sanoa: varsinkin minun elämäni. Vihaankin pitää oppia suhtautumaan oikein ja yrittää hallita ja jopa yrittää suunnata se "oikeaan ja turvalliseen suuntaan" - mitä se sitten milloinkin tarkoittaneekaan. Mutta oleellista on, että tuon vihan tunteen keskellä ja etenkin sen jälkeen tunnistan erään toisen tunteen ja osaan käyttää sitä itseni hoitomuotona. Se on katumus ja anteeksianto.


HAP
happy