87. Konevitsassa saa hevoskyytiäkin

Facebookista sain katsella kuvia, kun Heinäveden Valamon luostarin veljestö teki matkan Venäjän Karjalaan, Konevitsan luostariin. Olen itsekin käynyt siellä kerran jo melko kauan sitten. Siksi kuvista nousi pintaan mukavia muistoja ja hauskoja hetkiä Konevitsassa. Sain luvan julkaista jonkun kuvan täälläkin omien kuvieni ohessa.

Valamon veljestöä Konevitsan veljestön vieraana syyskesällä 2013.
(Kuva © Valamon luostari/veli Timoteus)

Konevitsa on historiansa saatossa kokenut koviakin aikoja. Neuvostoliiton aika lienee ollut yksi kovimmista. Armeija "valtasi" alueen sotilaallisiin tarkoituksiinsa ja sananmukaisesti raiskasi pyhän alueen brutaalisti. Mielestäni yksi kauheimmista esimerkeistä oli varmaa se, kun sotilaat tasoittivat kiviaidalla aidatun luostarin hautausmaan tasaiseksi ja tekivät sinne jalkapallokentän. Kun kävin luostarissa, alue oli yhä tasaisena hiekkakenttänä. Miten lie nyt?

Yhteinen lähtöpalvelus, rukouspalvelus pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen hautamuistomerkillä pääkirkossa siperialaisten partiolaisten kanssa vuonna 2006.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Vierailuni aikana - silloin kauan sitten - luostarin rakennukset olivat vielä melko kehnossa kunnossa, mutta niitä kunnostettiin pikkuhiljaa. Suomalaiset ja ilmeisesti myös venäläiset talkoolaiset tekivät luostarin muurien ulkopuolelle kauniin ja tuotteliaan ryytimaan, jossa kasvoi monenlaisia vihanneksia ja yrttejä. Munkeista ei vain sitten ollut sen hoitajaksi ja se pöheittyi melko pian käyttökelvottomaksi. Siinä jälleen oli oiva esimerkki siitä, mitä pitää viedä, kun teemme tällaista lähialueelle tai miksi ei kauemmaksikin menevää "lähetystyötä": älä vie valmista, vie opetusta. Älä siis tee kaikkea valmiiksi, vaan opeta ihmiset tekemään se itse, niin sillä saattaa olla jonkinlainen kantokin, se saatta kestää kauemminkin kuin yhden kesän.

Tie Kazanin skiitalle.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Siihen aikaan luostarissa pidettiin ilmeisesti niin veljestössä kuin muissakin töissä lähialueen, mutta etenkin Pietarin (vai olikohan se silloin vielä Leningrad) huumeriippuvaisia nuoria ja vähän vanhempiakin. Minulla on tunne, että tuokaan kokeilu ei oikein onnistunut sillä lailla, kuin olisi odotettu.

Hevoskivi ja sen päällä oleva kappeli, jonne ikonit on maalannut KS Joensuun piispa Arseni.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Toinen ilmeinen ongelma, joka jollain tavoin välittyi keskusteluissa ja tapaamisissa "rivien välistä", oli talviaika luostarissa. Silloin Konevitsassa, Laatokan saaressa on kylmä. Ympärillä on laaja järvi ja kylmät tuulet. Jäätynyt järvi lisää kylmyyttä ja hankaloittaa kulkemista. Silloin helposti veljestön jäsenet johtajansa johdolla kuulemma "karkasivat" luostarista, kuka minnekin. Osa kotiseuduilleen, osa Pietariin, kuka minnekin. Tällainen hajotti varmasti veljestöä ja sen yhtenäisyyttä, jos tuo tieto oli oikea - en tiedä. Tosin vielä nytkin huhut kertovat joistain samanlaisista asioista. Kerrotaan jopa jonkun "pakenevan" yhä talvea Suomeenkin, missä kuulemma viettää pahimmat pakkaset. Tiedä häntä, jospa vain ovat puhetta ja kateellisten kaunaa.

