40. Luostarisulkeiset alkavat

Torstaipäivä oli varattu luostarisulkeisille. Kävimme tosin nyt vain kahdessa luostarissa, jotka molemmat ovat melko lähellä majapaikkaamme Breazaa. Sää on edelleen kuin linnunmaito, aurinko paistaa ja lämmintä on. Tosin vuorilta löytyy myös lunta ja näimmepä tänään erään laittavan jalkaansa laskettelumonojakin, joten sitä lunta pitää jossain olla enemmänkin.

Caraimanin luostari Bustenissa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Ensimmäinen luostari oli nimeltään Caraiman ja se oli melko uusi munkkiluostari. Valtio tukee - tai ainakin vielä muutama vuosi sitten tuki – myös luostarien perustamista melko runsaskätisesti ja tästäkin luostarista on rakennettu melkoisen hulppea ortodoksinen keskus lähistön kaupungin Bustenin elinkeinoelämän tueksi. Luostari rakennettiin vuonna 1998 ja sen uusi pääkirkko on pyhitetty Ristin ylentämisen muistolle. Vanha puukirkko oli pyhitetty Pokrovan eli Jumalanäidin suojeluksen muistolle ja asuinrakennuksesta löytyy vielä kappeli tai talvikirkko, joka on pyhitetty sekä profeetta Eliaan että Kristuksen kirkastumisen muistolle.

Caraimanin luostarin kokouskeskus ja majoitustiloja.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Caraimanin luostaria johtaa Neamtsin luostarista sinne siirtynyt starets, igumeni David (Petrovits) ja hänellä on apunaan kaikkiaan 12 munkin muodostama veljestö, joissa on neljä pappismunkkia. Veljestö on lähtöisin koko Romanian alueelta ja myös naapurivaltiosta Moldovasta. Luostarissa työskentelee myös noin 10 henkilöä palkattua työvoimaa. Sitä tarvitaankin, sillä luostarissa on runsaat majoitustilat, äkkiä arvioiden varmaan reilulle sadalle hengelle, ellei jopa kahdelle.

Caraimanin luostarin kirkot: vasemmalla vanha puukirkko ja oikealla uudempi kivikirkko. Keskellä Hagiasmatar, Pyhitetyn veden kappeli puun ympärillä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Tapasimme luostarissa pappismunkki Andrein, joka ystävällisesti esitteli meille kaikki paikat ja lopuksi vielä tarjosi maittavan paastoaterian. Isä Andrei kertoi, että luostarin paikasta sai eräs henkilö unessa ilmoituksen. Hän näki puun, jonka ympärille oli määrä rakentaa luostari. Puu on edelleen siellä ja sen ympärillä on erittäin suosittu rukouspaikka, Hagiasmatar, Pyhän (pyhitetyn) Veden kappeli. Kappelissa käy paljon ihmisiä rukoilemassa päivittäin, myös tällaisena hiljaisena aikana. Sesonkiaikaan luostarissa vierailee useita bussilastillisia. Romanialainen ortodoksi on aivan erilainen rukoilija kuin suomalainen. Romanialainen tekee sen hartaasti ja sananmukaisesti koko ruumiilla, usein polvillaan, nojaten joskus pieneen pöytään, jonka päällä on rukouskirja. Maahan kumarrukset ovat näin arkipäivinä yleisiä ja koko rukoilijan olemuksesta huokuu katumus ja rukouksellisuus. Ja mikä vielä on meidän ortodokseista myös hieman poikkeavaa, miehiä on rukoilemassa varmaan yhtä paljon kuin naisia – myös nuoria on paljon.

Veljestön ruokasaliin oli katettu maittava paastoateria.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Luostarin vieressä kohoaa korkeat vuoret, noin parin kilometrin korkeuteen. Itse luostari lienee noin 800 metrin korkeudessa, mutkaisten, ryttyyn vedettyjen serpentiiniteiden takana kuitenkin. Vuoren huipulla on vuonna 1918 silloisen Romanian kuningattaren Marian pystyttämä suuri risti, joka näkyy kauas ympäristöön.

Sinaian luostarin uuden kirkon ikonostaasi.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Luostarista lähdettyämme kävimme vielä vaeltamassa myös lähistön vuoristossa vajaan puolentoista kilometrin korkeudessa. Seutu lienee jonkinlainen talviurheilukeskus, vaikka kyllä siellä on kesäisinkin paljon ihmisiä, sillä alue on erittäin suosittua kesäasuntoaluetta juuri Bukarestissa asuville. Alueella on myös runsaasti hotelleja ja pensionaatteja.

Sinaian luostarin pääkirkko.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Seuraava luostarivierailu tehtiin vanhempaan, huomattavasti vanhempaan luostariin. Joskus 1600-1700-luvuilla alkuaan rakennettuun luostariin nimeltään Sinaia. Luostarista löytyy sekä uusi, että vanha kirkko ja myös siellä on hieman majoitustilaa, jota muuten eräät suomalaiset ortodoksit ovatkin vuosien saatossa käyttäneet ja ilmeisesti sinne on tulossa piakkoin taas yksi suomalaisryhmä Etelä-Suomesta vierailulle piispansa kanssa.

Sinaian luostarin vanhan kirkon ulkoseinistä löytyy hieman samanlaisia maalauksia, kuin mitä on Bucovinassa ja Romanian Moldovassa sijaitsevissa UNESCOn maailmanperintökohteiksi merkityissä ns. ulkoa maalatuissa kirkoissa. Maalaustyyli Sinaiassakin on selvästi vanhempaa, sanoisin hieman jopa primitiivisempää tai mikä lienee oikeampi sana tässä kohtaa.

Starets Makari, luostarin igumeni, jonka myös pikaisesti tapasimme, on pitänyt luostarin tip-top -kunnossa ja se näkyi selvästi kaikessa: rakennusten ja piha-alueiden kunnossa ja siisteydessä, kaikessa.

Tästä siis alkoi tämä ns. luostarisulkeisemme. Nimitys ”sulkeinen” juontaa juurensa aikaisempiin matkoihini. Eräällä matkallani taisin tutustua kaikkiaan noin kahteenkymmeneen luostariin noin viikon aikana ja silloin sulkeisten jälkeen oli melko väsynyt olo. Nyt näiden kahden luostarin jälkeen ei väsyttänyt. Olo oli levollinen ja iloinen sekä sanoisinpa kiitollinen, että on mahdollisuus tutustua hyvien ystävien kanssa tällaisiin paikkoihin ja imeä sieltä itselleen lisää voimaa ja ortodoksisuutta, jonka avulla taas selviää pitkän aikaa.

