sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

XIX: "Sisaret hennot valkoiset"

Jotta nämä jupinani olisivat nyt edes hieman balanssissa, on kai syytä kirjoittaa edes joskus hieman myönteisempikin jupina eikä aina narista. Eikös!

Edellinen  pankki- ja vakuutuspalveluista kertova jupinani oli yhtä narinaa ja voisi kuvitella, että kun kerron suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta, sama pohjavire värittäisi tekstiä. Mutta arvasit väärin, jos noin ajattelit. Tässä on paljon myönteistä - siis varmaan jupinassanikin - mutta myös terveydenhuollossamme.

Sain tässä paikallisesti sanottuna "männä viikolla" käteeni rannekkeen, aivan kuin Särkänniemessä tai muissa noissa maamme lukuisissa huvittelukohteissa. Siellähän rannekkeella pääsee erilaisiin laitteisiin, maailmanpyöriin sun muihin niin monta kertaa, kun haluaa. Niin tälläkin sairaalan rannekkeella pääsin erilaisiin härveleihin melkein ilmaiseksi. Poliklinikkamaksu kai piti maksaa.

Kerronpa hieman tarkemmin. Erilaiset epämiellyttävät asiat rupesivat kasautumaan ja päätin soittaa julkiseen terveydenhoitoon. Täällä Mikkelissä se tarkoittaa soittoa Ensineuvoon, jonne ei yleensä koskaan pääse jonottamatta tolkuttomasti. Samoin kävi nytkin, mutta ne olivatkin siellä toisessa päässä keksineet uuden palvelun: takaisinsoiton. Annoin näppäilemällä oman puhelinnumeroni ja jäin odottamaan soittoa. No sekin kesti lähes pari tuntia, ennekuin sairaanhoitaja soitti takaisin - siis minulle. Paljonkohan olisi kestänyt jonottaminen ja odottaminen?

Olen jo tähän ikään ehtineenä tottunut siihen, että hoitajat kyselevät kaikenlaista ja olen myös oppinut vastaamaan kaikenlaista. Niin nytkin ja kun ilmoitin, että haluaisin vain labrakokeisiin ja sitten kuulla niiden tulokset - Ensineuvon taitava ja miellyttävästi käyttäytynyt sairaanhoitaja olikin aivan toista mieltä. Hän ilmoitti, että välittömästi sairaalaan. Hieman kävi mielessä, mitähän tuli sanottua, kun näin kävi. Ja samalla muistin erään armeijamuiston, johon liittyi "oi-voi-voi"-särky selässä ja kuumeinen olo, jonka sai aikaan hankaamalla kuumemittaria ja seurauksena oli lähes viikon tylsä makailu varuskuntasairaalassa. Opetti silloin ja ei ole toistunut. Ei nytkään. Mutta silti - ei kun sairaalaan.

Miten? Tietysti omalla autolla, milläs muuten! Löysin kahden tunnin parkkipaikan ja seuraavaksi luukulle ranneketta hakemaan. Tosin tilanne näytti jo tuossa vaiheessa aika toivottomalta: pörrötukkaisia, röhiseviä ja punottavia asiakkaita oli tupa täynnä. Siitä ei takuulla hyvä seuraa. Siispä kauppiaan poikana ehdotin välittömästi diiliä sairaalan päivystyksen vastaanottovirkailijalle: "Ottakaa CRP ja ehkä pari muuta koetta ja lähden sitten kotiin odottelemaan. Lääkäri voisi sitten soittaa perään, jos on aihetta." En saanut myytyä ideaani - en ainakaan heti enkä sellaisenaan.

Mutta sen sain aikaan, että en joutunut jonottamaan lääkärille, joka olisi sitten määrännyt minut labrakokeisiin sun muihin ja olisin sitten taas odottanut niiden valmistumista ja sitä, että asiantuntijalääkäri ehtisi tulkita ne ja hoitava lääkäri ehtisi lukea taas ne tulokset ja jossain välissä kutsua minut luokseen ja antaa hoitomääräyksen. Kaikki tapahtui - sen jälkeen, kun pääsin tuon ns. aulahoitajan luo - melko nopsaan. Kaikki meni muuten ihan ok, mutta en ollut juonut riittävästi, joten yhtä koetta ei voitu suorittaa, ennen kuin olin kitanut riittävästi vettä. Tosin mukeja ei ollut enää automaatissa ja niitä piti hakea toiselta puolen kompleksia.

