92. Uskallatkos olla kristitty vai oletko vain muuten suvaitsevainen?

Ihan isä Rauno Pietarisen näköistä Suomen luterilaisen kirkon Oulun piispaa Samuel Salmea haastateltiin 20.9.2013 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä nr. 38, jossa hän totesi mm. että "miksi kukaan ei enää uskalla puhua kristinuskon ydinasioista, miksi ei puhuta Kristuksesta?" Järkevää puhetta piispalta, jonka tehtävänä minun mielestä on juuri olla aina laumansa paimen, esikuva ja huolehtia tällaisista asioista.

Suomen Kuvalehden nr. 38/20.9.2013 kansi

Nykyisin vain liian usein tuntuu, että näiltä paimenilta, omilta piispoiltamme on unohtunut tuo perustehtävä, mihin heidät on aikanaan valittu. Monenlaiset muut asiat vievät heitä sinne ja tänne ja perusasia - tai kuten Salmi sanoo: ydinasia - unohtuu, jää pois, siitä ei jumalanpalvelusten ulkopuolella puhuta. Tilalle ovat tulleet erilaiset hallinnolliset asiat, byrokratia, bisnekset, museoiden ja kulttuurikeskusten rakentamiset ja kaikenlaiset kissanristiäiset, joissa "pitää" juosta, jotta suhteet säilyisivät ja rikkaat oligarkit löysentäisivät kukkaron nyörejään milloin mihinkin kirkollisiin tai vaikka sitten museaalisiin hankkeisiin. Siinä helposti unohtuu pieni tavallinen ihminen, se seurakuntalainen, jota varten kirkko on. Jonka pelastuksen vuoksi se on olemassa.

Samuel Salmi jatkaa haastattelussaan, että ”yhteiskunta on kuin laiva, joka vuotaa, mutta kapteenia ei näy. Valitettavasti kirkkolaivaakin riivaavat monet vuotokohdat. En syytä henkilöitä vaan ajan henkeä. Tarvittaisiin niitä, jotka haluavat näyttää suuntaa.”

Juuri niin. Tarvitaan kirkollisia esikuvia suunnan näyttäjäksi. Mutta taitavat olla harvassa niin luterilaisille kuin meillä ortodokseilla varsinkin. Tarvittaisiin myös jämäkkää kirkollista tai sanoisinpa oikeastaan uskonnollista johtajaa, joka tarvittaessa sanoisi - vaikka muusta yhteiskunnasta välittämättä - missä kirkon kaappi seisoo ja ketä sen sisällä on, jos on ja jolla olisi vakaa kristillinen ja mahdollisimman ortodoksinen näkemys asiastaan, uskostaan. Ja hänen pitäisi tuoda se esille välittämättä joidenkin painostusryhmien tai joskus jopa sekularisoituneen yhteiskunnan luomista ei-kirkollisista, ei-uskonnollisista paineista.

Samuel Salmi kiinnittää haastattelussaan huomiota yhteiskunnassa tapahtuvaan toimintaan, jota hänkin nimittää painostukseksi. Hän sanoo tuossa SK:n olevassa ja Tapani Ruokasen kirjoittamassa haastattelussa, että "yhteiskunta on haavoittunut syvästi, kun se salli nettieron kirkosta. Ravintoloissa, kouluissa, armeijassa harjoitetaan ryhmäpainostusta. Yksilöä pitäisi suojella tämmöiseltä. Oikeusoppineet ovat olleet turhan hiljaa. Kyse on kulttuurin syvärakenteesta ja arvopohjasta, jolla yhteiskuntaa viedään eteenpäin." Ai kuinka pidänkään siitä, että joku uskaltaa tuolla yhteiskunnallisella tasolla puhua asiaa ja suoraan. Milloinkahan joku julistaisi tavallisten ihmisten suojeluohjelman alkavaksi vaikkapa ensiksi kirkon piirissä!

Nykyisin kun on vaarallista puhua joistain tavallisistakin asioista ilman, että saa leiman otsaansa: suvaitsematon, tuomitseva, hiljennettävä mahdollisimman pian. Osa tällaisista asioista liittyy uskontoon, osa sen opettamiin arvoihin, osa saattaa olla kovinkin maallista asiaa, mutta siihen on ollut kuitenkin kirkolla oma kantansa jo pari tuhatta vuotta. Nyt niistä monesta on tullut "vanhaa hömppää", joka ei kuulemma enää sovi nykyaikaan. Mutta kun ne ovat silti yhä kirkon omia arvoja ja perustuvat kirkon jo parituhatta vuotta opettamiin omiin totuuksiin. Milloin niistä on tullut hömppää? Kuka sen määrittelee? Jokainen yksilö itsekö? Omien mieltymyksiensä ja suuntautumisensa mukaan?

