41. Romanialaista torielämää

Elämä suuressa kaupungissa näyttää väsyttävän kovastikin. Kun laskeuduimme vuoristoisesta Breazasta maan pääkaupunkiin, Bukarestiin, uni on jälleen maittanut. Vaikka kyllä minä vuorillakin hyvin nukuin. Mutta varmasti osansa väsymyksellä oli aivan hirveässä paikallisessa miljoonakaupungin liikenteessä, josta piti selvitä hengissä päästäksemme perille majapaikkaamme, joka sijaitsee entisellä sotilasalueella ja alue on saanut siitä nimensä Militari.

Asumme viehättävässä kaupunkiasunnossa, jossa kummallakin on omat huoneensa ja tilaa riittää runsaasti vielä isäntäperheellekin. Kielten sekasotku on ihanaa: suomea, englantia ja romaniaa. Välillä joku selittää suomalaiselle romaniaksi jotain tai me jotain romanialaiselle suomeksi ja kummankin ihmetys on suuri, kun huomaamme, ettei toinen ymmärrä yhtään mitään.

Suomalaisina ortodokseina saamme ottaa hieman vapauksiakin ruokien ja juomien osalta, koska meillä pääsiäinen on jo ohi, mutta paikallisilla on huomenna Maria Egyptiläisen sunnuntai eli Suurta paastoa on vielä reilun viikon jäljellä, sitten vielä Suuri viikko ja vasta toukokuun 5. päivä on pääsiäinen täällä Romaniassa. Saamme silloin kokea pääsiäisen riemun toisen kerran tänä vuonna, nyt täällä Bukarestissa.

Drumul Taberein tori Bukartestissa oli täynnä ihmisiä ja myyjiä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Tänään lauantaina kävimme torilla. Se sijaitsee ihan kävelymatkan päässä ja on saanut nimensä asuinpaikkamme mukaan, Drumul Taberei. Alueella asuun noin neljännesmiljoona ihmistä ja kaduilla on lauantainakin vilskettä, saati sitten torilla, joka oli täynnä kuin sillitynnyri. Jätimme varalta kaikki kukkarot ja muun irtonaisen omaisuuden pois taskuistamme ja siksi oli hieman vapaampaa kävellä väkijoukossa.

Torit ovat kaikkialla paikkakunnan peilejä. Siellä on usein nähtävänä koko elämisen suuri kirjo. Näin etenkin täällä etelämpänä, Suomessa torilla on mielestäni vielä liian vähäinen merkitys ihmisten jokapäiväiselle elämälle. Täällä torilta voi hankkia melkein mitä vain: ruuasta, lihasta ja kalasta, vihanneksista ja juureksista alkaen huonekaluihin ja alusvaatteisiin saakka ja kaikkea siitä väliltä. Myyjiä on kojuissa ja kapeilla kujilla käveleviä, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Seisoessani erään torikaupan kulmalla odottamassa ruuan ostajia, ohitseni käveli useita todella vanhoja mummoja kädessään nippu jotain vihanneksia ja suu kävi koko ajan: ostakaa sitä tai tätä, halvalla saatte, suoraan tuottajalta, tukekaa vanhaa eläkeläistä, vain kaksi leuta – vai mitähän he nyt sitten sanoivatkaan. Kyllä meillä hyvin toimeen tulevilla suomalaisilla eläkeläisillä olisi paljon opiksi otettavaa tältä. Meidän tulisi myös huomata, kuinka hyvin asiamme todellakin ovatkaan. Eipä pitäisi olla mitään syytä narista.

Kasseihimme tarttui torilta kukkakaalia, sipuleita, valkosipuleita, kurpitsan siemeniä, juustoa, sieniä ja mitä kaikkea sieltä nyt mukaan lähtikään. Jopa istutettavia sipuleita ostimme. Huiske oli melkoinen ja kukkakaalia ei meinannut alkuun löytyä. Kotona saimme niistä sitten maittavan paastoaterian, jossa ainakin nuoret valkosipulinvarret ja suuret ihan pihvin näköisiksi paistetut sienet olivat minulle uusi tuttavuus. Suomessa olen syönyt vain valkosipulin kynsiä. Kukkakaalista, kananmunista, tuorejuustosta, smetanasta tehty kaalikohokas eli suflee oli maittava ruoka, jonka alkukeittona saimme sienikeittoa ja jälkiruuaksi perinteistä romanialaista rusinoilla ja kaakaojauheella maustettua pullaa, nimeltään cozonac.