Konevitsan skiitan kellotornissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mutta joka tapauksessa tuo Konevitsan vierailuni oli muistorikas ja hauska. Mukanamme oli suomalainen talkooryhmä, jonka veimme sinne töihin ja laivalla tapasimme vielä Siperiasta kotoisin olevia venäläisiä partiolaisia, jotka tekivät retken Konevitsaan. Igumenina toimi silloin nykyinen, tietääkseni Pietarissa vaikuttava piispa Nazari.

Meillä ei Nazarin kanssa ollut oikein alkuun yhteistä kieltä, mutta jossain vaiheessa selvisi, että hän oli ollut asepalveluksessa Saksassa ja osasi hieman saksaa. Se riitti ja elekielellä ja niillä harvoilla osaamillani venäjän kielen sanoilla hoidettiin sitten loput ja siinä tuli selitettyä niin Venäjän kuin Suomenkin historia Väinämöisestä Kekkoseen. Eräs ystäväni muistelee aina aika ajoin noita keskusteluja ja sanoo niiden olleen varsin havainnollisia.

Meilläkin oli autonkuljettajan muuten sama mies, joka kuljetti Valamon veljestöäkin. Muurosen Veikko, joka muuten toimi perillä myös vossikkana, kun kävin luostarin hevoskärryllä Konevitsan skiitassa. Vau - mikä retki. Maisemien ja etenkin sen hevoskyydin vuoksi. Näyttivät munkit nauttineen siitäkin nyt tällä uudella vierailulla. Kuvassa ovat ainakin nauravat munkit Herman ja Andreas.

Valamon munkit Herman ja Andreas hevoskyydissä Konevitsassa.
(Kuva © Valamon luostari/veli Timoteus)

Muistan myös matkat mantereelta luostariin ja takaisin. Niihinkin liittyi omat tragi-komediansa. Minulla oli matkassa sellainen monopodi, kameran yksijalkainen jalusta, jonka ripustin venytettynä - siis valmiina kuvaukseen - hihnalla selkääni. Kieltämättä se muistutti siellä hieman kivääriä ja ymmärrän, että se joissain paikallisissa viranomaisissa saattoi toki aiheuttaa hämminkiä. Eivät kai olleet nähneet siihen aikaan monopadia luonnossa. Luonnossa - lähinnä niissä rannan vesissä - oli enemmänkin kuin runsaasti ruostuvia ja lahoavia armeijan laivoja. Ne olivat kuulemma vieläkin siellä. Ei ilmeisesti ollut kukaan purjehtinut niillä minnekään. Kummallista.

Takaisin tullessa - ei siis samana päivänä, vaan muutaman päivän päästä - yhteyslaivamme ei tullutkaan hakemaan meitä saaresta. Kippari oli kuulemma mennyt Pietariin ryy... eikun rentoutumaan. Vanhojen YYA-aikojen tapaan ja sen innoittaman valtasimme ensimmäisen satamaan saapuneen aluksen, joka tosin sattuikin olemaan erään toisen saaressa vierailevan turistiryhmän alus. Oli melko lähellä kohtuullisen kiivas Suomi-Venäjä -maaottelu: pääsemmekö laivaan vai olisikohan se ollut enemmänkin niin, että pääsevätköhän myös he laivaan.

Valamon veljestön uusista kuvista päätellen Konevitsan luostarin rakennukset ovat nyt suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa ja moni asia näyttää olevan muutoinkin melko hyvissä kantamissa. Mieli tekee lähteä sinne uudestaan, joskus. Katsotaan, saanko aikaiseksi. Mutta ennen sitä kerron teille vielä seuraavassa jupinassa todella mielenkiintoisen tarinan tuosta luostarista, sen eräästä igumenista ja eräästä kuuluisasta suomalaisesta. Tarinaa ei ole kerrottu aiemmin, joten sitä kannattaa odottaa. Joten tavataan pian taas Konevitsassa.

HAP

happy