keskiviikko 1. tammikuuta 2014

I. Rehellisiä puheita ja lupauksia

Uuden vuoden alkaessa monella on tapana antaa lupauksia. Usein ne ovat jotain sellaisia, jotka koskevat omaa vartaloa, elintapoja ja vastaavia asioita. Siis asioita, joita ensin on tehty väärin, sitten kadutaan ja lopuksi vielä yritetään korjata tehtyä. Valitettavan usein huomaamme sitten, ettemme voikaan täyttää lupauksiamme ja emme pääse asetettuun tavoitteeseen ja sama "rumba" jatkuu. Tällaisia me ihmiset olemme!

Uuteen vuoteen kuuluu myös puheita tai ainakin yksi puhe, jota kuunnelleen monessa kodissa. Minäkin kuuntelin. Se on perinteinen presidentin uudenvuoden puhe ja siinäkin sitten tosin keskitytään vain siihen, toivottaako presidentti puheensa lopuksi Jumalan siunausta vai ei. Tänä vuonna toivotti. Kaikki hyvin valtakunnassa.

Presidentti puhui kaiken kaikkiaan ihan viisaita. Minua kosketti puheessa erityisesti se osuus, jossa hän käsitteli rehellisyyttä. Hän siteerasi puheessaan tuntemattomaksi jäänyttä eurooppalaista valtiomiestä, kun hän sanoi: "Unionin tulee olla rehellinen, yksinkertaisesti vain rehellinen." Tuon saman voisi siirtää ihan mihin asiaan tahansa. Omaan elämään, työpaikan elämään, kirkon elämään. Mihin vain. "Minun / työnantajan / työntekijän / kirkon tulee olla rehellinen."

Itse olen viime aikoina yrittänyt - tietenkin sen lisäksi, että olen yrittänyt olla itsekin rehellinenkin - peräänkuuluttaa rehellisyyttä joissain asioissa oman ortodoksisen kirkkoni taholta. Kirkon piirissä on näet tehty päätöksiä, joista oikeusoppineet ja jopa oikeusistuimet ovat todenneet niiden olleen laittomia. Millaisin tuloksin? Huonoin. Silloin, kun asia ei koske minua (siis sinua), se ei suuremmin liikuta minua (siis sinua). Hoitakoot asiansa niin kuin parhaaksi näkevät. Näin kai aika moni ajattelee ja se on melko normaalia nykypäivänä, jolloin ihminen hakee yksityisyyttä, oman identiteetin suojaa, rauhaa turhilta riidoilta ja kähinöiltä ja mitä kaikkea hakeekaan. Mutta se ei välttämättä ole oikein. Sillä juuri siihen nuo "väärintekijät" tähtäävätkin. Kun asiasta ei puhuta, sitä ei ole, se unohtuu ja se lakkaa olemasta. Ja ihmisiä naruista vetävät "sätkynukkien" ohjaajat hykertelevät. Kaikki toimii, niin kuin he olivat suunnitelleet. Ja tietämättömät menevät asioihin mukaan, kunhan heille vaan luvataan jotain etuja. Tämä on surullista.

Meillä on suomalaisessa yhteiskunnassa erilaisia yhteiskunnallisia ja vaikkapa kirkollisiakin organisaatioita, elimiä, joihin on valittu vaaleilla tai joillain muilla keinoilla ihmisiä hoitamaan yhteisiä asioitamme. Tosin sinnekin joskus valitettavasti kepulikonstein. Siellä olevien ihmisten tulee - mikäli he sitten hoitavat asioita hyvin ja tunnollisesti - puuttua myös ilmeneviin epäkohtiin. Ei pelkästään virallisissa kokouksissa, vaan koko toimita-aikana, siis koko ajan. Usein tosin tällaiset luottamustehtävät ovat kuitenkin joko eräänlaisia "kultapossukerhon jäsenpaikkoja", vanhojen veteraanien jäähdyttelypaikkoja tai sitten pienten piirien miehittämiä juttauspaikkoja. Silloin ei voi oikein odottaa mitään hyvää muille kuin kenties tuolle pienelle piirille ja sen lähiympäristölle.

Mutta vaalit ovat joskus edessä ja jokaisen meistä tulee tarkkailla "omaa" ehdokastamme, omaa valittuamme noissa elimissä. Toimiiko hän niin kuin pitää, uskaltaako hän avata suunsa oikeassa paikassa, paneutuuko hän hoitamiinsa asioihin? Siis - toimiiko hän, niin kuin odotetaan / pitäisi? Itse olen elämäni aikana toiminut erilaisissa organisaatioissa ja nähnyt myös sen "likaisen pelin", jota joissain - tai oikeastaan melkein kaikissa - paikoissa pelataan. Kyllästymiseni tällaiseen peliin ja samalla myös varmaan turhautumiseni onkin sitten usein johtanut siihen, että olen vapaaehtoisesti jättänyt tuollaisen organisaation. Ja syynä on usein siis ollut juuri tuo presidenttimmekin puheessaan esiin nostama ajatus: REHELLISYYS. Yritän olla rehellinen niin itselleni kuin ympäristöllekin.

