Internet on oiva keino saada itsensä joko huonolle päälle tai joskus tai itse asiassa aika usein onneksi myös iloiseksi. Internetin käyttö on viime vuosina levinnyt räjähdysmäisesti ja sen käyttäjäryhmät alkavat hiljalleen kohta kattaa juuri puhumaan tai ainakin lukemaan oppineista aina iäkkäisiin vanhuksiin saakka.
Samalla tietysti myös erilaiset marginaaliset - suuremmat tai pienemmät - ääriryhmät ovat löytäneet Internetin. Tällaisia ryhmistä voisi näin yleisellä tasolla poimia esille vaikka henkisesti sairaat, aatemaailmaltaan fundamentalistit ja monet muutkin ääriryhmät, jotka yrittävät muuttaa joko laajalti koko maailmanjärjestystä tai sitten vain paikallisesti oman maan tai jonkun muun alueen tai ryhmän oloja. Osa käyttää Internetiä tehokkaasti markkinoidessaan omaa tervettä tai sairasta tai joskus jopa melko omituistakin aatettaan. Palautteen antamisessa Internet ja sosiaalinen media ovat jo lähes pelottavan tehokkaita. Tosin usein osa netin käyttäjistä muuten vain purkaa pahaa oloaan Internetissä - syyttömiin tai syyllisiin - sillä ei taida noille ihmisille olla suurempaa merkitystä. Kunhan saa ja voi syyttää jotain, etenkin erilaisia auktoriteetteja ja pomoja. Samalla tuntuu siltä, että yleinen pahaolo lieveilmiöineen näyttää kasvaneen yhteiskunnassa samaa tahtia Internetin käytön kanssa, mutta niillä ei välttämättä ole varsinaista muuta syy-yhteyttä.
Tuo pahaolo on nyky-yhteiskunnassa siis melkoista, todella laajaa. Sen voi helposti nähdä toki Internetin ulkopuolellakin, riittää, kun menee kävelemään kaupungille ja katselee ympärilleen. Taloudellinen ahdinko ja paniikissa tehdyt säästötoimet ajavat kuntia ja koko yhteiskuntaa vähentämään huolenpitoa heikommilla olevista ihmisistä ja he joutuvat yksin lähes heitteille kylmään maailmaan. Samalla tuo sama taloudellinen ahdinko toisaalla tuottaa lisää noita pahoinvoivia, kun heitä lomautetaan, erotetaan ja kohdellaan lähes esineinä työelämässä. Laitoinkin äskettäin omille Fb-sivuille tuon yllä olevan kuvan, joka tylysti kertoo tilanteen:
"Ihmiset on luotu olemaan rakastettuja,
esineet on luotu käytettäviksi.
Syy maailman kaaokseen on se,
että esineistä on tullut rakastettuja ja
ihmiset joutuneet käytettäviksi."
Olen itse nähnyt aivan viime aikoina läheltä tuollaisen tapahtumasarjan, kun eräs suuri julkinen työantaja esineisti omia ihmisiään, lomautti ja yhä lomauttaa työntekijöitään, jotka ovat palvelleet työnantajaansa moitteettomasti kymmeniä vuosia ja nyt saavat käteensä lomautuslapun ja tietyn ajan kuluttua sitten ilmoitetaan lopullisesta irtisanomisista. Tuollainen toiminta aiheuttaa kaaosta sekä lomautetuissa kuin myös niissä, jotka jäävät töihin. Työnantaja lisää vielä pahaa oloa sillä, ettei lomautettuja tai työhön jääviä millään tavalla henkisesti huolleta syntyneessä tilanteessa. Kirkkokaan ei tee mitään heitä auttaakseen. He ovat joko ihan yksin tai ystävien ja läheisten ihmisten terapian ja huolenpidon varassa. Toisilla on tyhjä tunne jäätyään työttömäksi "vanhoilla päivillään", kesken parhaan työiän ja toisilla jäytää turha syyllisyys siitä, että saavat pitää työnsä, kun samalla vierestä viedään. Kammottavaa!
