XXXIV. Happy End

Terveydeksi!
(Kuva © Mikko Kärki)

Kun olin viime kesänä Keski-Euroopassa pitemmän aikaa, havaitsin, että minulla taitaa olla jonkinasteinen nettiriippuvuus. Minun oli vaikea olla ilman nettiyhteyttä, joka näytti ainakin suuressa osaa Saksaa olevan melko ongelmallinen.

Tultuani takaisin kotiin päätin vähentää nettielämääni ja teinkin näin sitten - ainakin jonkin aikaa. Lopetin tai ainakin huomattavasti vähensin touhuamiseni eräällä sivustolla ja vedin toimeni sosiaalisen median sivuilla niin alas kuin pystyin. Mutta en ilmeisesti riittävän alas.

Netin selitysten mukaan tämä riippuvuus - nettinarkkauksestakin siellä puhutaan - on ns. psykososiaalinen riippuvuus, joka muodostuu usein ensisijaisesti tietynlaiseen viestintään perustuvaan yhteisöön kuulumisesta sekä tiettyjen sisältöjen käyttämisestä.

Pahinta tässä riippuvuudessa on, että se voi johtaa muihin ongelmiin kuten vaikka ahdistukseen ja masennukseen. Myöskin erilaisten tutkimusten mukaan kuulun yhteen niistä monista riskiryhmistä, jotka voivat helpostikin saada tuon riippuvuuden.

Hirveään on huomata myös, että tuollainen nettiholismi saa aina aika ajoin uusia ilmenemismuotoja, kun erilaiset vempaimet lisääntyvät ja kehittyvät. Nyt puhutaan jo älypuhelinriippuvuudestakin, kohta termejä varmaan saadaan lisää: twitterimania, instagramismi, linkedinfobia ja mitähän vielä.

Vielä jokin aika sitten lapset sanoivat leikeissään: ootko sä mun kaa! Nyt taitavat sanoa jo aikuisetkin: olisitko mun naamakirjakaveri! Ja kun sitten sukset menevät tuossa ohuessa ja keinotekoisessa virtuaalikaveruudessa ristiin, siitä pääsee eroon parilla hiiren napsautuksella. Kammottava nykykuva, jonka edessä tässä tänä aamuna heräilen.

Siksipä päätän yrittää uudestaan. Olkoon tämä nyt viimeinen blogijuttu aikoihin ja jään omaehtoiselle toipilaslomalle tämän terveyttäni vaarantavan uhkatekijän edessä. Joitain asioita säilynee ja jossain varmaan vielä näynkin, mutta toivottavasti päivä päivältä vähemmän ja harvemmin. Hyödyllisiä asioita jätän ja turhempia asioita poistan agendaltani. Nuo vuoden 2000 matkakertomukseni tarinat siirrän hiljalleen nettiin talteen, kun ne on jo kirjoitettukin, mutta en tee niistä enää mitään numeroa. Lue, jos huvittaa.

Lupaan kaksi asiaa ystävien kasvokkain tapaamisien lisäämisen lisäksi: luen enemmän kirjoja ja kuuntelen enemmän hyvää musiikkia. Hieman vielä toki kirjoitan, mutta minne, se nähdään sitten. Kiitos kaikille seurasta! Hymyillään ja halataan, kun (siis ei jos) tavataan.


HAP
still happy