Salmi sanookin osuvasti haastattelussaan, että "kaikesta muusta voi puhua, mutta uskosta puhuttaessa kysytään, onko se sopivaa, tasa-arvoista vai loukkaavaa. Kristillisellä uskolla on pitkä historia Suomessa. Kyllä siitä saa puhua."

Tuo negatiivinen suhtautuminen on ollut havaittavissa etenkin ns. valtamedioissa, suurissa sanomalehdissä ja radiossa sekä televisiossa. Joillekin asioille - etenkin jos ne ovat kristinuskon arvojen vastaisia - annetaan yllättävän paljon tilaa ja aikaa siihen nähden, kuinka suuri on sitä mieltä olevien joukko. Vastaavasti enemmistön mielipidettä ei tuoda ollenkaan samalla volyymillä esille, jos nyt tuodaan ollenkaan.

Tässä voisi varmaan siteerata 4.9. Aamulehteä: "Ahdasmielisyyttä vastustetaan nykyään niin ahdasmielisesti, että enää on vaikea tietää, kummat ovat ahdasmielisempiä: suvaitsevaiset vai ahdasmieliset. Samaa sakkia eri perustein."

Selvästi yhteiskunnassa on kuitenkin nyt jo noussut pientä vastarintaakin sille, että vain joistakin asioista saa puhua, toisista pitää "viisaasti" vaieta ns. suvaitsevaisuuden nimissä. Kaikki sanominen ei suinkaan ole tuomitsemista ja jos jostain asiasta kerrotaan kirkon kanta, se ei ole ihmisten tuomitsemista, vaan se on kirkon kanta tuohon asiaan ei ihmiseen. Ota tai jätä! Eihän kirkkoon kuitenkaan ole pakko kuulua, jos tuo asia tai arvo ei miellytä. Ei silti ole myöskään oikein, että väärää arvoa yritetään uittaa joidenkin taholta kirkon piiriin väenväkisin leimaamalla sen kertojat suvaitsemattomiksi ja tuomitseviksi. Tavalliset ihmiset - siis enemmistö - on herännyt huomaamaan, että heitähän sorsitaan ja he nousevat toivottavasti piakkoin suurempaankin vastarintaan. Yksi tapa vaikuttaa on jättää tilaamatta tuollaisia mediatuotteita, sanoma- ja aikakauslehtiä ja sulkea radio tai televisio ja keskittyä niiden sijasta johonkin mukavampaan. Kirjoihin, keskusteluihin, ystäviin, kuka mihinkin. Sopivaa ei ole aina vaieta viisaasti. Kun on puolustuksen paikka, oikeaa asiaa pitää puolustaa rauhallisesti ja asiallisesti.

Samuel Salmi sanoi haastattelussa myös, että ”kirkon tehtävä on vahvistaa nyt yksilöitä, joille on siirtynyt vastuu rauhan ja turvatun tulevaisuuden säilyttämiseksi. Usko ei muutu, mutta uskonnollinen kieli muuttuu. Ihmisen sydän ei muutu, kaipaus, ikävä, hyväksytyksi tulemisen tarve. Uusi maailma on tulossa, mutta vanhaakin jää.”

Tuossa luterilaisen piispan sanomisessa on vahva sanoma meille kaikille kuin myös ortodoksiselle kirkolle. Meidänkin kirkossamme pitäisi tukkia vuotokohdat, joilla en nyt tarkoita tietovuotoa, vaan jotain ihan muuta. Enemmänkin tarkoitan turhien rahareikien tukkimista ja inhimillisen "aivovuodon" lopettamista. Tarvitaan suunnannäyttäjiä, tarvitaan uskon vahvistusta muuttuneessa ympäristössä uusin tavoin, uusin menetelmin. Ei vaikenemista ja hyssyttelyä. Oma vanha ja turvallinen ortodoksinen kirkkomme ja sen vakaa usko eivät muutu, mutta uusi maailma ei vai ole tulossa, se on jo täällä.


HAP
happy