XIII: Voi, mihin olet menossa Ukrainan ortodoksinen kirkko!

Virhearvioita toisensa perään. Siltä se ainakin minusta tuntuu, kun katselen venäläisten viime päivien tekoja Ukrainassa. Itsestäni ne vaikuttavat melko päättömiltä ja jollain tavalla loppujen lopuksi "itsetuhoisilta". Yritän selittää, mitä tarkoitan. Ja muistutan heti, että tämä on minun henkilökohtaista ajatteluani, josta varmaan moni on eri mieltä. Saa olla, sillä asummehan ainakin vielä vapaassa Suomessa.

Suuri osa tuon iljettävän invaasion tekijöistä - tai tarkennan: linnoissaan ja norsunluutorneissaan asuvista päättäjistä - ei ole osannut siirtyä kylmän sodan ja vastakkainasettelun aikakaudesta ja Neuvostoliiton metodeista tähän päivään. Tuntuu ihan siltä, että he eivät ole tajunneet, että oman maan kansalaiset ovat jo saaneet vihdoinkin maistaa vapautta ja sen mukanaan tuomia hienoja asioita niin paljon, ettei paluuta takaisin entiseen ole. Kun katselee niitä ihmisiä, jotka haikailevat tuon vanhan, menetetyn, perään, he itsekin ovat vanhoja, eläkeläisiä, joiden vanha fraasi "ennen oli töitä, ruokaa, rahaa ja kaupassa kaikkea", "nyt ei ole mitään", ei kerro oikeasta todellisuudesta vaan ehkä enemmän heille (eläkeläisille) tehdystä sosialistisen ihannevaltion jälkeisestä sosiaalisesta helvetistä, jokaa kuulostaa kuitenkin kokonaisuutta ja koko yhteiskunnan tilaa katsellen ontolta ja oudolta. Siinä on jotain samaa kuin vanhoissa karjalaisissa, joiden mielestä kaikki Karjalassa oli kaunista, paskakasatkin.

Kun samalla - siis myös edelleen minun mielestäni - Venäjällä on suuria sisäpoliittisia piileviä ongelmia, joiden pintaan pulpahtamista ilmeisesti pelätään kuin ruttoa ja omallekin kansalle pitää näyttää valtion sotilasmahtia, joka ei pelkää mitään ja joka voi tehdä, mitä haluaa - omillekin kansalaisille. Tämä on seurausta kaikesta tuostakin. Katsokaapa niitä henkilöitä, joita poliisit vievät raa'asti niskasta retuuttaen väkivalloin busseihinsa, he ovat kaikki nuoria, ei siellä vanhoja nähdä. Nuoret haluavat muutosta. Ja näillä vanhan liiton miesten ihmeellisillä tempuilla - vaikka ne maksavat Venäjälle maltaita - vaikutetaan sisäpolitiikkaan ja oligarkkien vallan ja rahojen säilymiseen. Siinä on kevyttä tavaraa sitten ihmiset, kansainvälisen oikeus ja ulkosuhteet muihin maihin.

Se, mikä kenties vaikuttaa, on taloudelliset seuraukset, joita nuo vanhan liiton miehet eivät näyttäsi vielä täysin ymmärtävän tai sitten eivät vain siitä välitä, kun itsellä ja perheellä on kuitenkin rahaa riittävästi vaikkä millaiseen rälläämiseen. Kun viikonlopun jälkeen korko nousi pari prosenttia ja rupla heikkeni silmissä, ja kun uhkana on ulkomaille rekkalasteittain rahdattujen kansalta ryöstettyjen rahojen jäädyttäminen ja muut taloudelliset sanktiot, sillä voi ehkä jo olla vaikutustakin, mene ja tiedä. Ei kuitenkaan sillä, että siinä ohessa muutama ihminen tapetaan.

Entäs ortodoksinen kirkko. Se on ollut noilla alueilla liian kauan oleellinen ja elimellinen osa hallintoa ja vanhaa liittoa, että varmaa on, että sekin joutuu syntyneistä tilanteista jatkossa kärsimään. Merkkejä jo on. Ukrainassa Moskovan patriarkaatti saattaa hyvinkin menettää otteensa maan kirkosta. Kyllä sinne jonkinlainen osasto jää, mutta maan valtakirkko siirtyy ukrainalaiseksi. Ja - yllätys, yllätys - siihen on tällä hetkellä tyrkyllä näkyvimmin skismaatinen Kiovan patriarkaatti. Enpä olisi vielä kuukausi sitten uskonut.

Kirkkojen ja luostarien siirtymisestä yhden patriarkaatin omistuksesta toisen omistukseen on mediassa puhuttu jo päiviä. Jossain on jo tapeltukin asian puolesta. Mutta mikä merkittävintä - siis ainakin minusta - sympatiat Moskovan alaisen ortodoksisen kirkon suuntaan alkavat olla vähissä niin ukrainalaisten keskuudessa kuin muuallakin maailmassa. Enää ei minustakaan tunnu maailman lopulta, jos Kiovan luolaluostari siirtyykin ensin valtiolle ja sitten jollekin toiselle, oman maan kirkolle.

Hassuinta tässä on ollut se, että kirkon ihmiset eivät ole nähneet metsää puilta. Moskovassa kirkon miehet puhuvat yhä poliittisin ja nationalistisin termein, siunaavat Ukrainaan meneviä tai siellä olevia valtaajasotilaitaan ja heidän aseitaan ja haukkuvat muita toisinajattelijoita suvaitsemattomiksi. Kuulostaa muuten kovin tutulta, meillähän vain tuo suvaitsemattomuuden kohde on ollut toinen.

Ukrainassa aletaan jo hieman nähdä todellisuutta, sitä, mitä on tulossa ja sanakäänteet ovat siksi jo diplomaattisempia ja maltillisempia. Väärillä henkilökohtaisilla ratkaisuilla joudutaan kirkonkin piirissä jatkossa outoihin tilanteisiin, kuten vaikka sellaisiin kuin Krimin ukrainalaisen laivastopäällikön kohdalla: maanpetossyytteeseen ja mahdottomuuteen palata koskaan takaisin Ukrainaan.

Aika moni luottaa sokeasti Venäläisten voimaan ja oman arvaukseni mukaan tulevat aikanaan pettymään pahasti. He jäävät syrjään, kun tilanne laukeaa ja heidän maailmansa muuttuu kovasti, osalta se romahtaa - köyhimmiltä, ei rikkailta. Heistä tulee hyljeksittyjä kansalaisia, joiden elämä Ukrainassa on lähes mahdotonta. Maassa, jossa he kuitenkin ovat asuneet ilmeisesti suurimman osan elämästään. Nyt - siis ehkä jopa melko pian - he joutuvat tyhjän päälle, jopa pakenemaan maasta. Ne, jotka eivät voi paeta, joutuvat kokemaan jotain sellaista, jota he eivät kuvitelleet voivan tapahtua. Ja mielenkiintoista nähdä, onko oligarkkien hallitsema Venäjä silloin näiden köyhien takana, kun heistä ei enää ole mitään hyötyä.

Tämä kaikki - minun mielestäni - tapahtuu aikanaan tuolla jossain niin siviilielämässä kuin kirkonkin piirissä. Kaikki johtuu virheratkaisuista, joiden taustalla on aatemaailma, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Eikä ymmärtänyt isänikään.

HAP
happy