21. Rasimäen erakko - ikonimaalari

Tämä kaksiosainen jupina poikkeaa hieman aiemmista. Jupinan teksti on pääasiassa toisen ihmisen kertomaa; hänen, josta jupinakin kertoo: Rasimäen erakon. Olen vain toimittanut tekstin tänne sopivaan muotoon. Tässä toinen tarina Rasimäen erakosta, ikonimaalarista. Edellinen osa on ennen tätä jupinaa julkaistu "Rasimäen erakko - elämää ja opettelua". Rasimäen erakolla avautuu maanantaina 11.2.2013 omien sanojensa mukaan viimeinen ikoninäyttely. Se on Nurmeksessa. Lue uutinen näyttelystä ja katso siihen liittyvä autuaan Ksenia Pietarilaisen ikonin kuva Ortodoksi.netistä:
"Harri Stefaniuksen juhlanäyttely Nurmeksessa."
----
Ikonimaalauksen opettajana olenkin sitten toiminut ja opettanut myös sadoille muille maalauksen alkeita.

Toimin myös aiemmin vapaa-ajalla Porin lastenhuollon tukihenkilönä ja kerho-ohjaajana turvattomille lapsille ja nuorille. 1970-80 -lukujen aikakausi oli rankkaa, mutta nuoruuden innolla jaksoin, kunnes työparini lähti jatko-opiskelemaan. Kun sopivaa työparia löytynyt, lopetin.

Valamon luostarin talkootyö vei sitten kaikki loma-aikani vuosien ajan. Valamossa työskentelin keittiössä leipomassa. Työ alkoi jo klo 3-4 aikaan aamulla, jotta kuumat sämpylät olisivat valmiina ruokailijoille. Sain myös kehitellä Valamon omaa pashaa ja kulitsaa ja teinkin niitä monta vuotta, Huippuhetki oli, kun sain yksin palvella eri kirkkojen välisessä dialogiatapahtumassa ympäri maailmaa tulleita osallistujia. Huolehdin heidän ruokailustaan aamusta myöhään iltaan. Työ oli aina hauskaa, kunnes taloudellinen tilanne muuttui ja talkoolaisia väheksyvä mieliala sai yhä näkyvämmän osan jopa luostariin palkattujen työtekijöiden puolelta. Niinpä siirryin kansanopiston siivousryhmään juhlapyhien ajaksi.

Valamo-aika talkoolaisena sai minut näkemään asioita monelta kantilta. Myös asuminen siellä houkutteli ja tietysti luostarielämä. Silloinen igumeni Panteleimon ei asiaa hyväksynyt. Hän piti minua liian maallisena, ja siksi se haave jäi. Onneksi - nyt kun sitä ajattelen. Isä Efraim pyysi puhumaan arkkipiispa Johannekselle asiasta, mutta ajattelin, kun igumeni ei halua, niin varmaan olisi vaikeaa olla siellä, ja hylkäsin siis ajatuksen.

Porin Pyhän Johannes Teologin kirkko.
(Kuva © Jarmo Huttu)

Porissa toimin 1986 vuoden ortodoksisen kirkon isännöitsijänä. Tänä aikana tehtiin rukoushuoneen laajennus ja muutenkin kaikki, siis myös kirkollinen elämä muuttui avoimeksi, mikä kauhistutti vanhempaa seurakunnan väkeä. Olisi pitänyt olla hiljaa, muistissa oli sodanjälkeiset ajat. Poriin haluttiin oma kirkko. Tie oli mutkainen, mutta vuonna 2002 uusi kirkko lopulta vihittiin käyttöönsä. Olisin halunnut maalata ilmaiseksi kaikki ikonit kirkkoon - miksi olisin ottanut rahaa, kun vuosikymmenen olin tehnyt jo muutenkin ilmaista työtä kirkon hyväksi - mutta hyvin usein ilmaista työtä pidetään arvottomana. Sain kuitenkin maalata muutaman työn kotikirkkooni. Kirkko vihittiin pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin muistolle 29.9.2002.

