79. Teologiset besserwisserit

Kirjotitin jossakin edellisessä jupinassani teologisen sivistyksen puuttumisesta. Joillakin tuota sivistystä saattaa olla sitten niin runsaasti, että se pursuaa yli äyräittensä ja ylijäämäsivistystä riittää kaikille runsain määrin jaettavaksi. Oletko törmännyt elämäsi aikana näihin uskonnostakin kaiken tietäviin ihmisiin, teologisiin ihmelapsiin, uskonnollisiin besserwissereihin, korkeakirkollisiin änkyröihin? Heitä on varmasti jokaisessa uskontokunnassa ja etenkin erilaisissa protestanttispohjaisissa lahkoissa. Mutta kyllä heitä näyttää riittäneen vielä meille ortodokseillekin ihan riittämiin saakka.

Monet uskonnolliset keskustelupalstat ja niiden nopea hiipuminen ja jopa loppuminen näiden änkyröiden invaasioiden edessä ovat kuin muinaisten sotajoukkojen jälkeensä jättämiä rauniokasoja tällaisista tapahtumista. Tosin osa on sitten siirtynyt noille muutenkin jo valmiiksi änkyräpalstoille, joissa "tyyliin suoli24" saa nimettömänä ja vaikka pää tyhjänä tai jostain muusta täytenä, tyhjentää ehtymätöntä varastoaan.

Nämä änkyräthan ovat ihmisiä, jotka tietävät uskonnosta ja erityisesti omasta uskonnosta kaiken. Joskus tuntuu, että VAIN he tietävät kaiken ja muut eivät oikein mitään. Jotenkin näin he oman asiansa muille ilmineeraavat ja saavat meidät heikommin asioista tietävät tuntemaan suuren osaamattomuutemme. Usein he tietävät asiat paremmin kuin papit tai piispat, elleivät nyt satu olemaan juuri pappeja. Piispoilla pitää asemansa vuoksi olla yleensä enemmän poliittista tilannetajua ja heitä ei yleensä näy näissä kuvioissa. He huseeraavat muualla.

Maallikoissa noita besserwissereitä tulee helposti ilmeisesti fanaattisista, kiilusilmäisistä kirkkoon liittyjistä, joiden omaan elämään on jossain vaiheessa liittynyt jonkin sortin aviollinen, hengellinen, seksuaalinen tai joku muu kriisi tai he elävät yhä tuota jonkinlaista selvittämätöntä aiemman elämänsä kriisiä. Tuon kriisin kautta he ovat sitten mahdollisesti löytäneet ortodoksisuuden, jota he sitten - unohtaakseen entisen pahanolonsa aiemmissa elämän kiemuroissa - puhtaaksiviljelevät nyt melko rankalla kädellä. Heillä tuo kaikentietävyys on joskus todella käsinkosketeltavaa. Ja jos kohteeksi osuu heikko tai hauras ihminen, jälki saattaa olla musertavaa. Koko ikänsä ortodokseina olleilla tuollainen fanaattinen käyttäytyminen on minun mielestäni - kumma kyllä - harvinaisempaa. En tiedä, miksi tai olenko ollenkaan oikeassa, mutta siltä minusta vain nyt tuntuu oman vähäisen kokemukseni ja ympärilleni katselemisen perusteella. Enkä millään halua tällä sanomisella mollata koko kirkkoon liittyjien ryhmää. He ovat suurimmaksi osaksi hienoja ihmisiä ja tehneet hyvän ratkaisun ja elävät tasapainoista elämää. Mutta poikkeuksiakin siis on.

