maanantai 28. tammikuuta 2013

18. Onko joukossamme pyhiä?

Kreikassa sijaitseen mielenkiintoinen ortodoksinen matkailukohde - tai paremminkin pitää sanoa - ortodoksinen pyhiinvaelluskohde. Kreikkalaiset nimittävät paikkaa Pyhäksi Vuoreksi (Άγιο Όρος/ Agio Oros), me tunnemme sen nimellä Athos tai Athosvuori. Joskus puhutaan myös hieman harhauttavasti Athoksen munkkitasavallasta, alue on toki autonominen, sisäisesti itsenäinen joiltain osin, muttei toki tasavalta.
Athoksen kartta. Megastis Lavra eli Suuri Lavra kartan oikeassa alalaidassa ja Prodromon skiitta sijaitsee sen alapuolella olevassa niemessä.
Asuessani Kreikassa vuonna 2000 Pendelin luostarissa tein naapurikeljassa opiskelijana asuvan romanilalaisen papin, hyvän ystäväni, isä Neculain kanssa pyhiinvaelluksen tuonne vuorelle. Sekin oli ikimuistettava retki. Ikimuistettavaksi sen teki mm. se, että isä Neculai ei silloin vielä - kuten en kai minäkään - osanut riittävän hyvin englantia ja tietenkään emme osanneet toistemme omaa äidinkieltä, joka minulla on tietysti suomi, Neculailla romania. Mutta yhteinen "ortodoksinen sydämenkieli" riitti ja toistemme ymmärryksessä ei tullut koko aikana ongelmia. Ei silloin, eikä myöhemminkään, kun olemme vieraillee perheinemme toistemme luona. Kumpikin osasi Kreikassa asuessamme hieman kreikkaa, minä huonommin, Neculai paremmin ja Athoksella oli - kun vain osasi etsiä - monen kielen taitajia.

Jo pelkkä junamatka Ateenasta Thessalonikiin (Θεσσαλονίκη) ja sieltä linja-autolla Uranospoliin (nimestä käytetään myös muotoa Ouranospoli tai joskus myös Oranospoli) (kreikaksi:Ουρανούπολη / Ouranoupoli) ja edelleen laivalla Athokselle oli tosi vaiherikas ja siitä voisi kirjoittaa muutaman jupinan ihan erikseen. Mutta lyhyesti: menimme junalla Ateenasta Thessalonikiin, etsimme sieltä halvan hotellin ja majoituimme. Ilmoittauduimme Athoksen "lähetystössä", eli luostarin kaupunkiedustustossa, jotta saisimme vaaditun "viisumin", diamonitirian (Διαμονητήρια). Nukuimme yön - siltä ainakin tuntui: "paperiseinillä varustetussa hotellissa keskellä vilkasliikenteistä liikenneympyrää" - mutta halvalla. Herätys aamulla aikaisin 3-4 aikoihin, oikean linja-autoaseman etsiminen. Sieltä löytyi sattumalta toinenkin Athokselle matkalla oleva nuori suomalainen mies. Sitten taas mielenkiintoinen linja-automatka Uranospoliin, jossa saimme luostarin toimistosta diamonitrian ja pääsimme viimein laivaan, joka vei Athokselle. Athos ei ole saari, vaikka eri teksteissä usein siltä vaikuttaakin. Se on yksi kolmesta Khalkidikin niemimaan niemestä - itäisin.
Khalkidikin niemimaa, jossa Athos ylinnä kolmesta niemestä.
Athokselle naiset eivät perinteisesti pääse - eivät edes naaraspuoliset suuremmat kotieläimet. Saari on pyhitetty vain yhdelle naiselle - Jumalansynnyttäjälle. Paikka lienee yksi läntisen maailman suljetuimmista alueista. Athosvuorella sijaitsee 20 suurta luostaria, useita sivuluostareita ja erakkomajoja, joissa kaikissa asunee yhteensä ehkä noin 2000 munkkia. Tuo "naisettomuus" näkyi perillä eräälla hauskallakin tavalla: ei ollut vessoja miehille ja naisille vain munkeille, miehille. Ovessa symbolina munkki kaavussaan.