Tosin meillä on edessä varmaan vielä useita luostarivierailuja, sillä täällä oloaikamme on kohtuullisen pitkä. Eilen alkoi selvitä, ettemme selviä täältä ihan heti Romanian pääsiäisen jälkeenkään, mutta kuitenkin ehkä vielä viikko siitä. Eli kuukausi tulee täyteen kirkkaasti tätä pyhiinvaellustamme täällä. Meille suomalaisille tänä vuonna jo toisen pääsisäisen vietämme ilmeisesti Bukarestissa eräässä paikallisessa seurakunnassa ja lähdemme sitten heti pohjoista kohti Iasia. Mutta noista ja ennen niitäkin tapahtuvista lisää seuraavissa jupinoissa. Nyt lienee paikallaan pieni lepo, sitten sauna ja huomenna ajo Bukarestiin. Hieman jännittää tuo tie Breazaan, nouseeko pikkuautoni huonolla tiellä mäen päälle, koliseeko pohja, pääsemmekö siis lähtemään? Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, voisi tänne jäädäkin.

HAP
happy

39. Lepoa ja mansikoita

Pitkän matkan rasitukset alkavat hellittää. 2000 kilometriä on pian muisto vain ja kohta pääsemme hankkimaan uusia – niin muistoja kuin kilometrejä. Eiliselle päivälle ja viime yölle tuli unikilometrejä kohtuullisesti. Kahden ja puolen tunnin päikkäreiden lisäksi nukuin 9 tunnin yöunet. Minä kävin nukkumaan melko myöhään ja heräsi siinä klo 9 maissa. Toisin oli matkakumppaneiden, jotka menivät nukkumaan aikaisin aamulla ja heräsivät myöhään iltapäivällä. Mutta se tässä on juuri loistavaa, ettei tarvitse välittää kelloajoista eikä aikatauluista.

Tänään oli sitten kauppapäivä. Ruoka ja juomatkin alkoivat käydä vähiin, joten matka Breazan keskustaan oli tarpeen. Hieman kauhistelin matkaa, jonka piakkoin joudun ajamaan omalla pikkuautolla ja jonka jo kerran tänne tullessa ajoin. Nelivetomaasturillakin se oli ihan haastava. Mutta eiköhän täältä poiskin päästä ja jos ei, mukavat ovat maisemat jäädäkin.

Virvoitusjuomapullo täyttyy helposti pienen hanan avulla laatikosta.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Breaza on melko suuri kylä vai liekö ihan kaupunki. Se on nauhamainen ja rakennettu lähes kokonaan sitä halkovan päätien varteen melkein 10 kilometrin matkalle, siis melko laaja yhteisö. Breazasta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut. Me suunnistimme ensin torille. Sieltä saimme mukaamme maittavaa vuohenjuustoa ja vihanneksia. No pitihän meidän täydentää virvoitusjuomavarastoakin ja sitä saimme suoraan kahden litran limpparipulloihin. Onneksi täällä ollaan tässä mielessä hieman sivistyneempiä, juoma laskettiin isosta laatikosta pienen hanan kautta. Muistan, kun kerran Ranskassa se tapahtui – myös omiin astioihin – mutta samanlaisesta pruutasta, millä me normaalisti tankkaamme auton.

Torilla on aina tunnelmaa. Niin Breazassakin.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Torilla oli normaali toritunnelma, jokainen yritti myydä kaikkea meille, mutta ei tosin kovin äänekkäästi. Kun puhuimme keskenämme suomea, se selvästi hymyilytti myyjiä, useat heistä nuoria, kauniita naisia. Oli tosin seassa muunkinlaisia – siis miehiä. Hinnat olivat suomalaisittain erittäin kohtuullisia ja juustokojulla saimme maistella sen verran isoja juustoviipaleita, että enin nälkä hävisi jo niillä. Ostimme silti. Mukaan lähti juuston lisäksi retiisiä, tämän kevään ihania sipuleita – ei siis sellaisia pyöreitä, vaan muistuttivat enemmänkin pieniä purjoja, joita sitten voi napostella kuin lakritsapötkyä.

Juustokojulta saimme maittavaa juustoa mukaamme ja vatsaamme.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Koska olemme suomalaisia ortodokseja, meillä on jo ollut oma Suuri paastomme, joten voimme ostaa myös grillausta varten lihaa. Grilli-iltapäivä alkaakin kohta. Romanialaisten kanssa ollessamme noudatamme tietysti kohteliaasti heidän ns. vanhaa kalenteriaan, jonka mukaan siis elämme Suuren paaston aikaa. Suuresta paastosta tulikin mieleen, että näiltä näkyminen olemme täällä myös Romanian pääsiäisenä, eli 5. toukokuuta. Emme tosin Breazassa, vaan Bukarestissa ja sieltä ajamme sitten pääsiäispäivänä Iasiin – Koillis-Romaniaan. Mutta ennen sitä ennättää tapahtua vaikka mitä ja vierailemme monessa paikassa. Hieman aikatauluamme venyttää paikallinen Suuri viikko – siis pääsiäistä edeltävä viikko – joka on paikallisille isännillemme, ortodoksisille papeille kiireistä aikaa, mutta asia lienee järjestyksessä.

Kotijoukoille voinee jo alustavasti ilmoittaa, että matkamme kestää siis ainakin kuukauden, kenties hieman pitempään, sillä emme aja takaisin samanlaisella kiireellä, kun tänne tulimme. Aiomme katsella maisemia ja kohteita hieman tarkemmin ja useammin palatessamme.

Romanialaiseksi naamioitunut blogisti kevään ensimmäisen mansikan kimpussa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Niin ja melkein unohdin, vaikka tuolla otsikossahan se jo onkin. Tänään söimme kesän ensimmäiset mansikat. Ei ne ihan suomalaisten mansikoiden veroisia olleet, mutta hyvä kuitenkin. Ja hinta: 9 leuta kilolta. Ei paha sekään


HAP
happy

38. Kirsikan kukkia ja kevättä rinnassa

Matkamme on edennyt yhteen kaikkiaan kolmesta pääkohteestamme täällä Romaniassa. Sanoisin vielä, että ehkä tärkeimpään kohteeseemme. Olemme noin 100 kilometrin päässä maan pääkaupungista, Bukarestista, täysin romanialaisella maaseudulla, vuoristoisella, kauniisti kumpuilevalla seudulla. Tosin vuoret eivät täällä kovin korkeita ole, ehkä noin 600 metrin korkuisia ja lähistöltä taitaa löytyä korkein kohta, joka on noin kilometrin korkea huippu.