Vuosia kului ja koitti päivä jolloin aloitin Valtimon rukoushuoneen muutostöiden suunnittelun ja ikonien maalaustyöt. Sain toteuttaa suunnittelussa ja toteutuksessa kaiken, kuten halusin. Minua oli aina vaivannut kirkkaat valot kirkossa. Sellaisissa ollessa tuntui, kuin marketissa olisi ollut. Siellä ei päässyt omaan maailmaan, jossa ei olisi tarvinnut pukeutua aina niin tyylikkäästi. Siellä piti edustaa. Halusin hämärän tilan, jossa vain ikonit tulevat esille ja tuovat valon. Kun olin tulossa kesäksi maalaamaan ikoneita, pysähdyin Valamon konservointilaitoksella ja kun olin innoissani maalannut muutaman työn etukäteen, näytin niitä johtavalle konservaattorille Helena Nikkaselle. Hänen kommenttinsa olivat tyrmäävän huonot: tuhoan koko ikonimaalausperinteen. Todella pahoin mielin aloitin työt. Asuin kolme kuukautta asuntovaunussa rukoushuoneen hautausmaalla. Kesä oli sateinen ja vettä, hometta oli joka päiväksi. Mutta valtimolaisille lahjoittamani työt kelpasivat ja ystävällisiä kyläläisiä kävi joka päivä luonani. Minua hemmoteltiin mansikoilla, lakoilla ja paistoksilla. Rukoushuone oli koko ajan auki ja kesän aikana kävi noin 700 henkeä katsomassa. Työn kuluessa tapahtui ihmeitä, kuten se, että ykskaks osasinkin maalata tai kun sain kirkkoon erään ikonin lahjoituksena ja se ikoni ratkaisi Aleksanteri Syväriläisen ikonin tulon kirkkoon. Vihkiäisiin mennessä suunnitellut työt valmistuivat ja rukoushuone vihittiin kirkoksi 15.5.2005 Pyhän Kolminaisuuden nimelle.

Valtimon Pyhän Kolminaisuuden kirkon sisätilaa.
(Valokuva © Ortodoksi.net)

10.2.2005 ollessani matkalla Valtimolle kirkon työmaakokoukseen pysähdyin yöksi Jyväskylään kummipoikani luokse. Illalla soi puhelin ja puhelimessa oli arkkipiispa Leo. Apua! En ollut koskaan hänen kanssaan puhunut ja ajattelin, mitä kauheata olen mahtanutkaan tehdä. Hän ei kertonut mitään muuta, kuin että haluaa tavata minut Kuopiossa. Sovimme tapaamisen kevääksi. Pitkä oli kevättalvi. Keväällä 24.3.2006 sitten tapasimme ja hän pyysi minua maalaamaan kotitilalleen rakennettavan tšasounan ikonit. Suostuin, koska työ vaikutti mielenkiintoiselta. Kotimatkalla keksin, josko tekstit olisivatkin karjalankielellä, kun hän oli kielestä kiinnostunut. Näin sovittiin ja yhteistyö alkoi. Hän käänsi tekstit ja minä maalasin. Peruskiven muuraus oli vaikuttava tilaisuus, kun sain kuulla oman nimeni, joka suljettiin muiden nimien kanssa lieriöön kivijalkaan muurattuna. Tätä iloa en saanut Porin kirkon muuraustilaisuudessa kokea. Tšasouna vihittiin 4.6.2008,mutta maalaustyö jatkuu edelleen (2012).

Musta Saara, romanikielinen ikoni arkkipiispa Leon tšasounasta Pielavedeltä.
(Valokuva © Ortodoksi.net)

Valtimon kirkon vihkiäisissä tapasin Leena ja Pentti Nevalaisen, jotka toivoivat minun maalaavan heidän kotitšasounaansa ikonit, paikkana Paalasmaa. Mielenkiintoista. Lupasin miettiä ja otettuani selvää Paalasmaan historiasta, näin siellä vaikuttaneiden vanhauskoisten silmin uutta ja suostuin työhön. Käytin aivan erilaista värimaailmaa kuin aiemmin. Lisäksi Pielisellä tapahtunut laivaonnettomuus ja sen seuraukset aiheuttivat halun maalata votiivi-ikoni tapahtuneesta. Tšasouna vihittiin 9.8.2008, maalaustyö jatkuu edelleen (2012).

