45. Deltan lipovenit ja seikkailijat

Matka Constanţasta Tonavan delta-alueelle oli jälleen mielenkiintoinen. Jo matkalla Bukarestista Constanţaan ihmettelimme suuresti, kun ympärillä ensin oli 100 kilometriä rypsiviljelmiä, sitten 100 kilometriä viiniviljelmiä ja loput 50 km erilasia muita viljelmiä. Ja oli todella ”aakeeta laakeeta”, siinä olisi monen pohojalaisen mieli nauttinut noista lakeuksista. Minulle aivan käsittämätöntä.

Tie kulki satoja kilometrejä läpi peltojen, joita parhaimmillaan reunusti kymmenien kilometrien tuulimyllymetsät.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Sama maisema jatkui siis mennessämme delta-alueelle. Nyt lisänä olivat vain todella surrealistiset tuulimyllymetsät. Väkisin tuli mieleen Don Quijote ja hänen epätoivoinen taistelunsa tuulimyllyjä vastaan, kun katselin kymmeniä kilometrejä pitkää tuulimyllyviidakkoa. Mieli teki toimia Don Quijoten lailla, sen verran oudolta se näytti. Tuulimyllyjä oli varmaan satoja, ellei jopa tuhansia.

Vihdoin saavuimme Enisalan kylään jossain Romanian ”ei-missään”. Ukraina ei ole kaukana ja alue ei vielä ole sitä aivan oikeaa deltaa, mutta muistutti toki sitä jo melkoisesti. Kylästä löytyi majoitusliike, jonkinlainen safari-yrittäjä, jolta otimme kolmen hengen huoneen täyshoidolla. Isäntä osasi sanoa suomeksi ”Terve, terve” ja puhui myös hyvin ruotsia. Oli opiskellut urheilupsykologiaa Lundissa Ruotsissa ja vikitellyt melkein tuttua suomalaista naista Helsingissä. Maailma on pieni.

Saapuminen lipovenien alueelle huomattiin aina kylän rajalla olevan matkamiehen ristin kohdalla. Risti oli heille tyypillinen, kolme poikkipuuta.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Lipovenien Jumalanäidin kirkko.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

 

Lauantaipäivän ohjelmaan on kuulunut tutustumista ympäristöön. Ensin menimme läheiseen Sarichioin kylään, nimi venäjäksi on Сарикей. Useimmat tekstit alueella on romaniaksi ja venäjäksi, koska alueella asuu suuri määrä lipoveneja, papillisia vanhauskoisia, jotka ovat pääasiassa venäläisiä tai jotkut ehkä ukrainalaisia.

Vanhauskoisten lipovenien jumalanpalvelus Jumalansynnyttäjän kirkossa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Staarotsa Andrei opasti, miten lipovenit kastavat lapsensa.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Sarichioissa kävimme myös vanhauskoisten kirkossa, joka oli pyhitetty Jumalanäidille. Tapasimme ulkona staarostan eli kirkon isännän, toisen nimeni kaiman, Andrein. Hän antoi meille melkoisen tietoiskun vanhauskoisista Romaniassa. Pääsimme kirkkoonkin sisälle. Kirkossa oli menossa palvelus ja siksi kuvasimme vain eteisestä. Huomenna kuvaamme lisää, kun menemme liturgiaan. Andrei esitteli meille myös ns. talvikirkon, jossa saimme kuvata kaikkea alttarista lähtien. Andrei jopa demonstroi meille, miten lipovenit kastavat lapsen noin 20 päivän – 3 kuukauden ikäisenä. Pää edellä isoon kastealtaaseen siellä pyöräytys, ylös pää edellä ja uusi pyöräytys altaan päällä. Ja tämä kolme kertaa. Saimme kutsunkin erään vanhauskoisen kotiin. Katsotaan nyt sitten huomenna.

Paluumatkalla ajoimme Enisalan linnan kautta. Löytämämme tie sinne johti arkeologisten kaivausten ja melko huonon tien kautta, mutta perillä huomasimme, että oli sinne asfaltoitu tiekin. No palasimme sitä takaisin. Linna on korkealla vuorella ja siellä oli kova tuuli, joten palasimme pian takaisin, koska olimme sopineet isännän kanssa, että pääsemme veneretkelle deltalle. Siitä muodostuikin melkoinen seikkailu.

Veneellä pitkin kapeita järviruokojen reunustamia kanvia.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Matkasimme alueen kanavia pitkin sikin sokin näkemättä loppujen lopuksi paljoakaan lintuja. Ääniä kyllä kuulimme runsaasti, sillä korkea ruovikko oli oivallinen piilopaikka monille linnuille. Vesilintuja sen sijaan näimme yllättävän vähän: joutsenia, sorsia, merimetsoja, haikaroita. Sammakoita tuntui sielläkin olevan runsaasti ja ne pitivät välillä melkoista konserttia.

Jumissa ollaan. Mitenkähän tästä?
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

No - vaikka näin.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Matkamme liui pitkin kapeita ruovikkokäytäviä sinne tänne, kunnes yhtäkkiä veneen moottori pysähtyi. Eikä enää sitten lähtenyt käyntiin. No – eipä siinä suomalaiset eläkeläiset suuremmin hätkähtäneet. Sattuuhan noita. Moottori ei vain sitten todellakaan enää käynnistynyt ja kuskin piti kutsua kännykällään apua labyrinttiin. Välillä tuuli vei meidät ruovikkoon, välillä ajelehdimme kanavissa. Veneessä ei ollut airoja, ei melaa, ei mitään muuta kuin istuin laudat, joilla olisi voinut meloa. Siinä sitten ihmettelimme tovin jos toisenkin, ennen kuin hinuri – toinen samanlainen vene – saapui. Sittenkin hinaaminen oli hieman hakusessa ja suomalaisen rehtorin oli jälleen astuttava rooliinsa ja ottaa toisesta veneestä airo, jolla sitten ohjasin sinne tänne sivusuunnassa poikkoilevaa, vedettävää venettä ja se pysyikin sitten suorassa. Näin pääsimme ”kotisatamaan” ja lyhyt mielenkiintoinen deltaristeily oli. Totesimme jälleen, että tällä reissulla on todella ollut monenlaisia bonustapahtumia, jotka ovat tuoneet tähän jo muutenkin mielenkiintoiseen retkeemme monenlaista lisää – pääasiassa hauskaa. Olemme todellakin saaneet nauraa asioille ja toisillemme oikein kunnolla.


HAP
happy