Kevät tulee Romaniassa kohisten ja vauhdilla. Puissa on jo kukkia.
(Kuva (c) Hannu Pyykkänen)

Majapaikkamme on ystävämme kesäasunto, vanha romanialainen maatalo, jonka hän on kunnostanut itselleen kesäpaikaksi. Ympärillä on varmaan sadoittain erilaisia hedelmäpuita: omenia, luumuja, kirsikoita, aprikooseja ja monia muitakin sekä villejä että istutettuja puita: tammia, pähkinäpuita ja vaikka mitä.

Talossa tai itse asiassa kahdessa – kummassakaan ei ole sähköjä. Illalla istumme öljylampun ja tuikkujen valossa. Vessassakin käymme otsalamput päässä. Sisävessat täällä on ja – tietysti - suomalainen sauna, jossa voi peseytyä myös lämpimällä juoksevalla vedellä. Virtaa vesipumppuihin tai vaikka näihin läppäreihin saadaan generaattorilla. Lämmitys niin saunassa (kiuas ja vesi) kuin asuintiloissa toteutetaan puilla. Mukavat kaakeliuunit hehkuvat omaa ihanaa lämpöään yön viileydessä.

Majapaikkamme on vajaan viikon Breazassa, noin 100 km Bukarestista.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Kevät tulee tänne vauhdilla. Eilen kuvaamani silmut ovat yön aikana kaksinkertaistuneet ja jotkut puut kukkivat jo kuten muutamat kukatkin. Eilen näin myös tämän kevään ensimmäisen voikukan. Pääskysen näin jo aikaisemmin matkalla tänne jossain niistä kuudesta maasta, joiden läpi ajoimme.

Ette voi arvatakaan, kuinka ihanalta tuntui tänä aamuna nukkua pitkään. Ei tarvinnut nousta ja lähteä ajamaan muutamaa sataa kilometriä Ja vielä: herätyksen tekivät todella kauniisti konsertoivat laululinnut, mustarastas niistä äänekkäimpänä. Olo oli – sanoisinko – lähes taivaallinen.

Verkkaisen herätyksen ja maittavan aamupalan jälkeen teimme kävelyretken tiluksille. Ystäväni laajalla tontilla on todellakin runsaasti hedelmäpuita, joista vuosittain saa melkoisen sadon. Ruokailussakin syömme paljon juuri tuota oman maan ja muutenkin lähiseudun ns. lähiruokaa. Luumuhillo on omista luumuista tehtyä, leipä naapurin leipomaa, kuten myös häneltä saadut maittavat kananmunat. Juomissakin on vara valita paikallista tai sitten kaupasta ostettua ja ainakin tuo yksi virvoitusjuoma on lähes kokonaan kotitekoista.

Kirsikkapuu kukkii isäntämme laajassa hedelmäpuutarhassa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Sää on tänäänkin aurinkoinen, mutta hieman tuulee. Parhaimmillaan lämpötila on lähennellyt ajoittain +20 astetta, joten ei voi valittaa. Nytkin – vaikka tuulee – on lämmintä ja kirjoittelen tätä jupinaa katetussa, ympyränmuotoisessa kesämajassa, jossa on ikkunat joka suuntaan. Aurinko paistaa, linnut laulavat ja silmä lepää maisemassa. Pihalla juoksentelee neljä, viisi koiraa, jotka vartioivat meitä yötä päivää ja tehokkaasti sekä karkottavat karkotettavat että ilmoittavat vierailijoista. Yöllä olivat kuulemma pitäneet vartijoitten hieman äänekkäämmän kokouksen, jota minä hyväunisena en kuitenkaan havainnut. Lienevät kokoustaneet ja siinä ohessa hieman rähisseet läheisten kettujen vuoksi, joiden luolat ovat ihan tuossa äärellä.

Loma – sitä tämä kai on, vaikka onko eläkeläisellä lomaa – joka tapauksessa on nautinnollista. Ympäristön lisäksi sen tekevät hyvät ystävät, mukava ohjelma, verkkainen elämänrytmi ja monet muut pienemmät ja suuremmat asiat. Nyt lepäämme noin 2000 km väsymykset pois täällä ja jatkamme loppuviikosta matkaa Bukarestin kautta Mustallemerelle. Mutta ennen sitä tulee varmasti jupistua jotain. Joten katsotaan niitä sitten. Nyt voisin kohta ottaa lasillisen hyvää paikallista juomaa ja syödä hieman jotain, minkä jälkeen pötkähdän päiväunille.

HAP
happy

37. Elävöittävä lähde keskellä itäistä Eurooppaa

Matkamme on nyt alkanut ja itse asiassa kestänytkin jo kaksi päivää. Olemme ajaneet pikkuautollamme kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Slovakiassa, jossa tätä kirjoittelen lähellä Prešovin vanhaa kaupunkia viehättävässä pensionaatissa ja sen tosi suuressa ja kauniissa huoneessa. Takana lienee jo jotain yli 1500 kilometriä todella vaihtelevia maisemia ja monenlaista liikennekulttuuria.

Kyllä noissa vanhoissa sosialistimaissa on melko hurja liikenne. Liikennekuolleisuus on siellä suurinta Euroopassa ja se näkyy monella tapaa liikenteessä. Ohitukset ovat kauheita, vastaantulevasta liikenteestä ei piitata, kuten ei myöskään risteyksistä, sulkuviivoista eikä oikein mistään muistakaan säännöistä. Autojen vauhti on huimaa, ylinopeudet tavallisia ja suomalaisella mentaliteetilla ei saa kuin äänimerkin tyytytyksiä ja vilkuttavia valomerkkejä.

Mutta kiitos kaikkien esirukoilijoittemme ja heidän tilaamien enkelien, matka on sujunut hyvin tähän saakka. Tiet ovat suurimmaksi osaksi olleet kohtuullisia tai jopa hyviä, paitsi viimeiset kilometrit mutkaisilla Slovakian vuoristoteillä, jossa välillä 30 km/tunnissakin oli liian suuri nopeus.

Mutta on meillä tälle päivälle ollut yksi helmikin. Lähdimme puolalaisesta pienestä Augustówista lauantaiaamuna aikaisin ajelemaan läpi Puolan. Maa on laaja ja todella pitkä.  Puola on todella suuri maa. Ja sääerotkin vaihtelivat suuresti. Kun tulimme Koillis-Puolaan, siellä maasto oli kumpuilevaa ja lunta yllättävä paljon. Järvet olivat yhä jäässä. Etelässä laajat aukeat pellot olivat sulia, joet tulvivat ja lämpötila parhaimmillaan +16 Celcius-astetta.

