81. Mitähän tuo luterilainen ajattelee minusta?

Onko meillä suomalaisilla heikko itsetunto? Joskus tuntuu ihan siltä, kuin olisi. Ajoittain toimimme mielestäni varsin ihmeellisesti, kun ajatellaan asiaa juuri tuon itsetunnon tai sanoisin jopa itsekunnioituksen kannalta. Ehkä eräänlaisia esimerkkejä ovat erilaiset urheilukisat, vaikkapa jokavuotiset Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelut, jääkiekkokisat tai monet muut kisat, kuten vaikka juuri nyt meneillään olevat yleisurheilun Moskovan MM-kisat. Meillä suomalaisilla on melkoiset luulot itsestämme ja sitten huuli pyöreänä ihmettelemme, mitenkäs tässä näin kävi, emmekö voittaneetkaan, eikö miehemme/naisemme päässytkään loppukilpailuun. Onko tuo sitten sitä huonoa itsetuntoa, kun luullaan itsestään enemmän kuin oikeasti olemmekaan. Minusta sekin on hieman juuri sitä.

Harmittelemme, kun ruotsalaiset jääkiekkoilijat ovat kaikki tyynni jos jonkinlaisia "Hannu Hanheja", joilta onnistuu kaikki ja tarvitaan vain kaksi veljestä ja kiekkokisan voitto on heidän. Suhtaudumme kuitenkin hieman vinosti hymyillen tietoon, että Ruotsi sai ensimmäisen MM-mitalinsa kuuteen vuoteen vain siksi, että eräs etiopialainen (todennäköisesti muuten ortodoksi) sai Ruotsin kansalaisuuden vuosi, pari sitten ja nyt hän voitti kultaa Ruotsille 1500-metrin juoksussa. Voi meitä!

Jokin aika sitten tätä itsetunnon vajetta balsamoitiin julkisessa mediassakin, kun meille vakuutettiin ihan Yleisradion voimin ja sen julkaisemalla nettilaskurilla, että me suomalaiset olemmekin Euroopan rikkaita. Jaa - en ole tuota vielä ihan näin huomannut enkä etenkään kokenut Eurooppaa matkaillessani, mutta kai me sitten olemme, kun kerran radiossakin niin sanotaan. Käyhän sinäkin katsomassa, kuinka rikas oletkaan. Kokeile laskurilla: Kuinka rikas olet verrattuna muihin eurooppalaisiin?  

Onhan tämäkin yksi tapa kohentaa heikkoa itsetuntoa. Kun menemme vaikka Kreikkaan tai Espanjaan lomalle, voimme muka elää kuin "kroisokset" tai kuten nämä nykykroisokset, Saunalahden rikkaat ja järjettömät, Blingströmit, jotka istuvat kultaisin pelastusliivein meren pohjassa tai tulisen kuumilla kultaisilla lauteilla omassa saunassaan. Näin me minun mielestäni mainoksillakin luomme kuvaa itsestämme heikkoitsetuntoisina suomalaisina, jotka eivät edes osaa käsitellä rahaa, kun sitä tulee ovista ja ikkunoista.

Tuo nettilaskurikin on omalla tavallaan "hauska juttu" ja hämää hauskuudellaan melko tehokkaasti. Kohta voimme varmaan pian selvittää netin laskurilla, kuinka uskonnollisia olemme muihin eurooppalaisiin verrattuna tai vaikka kuinka ortodoksisia olemme kreikkalaisiin tai venäläisiin verrattuna. Kyllä se nostaa reippaasti suomalaisten itsetuntoa, kun on rikas ja hurskas Euroopassa - muka. Silti me piehtaroimme täällä asioissa, jotka ovat lähellä vain omaa napaa, itseä, minua, vapauttani, oikeuksiani, tasa-arvoisuuttani. Emme suomalaisina suuremmin mieti, miltä kambodzalaisesta papista tuntuu saada maahansa kristittyjä homoja lähetyssaarnaajaksi, vaan lähetämme heidät sinne vain ilmeisesti siksi, koska Suomessa on ja pitää olla tasa-arvo näissäkin asioissa. Emme siksi, että kunnioittaisimme kohdemaan omia arvoja ja suhtautumisia tällaisiin asioihin. Näin kai suomalaisen lähetystyön saralla on aina tehty. Alastomat Afrikan mustat on kautta aikain puettu, ei niinkään heidän omiin kansallisiin asuihinsa, vaan eurooppalaisiin housuihin ja vilttihattuihin. Ne kun ovat niitä "oikeita vaatteita", meidän asujamme. Heille on annettu suomalaisia nimiä, kun he ovat niitä kuulemma halunneet ja omat nimet eivät enää kelvanneet. Outoja ovat!