Liian usein noilla paikoilla olevalle oma etu, raha, maine ja kunnia, työuralla eteneminen, taloudelliset hyödykkeet merkitsevät enemmän, kuin tuo rehellisyys ja oikea työnteko niiden ihmisten ja organisaatioiden eteen ja hyväksi, joista heidät on valittu.

Muistaakseni jossain aikaisemmassa jupinassani kirjoitin jonkin "valopään" mielipiteestä politiikassa mukana olevista ihmisistä. Sen mielipiteen mukaan meitä johtaa valtion tai kuntien piirissä kansanryhmä, joka edustaa - katseltuna asiaa ihmisten / toimijoiden älykkyyden ja todellisen toimintakyvyn kannalta - sellainen ryhmä, joka sijoittuu melko suurelta osin koko kansan älykkyyskäyrällä sen alapäähän ja edustaa sieltä ehkä noin 5 % kansan tyhmimmästä päästä olevia. Tuo saattaa olla hieman kärjistetysti sanottua, mutta jokin salattu totuus siihen saattaa toki sisältyä. Ja kyse voi silloin olla mistä julkisorganisaatiosta tahansa.

Palaan vielä tuohon taivasteluun presidentin Jumalan siunaustoivotuksesta. On todella mielenkiintoista seurata julkista keskustelua, joka syntyy siitä, että Suomessa, jossa todella laaja enemmistö kuuluu kirkkoon, joko luterilaiseen tai ortodoksiseen tai johonkin muuhun - ihmetellään, että presidentti toivottaa Jumalan siunausta kansalaisilleen puheensa lopuksi. Mistä se kertoo? Minusta se kertoo median kieroontuneesta asenteesta kirkkoa ja uskontoa kohtaan. Se ei kerro kansalaisten suhtautumisesta, sillä enemmistö suomalaisista pitää tuosta toivotuksesta.

Toinen esimerkki tästä TODELLA kieroontuneesta median asenteesta löytyy vuoden 2013 lopun Helsingin Sanomista, joka ilmiselvästi on nyt julistautunut uskontovastaiseksi mediaksi ja jopa vapaa-ajattelijoiden viralliseksi äänitorveksi. Lehti nimittäin julistaa 31.12.2013 lehdessään suurella otsikolla, että "Kirkosta erosi joulunpyhien jälkeen Ähtärin verran ihmisiä" ja tieto asiasta perustuu vajaan 2000 jäsenen yhteisöön, joka ylläpitää kirkosta eroamista tukevaa nettisivustoa, josta tämäkin joulun juhlakauteen "erittäin sopiva" tieto on saatu.

Kun vertaa vaikka palstamillimetreillä mitattuna Helsingin Sanomien julkaisemia juttuja, voisi kai noin pers'tuntumalta sanoa, että reilun 1900 jäsenen vapaa-ajattelijat saavat palstatilaa huomattavasti enemmän kuin vaikka noin reilun 60 000 ortodoksinen kirkko. Luterilaisista nyt puhumattakaan, joita kaiketi lienee Suomessa väestöstä noin 76 % väestöstä. Kummallista sanon minä. Ja jos käyttäisin myös tuota presidenttimme sanaa vastakkaisessa muodossaan, niin jopa EPÄREHELLISTÄ.

HAP
happy

2 kommenttia:

  1. Hei! Hyvää uuttavuotta!

    Sellainen vain Hesarista, että olihan siellä positiivinen juttu kristityistä, kun Nikolaosta verrattiin Joulupukkiin. Hänen hautakirkosta kuvat, missä meidän patriarkkakin oli. Joku muukin kirkoille ihan myönteinen juttu oli juuri joulun alla. Ihmettelin, että mites se HS näin kilttinä on.

    VastaaPoista
  2. Minustakin Hesarin linja on muuttunut kirko(i)lle hiukan myönteisempään suuntaan. Esim. tänään (4.1.) lehti toi näkyvästi esille evl kirkon kriittisiä kantoja arkipyhien siirtohankkeeseen. Oma kirkkommehan on ollut tässä asiassa melko hiljaa. Arkkipiispa tosin sanoi jossain, että ort. kirkko ei arkipyhiä siirtele, vaan viettää ne omilla paikoillaan oli kyse vapaapäivästä tai ei. Se jäi häneltä tosin mainitsematta (huomaamatta?), että silloin eivät työssäkäyvät pääse palveluksiin. Ja sellaisia pyhiähän meillä on aivan riittävästi, lisää ei tarvittaisi.

    VastaaPoista

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.