Sekin koe saatiin tehtyä ja ilmoitin tyytyväisenä luukulla, että nyt lähden kotiin odottelemaan. Soitellaan! Hyvä, etteivät kiinni käyneet. Ilmoittivat pohtivansa minun tiputukseen laittoa, joten kotiin lähtö ei onnistu. Onnistuu - sanoin - auto on kahden tunnin parkkipaikalla ja kotona tietska avoinna. Se pitää käydä sulkemassa. Emme löytäneet yhteisymmärrystä, joten sovimme joistain käytännön asioista ja siitä, että lähdössä vastuu on minulla. Ja lähdin kotiin. Tarkoituksena oli palata sairaalaan takaisin aamulla.

Aamulla palasin "sovittuun aikaan" lähes tyhjään päivystyssaliin ja sieltä taas labrakokeisiin ja pääsin jopa noin reilun tunnin päästä lääkärin vastaanotolle, siitä taas erilaisiin "terveydenhoidollisiin härveleihin" kiertämään. Välissä juoksin laittamassa pysäköintikiekkoon lisää aikaa ja taas uuteen härveliin. Ilmoitin hoitajille osaavani itse ko. paikkoihin, joten en tarvinnut saattajaa. Helpotti kai sekin heidän työtään, kun porukkaa alkoi taas kokoontua "sairaiden aamukokoukseen".

Noin neljän tunnin kuluttua, kun siitä oli käytetty ehkä noin reilu puolituntia varsinaisiin hoitotoimiin ja loput odotteluun, minulle riitti taas tuo odottelu. Lisäksi väsyttikin vielä turkasesti ja oli nälkä, kun en ollut syönyt enkä juonut mitään koko aamuun. Ilmoitin taas luukulla lähteväni kotiin, ja sain samat vastaukset - tosin eri henkilöiltä tällä kertaa - samoin reaktioin ja samoin tuloksin. Nyt vain ymmärsivät varsin pian - tai sitten se luki siellä tietokoneen tiedoissa - että kotiin se joka tapauksessa lähtee. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, keltaiseen "maailman-cup-voittajan" liiveihin pukeutunut triage-hoitaja (minulle aivan uusi termi) ehdotti, että hän merkitsee tänne koneelle, että poistun tunniksi - tasan tunniksi. Yritin saada vartin lisäaikaa. En saanut, mutta lähdin siis kotiin luvan kanssa - tunniksi. Syömään. Enää ei keskusteltu, kenen vastuulla.

Kävin syömässä ja hoidin pari muutakin asiaa ja palasin taas sen kahden tunnin parkkipaikan kautta sairaalaan. Minulla oli tabletti-tietokone nyt mukana. Ajattelin saada ajan kulumaan nopeampaan. Menin kysymään tunnuksia potilasverkkoon, kun lääkäri jo huusikin minut vastaanotolleen. Nopsaa toimintaa. Todella nopsaa.

Sinä sitten käytiin läpi sairauksiani ja vointiani ja yhteisestä sopimuksesta lääkärin kanssa sovittiin, että lähden kotiin, en jää osastolle, jonne olisin myös voinut mennä. Lääkemääräykset sain e-reseptiin ja mukaan ohjeet omaan eloon. Hyvä! Hieman huojensi tieto, ettei ehkä olekaan ihan kuolemaksi. Ainakin tämä pääsiäisen elän, todennäköisesti useammankin.

