----
Ortodoksisessa kirkossa voidaan ihminen julistaa pyhäksi eli hänet kanonisoidaan. Sanaa pyhä käytetään yleensä puhuttaessa Jumalasta, mutta kun puhutaan ihmisestä - siis pyhästä ihmisestä - sanalla ei ole samaa tarkoitusta kuin Jumalasta puhuttaessa. Jumalasta puhuttaessa pyhää käytetään Jumalan ominaisuuden määritteenä, mutta ihmisestä puhuttaessa se määrittelee ihmisen, joka elää Jumalan tahdon mukaisesti. Ortodoksinen kirkko ei käytä roomalaiskatolisten käyttämää sanaa 'pyhimys' vaan siis tässä merkityksessä käyttämämme sana on 'pyhä'.
Usein muunuskoiset purnaavat tuota pyhä-sanan käyttämistä ihmisten kohdalla, mutta Raamattukin puhuu pyhistä ihmisistä ja siitä, että he saavat itselleen pyhyyden. Vanhassa testamentissa sanotaan 3. Mooseksen kirjan 21. luvussa näin:
"Heidän tulee olla Jumalalleen pyhitettyjä, eivätkä he saa loukata Jumalansa kunniaa. He uhraavat Herralle kuuluvia tuliuhreja, Jumalalle tuotavaa ruokaa. Sen tähden heidän on oltava pyhät ja puhtaat."
Uudessa testamentissa pyhäksi kutsutaan tietysti Jeesusta. Johanneksen evankeliumin 6. luvussa sanotaan Jeesuksesta:
"Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh.6:69)
Mutta samassa evankeliumissa sanotaan myös ihmisistä:
"Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." (Joh.17:17) ja
"Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä." (Joh.17:19)
Ortodoksinen kirkko voi siis julistaa jonkun ihmisen pyhäksi. Pyhäksi julistamisen eli kanonisoinnin perusteina voivat olla mm. marttyyrikuolema, tämän ihmisen elämän esimerkillisyys ja pyhyys sekä elämän aikana tai sen jälkeen tapahtuneet ihmeteot. Uskominen pyhyyteen vaatii myös uskomista ihmeisiin. Mutta sitähän usko juuri on: uskomista ja luottamista. Ei siis aina realistista ajattelua kaikkeen ja kaikessa.
Monet oman ortodoksisen kirkkomme päämiehistä, patriarkoista on myöhemmin, kuolemansa jälkeen julistettu pyhiksi. Kuka minkäkin syyn vuoksi. Pyhien patriarkkojen joukossa on toki useita marttyyrejakin, jotka ovat joutuneet kärsimään kuoleman Kristuksen ja ortodoksisen uskonsa vuoksi. Itseäni on aina pysäyttänyt ja pohdituttanut pyhän patriarkka Gregorios V Konstantinopolilainen (1746-1821), joka oli Konstantinopolin 234. patriarkka ja joka toimi Konstantinopolin ekumeenisena patriarkkana kolmeen otteeseen 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja koki viimein marttyyrikuoleman Kreikan itsenäistymissodan aikana. Vuoden 1821 pääsiäisyön jumalanpalveluksen aikana patriarkka Gregorios V pidätettiin sulttaani Mahmud II:n määräyksestä ja hirtettiin patriarkaatin portin oven eteen täydessä jumalanpalvelusasussa. Tämä portti - joka siis yhä on Konstantinopolissa eli nykyisessä Istanbulissa patriarkan päämajassa Fanarissa - on pidetty kiinni siitä lähtien, eikä sitä ole käytetty. Olen joskus istuskellut tuon portin vieressä kylmällä kivisellä penkillä ja pohtinut tuotakin tapahtunutta asiaa.
Nykyinen - jo 270. patriarkkamme - on vuonna 1940 syntynyt Hänen Pyhyytensä (HP) Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Bartholomeos I, joka on toiminut tuossa tehtävässään vuodesta 1991. Patriarkka Bartholomeos on vieraillut Suomessa useita kertoja, viimeksi vuonna 2010 ortodoksisen kirkon kirkkopäivillä Joensuussa, missä hän olemuksellaan ja rauhallisella, ihmiset huomioivalla käyttäytymisellään "hurmasi" suuren joukon juhlaväkeä.