Ohitettuamme suunnilleen keskellä Puolaa, se itäosassa sijaitsevan kauniin Białystokin kaupungin, havaitsimme yhtäkkiä matkalla Lubliniin tien vasemmalla puolella Zwierkachin kylässä kauniin ortodoksisen kirkon. Kirkko vaikutti uudelta ja menimme katsomaan sitä lähemmin. Löysimme sieltä kauniin kirkon ja sen ympäriltä luostarin nimeltään Prawosławny Klasztor Żeński Narodzenia Najświętszej Maryi Panny w Zwierkach eli Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymisen ortodoksinen nunnaluostari Zwierkahissa.

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymisen ortodoksinen nunnaluostari Zwierkahissa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tämä Zvierkin luostari on aivan äskettäin, muutama vuosi sitten perustettu ja se jatkaa Różanystokin (aikaisemmalta nimelttään - Krasnystok) Jumalanäidin syntymisen luostarin perinteitä. Tämä alkuperäinen luostari perustettiin jo 1901-1915, mutta uusi Zvierkin luostari otettiin käyttöön 2000-luvun alkuvuosina. Rakentaminen oli jo alkanut 1990-luvun loppupuoliskolla. Luostarin oma lapsimarttyyri Gabrielille pyhitetty kirkko vihittiin käyttöönsä vasta vuonna 2012. Vihkimisen suorittivat Puolan ortodoksisen kirkon päämiehen, metropoliitta Savvan johdolla mm. Białystokin ja Gdanskin hiippakunnan piispa Jakob, Supraslin piispa Gregori ja metropoliitta Ilarion Venäjän kirkon edusatajana. Kirkon upean ikonostaasin on maalannut moskovalaiset ikonimaalarit Vladimir Szczerbinin johdolla.

Vierailunmme aikana kirkon edessä olevaa kellotornia rakennettiin juuri muutaman työmiehen voimin.

Meitä ohjasi luostarissa sujuvasti englantia puhunut sisar Marta, joka sai luvan esitellä luostaria meille igumenia Anastasialta (Charkiewicz). Luostari on todella kaunis, pääasiassa punaisista ja keltaisista tiilistä rakennettu ja kirkon ikonit, erityisesti freskot, ovat upeita. Ne täyttävät kaikki seinät, pylväät ja kaikki tilat. Luostarissa on tällä hetkellä noin 30 sisarta, useimmat heistä melko nuoria.

Vierailupäivänä luostaria siivosivat ja tiloja kunnosti suuri joukko puolalaisia ortodoksisia nuoria tyttöjä, jotka sinne oli organisoinut paikallinen puolalainen ortodoksinen nuorisojärjestö. Białystokin ymäristössä asuu suuri keskittymä ortodokseja Puolassa, joka kuitenkin valtaosaltaan on roomalaiskatolinen maa. Ortodoksit ovat, aivan kuten Suomessa, pieni vähemmistö suuren enemmistön paineessa.

Luostariperinteen mukaisesti sisar Marta tarjosi meille sisariston kauniissa ruokasalissa paastoaterian, sillä siellä vietettiin silloin Suurta paastoa ns. vanhan eli juliaanisen kirkkokalenterin mukaan. Pääsiäinen Euroopan ortodokseilla (Suomea lukuunottamatta) on vasta toukokuun 5. päivä.

Ruokailun yhteydessä sisar Marta kyseli paljon Suomen ortodokseista ja hän oli tietoinen mm. siitä, että Suomessa on myös nunnaluostari Heinävedellä, Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari. Hän kirjoitti meille luostarinsa yhteystietoja minulta lainaamallani kynällä, joka - yllätys, yllätys - se oli Valamon luostarin kynä ja sinne se jäi sitten muistoksi suomalaisista vierailijoista.

Matkan jatkuessa näimme paljon myös ortodoksisia kirkkoja Puolassa, joten matka tuntui jopa hieman kotoiselta meistä kahdesta ortodoksista. Ihmiset haravoivat pihamaitaan lauantaipäivänä, lintuja lenteli runsaasti ja kattokaikarat rakentelivat pesilään, eikä niillä tainnut vielä olla mielessä ihmislapset ja niiden kuskaaminen. Ihan muut taisivat olla mielessä.

Haikara pesintäpuuhissaan eukkoa odottelee.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Hauska yllätys odotti Slovakiassa. "Sihteerimme" oli varannut meille majapaikan netin kautta, mutta ko.paikka olikin kiinni lauantaina ja sunnuntaina. Siis respa oli kiinni. Ulko-ovi lukossa ja kaksi hämmästynyttä suomalaista oven edessä. Ovessa oli kuitenkin puhelinnumero ja kaikki asiat sujuivat viimein joko englanniksi tai saksaksi ja saimme jopa pullollisen hyvää Tokajin valkoviiniä huoneeseemme matkan rasituksia poistamaan sekä koko pensionaatin käyttöömme viikonlopuksi. Auton sain ajaa sisälle ulko-ovesta (joka aukeni suuremmaksi) ja se seisoo nyt tuossa sisäoven vieressä ja tavaroita voi käydä hakemassa sieltä vaikka sukkasillaan.

Auto on hyvässä tallessa sisällä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Tätä kirjoittelen puolen yön jälkeen ja nyt taidankin kohta painua "pehkuihin". Hieman hassu tilanne, kun käytössämme on parisänky. Mutta huoneessa on onneksi pieniä tuoleja ja pöytiä ja sänky suuri, joten keskelle mahtuu barrikaadi, jos on tarvis. Katsotaan.

HAP
happy

36. Minä ja veljeni Hap

Minä ja veljeni Hap. Kumpi lie kumpi?
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kaikkea sitä tuo matkalle lähtö teettääkin. Olin tähän asti selvinnyt selityksillä, että parturini joutui sairaalaan ja siellä leikkaukseen, eikä voinut leikata hiuksiani ja partaani ennen Suurta paastoa. Sitten kun hän pääsi pois sairaalasta, oli Suuri paasto ja "kunnon ortodoksin" partaa ei tietenkään voi leikata paastoaikana. Piti siis odottaa paaston päättymiseen ja parturini kuntoutumiseen, ennen kuin pääsin nuorennusleikkaikseen.