Kammottavaa on myös se, että tuollainen käyttäytyminen ja toiminta on alkanut hivuttautua myös kirkon piiriin. Kirkon, jonka pitäisi auttaa tällaisia ihmisiä ja jopa torjua tällaista toimintaa, ryhtyykin itse samanlaisiin tekoihin. Taloudellinen ahdinko on alkanut nakertaa myös seurakuntia ja ensimmäiset irtisanomiset ovat todellisuutta ja seurakunnat joutuvat tarkkaan pohtimaan, mihin ne käyttävät pikaisesti hupenevat verorahat, joista kaiken lisäksi keskushallinto vie suuren osan omaan paisuneeseen ja osin tehottomaan toimintaansa ja samalla tuhlaa niitä myös kirkon toiminnan kannalta aivan toisarvoisiin asioihin, kuten museoon ja seinien ylläpitämiseen, esineiden säilyttämiseen ja esillepanoon sekä hallinnon edelleen paisuttamiseen. Tärkeitä asioita nekin, mutta miten ne kuuluvat kirkolle ja sen perustehtäviin? Etenkin niukkenevien käyttövarojen ja vähenevän jäsenmäärän uhatessa.
Muistan toisen kansankirkkommekin piiristä jo aikoja sitten erään asioita pohtineen pappismiehen sanoneen, että sielläkin kirkko pitää paremman huolen kuolleista ihmisistä hautausmaalla kuin elävistä ihmistä seurakunnissa.
Pahaolo on alkanut näkyä myös kirkon piirissä erilaisilla julkisilla keskustelupalstoilla. Yhtenä esimerkkinä voisi mainita vaikka jo kauan tällä tavoin oireilleen ns. "Suoli24-palstan", jota ilmeisesti (kaikki merkit viittaavat siihen suuntaan) moderoi tai muutoin vahvasti vaikuttaa ylläpitoon toiseen ortodoksiseen keskustelupalstaan pettynyt ja sieltä häiriökäyttäytymisen vuoksi pois ulostettu vastikään ortodoksiseen kirkkoon liittynyt, silti lähes harhaoppisia ajatuksia esittävä, pettynyt, yksinäinen ja narsistinen naisihminen. Huh, huh! Vaikka arvioni perustuu täysin arveluihin, enkä osaa sanoa, ovatko ne kaikilta osin edes aivan tosia, joka tapauksessa jälki hirvittää. Minkä kuvan ortodoksisesta kirkostamme saakaan kirkkoa, uskoa ja apua etsivät, hädissään olevat, pahasta olosta kärsivät ihmiset tuollaisen sivuston ja tuollaisten persoonien kautta. Kun moderointi on noin tarkoitushakuista ja usein jopa sellaista, että harhaisten, sairaiden ja humalassa häiriköivien, usein vielä muunuskoisten provokaattorien annetaan tuolla tavalla riehua palstalla, ollaan palstan vapaudessa ja keskustelukulttuurissa pahasti hakoteillä. Sananvapaudesta maksetaan kovaa hintaa.
Tuollainen käyttäytyminen kertoo ilmiöstä, joka on herännyt henkiin voimakkaana juuri Internetin aikakaudella ja saa voimansa ihmisten pahasta olosta, joskus jopa heidän sairaanloisesta elämäntilanteesta, narsistisesta persoonallisuushäiriöistä ja mistä kaikesta ongelmista saaneekaan. Ja sitä ruokkii Internetin ja sosiaalisen median luoma vääristynyt vapauden tunne: minä voin sanoa siellä, mitä haluan, milloin vain, kenelle vain. Eihän se ihan niinkään ole. Samat Suomen lait ja säädökset pätevät Internetissäkin kuin muualla.