Tätä suomalaisten itsetuntoasiaa on joskus kuvattu varsin osuvasti vitsillä. Se kuuluu jotenkin näin:

"Saksalainen, japanilainen, amerikkalainen ja suomalainen kulkevat savannilla ja näkevät elefantin. Saksalainen miettii: ""Achtung! Tuon kun saisi valjastettua voimantuotantoon, niin kaurapalkalla se tuottaisi energiaa koko kylälle, donnerwetter!" Japanilainen miettii: "Mitä ruokaa tuosta elefantista voisi tehdä?" Amerikkalainen miettii: "Well, well...tuon jos saisi roudattua kotimaahan, niin sitä esittelemällä tienaisin taatusti miljoonan!" Suomalainen miettii: "Mitähän toi norsu mahtaa ajatella minusta?"

Joskus tai itse asiassa yllättävän usein havaitsemme monen suomalaisen ajattelevan juuri tuolla samalla kaavalla melkein kaikkea, mikä "näkyy ulospäin". Kevätjuhlassa ei uskalleta veisata Suvivirttä eikä joulujuhlassa Enkeli taivasta, kun rehtorit pohtivat, mitähän nuo muslimit miettivät asiasta, josko vaikka loukkaantuvat. Niin - niitä muslimeja tai muita ei-kristittyjä saattaa "parhaimmillaan" olla koulussa vain kourallinen. Tuo sama tendenssi näkyy sitten kaikessa noiden koulujen toiminnoissa, aamun- eli päivänavauksissa, joita ennen sai nimittää aamuhartauksiksi sekä uskonnonopetuksessa, jonka nykyään pitäisi olla arvovapaata eli arvoneutraalia hömppää. Nyt ihan oikeusasiamiehen voimin on sitten tosin todistettu, että Suvivirsi - tai ainakin sen eka säkeistöt - eivät ole uskonnon harjoittamista vaan kulttuuriperintöä. Jaaha!

Toukokuussa tuore tohtori Saila Poulter tutki noitakin asioita väitöskirjassaan ja totesi mm. että katsomustietoinen kasvatus koulussakaan ei voi olla pelkkää tiedon jakamista uskonnosta tai uskonnoista. Se ei riitä. Kasvatuksessa täyty voida pohtia kenen tietoa jaetaan. Mikä on hyvää, totta ja tietämisen arvoista? Kasvattajan täytyy pyrkiä tietoisuuteen tiedon taustalla olevista arvoista. Tällainen arvotietoisuus pitäisi olla jokaisen opettajan tehtävä.

Helsingin yliopistossa uskonnon didaktiikkaa opettava Poulter totesi väitöksessään myös, että kasvatusta ei voi olla ilman kannanottoa siihen, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Samalla hän valitti sitä, että tämän päivän koulu viestittää arvoja, jotka liittyvät yksilön menestymisen korostamiseen ja kilpailuun. Eräänä lopputoteamana Poulter kiteytti meille kaikille sanoman, että kasvattajana jättäytyminen arvo- ja katsomuskeskustelun ulkopuolelle neutraaliuden nimissä on eräänlaista heitteille jättämistä. Rankkoja sanoja eräille suomalaisille ammattikasvattajille, opettajille ja eritoten rehtoreille.

Onneksi on toisenlaisiakin tapauksia, kouluja, joissa näihinkin asioihin kiinnitetään huomiota. Arvostamani luterilainen Kuopion piispa Jari Jolkkonen sivusi asiaa jonkin verran puheessaan, kun hän julisti koulurauhan kuopiolaisessa Snellmanin koulussa elokuussa 2013. Piispan puhe päättyi Herran siunaukseen, jossa pyydetään Jumalaa antamaan meille rauha. - "Rauha tarkoittaa paljon enemmän kuin vain sodan puuttumista kansojen väliltä. Se tarkoittaa myös tilaa, jossa oikeus vallitsee ja ihmiset elävät sovinnossa ja keskinäisessä luottamuksessa," piispa sanoi.

Tuossa edellä mainitussa Saila Poulterin tutkimuksessa tuore tohtori aavistelee, että muutoksen tuulet ovat puhaltamassa piakkoin myös Suomessa. Hänen mielestään sekularistinen, uskontovastainen yhteiskunnallinen trendi on väistymässä. Hyvä näin, jos todella tuo on odotettavissa. Ehkäpä juuri islamilaisuuden kasvun myötä myös Euroopassa uskonnon ja erityisesti kristinuskon rooli on vahvistumassa, koska oikeat ammattilaiset ymmärtävät uskontojen tuntemisen ja niiden rauhallisen, rauhanomaisen rinnakkainelon merkityksen. Silloin olisi vain tärkeää myös meille kristittyihin kirkkoihin kuuluville ymmärtää tarkoin: mitä uskomme, miten uskomme, mihin uskomme, mitä ajattelemme ja mitä arvostamme yhteiskunnassamme, kulttuurissamme ja omassa elämässämme.


HAP
happy