90. Konevitsan omenat maistuivat marsalkallekin

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin yksityiselämä on innostanut usein tutkijoita ja kirjailijoita selvittelemään hänen salaisimpia henkilökohtaisia asioitaan aina naisseikkailuja myöten. Mannerheimin suhde uskontoon on myös ollut mielenkiinnon kohteena ja monenlaisia väitteitä liikkuukin tästä aiheesta maailmalla. Ortodoksisen uskonnon merkitys marsalkan elämässä on jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle ja selvitykselle, vaikka aiheesta löytyy kyllä yllättävän paljon kirjallistakin tietoa.

Mannerheimin suhde ortodoksiseen uskontoon voimistui varmasti aikana, jolloin hän palveli upseerina Venäjän tsaarin armeijassa, missä uskonnolla ja sen riiteillä oli huomattava merkitys. Toinen samoille ajoille sijoittuva huomattavampi tutustuminen tähän hänelle alkuaan vieraaseen uskontoon oli myös hänen avioliittonsa venäläisen säätyläisnaisen Anastasia Nikolajevna Arapovan kanssa v. 1892, sillä kuuluihan vaimo venäläisenä luonnollisestikin ortodoksiseen kirkkoon. Tuolta ajalta kerrotaan myös tarinaa, jonka mukaan Mannerheim olisi harkinnut jossain vaiheessa jopa uskontonsa muuttamista työnsä ja vaimonsa vuoksi ortodoksiseksi. Joidenkin lähteiden mukaan tämä kuitenkin tyssäsi morsiamen vanhempien liian voimakkaaseen "pakkokäännyttämiseen" ja Mannerheim jäi luterilaiseksi. Hänen lapsensa kastettiin kuitenkin ortodokseiksi.

Näistä merkittävistä elämänvaiheista joka tapauksessa johtuu, että Mannerheimilla näin jälkikäteenkin arvioituna on ollut erittäin myötämielinen suhtautuminen tähän nykyisin Suomen toiseen valtionkirkkoon tai kuten luterilaiset nimittävät, kansankirkkoon. Kirjallisista lähteistä saa asiaa vahvistavia tietoja mm. Mannerheimin kiinnostuksesta karjalaisiin luostareihin ja ystävyydestä niiden johtajiin. Laatokan Karjalassa sijainneen Konevitsan luostarin johtajan, igumeni Mavrikijn ja Mannerheimin ystävyydestä on jäänyt jälkeen paljon mm. kirjeitä ja valokuvia.

Igumeni Mavrikij kuvattuna arkisessa asussaan luostarissa vierailevan nunna Marielan kanssa.
(Kuva Valamon luostarin arkistosta)

Igumeni Mavrikij, siviilinimeltään Michail Jefim (s.1892, k. 1944) oli talonpoikaista säätyä oleva, kansakoulun käynyt munkki, joka aloitti luostarielämän jo v. 1910. Hän eteni munkkeuden eri asteissa pikkuhiljaa: munkiksi hän vihkiytyi v. 1918 ja munkkidiakoni hänestä tuli jo seuraavana vuonna, v. 1926 hänestä tuli pappismunkki ja igumenin eli luostarin johtajan arvonimen hän sai v. 1931, kun hän oli toiminut luostarin johtajana jo toista vuotta.

Suhde marsalkka Mannerheimiin alkoi jo melko varhain armeija-aikana. Joissain lähteissä hänen kerrotaan armeijassa ollessaan toimineen kenraali Mannerheimin taistelulähettinä. Toisessa kirjallisessa lähteessä Suomen ortodoksisen arkkipiispan Paavalin kerrotaan tavanneen Konevitsassa marsalkka Mannerheimin, joka tuli tapaamaan ystäväänsä ja osallistui siellä rukouspalvelukseen. Arkkipiispa kertoo kirjassa igumeni Mavrikijn palvelleen I maailmansodan aikana Mannerheimin pataljoonassa välskärinä.

Igumeni Mavrikij ja marsalkka Mannerheim Konevitsassa.

Joka tapauksessa ystävyys jatkui armeijapalveluksen jälkeenkin ja miehet olivat teiden erottua keskenään kirjeenvaihdossa. Näitä kirjeitä on säilynyt muutamia mm. Konevitsan luostarin arkistossa, jota säilytetään Ortodoksisen kirkkomuseon ja kirkollishallituksen tiloissa Kuopiossa. Kirjeistä henkii syvä ystävyys, joka ilmeni silloin tällöin lähetettyinä muistamisina ja pieninä lahjoinakin. Sotien vaikutus evakkoon joutuneeseen luostariväkeen huolestutti Mannerheimia ja hän edesauttoi munkkeja myös Punaisen Ristin kautta.