Aika pitkähän tästä jupinasta näyttää tulevan. Mutta vielä summa summarum:
A) kyllä Mikkelin hoitajat ovat ammattitaitoisia ihmisiä. Lisäksi osa aivan ihania ja kauniita naisia, jotka jaksoivat lähes koko ajan hymyillä ja käyttäytyä kohteliaasti. Meille hankalille ja omapäisillekin asiakkaille. Siis huomatkaa sairaalan päivystyksessä, jossa meitä asiakkaita on moneen junaan ja melkoinen osa meistä on jäänyt jopa junasta.
B) kyllä nuori naislääkäri päihittää ison liudan nuoria tai vanhempiakin mieslääkäreitä. Naiset ovat opiskelussaan tunnollisempia, ja sen huomasin nytkin lopputuloksessa. Huolellinen, asiallinen, osaava, nuori naislääkäri. Bonuksena vielä se, että hän oli ihan samaan kielelliseen ryhmää kuuluva, joten ymmärsimme toisiamme varsin hyvin kielellisestikin.


Mitä meihin asiakkaisiin tulee, sairaalan päivystyksessä näkee kansan koko kirjon. Sanan mukaisesti kirjon. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset käyttäytyvät, kun he ovat sairaana ja joutuvat jonottamaan ja odottamaan. Sodan kokeneet vanhukset pyörätuoleissaan, jota työntelee toinen yhtä huonossa kunnossa oleva puoliso, aktoriteettejä peläten tyytyvät kohtaloonsa ja odottavat, vaikka koko päivän ilman ruokaa ja juomaa - vain vettä automaatista, jos nyt mukeja sattuu olemaan koneessa. Osa potilaista istuu masentuneen oloisena, hiljaa, lähes typertyneenä, osa narisee, valittaa ja pullikoi ja osa - kuten me ryhmän romaneja kanssa - nauroimme, kerroimme vitsejä ja pidimme kovaa ääntä. Kukaan (ulkopuolinen) ei silti valittanut, kun romaneja oli tasan valkoisten kanssa 3 - 3.

Kokemus oli ihmisistä, hoitohenkilökunnasta, pääsääntöisesti myönteinen, sen sijaan terveydenhoitojärjestelmä on meillä ihan kökkö. Jos ajatellaan, että minun "käsittelemiseeni" meni lähes kaksi päivää tai ainakin noin tunneissa, jotka sairaalassa vietin, useita tunteja, kun koko asian hoitaisi tunnissa parissa. Niin silloin minusta nuo odottelutunnit ovat aivan turhia ja niistä pitäisi keinolla millä hyvänsä päästä pois. Potilaalle annettaisiin vaikka heti sisään tullessa vastuuhenkilö, joka tarkkailisi, että asiat etenevät, potkisi prosesseja eteenpäin, hoitaisi siirtymiset paikasta toiseen ja saattaisi putken lopussa joko osastolle tai ulko-ovelle.

Niin ja mitä tulee vielä tuohon otsikkoon, niin valitettavasti (siis vain tässä epäoleellisessa asiassa) hoitajien oma habitus ei enää oikein vastaa tuota vanhaa ihanaa termiä "sisar hento valkoinen" monesta syystä: kaikki hoitajat eivät ole enää sisaria, naisia, miehiäkin on kohta hyvä ettei enemmistö, ainakin ajoittain fyysistä voimaakin tartvittavassa päivystyksessä, hentoja oli melko harva, tyypillisiä liian hyvin syöneitä alkaa olla valitettavasti hoitajissakin melkoisesti ja valkoisia he eivät myöskään enää ole, kun puvunkin väri on milloin sininen tai vihreä tai mikä lie. Ei tainnut kellään olla valkoinen. Mutta samoja hienoja ammattilaisia he silti olivat ja kiitos siitä heille! Kiva, kun jaksatte tehdä vaikeaa ja raskasta työtänne hymyillen.


HAP
happy

tiistai 15. huhtikuuta 2014

XVIII. Verenpaine koholla pankissa

Tällä viime aikoina olen pohdiskellut pankkeja ja vakuutusyhtiöitä, niiden palveluja ja sitä, miten ihmeessä tosi vanhat ihmiset selviävät noiden yhtiöiden asiakaspalvelumyllytyksestä. Itse olin tuossa myllyssä äskettäin. Kerronpa hieman lisää.

