46. Elävässä kirkkomuseossa ja hieman kuolleessakin

Contanţan vierailun päätteeksi kävimme läheisessä Sarichioin kylässä, jossa asuu suuri joukko slaavilaisperäisiä, venäjää puhuvia Ukrainasta ja Venäjältä aikanaan uskonvainoa paenneita vanhauskoisia, ns. papilliseen haaraan kuuluvia lipoveneja.

Lipoveeninaisia palmusunnuntain liturgiassa.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Sunnuntaina siellä vietettiin pääsiäistä edeltävän viikon aloittavaa palmusunnuntaita ja kirkko oli kuin isketty täyteen huivipäisiä, koristeellisissa pitkissä hameissa olevia mummoja ja miehiä suomalaisittain ajatellen, karjalaismallisissa pitkissä erivärisissä, kuitenkin pääasiassa vaaleissa paidoissa, joissa oli vyönä sivulle riippuvat, villalangasta punotut, tupsupäiset vyöt. Toisessa muutaman sadan metrin päässä olevassa lipovenien kirkossa miehet pukeutuivat eritavalla. Heillä oli päällä papin viittaa muistuttava pitkähelmainen musta napitettava kirkkotakki.

Lipovenien kirkko Sarichioin kylässä.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Meille ei selvinnyt näiden kahden lipoveniryhmän ero muulla tavalla, kuulimme vain heidän olevan hieman eripuraisia keskenään. Miksi? Sekään ei tällä matkalla selvinnyt. Kummassakin kirkossa oli runsaasti kirkkoväkeä, tuossa ensiksi mainitussa ehkä hieman enemmän. Muuten – myös naisilla oli tuollainen tupsupäinen vyö uumallaan. Se erosi miesten vyöstä vain siinä, että riippuva osa oli hieman lyhyempi, miehillä noin parikymmentä senttiä, naisilla ehkä puolet siitä. Ostin muuten itsellenikin omaan karjalaispaitaan tuollaisen vyön. Katsotaan nyt sitten, kuka tunnistaa sen lipovenivyöksi Suomessa.

Lipoveeninaiset kylän railtilla palaamassa kotiinsa liturgiasta.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Vanhauskoisten lipovenien liturgia muistuttaa paljon venäläistä ja samalla siis myös suomalaista liturgiaa. Teksteissä ja joissain tavoissa on kuitenkin eroa. Ortodoksi.netin puolella on vanhauskoisista oma artikkelinsa, se kannattaa lukea sieltä, niin jotkut asiat selviävät paremmin kuin tästä jupinasta. 

Oleellinen ero on ristinmerkin tekemisessä, siis siinä, miten käsi laitetaan tiettyyn asentoon, kun sillä tehdään ristinmerkki samalla tavalla kuin ortodoksit sen tekevät: otsaan, rintaan, oikealle olkapäälle ja vasemmalle olkapäälle. Vanhauskoiset eivät kuitenkaan laita yhteen peukaloa, etusormea ja keskisormea, jotka siis kuvaavat Pyhää Kolminaisuutta, joka siis samalla, kun on kolme sormea yhdessä, on myös yksi. He eivätkä taita kahta muuta sormea: nimetöntä ja pikkusormea kämmenen päälle kuvaamaan Kristuksen kahta luontoa: jumalallista ja inhimillistä. Vanhauskoiset laittavat yhteen peukalon kanssa pikkusormen ja nimettömän, samalla tavalla kuvaamaan Kolminaisuutta, ja kaksi sormea on pystyssä, toinen, keskisormi hieman taittuneena. Kaksi sormea kuvaavat samalla tavalla Kristuksen kahta luontoa. Tuo taittunut sormi kuvaa sitä ei niin nöyrää, inhimillistä luontoa ja suora sormi jumalallista luontoa.

Toisen lipoveniryhmän mies palaamassa kotiinsa kirkkotakissaan ja karvahatussaan noin 30 asteen helteellä.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Jos poimisin vielä toisen eroavuuden. Kun ortodoksisessa kirkossa lauletaan: ”Halleluja, halleluja, halleluja, kunnia olkoon Sinulle Jumala”, niin vanhauskoisilla se on sen sijaan: ”Halleluja, halleluja, kunnia olkoon Sinulle Jumala”. Ja selityksenä he sanovat – aivan oikein – ei Jumala ole neljä, vaan kolme. Siis kunnia eli halleluja vain kolme kertaa, ei neljä kertaa. 

Kirkon staarosta Andrei neuvoi meitä ”käyttäytymään” oikein kirkossa. Ikonien edessä, kirkon edessä, jne. ristinmerkki tehdään aina kolme kertaa peräkkäin ja aina kumarretaan syvään, ei mitään nyökkäyksiä. Muitakin erilaisia vanhoja tapoja on ja he ovat kovin tarkkoja siitä, että niitä noudatetaan ja perinne säilyy. 

Ihan täysin ei selvinnyt näiden lipovenien organisaatio, mutta tiettävästi se ei ole globaali vaan melko paikallinen. Ja ilmeisesti näillä kahdella eri ryhmällä, joita tuolla näimme, on kummallakin oma alueorganisaationsa. Andrein ryhmällä on katedraali ja piispa Brailassa, mutta muu jäikin minulle epäselväksi. Suhtautuminen meihin ortodoksiin oli kuitenkin kohteliasta ja asiallista, vaikkeivät he meitä ehkä ihan oikeina kristittyinä mahdollisesti pitäneetkään. Varsinkin se, että olimme Suomesta ja ortodokseja, on ollut kaikkialla täällä suuri ihmettelyn aihe. Mutta asiat ovat kyllä sujuneet, kun joukossamme on ollut sekä paikallista kieltä (romaniaa) kuin myös venäjä taitava henkilö, joka osaa kirkkoslaaviakin tarvittaessa.

