63. Kesä, viina ja ortodoksi

Tuossa on taas tuollainen kolmikokonaisuus, joka on itseasiassa mielenkiintoisesti soiva triangeli. Asia tuli mieleeni, kun olen juuri nyt Valamossa ja tänne avataan luostarin perustajien pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten muistopäivänä 28.6. luostarin oma viinitupa. Kauheaa, sanoo joku. Hienoa, sanoo toinen. Mitä sanot sinä? Mitä sanon minä?

Valamon luostarin munkki Andreas tarjoilee vieraille Valamon kuohuviniä.
(Kuva (c) Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen)

Suomi on enemmistöltään protestanttinen - pääasiassa luterilainen maa, mutta myös muita protestantismin haaroja  ja erityisesti luterilaisuudesta erkaantuneita lahkojakin maastamme toki löytyy. Alkoholin käyttö on historian saatossa ollut suomalaisille ongelma. Joskus tuntui siltä, että me suomalaiset emme osanneet ryypätä muuten kuin "pää täyteen" -periaatteella. Jo maineikas kansanlaulaja Irvin lauloi laulussaan "Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on sellainen työmiehen lauantai." Niinhän se taisi aikanaan olla. Joku yritti perustella sitä selittelyllä, että raskas työ vaati raskaat huvit, mutta kyllä kai kyse oli enemmänkin meidän perinteisestä talvisynkästä kansanluonteestamme. Varsinkin kun kesä ja lämpimät kelit koittivat synkän ja ahdistavan, melankolisen talven jälkeen, oli suurinta kansanhuvia ryypätä lomilla ja viikonlopulla päät täyteen.

Myös yhteiskunnan tarve ohjailla ihmisiä kaikissa tällaisissa asioissa oli ja on yhä skandinaavisissa maissa kummallista. Meillä oli kieltolaki ja viinasta, sen käytöstä ja hallussapidosta rankaistiin ankarasti. Kielletyt asiat menivät "tiskin alle" ja metsiin, salapoltto lisääntyi ja muut ongelmat ja rikokset tulivat ryyppäämisen sijalle.

Tuossa ilmapiirissä silloin ja kaiketi jo aikaisemminkin syntyi joitain erilaisia herätysliikkeitä etenkin pohjoisessa, Lapissa. Muistelen Lars Leevi Lestadiuksen olleen yhden tällaisen liikkeen perustajana. Uskonnolliset liikkeet tähtäsivät raittiuden lisäämiseen ja juopottelun poiskitkemiseen. Tosin aina eivät keinot olleet niitä parhaita ja moraalisimpia, kuten kai nykyään olemme saaneet niistä lukea, mutta nämä liikkeet juuruttivat ja lisäsivät suomalaisten kielteistä suhtautumista viinaan ja ryyppäämiseen, oli se sitten minkä muotoista tai laajuista tahansa. Synnytettiin täydellisen raittiuden esikuva, absolutismi.

Muistan omasta lapsuudestani, että luterilainen äitini ei sietänyt viinanjuomista ja ortodoksinen isäni joutui siksi aina toisinaan piilottelemaan vodkapulloaan, vaikka ei hän mikään kaappijuoppo suinkaan ollut. Äiti vain löytäessään pullon kaatoi sen maahan ja tästä ei isäni ollenkaan pitänyt. Mutta tuo asetelma kuvaa hyvin sitä laajempaakin ilmapiiriä, jossa kasvoin. Oli negatiivinen luterilainen suhtautuminen vastaan liberaalimpi ortodoksinen suntautuminen, vaikkaan ei noissa käytännön asioissa ollut todellisuudessa rahtuakaan uskonnolla tekemistä. Kaikki oli opittua, "äidiltä tyttärelle, isältä pojalle" perittyä käyttäytymistä.

Toinen muistikuva eri kirkkojen erilaisista suhtautumisista alkoholiin on niinkin myöhäiseltä ajalta kuin 2000-luvun alusta, jolloin asuin Sveitsissä Kirkkojen maailmanneuvoston omistamassa ja hallinoimassa Bosseyn ekumeenisessa instituutissa. Bosseylla oli oma viinimerkkinsä ja viinipullonsa, jonka etketissä oli instituutin nimi ja sitä myytiin instituutin kioskissa. Voi niitä suomalaisten luterilaisten tiukkapipojen katseita ja ilmeitä, kun he havaitsivat tilanteen ja näkivät pullot myynnissä. Puhumattakaan siitä, kun sitten viiniä tarjoiltiin joissain tilaisuuksissa ruokajuomana.

Tuo suhtautuminen rajoittui vain skandinaavisiin - siis lähinnä suomalaisten lisäksi joihinkin ruotsalaisiin ja norjalaisiin protestantteihin. Saksan protestantit tai jopa muistaakseni Tanskankin suhtautuivat asiaan luonnollisesti ja normaalina tapahtumina. Viini oli osa heidän kulttuuriaan ja yleensä viinan - siis väkevämmän alkoholin - kanssa ei sitten kyllä läträtty. Katolilaiset ja ortodoksit suhtautuivat asioihin kovinkin  - mielestäni - normaalisti ja joviaalisesti. Myöskään väkevimpiä juomia ei joissain näistä ryhmistä ollenkaan vierastettu, mutta se ei missään tapauksessa tarkoittanut suomalaisittain "pää-täyteen"-ryyppäämistä.