HP patriarkka Bartholomeos on hieno ihminen ja osaa ottaa tapaamansa ihmiset oikein ja sydämellisesti. Etenkin lapset ovat hänen sydäntään lähellä ja hän onkin sanonut, että lapsen silmistä hän usein näkee sen ihmisen alkuperäisen Jumalan lähellä olemisen valon ja viattomuuden, jonka me aikuisina sitten joskus kadotamme.
Olen itsekin tavannut patriarkan pari kertaa. Toisen kerran tuolla Joensuussa ja toisen hänen vieraanaan Konstantinopolissa. Kävimme lokakuussa 2008 tapaamassa häntä ja haastattelimme häntä samalla julkaisemallemme Ortodoksi.netin sivuille. Hänen haastattelunsa löytyy yhä noilta sivuiltamme: Patriarkka Bartholomeos painottaa ortodoksisia arvoja muuttuvassa maailmassa.
Olimme tuolloin vuonna 2008 kaikki kolme tilaisuuteen menijää hieman hermostuneita tästä uudesta tilanteesta ennen patriarkan tapaamista ja miniäni huumori silmäkulmassa loihikin lausumaan, että älkää sitten ihmetelkö, jos hän hermostuksissaan pyytää patriarkkaa lähtemään vaikka kaljoille. Arvatenkin hymyilimme poikani kanssa leveästi, kun kaikki tapahtuikin toisin päin. Patriarkka ei tosin pyytänyt mukaansa kaljoille, vaan suureen juhlaan ja juhlavigiliaan pyhän Demetrioksen kirkkoon (koska oli Demetrioksen juhlapäivä) ja tarjosi meille sinne kyydin omalla Mersullaan, jossa mukana oli tietysti kuljettaja. Patriarkka itse meni sinne turvallisuussyistä omalla panssaroidulla autollaan.
Pääsimme kirkkoon juhlavierasaitioon ja palveluksen loputtua tosi bysanttilaiseen, iloiseen juhlaan, jossa eräs paikallinen kreikkalainen sai itselleen korkeimman maallikolle myönnettävän kirkollisen arvon. Hänestä tuli arkon eli suomalaisittain arkontti, joka on työskennellyt sekä ennen että työskentelee myös jälkeen arvonimensä ihmisoikeuksien sekä ihmisten että Kirkon hyvinvoinnin puolesta.
Toinen tuolta matkalta mieleeni voimakkaasti jäänyt tapahtuma liittyy vanhimpaan vunukkaani, lapsenlapseeni, joka silloin ei vielä ollut syntynyt, mutta oli jo muillekin ns. "näkyvillä" äitinsä kohdussa ja nyt tänään täyttää 4 vuotta. Kun lähdimme pois patriarkan työhuoneesta, hän lopuksi suoritti lyhyen, mutta vaikuttavan syntyvän lapsen siunaamisen, rukouspalveluksen. Vieläkin tuppaa tulemaan vedet silmiini, kun muistelen tuota hellyttävää ja upeaa hetkeä Fanarissa.
Meillä on todella hieno ihminen oman kirkkomme päämiehenä, patriarkkanamme. Julistetaankohan hänetkin joskus pyhäksi, vain Luoja sen tietää.
Niin ja on minulla hienot vunukatkin - vanhempi (nyt 4.v) on poika ja nuorempi (2 v.) tyttö ja vanhemman synttäripäivä on siis tänään ja siksi tämä muistelujupina. Josko hän joskus vanhempana lukisi vaikka tämänkin.
Jumalan innoittamaa Jasonia ja jaloa Sosipatrosta.
Sillä he ottivat vastaan armon sanan
ja valaisivat Korfun jumalisuuden valolla.
He rukoilevat Kristusta, meidän Jumalaamme, että sielumme pelastuisivat.
(apostoli Jasonin kontakki)
Monia armorikkaita vuosia vunukalle! Minunkin pienelle pojalleni on eräs erityinen huomionosoitus suotu, se saa vieläkin kyyneleet silmiin. Mitä näistä pienistä vielä tulee, sen aika näyttää ja Jumala säätää :)
VastaaPoista