Sain Lähitapiolasta muistutuslaskun, kun en ollut maksanut kuukauteen vakuutusmaksujani. Edellinen lasku oli syyskuulta ja se oli mennyt suoraveloituksella, mutta tästä uudesta tuli maksumuistutus. Juu, juu, tiedän. Systeemi on muuttunut tammikuun lopussa ja nyt on uudet e-laskut ja muut vermeet. Olen joutunut tutustumaan aiheeseen läheltä, sillä kyllä minua laskuttaa aika moni muukin kuin Lähitapiola. Ja homma on pelannut. Yleensä niin, että laskuttaja on ilmoittanut, että tässä on vaihtoehdot tuleville laskuille: mitä valitset. Olen valinnut aina e-laskun ja automaattisen maksamisen tiettyyn summaan saakka, jonka summan ylittävät laskut tulevat minulle erikseen hyväksyttäviksi. Ei ole ollut ongelmia kenenkään muun kanssa kuin Lähitapiolan. Tai ei niitä ongelmia ollut kuin vasta nyt, kun selvisi, ettei mitään ollutkaan tapahtunut.

Löysin Lähitapiolan verkkopankkisivuiltani marraskuulta olevan yleistiedotteen, jonka tosin tiesin ilman sitäkin, kun kaikki mediat sitä toitottivat. Muuta tietoa en tiedä saneeni ko. pankilta, joten olen ollut siinä uskossa, että asiat on kunnossa. Mutta eipä olleetkaan. Tuli siis muistutuslasku.

Kävelin laskun kanssa Lähitapiolan konttoriin ja kysyin kuka - minä vai joku muu - oli törttöillyt. Ei virkailija ihan minua syyttänyt - kyseli maksua ja kertoi varsinaisen murheen olevan minun ja oman pankkini välinen asia. Joten marssin Nordeaan. Otin numerolapun asioimiskohtaan "nopea asia" ja istuskelin kotvan ja odotin vuoroani. Ei tullut koskaan. Virkailijoita kyllä näkyi suuressa salissa siellä täällä, joillakin oli jopa asiakkaitakin - ei kaikilla. Mutta näytölle ei vain kilahtanut oma numeroni 711, joka oli koko ajan seuraava palvelunumero, koska pankissa ei muutoinkaan ollut mitään ruuhkaa. Päätin, että kellon ollessa viittä vaille lähden, koska olin odottanut mielestäni riittävän kauan - liian kauan. Kas minulla eläkeläisellähän ei toki ole kiirettä, joten odottaa saatoin, mutta en minäkään kohtuuttomasti. Nyt oli mielestäni kohtuuton odotusaika takana ja lähdin ulos.

Ovensuussa nuori nainen huomasi lähtöni - kasvoni varmaan punottivat kiuusta - ja hän kyseli kohteliaasti, olisiko minulla ollut jotain asiaa. Huh! Mitähän varten lienen pankkiin tullut! Pidin suuni kaiken varalta kiinni, ettei sieltä olisi tullut mitään sellaisia sammakoita, josta tuo nainen olisi pahoittanut mielensä. Painuin Liikeseuralle syömään ja puhisin kiukusta. Verenpaine oli varmaan pilvissä. Onneksi ruokailemassa oli tuttuja, jotka lohduttivat: tuo on ihan tavallista kaikissa pankeissa ja vakuutusyhtiöissä. Voi tätä maailmaa!

Rauhoituttuani palasin kotiin ja päätin, että seuraava kerta, kun menen pankkiin, on taas varmaan vuoden päästä tai jotain sellaista. En nimittäin ollut käynyt pankissa asioimassa pitkiin, pitkiin aikoihin. Yleensä hoidan kaikki asiani netin kautta. Nyt ymmärrän, miksi.

Soitin illalla sitten puhelinpalveluihin. Ensin Nordeaan, josta löytyi hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palvelemiseen koulutettu virkailija, joka ymmärsi ja ymmärsi ja jopa auttoi e-laskuun liittyvän suoramaksun käyttöönottamisessa. Kas - kun siellä oli tililläni vanha suoramaksuveloitussopimus tuon Lähitapiolankin kanssa ja se piti ensin lopettaa ja tehdä uusi. Laskuttaja siis tiesi (ilmaisesti), että minulla on sopimus, mutta mitään ei ollut tapahtunut. No nyt on sitten uusi sopimus.