Vuosien saatossa suomalainen alkoholikulttuuri on mielestäni hiljalleen kuitenkin muuttunut. Osasyynä lienee suomalaisen yhteiskunnan maallistuminen ja kirkon otteen kirpoaminen jokapäiväisestä elämästä - näin siis etenkin protestanttisissa ihmisissä. Ortodokseilla - johtuen varmaan suuresti slaavilaisesta kirkollisesta perinteestämme - oli ja on yhä täysin erilainen ote näihin asioihin. En nyt mitenkään halua puolustella, että ortodoksit olisivat muka fiksumpia alkoholin käyttäjiä tai että he ryyppäisivät vähemmän kuin muut suomalaiset. Ei varmaan - juovat varmasti - jos juovat - ihan samalla mitalla. Mutta se perusote, suhtautuminen viinaan tai viiniin on ollut ja on yhä erilainen. Kyllä sitä varmaan voi liberaaiksikin sanoa.

Siinä kun protestantille viina ja viini ovat saatanan tuotteita, saatanan aikaan saannoksia, pahoja asioita, ortodokseille ne usein ovat olleet samanlaisia Luojan lahjoja ihmisille kuin ovat leipä, maito, ruoka. Ne on tehty Jumalan luomasta luonnosta ja myös Raamattu puhuu viinistä, jota juotiin Kaanaan häissä ja jonka kanssa Kristuskin oli tekemisissä. Ei kai Kristuksen enimmäinen ihmeteko - veden muuttaminen viiniksi - ollut pahasta lähtöisin, paha teko! Ortodokseille viini ja erityisesti rypäleistä valmistettu viini on aina ollut se ainoa oikea ehtoollisviini, joka ehtoollisella muuttuu Kristuksen vereksi. Ortodoksit eivät tosissaan eikä suuremmin ole myöskään keskustelleet ehtoollisviinin vaihtamisesta mehuksi tai edes alkoholittomaksi viiniksi. Rypäleistä tehty ehtoollisviini on oleellinen osa kristillistä perinnettämme.

Tällaisen maallikko-ortodoksin suhtautuminen tähänkn asiaan lienee jotain sellaista, että kaikilla asioilla on ainakin kaksi puolta - niillä voidaan saada aikaiseksi tai tehdä joko hyvää tai pahaa. Puukolla voi veistää vaikka ristin tai pahimmassa tapauksessa tappaa. Niin myös viiniä voi käyttää hyvään ja Jumalan kunniaksi tai pahaan ja saatanan tekoina. Se on ihmisen itsensä valinta, mitä hän tekee ja kirkko voi ohjata ja opastaa oikeaan, normaaliin ja luonnolliseen tässäkin. Äärimmäisyydet eivät yleensä ole aina oikeita vastauksia, vaikka joskus niitäkin pitää käyttää, jos vaikka terveys niin vaatii. Niinhän se on vaikka sokerin tai rasvankin kanssa, niitä eivät kaikki voi käyttää ravintonaan, miksei sitten alkoholin kanssa.

Onko tämä luostarin viinitupa vai paheen pesä, munkkipub?
(Kuva (c) Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen)

Pitkän johdannon kautta pääsemme sitten asiaan: onko siis oikein, että luostariin ja luostarialueelle perustetaan viinitupa? Miksi ei olisi? Sitäkin voitaneen käyttää hyvään tai pahaan, jos niikseen tulee. Varmasti löytyy niitä, jotka heti kauhistelevat asiaa ja maalaavat heti mustia kuvia seinille: nyt ne munkit vain ryyppäävät päivät pitkät, kun niiden pitäisi rukoilla; nyt on synti saanut jalansijan luostarin alueelle; pieni asia (synti) johtaa suurempaan; miksi luostarin ja kirkon pitää näyttää huonoa esimerkkiä, jne.

Monet noista väitteistä pulppuavat omista peloista ja kasvatuksen ja tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa tarkoituksella muokatun kultturitaustamme antamista malleista ja kauhukuvista. Itse näen, että nyt on jo aika meidän suomalaistenkin oppia käyttäytymään näissäkin asioissa. Aika oppia oikeaa, sivistynyttä alkoholin käyttökulttuuria. Lopettaa "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan" -mentaliteetti ja tulla ainakin tässä asiassa lähemmäksi eteläeurooppalaista tapakulttuuria. Se ei tarkoita alkoholin ongelmakäytön lisäämistä tai mitään näihin asioihin liittyvää kielteistä puolta. Haluaisin omalta osaltani olla mukana lisäämässä myönteisiä asioita, oikeanlaista, luonnollista ja normaalia suhtautumista nähinkin asioihin. Elämän normaaliutta ja luonnollisuutta.

Siksi en kauhistele Valamon viinitupaa. En ole kauhistellut aikaisemmin Valamon viinikauppaakaan, enkä sen tuotteita. Päinvastoin, olen tyytyväinen, kun luostari on löytänyt tällaisen varsin perinteisen luostareihin jo aikojen alusta saakka liittyneen tavan yhteisönsä elinkeinoksi myös Suomessa. Ja pidän myös joistain sen tuotteistakin. Maistapa joskus aidoista mesimarjoista tehtyä Valamon serafi -kuohuviiniä. Se on muuten hyvää!

HAP

happy