Kun samalla tässä muuten niin upeassa ja monipuolisessa Internetissä on lisäksi se "paha vika", ettei näyttöruudusta heti näe kyseisen oudosti kirjoittavan ihmisen sielun tilaa, persoonallisuushäiriötä tai muutakaan ongelmaa. Tosin kyllähän se joillekin melko pian kirjoituksista paljastuu, mutta kaikille ei kuitenkaan koskaan. Asian tekee vaikeammaksi myös se, että Internet tarjoaa tällaisille "keskustelijoille" mahdollisuuden tehdä se nimettömänä tai jopa joskus väärän ikäisenä, väärää sukupuolta olevana ja väärän nimisenä, harhauttaen kaikkia, alkuun jopa keskustelupalstojen ylläpitäjiä.
Meillähän on jo aikaisemmin ollut esimerkkejä julkisuudessakin tällaisesta niissä tapauksissa, kun lapset ovat joutuneet erilaisten seksuaalisesti vinksahtaneiden "hullujen" houkuttelujen tai jopa pedofiilien väkivallan uhreiksi. Nyt tämä henkinen väkivalta on leviämässä laajempien joukkojen risaksi. Kohteena ovat mm. henkisesti ja sosiaalisesti heikommin pärjäävät ihmiset, hädänalaiset ja ajoittain ihan tavallisetkin ihmiset, joihin kohdistuu jokin loukkaantuneen, kateellisen, ahdistuneen tai muutoin häiriintyneen yksittäinen aggressio.
Yksi kammottavimmista episodeista oli jokin aika sitten tuolla samaisella "Suoli-palstalla" käyty parjauskampanja erästä papinvaalia koskevassa asiassa, jossa panetteluviestejä tehtailtiin yhtä hakijaa kohtaan niin, että joku parjaaja todennäköisesti istui tietokoneen ääressä enemmän kuin työpäivän ajan viikon jokaisena päivänä, arkena ja sunnuntaina, ja tuotti eri nimimerkeillä, mutta saman sisältöisiä ja parjaavia viestejä tätä hakijaa kohtaan. Asia päätyi lopulta poliisillekin, koska kunnianloukkauksen kynnys ylittyi pahemman kerran ja syylliset löytyivät, joten jos vain he olivat tuottaneet nuo tuhannet ja tuhannet viestit, siinä on todella saanut urakoida tosissaan. Samalla pitänee sanoa, että kyllä noiden ihmisparkojen paha olo on ollut todella valtavaa ja viha kammottavaa. Lääkitys ei todellakaan ole tainnut olla kohdallaan tai liekö sitä ollut ollenkaan, vaikka ilmeistä tarvetta lienee ollut. Kun olen kuullut joitain maailmalla liikkuneita haikuja mahdollisista syistä tuolle kirjoittamisparjaukselle, diagnoosin teko näin maallikoltakin, ilman lääkärin pätevyyttä, on melko helppoa.
Jo jonkin aikaa maassamme on keskusteltu tällaisen nimettömänä Internetissä esiintymisen lopettamisesta. Viime kädessähän kukaan ei ole nimetön netissäkään, kaikki tekijät voidaan tarvittaessa kaivaa poliisin ja viranomaisten avulla esille. Nyt kuitenkin tarkoitetaankin kaikkea julkista netti-esiintymistä, jolloin kaikki ihmisen kirjoitukset ja mielipiteet sanotaan siellä heti omalla nimellä tai se selviää jostain muusta (esim. samalta sivulta toisesta kohtaa) helposti. Kannatan lämpimästi tuollaista käytäntöä ja siihen olisi syytä siirtyä hiljalleen kaikilla areenoilla.