Saarelle on vuosisatojen kuluessa yrittänyt päästä viekkaudella ja vääryydellä useampikin nainen. Yleensä ne yritykset lienenvät päätyneet huonosti. Yksi tarina kertoo Kreikan entisestä, 1980-luvulla vaikuttaneesta kommunistisesta kulttuuriministerista Melina Mercourista, joka ilmoitti tulevansa Athokselle helikopterilla. Munkit ilmoittivat tarvittaessa ampuvansa helikopterin alas, mikäli ministeri toteuttaa aikeensa. Vierailu jäi tekemättä. Joitain mieheksi pukeutuneita naisia on kaiketi päässyt läpi ja jonnekin luostariin asti ja viimeisin, jonka muistan, oli tapahtuma, jossa ihmissalakuljettajat jättivät hädissään jostain entisestä itäblokin maasta kotoisin olevia naisia Athoksen rannalle, kun rajavalvojat uhkasivat heitä.

Meille vierailu onnistui, olimmehan ortodokseja ja miehiä, isä Neculai vielä pappi. Minulla oli mukanani oman arkkipiispamme KP Johanneksen allekirjoittama kreikankielinen suosituskirje ja isä Neculai oli kaiken varalta varustautunut jopa pienin korruptiolahjoin, joita emme sitten kuitenkaan tarvinneet. Arkkipiispan kirje oli riittävän vahva suositus. Hänellä oli Kreikassa ja myös Athoksella hyvä maine ortodoksisena hierarkkina.

Laiva vei meidät Uranospolista Athoksen satamakaupunkiin Dafniin (Δάφνη), josta pääsimme vanhalla linja-autolla lähimpään luostariin, joka oli Xeropotamou (Μονή Ξηροποτάμου). Siellä olimme yhden yön ja siirryimme pääkaupungin Karieksen (Καρυές) kautta autolla Suureen Lavraan (Μεγάλη Λαύρα / Megasti Lavra) ja kävellen (!!) pääkohteeseemme niemen toisella laidalla olevaan Prodromon skiittaan, (kreikaksi: Σκήτη Προδρόμου, romaniaksi: Schitul românesc Prodromu) alkuaan romanialaiseen luostariin, jossa edelleen oli useita tai ilmeisesti enemmistö romanialaisia.

Xeropotamoun luostari aivan Dafnin lähellä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Miksi kävellen? No siksi, että munkitkin tai ainakin luostarien autoja ajavat työntekijät olivat tulleet ahneiksi ja vaativat kohtuuttoman kovaa hintaa matkasta Suuresta lavrasta Prodromoon. Suureen lavraan olimme päässeet kohtuuhinnalla pikkubussilla, mutta varsinaiseen kohteeseemme päätimme kävellä, vaikka lämpötila lienee ollut jotain noin +40 Celsius-astetta ja varjoja vähänlaisesti. Puolituntia kävelyä ja sitten aina 10-15 minuutin juomatauko varjossa, jos sellainen löytyi. Pöllyävää hiekkatietä, hikisinä ja kyllä väsyneinäkin, viimein saavuimme lähes paratiisilta tuntuvaan Prodromoon eli Pyhän Johannes Kastajan luostariin, jossa meille tarjottiin kylmää vettä sekä lasillinen rakia ja muutaman lukumin. Raki on paikallista pontikkaa ja lukumi tai lokum on alkuaan turkkilainen pehmyt, tomusokerin peittämä, kuutiomainen makeinen, joka tehdään vedestä, sokerista ja tärkkelyksestä.

Prodromon skiitta eli Pyhän Johannes Kastajan luostari.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Prodromon luostari (skiitta eli sivuluostari) sijaitsee häikäisevan kauniilla paikalla niemen kärjessä, paikassa, jonne Athoksen "perustanut" pyhittäjä Athanasios Athoslainen saapui joskus ennen vuotta 1000 ja aikanaan perusti sinne ensimmäisen yhteisön. Sitä ennen hän kiersi useita eristäytyneitä ja yksinäisiä paikkoja ja Jumalan johdatuksella hän saapui paikkaan nimeltä Melanos, joka oli sen niemen, jolla Athos sijaitsee, kaukaisin kärki. Hän asettautui asumaan kauaksi muista munkkien asumuksista ja rakensi sinne itselleen keljan ja alkoi viettää kilvoituselämäänsä työssä ja rukouksessa.

