Sairastelin tässä viikon verran oikein kunnon räkätautia. WC-pönttö meinasi tukkeutua nenäliinoista ja käsipyyhkeistä ja vessapaperista, joihin niistin nenääni. Ja kyllä sitä inhottavaa räkää tulikin ihan kohtuullinen määrä. Ilmeisesti sen mukana tuli pääni sisästä jotain muutakin, koska laitoin juuri äsken elämäni ranttaliksi. Miksi? No koetanpa kertoa siitä jotain.
Olen tässä viime päivien aikana ollut ihan selvästi erittäin ärsyyntynyt monesta asiasta. En tiedä onko syynä tuo räkätauti, hormonit, ikä, pitkästyminen vai mikä lie. Mutta minua ovat pitkästä aikaa ärsyttäneet typerien asioiden ja asioiden hoitamattomuuden lisäksi myös ihmiset. Heidän - siis omasta mielestäni kummallinen, etten ihan sanoisi, outo - käyttäytyminen. Mikään ei ole ollut joidenkin ihmisten mielestä hyvin eikä riittävää. Kukaan ei osaa tehdä mitään, ei varsinkaan oikein. Kaikessa nähdään vain rumaa, väärää, paskaa ja suunnattomasti negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Tämä ei ole enää mukavaa!
Kaikesta naristaan ja valitetaan, reklamoidaan. Jopa kannellaan työnantajalle jonkun ihan viattomista tekemisistä. Mikään ei ole hyvin. Kaikki menee pieleen. Muut ihmiset toimivat väärin ja ovat törttöjä. Siis noiden valittelijoiden mielestä. Minusta asia on ihan päinvastoin: maailma on kaunis ja ihmiset pääsääntöisesti oikein mukavia. Mikä oikein saa nuo jotkut sitten narisemaan. En tiedä ja saatan tässä arvaillessani osua aivan harhaan, mutta teen sen kuitenkin, jotta joillekin on taas aihetta vaikka narinaan, jos siltä tuntuu.
Oma arvaukseni on, että nykyihminen voi useissa noissa tapauksissa vain pahoin. Se on melko yleistä tänä päivänä Suomessakin. Ihmisten oma elämä, sen perusasiat eivät ole kaikilla kunnossa. He eivät ole tyytyväisiä itseensä, perheeseensä, lapsiinsa, elämäänsä, työhönsä, ympäristöönsä, tekoihinsa, saavutuksiinsa, arvostukseensa ja mihin kaikkeen muuhun sitten ei ollakaan tyytyväinen kaiken muun tyytymättömyyden lisäksi. Tällaisen ihmisen päivään kuuluu vähintään yksi valitus, reklamaatio tai kantelu päivässä jostain asiasta, ihmisestä, teosta tai tekemättä jättämisestä. Näyttäsi kuin valituksesta olisi tullut energiaa, joka antaa edes hieman potkua tämän ihmisen päivään.
Toinen merkittävä syy tuollaiseen käyttäytymiseen voi olla yksinäisyys tai ainakin tunne siitä, että on jäänyt yksin, huomiotta. Hän kokee, ettei häntä arvosteta tai ettei hänen aikaisempia tekojaan pidetä minään. Sosiaalisessa mediasta ja etenkään Facebookista ei saa oikeita ystäviä, jotka välittäisivät tuollaisista asioista muutoin kuin päivittelemällä asioita profiilissaan tyyliin: "oi ja voi", "otan osaa", "miten sitä silleen", "kauheata". Jos ihmisen "ystäväpiiri" rajoittuu tuollaisiin somen kavereihin, ei todellakaan tarvitse syytä etsiä kaukaa vallitsevaan tyytymättömyyteen.
Mutta varmasti on muitakin syitä. Vanhuus esimerkiksi. Ei hyväksytä sitä, että minähän vanhenen, muutun raihnaisemmaksi, sairastelen ja voin ajoittain huonosti ihan vain siksi, että olen vanha ja vanhuuteen vain kuuluu tällaisetkin asiat. Joku yrittää epätoivoisesti ulkoisella olemuksellaan, pukeutumisellaan, "stailillaan", harrastuksillaan tai kuka nyt mitenkin, näyttää ja vakuuttaa muille olevansa yhä nuori, freesi ja aktiivinen, osallistuva kansalainen, mutta narina ja valitus paljastavat "todelliset karvat". Vanha, mikä vanha. Kärttyisä ukko/akka. Ainainen valittaja.
Sosiaalinen media on armoton. Jos sinulla on yhtään "sosiaalista herkkyyttä", siis jonkinlaista tajua ymmärtää toisia pienistäkin asioista ja jos seuraat jonkun ihmisen kirjoituksia somessa hiemankin pitemmän ajan, opit pian tuntemaan monenlaisia ylättäviäkin asioita hänestä. Sellaisiakin, joita hän ei ehkä itse haluaisi ulospäin näkyvän. Jostakin näkyy selvästi, että hän on yksinäinen, vaikka näyttää ulospäin muuta. Jollakin näyttää olevan taloudellisia ongelmia, vaikka näyttää ulospäin muuta. Jollakin vanhuus tuottaa jo monenlaisia vaikeuksia selvitä normaaleista arkiaskareista, vaikka näyttää ulospäin muuta. Joillakin menee avioliitossa päin prinkkalaa, vaikka näyttää ulospäin muuta. Jollakin on töissä lähes ylipääsemättömiä ongelmia, vaikka näyttää ulospäin muuta. Tärkeää näille ihmisille ovat siis kulissit.
Heistä ja meistä kaikista tulee yhtäkkiä sotamarsalkka Grigori Aleksandrovitš Potjomkinin kaltaisia, kun me omille ympärillämme oleville "Katariina toisille", kanssaihmisille, rakennamme omia näyttäviä kulissejamme. Valitettavasti ne vain lopulta osoittautuvat varsin pahvisiksi, ja kun ne kastuva sateessa, ne hajoavat nopeasti.
Karmeinta tässä kuitenkin on, että - sen sijaan kun Potjomkin tiesi, mitä teki - nuo kanssaihmisemme eivät ilmeisesti itse huomaa, mitä ulospäin näkyy. Ja ainakin minusta, vanhenevasta ja päivä päivältä ilmeisesti yhä kärttyisemmäksi ja kärttyisemmäksi tulevasta ukosta tuollainen tuntuu kornilta, jopa iljettävältä. Siksi alan allergisoitua tuollaiselle ja ilmiselvästi jo nyt alan reagoida jollain tavoin tai ajoittain jopa rajustikin tuollaisiin ärsykkeisiin. Tuollainen ei tunnu hyvältä. Tämä ei ole enää mukavaa.
Siksi minun pitää nyt tehdä jotain. Mitä? Ihan tarkkaan en vielä sitä tiedä, mutta mietin sitä tässä tulevina päivinä ihan rauhassa. Vähennän joka tapauksessa noita tartunnan saamistilanteita ja vähennän olemistani sellaisessa seurassa, mikä aiheuttaa noita "henkisiä näppylöitä" ja yritän olla enemmän ihan oikeiden ihmisten kanssa.
Katsotaan riittääkö se, vai pitääkö tehdä jotain radikaalimpaa. Tänään sen joka tapauksessa aloitin ja yhtään en tiedä, mihin se johtaa, mihin olen menossa, mutta toivottavasti iloisempaan suuntaan ja iloisempien ihmisten luo, mikä samalla uskoakseni palauttaa ilon ja entisen lupsakan mukavuuden laajemmin ainakin omaan elämääni.
silti yhä happy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.