Usein tällaiset besserwisserit saattavat olla todella älykkäitä ja sanavalmiita ihmisiä. Joskus he ovat hyvin opiskelleita ja paljon lukeneita. Tekisi mieleni sanoa jopa liian paljon. Lukemisen ohessa he ovat unohtaneet elää. He ovat itseensä sulkeutuneita, hyvä ettei erakkoja. He välttelevät meidän syntisten fyysistä seuraa. Virtuaalinen seura riittää. Joskus heillä saattaa samalla olla jokin inhimillinen heikkouksin. Se on varmaan samanlainen asia, mistä nunna Kristoduli mainitsi eräässä Puroniemessä pitämässään esitelmässä puhuessaan ohjaajavanhuksista. Hän sanoi sen jotenkin näin:

"Jumala on jättänyt pyhillekin ihmisille, joiden luona ihmiset käyvät kyselemässä neuvoja ja ohjeita, jonkin heikkouden, etteivät he ylpistyisi liikaa omasta hyvyydestään ja osaamisestaan."

Tosin ehkä tuo pyhyys ja siihen liittyvä jumaloitumis-prosessi saattaa joillakin besserwissereillä olla vielä vasta hakusessa - toiveessa kylläkin - mutta saattaahan tuo arvio kuitenkin osua hieman toiselta kantilta katsoen varmaan joihinkin. Sillä noita heikkouksia tai puutteita toki on - heillä jos meilläkin - tosin noilla ulospäinsuuntautuneilla besserwissereillä ne usein näkyvät melko selvinä kaikille kanssaihmisille. Se saattaa olla omahyväisyyttä, narsismia, yksinäisyyttä, tuskastumista, työnarkomaniaa tai työn vieroksuntaa, päihdeongelmia, ongelmia avioliitossa, pelkoja ja ahdistuksia, paniikkihäiriöitä, jonkin sairauden aiheuttamaa levottomuutta, kellä mitäkin.

Tällaiset ihmiset elävät kuin ravihevoset. He juoksevat sivuilleen vilkuilematta, eteenpäin sinne suuntaan, mikä heille on valittu. Joko itsensä tai oman "ohjastajan" valitsemana. Tuo ohjastaja voi olla jokin asia, aate, idea tai joskus jopa toinen ihminen, joskus kollega, joskus puoliso. Joskus tuntuu, kuin heillä - siis ihmisilläkin - olisi jonkinlaiset sivusilmälaput silmillä, etteivät he voi katsoa sivuilleen, eivätkä näe naapurin ravia, meneekö naapuri siis ohi ja kovempaa vai jääkö jälkeen.

Joskus nällä bessrwissereillä on kiusallinen tapa olla sietämättä ja suvaitsematta oikein ollenkaan toisten mielipiteitä, jotka he katsovat vääriksi. Asia saattaa joskus olla pienikin, mutta ihan hyvin se saattaa kosketella myös uskon syvimpiä ominaisuuksia. Toki he monesti saattavat olla jopa oikeassakin, mutta tapa, miten he tuovat oman tietämyksensä, osaamisensa, asiansa esille on - ainakin minusta - monesti ärsyttävää, kaikkea muuta kuin hienovaraista. Usein heidän sanomistapansa on kovin tuomitsevaa. "Sinä olet väärässä!" - "Sinun pitää tehdä parannus!" - "Ei ortodoksi voi elää näin." - "Asetatko jonkun muun maallisen asian Jumalan edelle?" - "Tietosi tästäkin asiasta ovat todella hatarat." - "Ei ortodoksi voi eikä saa iloita."

Jälleen tulee mieleeni eräs ajatus nunna Kristodulin Puroniemen esitelmästä. Hän kertoi eräästä aikamme pyhästä, jolta oli kysytty, mikä on pahin synti. Tämä ohjaajavanhus oli vastannut jotenkin näin:

"Ihmisen pahin synti on toisten tuomitseminen ja tuomitsevat ajatukset."

Mitähän meille ja etenkin noille kaikentietäjille jäisikään päämme sisään, jos osaisimme poistaa sieltä nuo tuomitsevat ajatukset. Todennäköisesti runsaasti tyhjää tilaa.

Teoksessa Passions and Virtues (Intohimoja ja hyveitä) maineikas kreikkalainen ohjaajavanhus Paisios Athoslainen sanoo, että tuomitseminen ja hengellinen elämä eivät sovi yhteen. Hän sanoo:

"Tuomitseminen on synneistä suurimpia ja se poistaa Jumalan armoa enemmän kuin mikään muu synti."