Yksi pyhän Athanasioksen asuinsijoista ja pieni kappeli löytyy yhä kallion kupeesta jyrkkien kaiteettomien kivirappusten päästä ja aivan todella upeista maisemista - ainakin kesällä. Talvella saattaa paikka olla melko vaarallinenenkin, jos rappuset jäätyvät.

Rappuset alas kappeliin. Oikealla isä Neculai Dorneanu.
Alakuvassa näkyy myös kaiteettomuus ja rappusten kapeus.
(Kuvat © Hannu Pyykkönen)


Varsinainen luostari oli hyvin hoidettu, siisti ja rauhallinen. Suurin osa munkeista oli romanialaisia tai moldovalaisia, joten siellä pärjäsi kreikan lisäksi myös romanialla ja meiltähän löytyi kummankin kielen osaaja. Saimme yksinkertaiset keljat asuttavaksemme, kumpikin omansa. Yleensä Athoksella papisto majoitetaan aina erikseen ja maallikot erikseen, ja papeilla tuppaa olemaan paremmat huoneet. Nyt niissä ei ollut eroa. Kummallakin siisti ja tilava oma huone, jossa sänky vuodevaatteineen, pöytä, jolla vesipullo ja kreikankielinen Raamattu, ikoneja tai tauluja seinällä pari kappaletta. Niin ja öljylamppu kaminan päällä.

Luostarin siisti vierashuone pyhiinvaeltajille.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Käytävältä löytyi vessa ja suihku, josta tuli tosin vain kylmää vettä, mutta muutoin oli todella siisti ja helteessä kylmä suihkukin tuntui lähes "taivaalliselta" - sananmukaisesti. Osallistuimme palveluksiin ja ruokailuihin munkkien kanssa ja katselimme vapaa-aikana ympäristöä. Joku veljistä toimi meillä oppaana ja selitti kohteiden historiaa. Palvelukset alkoivat meidän ajanlaskumme mukaisesti aamuyöllä kahden kolmen maissa ja kesti pisimmillään noin neljä, viisi tuntia, jonka jälkeen oli ruokailu. Maittavaa ruokaa ja huomaavainen igumeni katsoi, että saimme todella syödäksemme - siis ehdimme syödä kaiken tarjotun.

Tämä Prodromon skiitan igumeni oli nimeltään, isä Petroniu (maailmassa Peter Tănase). Romanialainen ohjaajavanhus ja erittäin arvostettu persoona niin luostarissaan kuin sen ulkopuolellakin. Kerrotaan, että häntä olisi pyydetty ilmeisesti parikin kertaa tulemaan Romaninan patriarkan istuimen hoitajaksi, mutta hän aina oli nöyränä kieltäytynyt ja pitänyt luostarissa oloa tärkeämpänä.

Sain tavata hänet useamman kerran vierailuni aikana ja meillä oli jopa yhteinen kielikin, joten pystyimme kommunikoimaan muutoinkin kuin eleillä. Hänestä huokui ympärille suuri rauhallisuus, jota voisin nimittää vaikka pyhyydeksi. Oleminen ja keskusteleminen hänen kanssaan oli rahoittavaa, ei ollut kiirettä minnekään, puhelin ei soinut, hän ei koskaan sanonut, että on kiire. Kuljimme kauniilla luostaripihalla, istuimme kirkossa ja ulkona penkeillä ja juttelimma maailman asioista ja omista asioista. Muitelen noita hetkiä suurella kiitollisuudella.

Blogisti yhdessä isä Petroniun kanssa pääkirkon oven edessä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Olen joskus sanonut, että jos pitäisi vastata kysymykseen "Oletko tavannut puhän ihmisen?", sanoisin silloin: "Kyllä, isä Petroniun." Ei häntä pyhäksi ole - ainakaan vielä - kanonisoitu, mutta ei mikään minun mielestäni estäisi sitäkään. Kyllä hänestä huokui ympärille suuri hyvyys ja Jumalan tahdon mukainen elämä.

Tämä tapaaminen tapahtui siis kesällä 2000 ja vuoden 2011 helmikuussa saimme tiedon hänen poismenostaan. Igumeni Petroniu oli syntynyt Romaniassa 23. toukokuuta 1916 talonpoikaisperheeseen. Hän otti vastaan munkkeuden 1940 Sihăstrian luostarissa Romaniassa ja kärsi vainoja omassa maassaan uskonsa tähden ollen esimerkiksi kotiarestissa vuodesta 1964 vuoteen 1969. Athokselle hän siirtyi vuonna 1978 ja toimi skiitan johtajana vuodesta 1984 alkaen.