Yksi matkaseurueestamme herätti torilla hieman huomiota suuren kameransa kanssa ja etenkin, kun hän räpsytteli sitä siellä joka paikassa. Saimme varsin pian torin turvallisuusvartijan kimppuumme ja oli selittelyjen aika. Selityksien aikana eräs seurueestamme käytti eräästä liikkuvasta kansanosasta hieman tilanteeseen sopimatonta sanaa ja se suututti entisestään tätä aggressiivista vartijaa. Pian oli paikalla myös torin ”johtaja”, joka siis oli myös tämän vartijan esimies. Neuvottelujen jälkeen saimme jatkaa matkaa, mutta ilmeiseti tähän liikkuvaan kansanosaan kuuluvalle vartijalle oli jäänyt vielä jotain ”hampaan koloon” ja kiistely jatkui pian uudestaan, vaikka kukaan meistä ei enää kuvannut. Tora vaati jo suomalaisen rehtorinkin mukaan menoa ja kehotin torin pomoa pitämää vartijan aisoissa ja pyysin häntä sanomaan vartijalle, ettei enää kulje perässämme vaan lähtee aivan päinvastaiseen suuntaan. Näin tapahtui ja vain lievästi verenpaine kohonneena ostimme loput ostoksemme ja jatkoimme matkaa lähikirkkoon, Pyhän Paraskeva Iasilaisen muistolle pyhitettyyn kirkkoon, jonka vieressä oli tosi komea, hieman keskeneräinen hautauspalveluksia varten rakennettu, erillinen, melko suuri kappeli.

Matkalla torilta Paraskevan kirkkoon ohitimme erääseen toiseen liikkuvaan kansanosaan kuuluvan makuuhuoneen.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)


Pyhän Paraskeva Iasilaisen kirkko etualalla ja taustalla valmisteilla oleva kirkon yhteydessä oleva hautauskappeli. Kirkon edessä pihalla on puistonpenkkejä, joissa voi kuunnella jumalanpalveluksia ulkona, jos sisälle ei mahdu.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)


Pyhän Paraskevan kirkon sisätila on melko suuri.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Romania on lähes kokonaan ortodoksinen maa. Sen noin 19 miljoonasta asukkaasta lienee noin 16 miljoonaa ortodokseja ja pieni osa vielä ns. uniaatteja eli roomalaiskatoliseen kirkkoon ja paavin alaisuuteen kuuluvia kreikkalaiskatolisia. Osa väestä kuuluu ns. vanhauskoisiin, joista tunnetuin ryhmä lienee lipovenit, venäjää puhuva slaavilainen, alkuaan lähinnä Venäjältä ja Ukrainasta kotoisin oleva ehkä noin 40 000 ihmisen ryhmä, jonka alku ajoituu jonnekin 1600-luvulle ja Venäjän patriarkka Nikonin tekemiin uudistuksiin kirkon piirissä. He eivät näitä uudistuksia hyväksyneet ja joutuivat sitten vainon kohteeksi ja pakenenmaan syrjäisille rajaseuduille - mm. Suomeenkin - ja muihin maihin, Puolaan, Romaniaan ja muuallekin. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan ole erottanut näitä ihmisiä keskuudestaan, mutta he itse ovat eronneet ortodoksisuudesta ja ovat siis eräänlainen ortodoksinen lahko. Heitä tulemme näkemään vielä lisää myöhemmin, sillä suuri joukko lipoveneja asuu juuri Tonavan delta-alueella, jonne muutaman päivän päästä suuntamme matkamme.

Väsynyt pyhiinvaeltajablogisti lepotauolla Paraskevan kirkossa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Illalla olisi vielä noutokeikka Bukarestin lentokentältä, kun Milanosta Münchenin kautta saapuu lisää ruokittavia isäntäperheen iloksi. Mutta kun samalla on kyse erään matkaseurueemme jäsenen vaimosta, se tietää mahdollisesti hänellekin lupaa jatkaa matkaa Mustallemerelle ja sieltä aikanaan sitten pohjoiseen Iasiin ja kenties vielä myöhemmin pääsee kotiinkin. Joten melko pitkä pyhiinvaellus tästä näyttää kehkeytyvän.

HAP
happy