Tuomitsijoilla on huomauttamista aina ja kaikesta ja todella helposti. Heillä on neuvoja kaikkeen. Jos joku asia ärsyttää heitä, he lyttäävät - joko tahallaan tai huomaamattaan, itse sitä edes tiedostamattaan - helposti koko ihmisen, oli tämä ihminen sitten tehnyt tai toiminut aikaisemmin miten tahansa - vaikka oikeinkin. Tuntuu, kuin heillä ei olisi minkäänlaista anteeksiantamusta tietämisen ja kirjoista luetun ja kirjoista opitun oikeassa olemisen ja osaamisen kiihkossaan. Mitään he eivät mahdollisesti ole oppineet oman elämän ja kokemuksen kautta. 
Isä Paisios kehottaa tällaisessa tilassa olevaa välttämään ulkoisten asioiden katsomista ja tuomitsemista, sillä ne saavat ihmisen tuntemaan jopa fyysistä väsymystä ja se on varma tie erkaantua kauemmaksi Jumalasta. Näin siis isä Paisios.

Monesti nämä änkyrät saavat aikaan joissain muissa ihmisissä - muissa samaan lahkoon, samaan kirkkoon kuuluvissa - asioita, joita voisi verrata vaikka koulukiusaamisen sivustaseuraajiin. Kiusaamisessahan muista katselijoista ja sivusta seuraajista tulee hiljaisia hyväksyjiä. Kun he - nämä besserwisserit - paasaavat riittävästi jostain asiasta, "viisammat" vaikenevat ja ovat hiljaa. Tulee vaikutelma, kuin he hyväksyisivät annetut ohjeet, vaikka asia saattaa olla ihan toisin. Nämä hiljenevät ihmiset katsovat vain turvallisemmaksi vaieta ja olla hiljaa, jopa poistua paikalta, kuin mekastaa ja kertoa oma mielipiteensä ja joutua "eipäs-juupas"-väittelyyn. Näin lienee käynyt vuosien varrella mm. useilla keskustelupalstoilla. "Viisaat" ovat väistyneet, hiljentyneet tai jopa jättäneet koko keskustelupalstan.

Tämä sama ilmiöhän on löydettävissä koulukiusaamisesta, jossa kiusaajan lisäksi on erilaisia muita ryhmiä, mm. nämä hiljaa sivusta seuraajat, jotka eivät tee mitään kiusaamisen lopettamiseksi. Miksi vertaan näitä kahta asiaa? No kai siksi, että katson tuollaisen fanaattisen viisastelun olevan verrattavissa eräänlaiseen kiusaamiseen. Se on uskonnollista kiusaamista. Kyllä uskonnollisten asioiden, kristinuskon opettamisen ja näiden asioiden ihmisille tuomisen pitää olla iloista, lempeää ja rakastavaista toimintaa, ei fanatismia ja pakkoa, uhkailua, pelottelua ja halveksimista. Sitä en suvaitse tällaisissakaan asioissa.

Toisaalta meidän pitäisi aina muistaa myös asioiden myönteinen puoli. Voihan näissä kiihkosieluisissa ihmisissä olla jotain hyvääkin. Ja usein toki onkin. Maallistuneet, kristinuskosta vieraantuneet ihmiset ovat unohtaneet oman uskon sisältöjä ja opetuksia tai jopa muokanneet niitä omien mielihalujensa mukaisiksi. Sopeuttaneet niitä omiin elämäntapoihinsa mukautuviksi ja siksi usein muuttaneet oikeaa opetusta ja uskoa joskus jopa aivan vääräksi. Tällöin kiihkoilijan toiminta saattaa herättää heissä oikean uskon ja tiedon, joka saattaa johtaa sen uudelleen arvioimiseen, etsimiseen ja paluuseen takaisin oman kirkon oikeaan opetukseen. Joten tässäkin asiassa, kuten niin monessa muussakin asiassa tässä syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa, on se kaiken olevaisen kaksiteräisyys: kaikista asioista on löydettävissä usein niin hyvää kuin huonoakin. Niin tässäkin!

HAP
happy