Mannerheimin kirje igumeni Mavrikijlle 29.8.1941.
Kirjeen suomennos löytyy tämän jupinan alaosasta.
Suurenna kuva napsauttamalla sitä hiirellä.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjeenvaihdosta voinee poimia kirjeen v. 1941 elokuulta, jossa Mannerheim vakuuttaa igumenille, että Karjalan vapautuminen neuvostovallan ikeestä on erityisen tärkeää hänelle ja hän toivoo Konevitsan luostarin veljestön pääsevän lähitulevaisuudessa palaamaan kotisaarelleen jatkamaan esi-isiensä alkamaa menestyksellistä ja Jumalalle otollista työtä kristinuskon hyväksi. Toive toteutui ja jo lokakuun alussa v. 1941 Marsalkka saattoi kirjoittaa:

”Iloitsen yhdessä Teidän kanssanne, että toivomukseni toteutui ja että saarenne on vapautettu bolshevikkien ikeestä”.

Korkea-arvoinen ystävä sai myös lahjoja luostarista, mm. suuren määrän luostarin hedelmätarhassa kasvaneita omenia, jotka v. 1942 marsalkka lahjoitti edelleen Punaisen Ristin kautta jaettavaksi invalideille ja haavoittuneille.

Postisähkeessään 16.10.1942 igumeni Mavrikijlle
marsalkka Mannerheim kiittää saamistaan omenoista.
Kirjeen suomennos löytyy tämän jupinan alaosasta.
Suurenna kuva napsauttamalla sitä hiirellä.

V. 1941 toukokuussa marsalkka Mannerheim muisti ystäväänsä merkittävällä tavalla: päiväkäskyssään n:o 182 hän palkitsi igumeni Mavrikijn kansalaisansioista 4. luokan vapaudenristillä. Samalla käskyllä palkittiin muitakin mielenkiintoisia suomalaisia mm. professori V.A. Koskenniemi ja yliopiston kansleri Viktor Suolahti.

Kunniamerkkikortissa on mainittu perusteluina

”... erittäin myötämielisestä suhtautumisesta LMeP:n joukkoihin niin YH:n kuin sodankin aikana asettamalla tähän tarkoitukseen luostarin runsaat mahdollisuudet käytettäväksi”.

Mannerheimin vierailuista luostareissa on useita kirjallisia tietoja sekä valokuvia. Arkkipiispa Paavali kertoo Mannerheimin osallistumisesta jumalanpalvelukseen Konevitsan luostarissa mm. seuraavaa:

”Muistan, että vierasta varten oli kirkkoon tuotu tuoli, mutta Mannerheim, joka oli tottunut osallistumaan ortodoksisiin palveluksiin, kieltäytyi tuolista ja seisoi palveluksen ajan”.

Tämä kommentti ja muutamat muutkin tiedot viittaavat siihen, että marsalkan suhde ortodoksiseen uskontoon oli läheinen ja hän todella tunsi kirkon tavat. On hyvinkin voinut olla mahdollista, että hän Venäjän armeijan palveluksessa ollessaan olisi todellakin harkinnut uskontonsa muuttamista käytännöllisistä syistä. Mutta ehkä jo silloin hän aavisteli Suomen tulevaa tilannetta ja kaukoviisaana ja Suomen tilannetta ajatellen sisäpoliittisesti viisaana ei tätä muutosta koskaan toteuttanut. Silti hänen suhteensa uskontoon - niin ortodoksiseen kuin myös luonnollisesti omaan luterilaiseen uskontoonsa - oli lämmin ja harras, minkä hän myös toiminnallaan usein osoitti ympäristölleen.

HAP
happy

Marsalkka Mannerheimin kirje 29.8.1041. Kirje osoitettu Korkeasti kunnioitetulle isä Igumenille:

Kiiruhdan ilmaisemaan Teille ja Konevitsan luostarin veljestölle sydämellisen kiitokseni ja syvän iloni lausumistanne ystävällisistä toivotuksista. Rohkenen vakuuttaa Teille, että Karjalan vapautuminen neuvostovallan ikeestä on erityisen tärkeää minulle ja että toivon vilpittömästi, että Te ja Konevitsan luostarin veljestö pääsette aivan lähitulevaisuudessa palaamaan kotisaarellenne jatkamaan esi-isienne alkamaa menestyksellistä ja Jumalalle otollista työtä kristinuskon hyväksi.

Pyydän Teitä, isä Igumeni, ottamaan vastaan syvän myötämielisyyden vakuutuksen.

Mannerheim

---

Postisähke 16.10.1942 klo 18:00
Nro 887

Korkeasti kunnioitettu isä Igumeni

Pyydän saada ilmaista vilpittömän kiitokseni Teille ja kaikille Konevitsan luostarin veljille niistä kuudesta laatikollisesta mitä herkullisimpia Konevitsan hedelmätarhan omenoita, jotka minulla oli ilo saada. Luovutin runsaan lahjanne Suomen Punaiselle Ristille jaettavaksi invalideille ja haavoittuneille, joille omenat epäilemättä tuottavat paljon iloa.

Mannerheim

---
(käännös: Anu Rovamo)