Soitin vielä Lähitapiolaankin ja kyselin löytyisikö syyllinen mahdollisesti ko. yhtiöstä. Ei löytynyt, mutta sieltäkin löytyi hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palvelemiseen koulutettu virkailija. Tosin sieltäkään ei löytynyt vastausta siihen, miksi minun pitää tehdä kaksi valtuutusta Lähitapiolaan, ryhmälle ja Savo-Karjalalle, jota ei muuten edes löytynyt koko yhtiölistalta, mistä piti valita laskuttajat. En löytänyt minä, eikä muuten löytänyt Nordean virkailijakaan, joten vanhuuttani ei voi syyttää tästäkään. Ja kaiken lisäksi löytyi kaksi "eriaista" Lähitapiolaa, toinen oli Lähi-Tapiola, jolla oli listalla ainakin yksi konttori.

No - maksoin manuaalisesti verkossa tuon karhulaskun ylimääräisine kuluineen, huomioiden, että kyllä minullekin kuluja syntyi, kun soittelin ja juoksentelin ympäri ämpäri asian perässä. Potutti!

Se, mitä nyt teen - kunhan flussasta selviän - on pankkien ja vakuutusyhtiöiden vertailu. Vertaan hintoja ja palveluja, toimintatapaa ja sopivuutta itselleni ja siirryn sinne, missä saan palvelua. Minulla on Lähitapiolassa melkoinen määrä vakuutuksia: kolmesta autosta liikenne- ja kaskovakuutukset, kotivakuutus, henkilövakuutus. Lähitapiola ei ihan selvästi halua pitää minua asiakkaana.

Ei tuo Nordeakaan oikein houkuttele tuon viimeisen vierailun jälkeen, vaikka puhelinpalvelu pelasikin. Mistähän löytäisin pankin, jossa on ihmisiä, jotka palvelevat pienissä ja lyhyissä asioissa kasvokkain ihmisiä. Ilman ainaista ajanvarausta. Voi, kuinka kaipaankaan niitä ihania kassaneitejä tiskin takana, jotka pienen jonotuksen jälkeen jaksoivat palvella meitä asiakkaita ja siinä ohessa vielä hymyilläkin meille.

Olisikohan ollut liikaa vaadittu, jos tuo salissa toimiva asiakaspaövelija olisi tuolien suoraksi riviin laittamisen sijasta kysynyt: "Voisimmeko odotellessa katsoa, miten voisimme nopeuttaa asiaanne?" Kun ei siellä salissa silloin istuskellut kuin minä ja minun jälkeen tulleet pari ihmistä, joista toinen meni kohta aika varattuna palveluun.


Samalla mietin, kuinka ihmeessä iäkkäämmät ihmiset, asiakkaat, selviävät tuosta kaikesta nykyisestä pankkien ja vakuutusyhtiöiden myllytyksestä, joka on seurausta kaiken mahdollisen maksimoinnista: voiton, työajan käytön, resurssien ja samalla monen, monen minimoinnista, kuten henkilökunnan määrän ja asiakaspalvelun, jopa aukioloajan. Pankissa kun nykyään minunkin pitäisi kai käydä raha-asioita hoitamassa - siis tallettamassa tai nostamassa rahaa - päikkärien aikaan. Mahdotonta!


HAP
happy
 
P.S.Kaiken tuon jälkeen - kun olin ensin Nordean puhelinpankkipalvelussa purkanut sydäntäni ja antanut palautetta ihan omalla nimelläni pyytäen samalla sen toimittamista myös tuohon konttoriin, sieltä soitettiin muutaman päivän päästä ja - kas - sieltäkin löytyi samanlainen hyvin asiakaspalveluun ja hankalien asiakkaiden palveluun koulutettu virkailija, joka pahoitteli asiaa ja pyysi anteeksi syntynyttä sotkua ja kiitti palautteesta, joka toivottavasti johtaa edes joihinkin vanhoja ihmisiä palveleviin ratkaisuihin. Hyvä näin.

Toinen osapuoli - Lähitapiola - on vaiennut ja saattaa ehkä vaieta kohta kokonaan kuten Houston, Apollon mennessä kuun taakse. Paljon on vielä uudella yhdistetyllä Lähitapiolalla ja S-pankilla matkaa maaliin.

HAP