Mutta nyt se on sitten tehty ja olo on melko alaston. Aina aika ajoin minulle tulee selvästikin tarve kasvattaa pitkä parta. Tai se kyllä kasvaa ilman kasvattamastakin. Tämä sama "ominaisuus" oli minulla jo työaikana ja lienen jossakin jupinassani, vai liekö ollut Nettihoukan harhoja, kertonutkin, että minulla oli Kreikasta palattuani toooosi pitkä parta ja se kasvoi vielä pidemmäksi jonkin aikaa Suomessakin. Se aiheutti monenlaisia reaktioita asiakkaissani ja työkavereissani.

Kiihtynyt huoltaja porhallettuaan sisään reksin huoneeseen, ei enää ollutkaan niin ärhäkkä, kun hän joko säikähti partaani tai se sai aikaan jonkun muun reaktion - huvittuneisuuden, kauhistumisen, pelon, mitä milloinkin. Siinä voitiin sitten leppoisasti keskustella oppilaan asia valmiiksi ilman ärtymystä.

Työkaveri huokasi helpotuksesta, kun viimein leikkasin partani ja hän kertoi, ettei ollut yleensä voinut kävellä esimerkiksi omien vieraidensa kanssa kadulla samaa puolta vastaan, vaan oli pitänyt vaihtaa kadun toiselle puolelle. Miksi? No - eihän ystäville voinut kertoa, että tuo turilas on hänen esimiehensä. Heh!

Eräs psykologituttuni - partani ollessa komeimmillaan - epäili vahvasti, että minulla saattaisi olla jotain henkisiä ongelmia. No - onhan noita minullakin vaikka muille jakaa, hänellä ei liene ollut. Monenlaisia olivat siis nuo ihmisten reaktiot partaani ja lopulta se menikin siihen, etten leikannut sitä juuri siksi, että halusin nähdä noita reaktioita. Pidi partaa jonkinlaisena yhteiskunnallisena kokeiluna, testinä. Hyvä syy pitkälle parralle muuten sekin!

Yleensä ihmiset valehtelivat kohteliaisuuttaan reilusti: "Voi, kun se on ihana!" - "Se on todella komea!" jne. Samalla usein silmistä näki, ettei hän oikeasti ollut tuota mieltä ja tiesin sen toki itsekin - ei ollut komea. Hankala hoidettavakin lisäksi. Tosin tuon edellä aiemmin mainitun työkaverin kunniaksi pitää sanoa, että hän sanoi sen heti suoraan leikattuani parran, että tein aivan oikein, parta oli ollut ihan kamala.

Nyt tuo parta oli varmaan kymmenisen senttiä lyhyempi, joten ihan "yhtä pahaksi" se ei ilmeisesti päässyt, mutta saatoinhan minä toki jo jonkinlaiselta turjakkeelta vaikuttaa. Mutta silti on sanottava, minä tykkään parrasta ja välillä tykkään myös pitkästä parrasta. Eikä nuo omat vunukkanikaan sitä koskaan valitelleet. Saa nähdä, mitä nyt sanovat. Enemmän siitä valittelivat muut.

Asuessani Kreikassa kasvatin siis partani pitkäksi kuten luostarissa asuvalle kuuluikin. Vaikka en ollut munkki enkä edes kuulunut veljestöön, enpä sitten erottunut muista paljoakaan. Vain pukeutuminen erotti minut muista. Mahakin pääsi silloin kasvamaan munkkimittoihin. Jotkut Suomessa epäilivätkin, että niinköhän HAPstä tulee munkki. Kerran laitoinkin sitten ylleni ystäväni mustan papinviitan ja papin päähineen päähäni, otin kuvan ja lähetin sitä tutuille. Heti tuli vastaus: "No tätä pelkäsimmekin. Jäätkö nyt sitten sinne, entäs ... entäs ..."

Kreikkalaiset hyvänpäivän tuttuni eivät alkuun - ja osa ei kai koskaan - uskoneet, että olen maallikko. Osa luuli minua vaikka miksi piispasta diakoniin ja muistan, kun ikonikauppiaani yritti jopa eräässä vaiheessa suudella kättäni, niin kuin papin kättä suudellaan. Hieman jopa säikähdin ja tehokkaan puhuttelun jälkeen hän saattoi ehkä uskoa, etten ole pappi enkä todellakaan kuulu papistoon. Hieman samoja oireita oli eräällä Romanian matkallani, jossa eräät muut kuin ystäväni - jotka minut tunsivat - luulivat minun olevan joku kleerikko, joka oli lomamatkalla "incognito". No asia taisi ainakin romanialaista ystävääni huvittaa kovastikin, eikä hän kovin tehokkaasti selitellyt asian oikeaakaan laitaa noille hairahtuneille. Nautti kai tilanteesta. Minä olin kyllä vaivaantunut.

Noista kaikista viisastuneena ja koska muutenkin on helpompi kelien lämmetessä pitää lyhyttä partaa ja hiuksia, leikkautin siis ne lyhyemmäksi - huomattavasti lyhyemmäksi. Nytpä ei sitten ole sitäkään pelkoa, etten pääsisi matkan varrella sisälle hotelliin, kun olisivat luulleet minua vähintään terroristiksi. Pääsen hotellin parkkipaikan ja oman auton etupenkin sijasta nukkumaan hotellihuoneen mukavaan sänkyyn.

HAP
happy

35. Odottajan tuskaa

Matkareitti, versio 5.1.6

Olen aina ollut todella malttamaton odottaja, huono odottaja. Kaikkinainen odottaminen on minulle lähes tuskaa. Paikkoja joita inhoan, ovat mm. jonot. Jos jonnekin pitää jonottaa, jätän asian tai paikan yleensä väliin, jos se suinkin on mahdollista. Aina ei tietysti näin ole.

Poltan sitten myös helposti "päreeni" jonossa. Jos olisin hieman erilainen, aggressiivisempi, olisin varmaan tyypillinen taksijonossa tappelija tai hodarijonossa päätään muille aukova. Onneksi en kuitenkaan ole sellainen enkä myöskään mene noihin jonoihin kuin pakon edessä, niin ei edes pääse tuo ominaisuus putkahtamaan esille.

