maanantai 24. helmikuuta 2014

IX: Nuttu nurin ja kiireesti

Suomalainen sananlasku sanoo: "Nuttu nurin, onni oikein!" En tiedä tarkoittaako tuo sananlasku jotain samaa kuin "takinkääntäminen", mutta nyt haluan niin kyllä uskoa. Sillä mielestäni viime päivinä on monella taholla nähty noita melko vikkeliä takinkääntämisiä - mielenmuutoksia (mutta ei kuitenkaan aitoa metanoiaa) yhdestä ajatuksesta ja toiminnasta lähes päinvastaiseen tai ainakin oleellisesti toiseen.

Näin tapahtui mielestäni Kiovassa. Kiovan suurin ja mahtavin ortodoksinen kirkko, joka mm. pitää hallussaan kuuluisaa Kiovan luolaluostaria, Kiovan Petšerskajan lavraa, Ukrainan ortodoksinen kirkko (Moskovan patriarkaatti), muutti melkein yhdessä yössä ajattelutapaansa.

Kun eilen Ukrainan naapurimaan media ulkoministeriönsä suulla kertoi Maidanin mielenosoittajista terroristeina ja vallankaappaajina, lähes fasisteina ja ortodoksinen kirkko hymisteli vierellä, niin jo seuraavana päivänä kirkko kiitti uusia vallanpitäjiä suojelijoina ja hyväntekijöinä. Niin se maailma muuttuu nopeasti!

Kun eilen Venäjän ortodoksinen kirkko antoi erilaisia lausuntoja oman kirkkonsa asemasta suhteessa vaikkapa Konstantinopolin patriarkaattiin, niin tänään Venäjän kirkon päämies sanoo: "Hajaannuksesta selviytymisen tulisi aina seurata kirkollisen elämän kanonisten periaatteiden polkuja. Vain tällainen yhtenäisyys on kestävää ja pelastavaa."

Mielenkiintoista. Kanonisiin periaatteisiin kun kuuluu myös vaikkapa se, ettei toinen paikalliskirkko tule toisen paikalliskirkon "tontille". Eli se tarkoittaa, että kussakin maassa (alueella) on vain yksi ortodoksinen kirkko, jonka alaisuudessa (jurisdiktonissa) kaikki ortodoksit toimivat. Saa nyt nähdä, koskeeko tuo annettu ohje vain jotain asiaa, vain onko sillä laajempaa kantavuutta.

Aika monta kertaa Ukrainan konfliktia seuratessa tuli mieleen monenlaisia ajatuksia, joiden päälinjana oli "rusinat pullasta"-ajattelu. Kirkonmiehet seurasivat silmä tarkkana, kuka oikein pääsee niskan päälle ja kenen taakse asetutaan. Ukrainan presidentin ja EU:n kanssa solmittu "rauhansopimus" vai hämäsi kaikkea muuta kansaa . Kukaan ei arvannut, että presidentti ja hänen lähipiirinsä vain ostivat aikaa tällä sopimuksella. Aikaa selvitellä asioitaan paikalta poistumista varten. Aikaa kerätä omaisuutta, siirtää varallisuutta turvaan ja paeta.

Kun sitten todellisuus selvisi - nähtiin presidentin hulppea maaseutulinna banaani- ja eläintarhoineen sekä se suunnaton tuhlailu, johon taloudellisessa kurimuksessa elävien ukrainalaisten varat olivat huvenneet - silmät aukenivat ja ainakin toistaiseksi myös naapurimaan kritiikki on hiljentynyt ja retoriikka lieventynyt. Tunne on osittain sellainen, että ilmeisesti joku mahtava naapuri yllätettiin lähes "housut kintussa", kun selvisi todellisuus, tosiasiat Ukrainan presidentistä. Tai oikeammin pitää kai sanoa, kun ne selvisivät kansalle. Vallanpitäjät niin Ukrainassa kuin myös naapurimaassa olivat toki sen jo tienneet aikoja sitten ja eläneet mukana siinä ja osittain myös itse elävät siinä yhä. Ketjureaktio oli nopeaa: yksi jos toinen hylkäsi "hjuvan kaverinsa" Viktorin ja nyt hän oleskelee "jossakin lukuisista asunnoistaan Ukrainassa", todennäköisesti jossain Itä-Ukrainassa, Donetskin alueella.

Kammottavaa oli katsella telkkarista, kun jossain itäukrainalaisessa kaupungissa paikalliset "asukkaat" olivat menneet jollekin parvelle ja paasasivat sieltä - siis Ukrainassa - että Venäjän lippu pitää nostaa torniin liehumaan mahdollisimman pian. Kummallisinta siinä oli tietysti se, että hieman aikaisemmin nämä samat tyypit syyttivät Maidanin mielenosoittajia vallankaappaajiksi ja kapinallisiksi. Samoin paikalliset kuvernöörit - joista huhut kertovat, että he olisivat paenneet itäiseen naapurimaahan - syyttivät uusia vallanpitäjiä myös kapinallisiksi, mutta he itse kieltäytyivät noudattamasta vaaleilla valitun parlamentin päätöksiä. Mielenkiintoista retoriikkaa ja toimintaa. Saa nähdä mitä tästä kaikesta vielä seuraakaan, kun suurella naapurilla ei aika enää mene olympiakulissien ylläpitämiseen. Kirkollinen tiedottaminen siellä näyttää vielä kuitenkin suitsuttavan - Ukrainan tapahtumat sivuuttaen - olympiakisojen upeaa suorittamista ja erään henkilön suurta osuutta sen toteuttamisessa. Niin - ja kukahan oikein periikään sen Ukrainan valtiollisen banaanitarhan?

HAP
happy

1 kommentti:

  1. Esivallallehan pitäisi olla kuuliainen. Kuka tässä nyt sitten edustaa esivaltaa. Laillisesti demokrattisissa vaaleissa valittu presidentti vai Maidanissa huutoäänestyksellä valittu johto? Krim on historiallisesti osa Venäjää, Neuvostoliiton aikana se vain liitettiin Ukrainan neuvostotasavaltaan. Miksi Krimillä tai Donetsikissa ei olisi sama vapaus vaatia vaikkapa itsenäistä aluetta tai nationalistien syrjäyttämistä kuten Kiovassa vaadittiin Janukovitsin eroa?

    VastaaPoista

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.