Nikuliţelin marttyyrikryptan katon kupoli on syvällä maan sisässä.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Lipovenien luota suunnistimme vielä pohjoista kohti ihan Ukrainan rajalle, missä sijaitsevat todelliset delta-alueet ja siellä Tonanvan rantaa pitkin ajoimme seuraavaan konteeseen pieneen Nikuliţelin kylään, jossa joskus 70-80-luvulla suuret tulvavirtaukset paljastivat teiden risteyksestä vanhan basilikan tien alta monen metrin syvyydestä. Sieltä löytyi sitten marttyyrikrypta ja sieltä neljän marttyyrin reliikit. He olivat pyhät marttyyrit Zotikos, Attalos, Kamasis ja Filippos.

Kaivauksissa löydetty marttyyrien nimilaatta.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Marttyyrit tunnettiin jo aikaisemmin nimeltä, heidät oli liitetty Konstantinopolin marttyyriluetteloon, mutta heistä ei tiedetty muuta. Nyt heidät paikallistettiin alueelle ja ajankohtakin ajoittui suunnilleen Diokletianuksen aikakaudelle. On oletettu, että Zotikos olisi ollut pappi ja kolmesta muusta mahdollisesti joku oli sotilas ja joku lähetystyöntekijä. Aivan tarkkaan reliikkejä ei ole voitu identifioida, siis mitä reliikit kuuluvat kellekin. Reliikkejä säilytetään läheisessä Cocoşin luostarissa. Samassa yhteydessä löytyi muistolaatta myös kahdesta muusta marttyyrista, joista ei tiedetä nimiä enempää. He ovat pyhät marttyyrit Odekode ja Ikhor. 

 Nikuliţelista matka jatkui sitten juuri tuohon Cocoşin vuonna 1833 perustettuun Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa pappismunkki Atanasios esitteli meille ystävällisesti vuonna 1997 rakennetun kauniin Pyhän Kolminaisuuden kirkon, jossa iasilaiset taiteilijat olivat peittäneet satoja neliömetrejä kirkon seinistä erikoisella kultalasimosaiikilla. Mosaiikki-ikonit ja kuviot oli saatu vasta puoleen väliin tehdyksi ja rahaa tekemiseen oli mennyt jo noin 300 000 euroa. 

Luostarin nimi Cocoş tarkoittaa kukkoa. Luostarille annettiin tuollainen nimi turkkilaisvallan aikana, jolloin sai rakentaa kyllä luostarin, mutta sille ei saanut antaa kristillistä nimeä. Siksi nimi tuli paikalla sijainneesta Kukkovuoresta. Myöskään korkeaa kellotornia ei saanut rakentaa silloin, koska mikään ei saanut olla moskeijaa korkeampaa. Siksi kellotornikin voitiin rakentaa vasta myöhemmin.

Cocosin luostarin alttaria ja sen seinämosaiikkeja.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Saimme kutsun myös luostariruokailuun, mutta päätimme jatkaa matkaa Brailaan. Isä Atanasios toivotti meidät jonkun toisen kerran tulemaan hieman pidemmäksikin aikaa. Tilaa luostarissa oli majoittaa ihmisiä runsaasti. Veljestöä oli noin 25 munkkia ja lisäksi palkatut työntekijät, jotka usein asuvat lähikylässä.

Basilikasta löytyneiden marttyyrien reliikit ja heidän ikoninsa Cocosin luostarissa.

(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Niinpä ajelimme Brailaan syömään jälleen maukasta kalaruokaa ja matkalla saimme jälleen seilata Tonavalla, nyt tosin hieman suuremmalla lautalla kuin edellisellä kerralla. Brailasta matka joutuikin sitten jälleen suurien ”aakeitten laakeitten” kautta Bukarestiin, jossa virkistävä suihku, maittava paastoateria ystävien kanssa ja hyvät yöunet tekivät terää. 

Tätä kirjoittelen nyt jo jälleen Breazassa, jonne menimme saunomaan ja katsomaan, miten luonto onkaan puhjennut kauniisiin kukkiin joka puolella. Bukarestin autojen meteli vaihtui vähäksi aikaa jälleen lintujen lauluun ja sammakoiden konsertointiin. Huomenna jatkamme matkaa. Emme vielä tosin tiedä, minne. Mahdollisesti Piatra Neamţiin tai Targu Neamţiin tai jopa Neamţin luostariin, josta löytyy hotellikin. Katsotaan nyt, minne tie vie. 

Täällä on Suuren viikon aika eli pääsiäinen on ensi viikonvaihteessa. Vappukin lienee piakkoin. Vappua emme suuremmin juhli, toivottavasti kuitenkin löydämme katon päämme päälle. Pääsiäisen vietämme ystäviemme luona Iasissa ja heti kohta pääsiäisen jälkeen tarkoitus olisi ajaa Karpaattien kauniiden ja jylhien maisemien kautta Unkariin ja sieltä sitten suunnilleen samoja jälkiä takaisin Suomeen. Mutta katsotaan nyt, voi olla, että jotain kerrottavaa vielä löytyy. Joten seuraa jupinoita.

HAP

happy