Rippi-isäni alussa oli igumeni Panteleimon, mutta hän ilmoitti ettei voisi enää vasta kirjeisiin työkiireidensä takia. Olin lähestynyt häntä pääsiskortein ja muutamilla kirjeillä lähinnä tiedustellen talkooaikoja. Kerran tapasin sattumalta kansanopiston opettajan, isä Kosti Heikkisen ja puhuin ongelmastani, koska tunsin, että minulla pitää olla rippi-isä, jolla on joskus aikaa. Niinpä sovittiin, että hän jatkossa huolehtii asiasta. Asioiden mennessä vuosia eteenpäin, olin tilanteessa, jossa sain viitan käyttöoikeuden 25.11.2007 liturgian yhteydessä Valtimon kirkossa. Ja lopulta 29.3.2010 minut vihittiin Kuopiossa munkiksi nimellä Stefanos, pyhittäjä Stefanos Tunnustajan mukaan.

Rasimäen pt. Stefanos Tunnustajan erakkolan vierastila.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Olin ostanut talon Valtimon Rasimäen kylästä 30.7.2004, alkuun ihan vain maisemien takia. Mutta pikkuhiljaa siitä on muodostunut eräänlainen erakkola ja myytyäni Porin Vanhakoivistontien talon 2.8.2011, olen kunnostanut Rasimäen erakkolan taloa uusimalla ikkunat, ulkoseinät,ym. Pihaan (2011) on tuotu palaneesta Harakan Veikon talosta jääneet hirret sekä muita lahjotuksena saatuja. Tarkoitus on rakentaa pihaan pieni tšasouna, jonka paikka on jo siunattu ja merkitty. Luoja yksin tietää, koska sen olemme ansainneet.

Rasimäen erakkolan omenatarha. Etualalla matkamiehen risti.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Käydessäni äskettäin Italiassa, näin eräässä luostarissa oliivitarhoja, joista sai hankkia oman puun. Tästä sain idean perustaa omenapuutarhan mailleni niin, että kyläyhdistys tulisi mukaan sekä yksityiset tukijat pienellä summalla (50€). Sillä summalla saa oman omenapuun sekä joka talo kylässä ilmaisen puun, jos haluaa. Työ alkoi vuonna 2012, puita istutettiin 100 kpl. Työ tehdään ammattimaisesti Pro Agrian ja Hirvisalmen puutarhan ohjeilla. Alue on aidattu, puut numeroitu ja myyräsuojattu, lajikkeita on neljä ja niiden pitäisi kestää kovaa pakkasta. Tarkoitus on, että jokainen puun omistaja saa 5 kg vuodessa omenia ja loput myydään kylän hyväksi ja erakkolan puista erakkolan kunnostamiseksi niin, että jonain päivänä liittyisi joku muu veljestöön ja jatkaisi täällä hiljaisesti kilvoitteluaan.

Pyhä Fiachra, Meauxin erakko, omenatarhan suojeluspyhä.
(Valokuva © Hannu Pyykkönen)

35 vuotta (2013) on kulunut ensimmäisistä haparoivista ikonimaalausyrityksistä ja nyt on juhlavuoden aika ja samalla ortodoksiseen kirkkoon liittymiseni 30-vuotisjuhla. Tyylini ei edelleenkään kaikkia miellytä, kun ovat kehyksettömiä ikoneita. Mutta mielestäni ne kertovat yhteisöllissyydestä. Yksinäisyyttä haluan torjua, kukaan ei saa olla ikkunan takana yksin, vaan ikonin pitää olla ovi, avoinna pyhien maailmaan. Tumma indigoväri ei peilaa aikaamme kullan tavoin, vaan tuo esiin Jumalan äärettömän valon, jonka voi nähdä vain rukouksen kautta. Kun se pieni Harri-poika ei kuollutkaan auto-onnettomuudessa, vaan jäi eloon, oli tarkoitus selvä, tehdä työtä Jumalan kunniaksi.


Blogissaan julkaissut ja toimittanut: HAP happy

Kummassakin tekstissä mukana olevat kaikki ikonit ovat munkki Stefanoksen (Harri Stefaniuksen) maalamia ja hän omistaa kaikkien niiden ikonikuvien tekijänoikeudet.