torstai 20. maaliskuuta 2014

XV. Sosiaalinen sairaskertomus

Olen viime päivinä miettinyt: olenko tulossa vai olenko jo xxx. Tuon kirjainyhdistelmän "xxx" tilalle voi sitten jokainen lukija laittaa haluamansa laatusanan omasta maailmastaan: sairas, hullu, vanha. Mitä niitä nyt muita onkaan! Keksi itse!

Mutta siinä kun itse alan olla ihan oikeasti xxx, on samalla osin mielenkiintoista, mutta myös valitettavasti erittäin suurelta osin surullista, huomata muidenkin tulemista - vai onko se joutumista - tuohon samaan xxx-tilaan. Voi olla, että olen itse osannut edes jotenkin peitellä tuota omaa xxx:ni, mutta tuossa omassa kirjavassa some-kavereiden joukossa on runsaasti porukkaa, joka ei sitä joko tarkoituksella tai muuten vain tee. Joku ei edes huomaa tai ymmärrä, että tekee koko ajan tuollaisia "paljastuksia". Joku tekee niitä varmaan ihan tarkoituksella myötätuntoa kerjätäkseen. Varmaa syitä on monia. Niin kuin sananlasku sanotaan: "Kyllä sika syyn löytää."

Joidenkin osalta tuon some-historia on kuin julkinen sairaskertomus, nosografia, potilaskertomus ja mitä kaikkia nimiä ne lääkintähenkilökunnan fiksut ihmiset tuolle asialle ovatkaan keksineet. Itse pidän tuosta hieman muunnellusta "nasugrafiasta" kovin paljon, vaikka voisi sitä kai nimittää vaikka "somegrafiaksikin".

Ei tarvitse seurata pitkälle ihmisen "somegrafiaa", eikä tarvitse olla lääketiedettä lukenut, kun sieltä somen sivuilta löytyy selkeitä elämän kulminaatiopisteitä, kriisikohteita ja sellaisia tapahtumia, jotka ovat olleet syinä sitä seuraaviin merkittäviin tai vähemmän merkittäviin tapahtumiin tuon ihmisen elämän historiassa. Joskus harvoin se on mukavaa, pääasiassa se kuitenkin on - ainakin minusta - erittäin surullista. Se kertoo meistä paljon. Tuollainen julkinen some-historia kertoo meistä yleensä surullisia asioita.

Joku kysyi joskus jossain saamassani palautteessa, koenko olevani muita parempi ihminen. Vastaan nyt julkisesti: "En koe. En todellakaan ole muita parempi." Olen ihan samanlainen tämän maailman tallaaja kuin monet muutkin. Minullakin on - niin kuin kaikilla - omat vaivani ja erityisesti omat vikani, omat ongelmani. Osan niistä muut toki näkevät - joskus jopa paremmin kuin itse - osaa eivät näe. Varmaankin suurinta osaa noista vaivoistani ja ongelmistani sekä huonoista puolistani en aikanakaan tarkoituksella tuo esille ja kaikkien reposteltavaksi julkisuuteen. Osa saattaa tulla vahingossa tai huomaamatta erilaisissa kirjoituksissa mukana ihan kuin vanhuuden sivutuotteena.

En ainakaan halua - joten en sitä siis tarkoituksella tee - että jollain vaivallani tai vastaavalla ongelmallani hakisin myötätuntoa, hyväksymistä tai jotain muuta vastaavaa "etua" vanhuksen elämääni. Vanhuus tosin tuo mukanaan erilaisia "kotkotuksia" ja aina ei itse huomaa tekeekö tuollaista vai ei. Silloin on hyvä aina olla ystäviä tai sukulaisia, jotka uskaltavat sanoa totuuden: "Keisarillahan ei ole muuten vaatteita. - Se kulkee pyjamassa koko päivän."

Pohdiskeltuani asioita omassa kammiossani, minusta on alkanut tuntua, että tähän nykyihmisen urbanisoitumiseen, kaupunkilaistumiseen, city-elämään liittyy paljon ongelmia. Me olemme tällaisen modernin teknologistuneen maailman kehityksen myötä kadottaneet tuntuman todellisuuteen ja luonnollisuuteen. Elämme betoniseinien sisässä omaa steriiliä elämäämme: osa niukkuudessa, osa runsaudessa, osa katkeroituneena, osa tyytyväisinä, mutta silti se aito ja oikea elämä on vain jossain unelmissamme. Menneisyydessä. Historiassa. Kadonneessa maailmassa, jota ei enää ole. Tai ainakin niin me luulemme.

Nykyelämän kiireys, kalleus ja kiihkeys ovat sekoittaneet päämme ja juoksemme erilaisten tarjousten perässä, ilmaisten näytteiden perässä, ilmaisten matkojen perässä, ilmaisten lounaitten perässä, ilmaisen viinan perässä, muistamatta, että mitään ilmaista ei ole olemassakaan noilla, eikä millään muillakaan saroilla. Kaikella on aina hintansa. Kun sen sitten huomaa, siinä ei suuremmin auta enää protestit, vastalauseet, eriävät mielipiteet eivätkä edes reklamaatiot uuden keksipussin tai laivamatkan toivossa. Asiat kannattaisi yleensä tarkistaa ennen niihin ryhtymistä mieluummin kuin reklamoida reklamoimistaan.

Yksinäisyys on suuri syyllinen moneen ongelmaamme. Yksinäisyys höystettynä riittämättömyydellä ja mahdollisesti taloudellisilla tai muilla ongelmilla saattaa saada aikaan noita edellä mainittuja lieveilmiöitä: "nasugrafiaa", reklamointia, todellisuuden tajun katoamista, unelmissa elämistä ja tuota "somegrafiaa". Yksinäisyydestä olen näissä jupinoissani jo jupissut varmaan riittävästi, joten siitä en sano muuta, kuin sen, että meidän kaikkien pitäisi paremmin pitää huoli läheisiltämme sen sijaan, että panemme välimme poikki heidän kanssaan ja etsimme läheisyyttä jostain muualta.

Parisuhde koneen kanssa ei koskaan korvaa ihmisiä, ystäviä, perheen jäseniä. Koneet ovat vain apuvälineitä eikä niistä saa koskaan muodostua liian keskeistä asiaa elämässämme, elämämme keskipistettä, asioiden säätelijää. Musiikki, kirjallisuus, taide ja monet muut - vaikkapa kahvihetket mukavassa kahvilassa tai lounas upeassa ravintolassa viinilasin ääressä ystävän kanssa - monenlaiset muut harrastukset, tai vaikkapa osallistuminen oman kirkon ja seurakunnan toimintaan, tuovat iloa elämäämme, mutta vain kokemalla ne itse yhdessä oikeitten ystävien - lihaa ja luuta olevien ihmisten - kanssa. Somessa jakaminen on kyllä kaunista ja täyttää urbaania tyhjyyttä, mutta irtonaisena, oikeasta maailmasta irrotettuna se tuntuu usein snobbailulta, haikailulta jonnekin, joka jo meni. Katso sinäkin, ettet jää oikeasta junasta! Niin - ja auta sinä minuakin, että pääsen mukaan siihen junaan, jos näyttää siltä, että jostain syystä jään nuokkumaan aseman penkille.


HAP
happy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.