Toinen asia ja varmasti vaikka oman jupinansa arvoinen, on keskustelu siitä, mitä tai kenen tekoja Internetin palstoilla ja erilaisilla sivuilla sitten saa käsitellä kriittisesti. Onko jonkun asian kriittinen tarkastelu tuota "suolitoimintaa" vai yhteisöä kehittävää ja asioita eteenpäin vievää, rakentavaa keskustelua? Siitä on varmasti erilaisia mielipiteitä, etenkin jos kysyy asioista käsitteleviltä eri osapuolilta. Ne, joita kritisoidaan, eivät siitä luonnollisestikaan pidä ja ne, jotka kritisoivat, ihmettelevät, miksi asioista ei saisi puhua.
Omasta mielestäni asioista saa ja pitää puhua, kunhan erottaa kirkon asioista puhuttaessa ns. maallisemmat asiat uskon asioista. Kirkon perusasioita: uskoa, sen dogmeja, Traditiota, siis kirkon omaa perimätietoa, kirkon perusasioita en soisi kenenkään kritisoivan. Siitä keskusteleminen ja etenkin ratkaisujen tekeminen on piispojen asia ja laajemmin kaikkien paikalliskirkkojen asia.
Uskoa ei ortodoksisessa kirkossa muuteta demokraattisilla äänestyksillä. Mutta esimerkiksi kirkon talouden hoidosta, rahojen käytöstä, hallinnosta ja muista vastaavista asioista keskusteleminen ei ole kirkon uskon ytimeen puuttumista, eikä silloin myöskään esimerkiksi piispan uskonasioiden arvostelemista. Näiden piispaa koskevien uskonasioiden arvosteleminen ei joitain äärimmäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta kuulu edes piispoja alemmille papeille tai maallikoillekaan. Tässä suhteessa kirkkomme on hierakinen ja hyvä niin. Se kertoo paljon uskomme ja oppimme pysyvyydestä, joka ei kaikissa tuulissa muutu, ja myös kirkkomme rakenteesta, jossa piispa konkreettisesti edustaa tehtävässään Kirkkoa ja on sen kuva.
Kirkon maallisessa asioissa saattaa ja usein onkin muitakin ihmisiä - jopa maallikoita, jotka tietävät ja osaavat asioita joskus jopa paremmin kuin piispat, joiden pitäisikin keskittyä enemmän teologiaan ja uskonasioihin kuin muuhun. Jokainen tehköön kuitenkin sitä, minkä parhaiten osaa ja pysyköön mieluusti omalla "tontillaan". Kertoohan tuosta samasta asiasta omalla - oikeastaan karulla - tavallaan myös kirkkomme hallinnon nykyinen kehittyminen: merkittävillä paikoilla ei suinkaan toimi pappeja eikä kyseisen hallinnonalan erikoistuntijoita vaan muiden alojen asiantuntijoita, kuten esimerkiksi kanttoreita ja teologeja, mm. ammattimaisten tiedottajien ja talouden hoitamisen osaajien loistaessaan poissaolollaan.
Tätä asiaa sivuten Jyväskylän kirkkoherra sanoi hyvin 26.2.2013 YLEn haastattelussa. Hän totesi siinä osuvasti, että kirkko hoitaa yhä sen tärkeimmät tehtävät. Kirkon varoista riiteleminen ei hänen mielestään ole keskeistä, mutta seurakunnan organisaatiota täytyisi ajanmukaistaa. Kirkkoherra toisi myös, että tulevaisuudessa pienten, taloudellisessa ahdingossa olevien seurakuntien on mietittävä, miten toiminta turvataan. Ongelmia tulee silloin, jos seurakunta ei syystä tai toisesta voi vastata seurakuntalaisten tarpeisiin. Hän totesi myös osuvasti, että kirkon perustehtävä on järjestää jumalanpalveluksia ja sielunhoitoa, eikä tästä ole vieraannuttu. - Kirkossa kävijöiden määrässä olisi varaa parantaa huomattavasti. Kaikenlainen keskustelun ja katumisen sakramenttiin tulemisen tarve on kasvanut. Kirkko vastaa tämän ajan ongelmiin tätä kautta. Viisaita sanoja!
happy