Myös piakkoin alkavan Euroopan matkan odottaminen on tuskallista. Tosin sitä pahinta tuskaa voi yrittää lievittää touhuamalla erilaisia matkaan liittyviä asioita, joita kyllä riittää näköjään joka päivälle. Mutta kohdallani se saattaa myös tarkoittaa sitä, että jotain unohtuu varmasti. Yleensä näin käy lähes aina. Sitten ostellaan uimahousuja tai sandaaleja sieltä, mistä nyt milloinkin sattuu. Tyypillisin kotiin jäänyt tavara on viime aikoina ollut joku kameran tai tietokoneen osa tai piuha. Niitä ei sitten kyllä aina viitsi ostella uusia, vaan on pitänyt joko kärsiä unohduksesta tai parantaa muistiaan.

Vaikka matka tapahtuu omalla autolla, silti mukaan ei voi tai oikeastaan ei saa ottaa liikaa. Kaikki laukut ja tavarat on kannettava aina majapaikkaan yöksi, mitään ei voi jättää houkutukseksi autoon mahdollisille varkaille. Tämä asettaa omat paineensa pakkaamiselle, tuon otan, tuon jätän, mutta entäs tämä. Kyseessä ei kuitenkaan ole viikon tai parin matka, vaan pitempi lähes kuukauden, katsotaan siis nyt. Siinä ennättää jo muutaman kerran pestä vaatteitakin jossain, koska kaikkea ei mukaan yhteen laukkuun voi ahtaa. Onneksi pesemiseen on sielläkin mahdollisuus.

Matkalle lähtöön liittyy aina jotain muutakin jännitettävää. Tuleeko joku tauti ja siirtää tai peräti estää matkan? No - omat vunukat kyllä pitävät huolen, että ukki saa kaikki mahdolliset taudit päiväkodista. Tosin työaikana kehittyi melkoinen immuniteetti useimpia tällaisia tauteja kohtaan, koska koululla jos missä oli paljon erilaisia flunssia ja räkätauteja liikkeellä aina. Nyt tuo hyvä immuniteetti alkaa kuitenkin olla jo eläkkeellä mennyttä, sen huomasin, kun sain ensimmäisen kunnon tautini reilu viikko sitten. Sain oikein todellisen kuumeisen flunssan. Mutta hyvä, kun jo nyt, eikä matkalla. Tauti veti hiljaiseksi ja väsyneeksi, niin ettei meinannut mustaviinimarjamehupullokaan oikein käsissä pysyä, kun juomista laitoin. Ja hirmuinen yskä on vielä jäänyt jälkitaudiksi, joten sen kun vielä saisi pois. Mutta eiköhän se sitten viimeistään Mustanmeren rannalla katoa.

Hyvä ystäväni Aaro palasi juuri Lapin lomalta ja soitti, etten vahingossa vain tulisi käymään siellä. Oli lähtöpäivää edeltävänä päivänä saanut ihastuttavan noro-viruksen aiheuttaman vatsataudin ja viettänyt kuulemma ratkiriemukkaan yön lähinnä hotellihuoneen vessassa. Enpä todellakaan kaipaa tuota tautia nyt mukaani, joten jääköön käymättä ennen matkaa heidän luonaan. Hänkin lienee saanut sen omilta vunukoiltaan ja kuulemma on niin ärhäkkä, että suunnilleen koko suku on taudin kohta sairastanut. Huh!

Mutta jos jotain sitten matkalla tulee, niin sitten se tulee. Sitä pitää silloin vain elää sen tilanteen mukaisesti ja katsoa, miten edetään. Mutta pitäkää peukkuja, ettei kuitenkaan tulisi.

Pääsiäinen on Romaniassa reilun kuukauden myöhempään kuin meillä, vasta 5.5.
eli siellä on meidän siellä ollessa menossa Suuri paasto.
Oheiset pääsiäiseen liittyvät tapahtumat on kuvattu Iasin yliopiston teologisen laitoksen kirkossa.
Kuva on joltain edelliseltä matkaltani Romaniaan.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Matkareitti on hieman elänyt edellisestä karttaharjoituksesta, Nyt on varmistunut se, ettemme mene laivalla Puolaan emmekä myöskään Saksaan, vaan ajamme Baltian (Viro, Latvia, Liettua) kautta Puolaan ja sieltä edelleen Slovakian ja Unkarin läpi Romaniaan. Matkaa kertynee noin 3000 km per sivu eli varmaankin reilusti yli 6000 lisäkilometriä on uuden auton mittarissa, kun palaamme. Huollon ohje oli, kun kysyin mitä autolle pitää ennen matkaa tehdä, toteamus, että auton nesteet kuntoon, ei muuta. Joten toiveita on, ettei se ainakaan petä matkalla. Katsotaan nyt. Kaiken varalla on auton ohessa vuodeksi tullut Autoliiton huippu 24/7-palvelu ja jos se ei auta, on autolla hyvä kasko-vakuutuskin. Niin ja itsellä matkavakuutus.

Kun vielä nyt, noin viikko ennen lähtöä, sain tavata ja peuhata vunukoitteni kanssa pari päivää, olekin melko valmis matkaan. Todennäköisesti mitään uutta tautia ei tullut vunukoilta - no sen näkee kohta - ja mieli on iloinen, kun sain nähdä ennen lähtöä rakkaimpani. Kunhan vain vielä kestäisin tämän odottamisen!

HAP
happy

34. Pyhiinvaelluksella Romaniassa 2001

Tämän tekstin kirjoitin vuonna 2001 Romaniaan ja Moldovaan tekemäni matkan jälkeen. Moni asia on edelleen tuossa artikkelissa kuvatulla tavalla, joten toimikoon tämä jonkinlaisena introna tulevaan matkaan. Olen korjannut ja uudelleen kirjoittanut joitain asioita nykyiseen (2013) muotoonsa, kuten esim. hierarkkien tittelejä ja nimiäkin.
-----

Bucovinan luostarivierialulla kävimme monissa luostareissa, mm. Bistrițan luostarissa. Kuvassa oikealla isä Neculai Dorneanu ja isäntämme keskellä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Romanian Moldova

Muinainen Moldovan kuningaskunta jakaantui viimeisimmässä jaossa toisen maailmansodan jälkeen kahteen valtioon. Pääosa jäi Romanian yhteyteen, mutta melkoinen osa alueesta siirrettiin osaksi Neuvostoliittoa Moldavian sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Myöhemmin alkuaan ukrainalainen neuvostojohtaja Nikita  Hruštšov vielä hajotti lisää vanhaa kuningaskuntaa siirtämällä 1960-luvulla osan ns. Bessarabiaa (oik. Bassarabiaa) Ukrainalle.

Kaikkien näiden Moldovan osien kehitys Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen on ollut erilainen. Tässä osassa keskitytään lähinnä Romanian puolelle jääneeseen osaan.

