62. Juhannusjuhlissa - praasniekassa

Rasimäen tsasouna praasniekkarahvasta
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Kesän ajalle sattuu paljon praasniekkoja eli ortodoksisten kirkkojen eräänlaisia "syntymäpäiviä". Ne ovat siis näiden kirkkojen oman nimikkopyhän muistopäiviä. Koska praasniekkaa on mukavampi viettää kesällä, lämpimällä säällä, siksi taitaakin Suomessa olla suurin osa ortodoksisista kirkoistamme sellaisia, joiden pyhän muistopäivä sattuu tolkullisten sääolosuhteiden aikaan.

Juhannus eli pyhän Johannes Edelläkävijän ja Kastajan syntymäpäiväkin on nykyään suomalaisessa maallisessa kalenterissa siirretty aina viikonlopuksi. Tänä vuonna se oli lauantaina 22.6. ja kuten suomalaiseen tapaan kuuluu juhlaa juhlitaan jo aattona eli tänä vuonna 21.6. Meillähän on tapana juhlia joulua (25.12.) jo jouluaattona, uutta vuotta (1.1.) jo uudenvuodenaattona ja vappuakin (1.5.) vappuaattona. Ei siis niiden varsinaisena oikeina juhlapäivinä.

Mutta sen lisäksi meillä on maallisten työaikasäännösten vuoksi siirrelty myös pyhien syntymäpäiviä, joita sitten kuitenkin juhlimme, vaikkakin melko maallisesti ja juhlan kirkollinen, kristillinen tausta unohtaen. Paitsi ortodoksit, jos he viettävät juhlaa omien tapojensa mukaisesti. Juhannus on heille aina 24.6. pyhän Johanneksen muistopäivänä.

Suomessa ei kuitenkaan ole kovin montaa ortodoksista kirkkoa, jotka olisi pyhitetty pyhälle Johannes Edelläkävijälle. Äkisti tulevat mieleen vain Taipaleen seurakunnan Polvijärven kirkko ja Nurmeksen seurakunnan Rasimäen tsasouna Valtimolla. Voi niitä toki olla muitakin, mutta sen verran tuo maallistuminen lienee luikerrellut suomalaisten ortodoksienkin pariin, että juhannus on haluttu pitää maallisena keskikesän juhlana ja joillekin jopa kesän aloittamisjuhlana ja samalla melkoisena ryyppyjuhlanakin joskus. Siksi kai kirkkoja ei ole nimetty pyhälle Johannekselle.

Silti niitä on ja yhdellä tällaisella olin tänä vuonna viettämässä ortodoksista juhannusjuhlaa. Kirkkorakennus, itse assiassa melko suuri jälleenrakennuskauden tsasouna eli rukoushuone sijaitsee yhdessä ehkä ortodoksisimmista suomalaisista kylistä, Valtimolla Rasimäen kylässä. Kirkon rakennuttivat tänne aikanaan sodan jaloista paenneet karjalaiset evakot ja heidän perinteensä elää paikkakunnalla vielä vahvana, niin karjalaisissa sukunimissä, karjalan kielessä kuin vanhoissa perinteisissä tavoissakin.

Vanhoja evakkojakin toki juhlilla vielä näki, mutta varmaan suuri osa oli heidän jälkeläisiään ja loput muita seudun ortodokseja ja muualta sinne juhlille tulleita. Mm. Lieksasta oli mukana kolmen papin saattamana linja-autollinen suojärveläisiä ja heidät erotti pian kielestä, kun melko moni heistä ei suinkaan puhunut suomea vaan pagisi karjalaa.

Praasniekkojen muoto ja luonne ovat aikojen saatossa muuttuneet. Ortodoksi.netistä voit lukea, millaisia ne olivat ennen (-> Praasniekka). Nyt ne ovat eräänlaisia hajallaan asuvien ja harvojen ortodoksien identiteettijuhlia, jonne pukeudutaan feresiin tai muihin perinneasuihin, tavataan tuttuja ja saadaan siinä ohessa harjoittaa oman uskontonsa mukaisia jumalanpalveluksia. Hieman saattaa olla, että luonne on muuttunut myös maallisemmaksi kuin ennen, mutta silti ne ovat yhä tärkeitä kohtaamispaikkoja ja tuttujen tapaamistilaisuuksia. Uskon kohennushetkiä.

Minulle Rasimäessä ei ollut kovin montaa tuttua, mutta toki siellä tutustui taas uusiin ihmisiin. Ja jopa mielenkiintoisiin ihmisiin, kuten aina praasnsiekoilla, jos vain mieli on avoin. Istuin tsasounan edessä olevien pöytien äärellä erään 30-luvulla syntyneen naisihmisen kanssa, joka oli elämänsä ensi vuosina kokenut huutolaislapsen kohtalon, kiertelyn eri taloissa ilmaisena työväkenä, alhaisimpana kaikista. Hänen tarinansa kosketti. Mietin, miten helposti ja usein turhasta me nykyihmiset narisemme. Meidän pitäisi enemmän kuulla ja lukea näiden ihmisten kohtaloista ja sopeuttaa omat pikkuprobleemamme noihin suuriin kuvioihin. Loppuisi turha narina ja olisimme ehkä useammin kiitollisia omasta hyvästä elämästämme kaunissa ja hyvässä Suomessa.

Samalla kun sain viettää mukavaa juhlaa ihanien ihmisten kanssa, kuinka ollakaan mukaani "tarttui" taas uusi käsinmaalattu ikoni. Tällä kertaa se on Jumalansynnyttäjän ikoni, jossa maalari on käyttänyt myös hieman kultamosaiikkia korostaessaan sädekehää. Olen hankkinut viimeisimmät ostamani ikonit kaikki täältä ja ne kaikki ovat tällä hetkellä vunukoitteni kotona. Saa nyt nähdä jääkö tämä viimein minulle.

Kesäloma jatkuu ja huomenna suuntaan Joensuuhun ja sieltä loppuviikosta Puroniemeen apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounan praasniekkaan. Jos olet Rautalammin lähistöllä, tule ihmeessä katsomaan ortodoksista juhlaa yhdessä kanssamme Puroniemen leirikeskukseen, ortodoksiseen leirikeskukseen. Näet siellä itse, etten puhu lööperiä näiden juhlien luonteesta.

Tässä vielä pikkukamerallani kuvaamani YouTube-video tuon praasniekan liturgian jälkeisestä ristisaatosta ja vedenpyhityksestä Tulehmon rannassa (-> video).

HAP
happy