36. Minä ja veljeni Hap

Minä ja veljeni Hap. Kumpi lie kumpi?
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kaikkea sitä tuo matkalle lähtö teettääkin. Olin tähän asti selvinnyt selityksillä, että parturini joutui sairaalaan ja siellä leikkaukseen, eikä voinut leikata hiuksiani ja partaani ennen Suurta paastoa. Sitten kun hän pääsi pois sairaalasta, oli Suuri paasto ja "kunnon ortodoksin" partaa ei tietenkään voi leikata paastoaikana. Piti siis odottaa paaston päättymiseen ja parturini kuntoutumiseen, ennen kuin pääsin nuorennusleikkaikseen.

Mutta nyt se on sitten tehty ja olo on melko alaston. Aina aika ajoin minulle tulee selvästikin tarve kasvattaa pitkä parta. Tai se kyllä kasvaa ilman kasvattamastakin. Tämä sama "ominaisuus" oli minulla jo työaikana ja lienen jossakin jupinassani, vai liekö ollut Nettihoukan harhoja, kertonutkin, että minulla oli Kreikasta palattuani toooosi pitkä parta ja se kasvoi vielä pidemmäksi jonkin aikaa Suomessakin. Se aiheutti monenlaisia reaktioita asiakkaissani ja työkavereissani.

Kiihtynyt huoltaja porhallettuaan sisään reksin huoneeseen, ei enää ollutkaan niin ärhäkkä, kun hän joko säikähti partaani tai se sai aikaan jonkun muun reaktion - huvittuneisuuden, kauhistumisen, pelon, mitä milloinkin. Siinä voitiin sitten leppoisasti keskustella oppilaan asia valmiiksi ilman ärtymystä.

Työkaveri huokasi helpotuksesta, kun viimein leikkasin partani ja hän kertoi, ettei ollut yleensä voinut kävellä esimerkiksi omien vieraidensa kanssa kadulla samaa puolta vastaan, vaan oli pitänyt vaihtaa kadun toiselle puolelle. Miksi? No - eihän ystäville voinut kertoa, että tuo turilas on hänen esimiehensä. Heh!

Eräs psykologituttuni - partani ollessa komeimmillaan - epäili vahvasti, että minulla saattaisi olla jotain henkisiä ongelmia. No - onhan noita minullakin vaikka muille jakaa, hänellä ei liene ollut. Monenlaisia olivat siis nuo ihmisten reaktiot partaani ja lopulta se menikin siihen, etten leikannut sitä juuri siksi, että halusin nähdä noita reaktioita. Pidi partaa jonkinlaisena yhteiskunnallisena kokeiluna, testinä. Hyvä syy pitkälle parralle muuten sekin!

Yleensä ihmiset valehtelivat kohteliaisuuttaan reilusti: "Voi, kun se on ihana!" - "Se on todella komea!" jne. Samalla usein silmistä näki, ettei hän oikeasti ollut tuota mieltä ja tiesin sen toki itsekin - ei ollut komea. Hankala hoidettavakin lisäksi. Tosin tuon edellä aiemmin mainitun työkaverin kunniaksi pitää sanoa, että hän sanoi sen heti suoraan leikattuani parran, että tein aivan oikein, parta oli ollut ihan kamala.

Nyt tuo parta oli varmaan kymmenisen senttiä lyhyempi, joten ihan "yhtä pahaksi" se ei ilmeisesti päässyt, mutta saatoinhan minä toki jo jonkinlaiselta turjakkeelta vaikuttaa. Mutta silti on sanottava, minä tykkään parrasta ja välillä tykkään myös pitkästä parrasta. Eikä nuo omat vunukkanikaan sitä koskaan valitelleet. Saa nähdä, mitä nyt sanovat. Enemmän siitä valittelivat muut.

Asuessani Kreikassa kasvatin siis partani pitkäksi kuten luostarissa asuvalle kuuluikin. Vaikka en ollut munkki enkä edes kuulunut veljestöön, enpä sitten erottunut muista paljoakaan. Vain pukeutuminen erotti minut muista. Mahakin pääsi silloin kasvamaan munkkimittoihin. Jotkut Suomessa epäilivätkin, että niinköhän HAPstä tulee munkki. Kerran laitoinkin sitten ylleni ystäväni mustan papinviitan ja papin päähineen päähäni, otin kuvan ja lähetin sitä tutuille. Heti tuli vastaus: "No tätä pelkäsimmekin. Jäätkö nyt sitten sinne, entäs ... entäs ..."

Kreikkalaiset hyvänpäivän tuttuni eivät alkuun - ja osa ei kai koskaan - uskoneet, että olen maallikko. Osa luuli minua vaikka miksi piispasta diakoniin ja muistan, kun ikonikauppiaani yritti jopa eräässä vaiheessa suudella kättäni, niin kuin papin kättä suudellaan. Hieman jopa säikähdin ja tehokkaan puhuttelun jälkeen hän saattoi ehkä uskoa, etten ole pappi enkä todellakaan kuulu papistoon. Hieman samoja oireita oli eräällä Romanian matkallani, jossa eräät muut kuin ystäväni - jotka minut tunsivat - luulivat minun olevan joku kleerikko, joka oli lomamatkalla "incognito". No asia taisi ainakin romanialaista ystävääni huvittaa kovastikin, eikä hän kovin tehokkaasti selitellyt asian oikeaakaan laitaa noille hairahtuneille. Nautti kai tilanteesta. Minä olin kyllä vaivaantunut.

Noista kaikista viisastuneena ja koska muutenkin on helpompi kelien lämmetessä pitää lyhyttä partaa ja hiuksia, leikkautin siis ne lyhyemmäksi - huomattavasti lyhyemmäksi. Nytpä ei sitten ole sitäkään pelkoa, etten pääsisi matkan varrella sisälle hotelliin, kun olisivat luulleet minua vähintään terroristiksi. Pääsen hotellin parkkipaikan ja oman auton etupenkin sijasta nukkumaan hotellihuoneen mukavaan sänkyyn.

HAP
happy