Moraalisesti suurin kirkko

Romanian ortodoksinen kirkko on vaikutukseltaan suuri kirkko. Vaikka se ei olekaan jäsenmäärältään (n. 17 milj.) suurin, sitä voidaan hyvällä syyllä pitää moraalisesti suurimpana paikalliskirkkona. Meille suomalaisille tuo perinteeltään ja elämältään rikas sisarkirkko on jostain syystä jäänyt melko tuntemattomaksi, syynä saattaa olla maan sosialistinen historia ja ns. rautaesirippu kuin myös historialliset syyt: kirkkomme slaavilainen menneisyys ja kreikkalainen nykyisyys.

Vaikka Romania kuului toisen maailmansodan jälkeisen ajan ns. kommunistimaiden joukkoon, se silti saattoi nauttia maassaan monista kirkollisista vapauksista ja toimia suhteellisen vapaasti jopa osittain valtion taloudellisesti tukemana. Silläkin oli toisin oma hintansa ja sen sai mm. silloinen Romanian kirkon patriarkka Teoctist kokea Ceaușescun vallan romahdettua. Hän joutui eroamaan virastaan, mutta valittiin sitten takaisin Pyhän Synodin toimesta ja myöhemmin pyysi anteeksi kansalta kommunistiajan virheitä.

Iasi, kirkkojen kaupunki

Romanian puoleinen Moldova sai sijaintinsa puolesta olla hieman rauhallisemmassa ympäristössä kaukana pääkaupungin Bukarestin uudisrakentamisesta ja kiihkeästä yhtenäistämispolitiikasta. Lukuisten kirkkojen Iasi, entinen Moldovan kuningaskunnan pääkaupunki sai elää rauhallisempaa ja seesteisempää elämää kuin moni muu paikka. Se näkyy yhä Iasissa ja sen ympäristössä.

Nykyäänkin Iasissa sijaitsee Moldovan ja Bucovinan metropoliitan istuin, jonka edellinen haltija, metropoliitta Daniel valittiin sittemmin Romanian patriarkaksi. Alueella ortodoksinen enemmistö on 92 %, toimivia kirkkoja on kymmeniä ja siellä sijaitsee myös lukuisia toimivia luostareita.

Iasi on yleisilmeeltään siisti ja kaunis kaupunki. Liikenne ei ole yhtä kaoottista ja runsasta kuin Bukarestissa, puistoja ja viheralueita on runsaasti ja ne ovat hoidettuja ja kokonaisuutenaan kaupunki antaa itsestään rauhallisen ja siistin kuvan. Helpoimmin Iasiin pääsee junalla Bukarestista noin 6 tunnin junamatka taittuu kelvollisissa junissa, mutta myös suora lento on mahdollista joistakin keskieurooppalaisista kaupungeista, mutta ei vielä Suomesta. Matkustaa voi myös autolla, vaikkakin teiden kunto vaihtelee suuresti. Liikennekulttuuri on tosin melko lailla erilaista suomalaiseen verrattuna ja tiellä voi autojen lisäksi yllättää lehmälauma, hevoset tai vaikkapa perinteinen hevoskärry.

Moldovan suurmies Ștefan cel Mare (Stefan Suuri) näkyy yhä katukuvassa ei pelkästään perustamiensa kirkkojen ja luostarien kautta vaan myös niminä ja patsaina. Stefanin merkitys alueelle on monella tapaa ollut merkittävä niin omana aikanaan kuin nykyäänkin kansallisena symbolina ja yhdistäjänä. Hänen vaikutuksensa ja merkityksensä näkyy molemmin puolin rajaa niin Romaniassa kuin Moldovan tasavallassakin.

Tulevaisuuden pyhiinvaelluskohteita

Iasi ympäristöineen sekä Bucovinan alue tulevat tulevaisuudessa olemaan monien ortodoksien pyhiinvaelluskohteita. Näille alueille on keskittynyt valtava määrä ortodoksista historiaa ja upeita kirkollisia pyhiinvaelluskohteita. Monessa luostarissa ja kirkossa on jo aloitettu kunnostamistyöt ja työtä tulee riittämään hamaan tulevaisuuteen, mutta jo nyt luostarien valmiudet ottaa vastaa pyhiinvaeltajia ovat melko hyvät ja perinne pitkä.

Kohteiden valinta on vaikeaa, mutta tämän vierailun osalta ohjelman olivat tehneet moldovalaiset ystäväni, isät Neculai Dorneanu ja Dragos Ghidoarca ja näkemistä riitti. Tutuiksi tulivat niin Iasin upeat kirkot ja katedraalit kuin periteiset moldovalaiset luostaritkin erikoisine kattorakenteineen ja moniosaisine kirkkoineen.

Yksi vaikuttavimmista Iasin nähtävyyksistä on epäilemättä Pyhän Paraskevan, Herran temppeliin tuomisen ja Pyhän Georgios Voittajan muistoille pyhitetty Metropoliitan katedraali ja etenkin kolmen hierarkin (Pyhien Basileios Suuren, Gregorios Nanzialaisen ja Johannes Krysostomoksen) muistolle pyhitetty Trei Ierarhin luostari aivan kaupungin keskustassa.

Upeasti kohokuvioin koristeltu luostarin pääkirkko, metropoliitan katedraali ja Iasin yliopiston teologinen tiedekunta sijaitsevat kaikki keskitetysti toinen toisien läheisyydessä muodostaen toimivan ja todella ortodoksisen hengellisen keskuksen kaupunkiin. Teologikoulutus ja kirkollinen yliopisto-opetus saa näin aidon ortodoksisen leiman ja elävän kirkollisen hengen ja se on vahvasti sidottu oman maan ortodoksiseen perinteeseen. Kirkolla on merkittävä rooli niin opetuksessa kuin kaikkeen siihen liittyvissä tukitoimissa sekä ennen opiskelua että sen jälkeenkin.

Teologikoulutus osa kirkon elämää

Yliopisto-opetuksen ja kirkon yhteistyö näkyykin hedelmällisellä tavalla kaikessa. Iasissa toimii tehokas ja tuottelias kirkollinen Trinitas –julkaisukeskus kirjapainoineen sekä ortodoksisine radioasemoineen Golian luostarin yhteydessä. Kirkollinen kirjatuotanto on todella runsasta ja niin sisällöiltään kuin myös ulkoasuiltaan korkealuokkaista laatutyötä.