Isä igumeni Petroniun aikana kanonisoitiin täällä Suomessakin Uudessa Valamossa hyvin tunnettu pyhä Antipa Valamolainen ja Laatokan Valamon luostarin igumeni Pankrati lahjoitti Prodromon skiitalle pienen osan pyhän Antipan reliikkiä. Viimeinen merkittävä yhteistyö oli, kun igumeni Petroniu halusi viedä kopion kuuluisasta Prodromon ikonista Prodromitasta Venäjälle. Tämä tapahtuikin kesällä 2010 Tsarskoje Selon katedraalissa.

Prodromon luostarissa on useita ns. ihmeitätekeviä ikoneja, joista ehkä kuuluisin on juuri tuo Prodromitsa eli ns. käsittätehty Jumalanäiti "Acheiropoietos" romaniaksi: Maica Domnului «Prodromiţa». Luostarin kirjastossa on noin 5000 teosta ja noin 200 käsikirjoitusta, joista munkki Irinarh Şişmanin (1845-1920) kirjoittama ”Athoslaisten luostarien historia”, on kuuluisin.

Yksi ihmeitätekevistä ikoneista löytyy pt. Athanasioksen pienestä kappelista kalliorinteessä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Romanian kuuluminen kommunistisiin valtioihin toisen maailmansodan jälkeen vaikeutti munkkien skiittaan saamista aina vuoteen 1976 saakka, jolloin skiitassa asui ainoastaan 10 jo melko sairasta vanhaa munkkia. Skiitan uudistaminen alkoi vuonna 1984, kun isä Petroniu tuli igumeniksi ja se on saatu jo päätökseen niin useitten romanialaisten sekä kreikkalaisten yksityisten henkilöiden kuin myös kyseisten maiden hallitusten tuella. Vuonna 2007 Romanian hallitus myönsi suuren avustuksen kirkkojen ja kappeleiden korjaamiseen ja muihin materiaalisiin hankintoihin. Prodromon kirkossa säilytetään suurina aarteina muiden muassa seuraavien pyhien reliikkien osia: Johannes Kastaja, Trifon, arkkidiakoni Stefanos, evankelista Matteus, Barbara, Johannes Krysostomos, Gregorios Teologi, Modestus Jerusalemilainen, Haralambes, Kosmas ja Damianos.

Kaikille niille, joilla vain joskus olisi mahdollisuus mennä Athokselle, sanon suosituksenani: ehdottomasti kannattaa tutustua Prodromon skiittaan, se ja sen ympäristö ovat todella katsomisen ja kokemisen arvoisia. Jos haluat lukea lisää Prodromon luostarista. löydät artikkelin Ortodoksi.netin sivuilta: -> "Prodromoksen skiitta"(Skiitan nimestä näytetään käytettävän ainakin kahta erilaista kirjoitusasua: Prodromo ja Prodromos). Jos haluat lukea lisää tuosta Athoksen matkasta, siitä löytyy jotain omasta ns, markapäiväkirjastani vuodelta 2000 (silloin ei ollut blogeja): -> "Pyhiinvaellus Athokselle".

Seuraavassa viikon kuluttua ilmestyvässä jupinassani kerron hieman lisää mm. isä Spiridousta, yhdestä Athoksen erakosta ja ehkä jostain muustakin. Katsotaan nyt, mitä muistan.

HAP
happy

1 kommentti:

  1. Olli Tarma / Onakoo@gmail.com

    Hei ja kiitos kun kirjoitat Suomeksi; joo meitä lähtee Pyhälle Vuorelle noin 10 hengen ryhmä ainakin yksi pappi mukana ja me ollaan sellainen Ortodoksinen miesten piiri ja minua ei ole pyydetty mitenkään olemaan aktiivinen tässä asiassa, että tää on täysin epävirallista, mutta minä nyt satuin löytämään sun Athos sivusi
    niin kyllä kai se näinkin käy, joo me niin kuin mennään sinne kesäkuussa viikon pitäisi olla paikan päällä, ja oikeastaan minä
    sitä, että ei tahdo löytyy Suomalaisia Athos vuoresta sivuja, joita minä en "kieli nerona" ainakaan ymmärrä.

    VastaaPoista

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.