Tehokkaan kirkollisen opetustyön tulokset ovat myös nähtävissä normaalissa seurakuntatyössä. Kirkkoja kunnostetaan, uusia rakennetaan ja seurakuntaelämä on elävää ja vilkasta. Se on olennainen osa moldovalaista elämäntyyliä ja kirkko monine tapahtumineen on mukana useitten ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Valmistuneita pappeja lähetetään opiskelemaan mm. Kreikkaan ja Sveitsiin ja tätä kautta myös kirkko avautuu yhä enemmän ulkomaailmaankin.

Romanialainen pappi ja professori, isä Ioan Sauca on hyvä esimerkki Romanian kirkon ”maailmanvalloituksesta” toimiessaan Kirkkojen maailmaneuvoston omistaman Bosseyn ekumeenisen instituutin johtajana Sveitsissä Geneven lähistöllä. Romanian kirkolla onkin merkittävä rooli KMN:n ortodoksisessa edustuksessa eikä se ole samassa määrin kompastellut mm. ekumeniakysymyksissä kuten mm. Venäjän kirkko.

Bucovinan ”luostarillinen arkkipelago”

Putnan luostarissa söimme luostarin edustustiloissa. Vasemmalla isä Neculai Dorneanu vaimonsa Christinan kanssa oikealla isä Dragos Ghidoarcu allekirjoittaneen kanssa lounaalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Bucovinan alueelle sijoittuu monia merkittäviä luostareita. Alueesta kuuleekin käytettävän joskus sanontaa ”luostarisaaristo” vaikkei alue saarilla sijaitsekaan. Eräs merkittävä tutustumiskohde ovat ne alueen luostarit, joiden kirkkojen ulkoseinät on maalattu täyteen hienoja ikoneja. Kukin tällainen luostari on kuuluista omasta erikoisväristään, joka on hallitsevana näissä ulkoikoneissa kuten vihreä Arboressa ja punainen Humorissa.

Nyt oli mahdollista tutustua vain osaan noista upeista historiallisista luostareista. Vaikuttavina jäivät mieleen 1400-luvun lopulla perustettu, sinisestä väristään kuuluisa Voroneț, 1400-luvun alussa perustettu keltaisesta väristään kuuluisa Moldovița ja 1500-luvulla perustettu violetista väristään kuuluisa Sucevița. Vaikuttavia ortodoksisen historian monumentteja kaikki ja joiden historia ja perinteet juontavat kauas kirkkomme historiaan niin Bysantin ajalle kuin sen jälkeisellekin ajalle. Monien luostarien rakentamisaika sijoittuu juuri Bysantin valtakunnan romahtamisen ajoille ja siksi seinämaalauksistakin on nähtävissä tuon ajan kertomuksia mm. Konstantinopolin valtauksesta ja Bysantin keisarin kuolemasta.

Osa kirkon ulkoseinien ikoneista on tuhoutunut pahoin, mutta jäljellä on paljon ikoneja, jotka nähdessään mykistävät kauneudellaan ja vaikuttavuudellaan. Ikoneja kuin myös kirkkojen sisätiloja restauroidaan koko ajan ja työtä tuleekin riittämään tässäkin työssä pitkäksi aikaa.

Christina, isä Neculai, Putnan luostarin isäntämme, isä Pavel ja minä kävelyllä luostarin pihalla Bucovinassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Neamtsin vaikutusvaltainen luostari

Mutta uuttakin rakennetaan. Mm. Neamțin luostarin alueelle rakennettiin jo vuosia sitten uusi kirkko niin luostarin kuin etenkin alueella sijaitsevan ortodoksisen koulun ja seminaarin tarpeisiin. Tirgu Neamțin kaupungin lähellä sijaitseva Neamțin luostari on vanhin ja ehkä tärkein luostariyhteisö koko alueella. Varhaisimmat erakkoluostarielämän merkit ovat arkeologisissa kaivauksissa ajoittuneet 1000-luvulle ja varsinaisen yhteisöllisen luostarielämän alku sijoittuu moldovalaisen hallitsijan Peter Muşatin (1375-1391) hallitusajalle, jolloin hän alkuun pani luostarin puukirkon rakentamisen. Muita Neamțin luostarin vaiheisiin vaikuttaneita merkittäviä hallitsijoita ovat olleet mm. Aleksanteri Hyvä (1400-luvulla) ja Pyhä Ștefan Suuri, joka rakennutti Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon vuosien 1485 ja 1497 välillä.

Neamțin luostarista alkaneella Paisi Velitškovskin alkuun panemalla hengellisellä liikkeellä on ollut laajoja vaikutuksia. Luostarista on historian saatossa viety ortodoksista sanomaa Paisin oppilaiden toimesta edelleen muualle maailmaan, muihin ortodoksisiin luostareihin mm. Optinaan ja sen vaikutus on näkynyt sitä kautta välillisesti myös Valamon luostarin historiassa ja hengellisessä elämässä. Nykypäivän Valamoonkin Neamțilla on mielenkiintoinen yhteneväisyys: on olemassa ns. Vanha Neamț ja Uusi Neamț – vanha sijaitsee Romaniassa ja uusi Moldovan tasavallassa, siis kahdessa eri maassa aivan kuten Valamokin.

Neamțin luostarista on lähtöisin lukuisia merkittäviä Romanian ja Moldovan kirkon merkkihenkilöitä ja opettajia. Muutama vuosi sitten koettiin pääkirkon pihakäytävällä ihmeellinen löytö. Maa alkoi nousta ja savi kupli pintaan keskellä käytävää eikä se lukuisten korjausyritysten jälkeenkään asettunut, vaan jatkoi nousemistaan. Vihdoin viimein maasta löydettiin maatumaton ruumis, jonka alkuperää ei tiedetty. Tämä ”Neamțin tuntemattoman pyhän” reliikki sijoitettiin luostarin pääkirkkoon omalle arvokkaalle paikallensa ja se muistuttaa meitä kaikkia Neamțin luostarin merkittävyydestä ja pyhyydestä.

Hannu Pyykkönen
(kirjoittaja vieraili Romaniassa ja Moldovan tasavallassa kesällä 2001)

HAP
happy

P.S. Jos haluat lukea tuon kertomuksen 2. osan, se löytyy netistä. En laita sitä nyt tänne kokonaisuudessaan, koska en tällä kertaa vieraile tuolla alueella. Mutta jos se kiinnostaa, tässä linkki tuohon juttuun, joka siis löytyy omilta nettisivuiltani:
Pyhiinvaellus Moldovassa, osa 2/2

Tässä kuva tuosta kakkososasta:

Orheivechen luolaluostarin kirkossa
(Kuva © Hannu Pyykkönen)