torstai 7. helmikuuta 2013

20. Rasimäen erakko - elämää ja opettelua

Tämä kaksiosainen jupina poikkeaa hieman aiemmista. Jupinan teksti on pääasiassa toisen ihmisen kertomaa, hänen, josta tämä jupinan eka ja piakkoin ilmestyvä toka osa kertovat: Rasimäen erakon. Olen vain toimittanut tekstin tänne sopivaan muotoon. Tässä siis ensimmäinen tarina Rasimäen erakosta. Toinen tulee julki aivan pian.

Suomessa on menneinä vuosikymmeninä tiettävästi ollut joitain erakkomunkkeja, jotka ovat kuuluneet ainakin jossain vaiheessa Valamon veljestöön ja joko lähteneet tai joutuneet lähtemään luostarista ja sitten jossain vaiheessa eläneet erakkoina. Joitain tarinoita on myös ns. vanhauskoisista erakkomunkeista, joita mahdollisesti on elänyt esimerkiksi jossain Juuan salomailla tai Outokummun seudulla Pohjois-Karjalassa.

Kysymykseni erakkomunkeista aiheutti keskustelua Facebookissa. Siellä mietittiin myös, onko Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa professorina elävä pappismunkki, joka elää yksinään kaupungissa, nykyaikainen, urbaani erakkomunkki vai ei? Siinäpä kysymys mietittäväksi.

Mutta tämä jupina nyt joka tapauksessa kertoo nykyisestä ja yhä elävästä erakkomunkista, joka par' aikaa elää pt. Stefanoksen erakkolassa Valtimolla. Kiitos hänelle tästä jupinan aiheesta ja tekstistä sekä kiitos myös noista taustatiedoista erakkomunkkiasiassa Facebookin kavereille: Jarille ja Juhanille sekä Timolle, tulevalle uudelle noviisille ja toivottavasti sitten aikanaan Valamon munkille.
----

Vanha lehtileike kertoo:

"Pikkupoika juoksi auton alle Vanhallakoivistolla Kun Mikko Salmivallin rakennusliikkeen kuorma-auto oli eilen klo 10.45 autonkuljettaja Lasse Lehden ohjaamana tulossa Friitalasta Poriin, juoksi Vanhallakoivistolla auton eteen viisivuotias Harri Stefanius -niminen poikanen. Liukkaan kelin vuoksi kuljettaja ei kyennyt heti pysäyttämään autoaan, vaan Harri-poika joutui sen alle. Pojalla oli sikäli onnea matkassa, ettei hän jäänyt pyörien ruhjottavaksi. Hän sai kuitenkin vähäisiä vammoja ja kuljetettiin ambulanssilla Porin yleiseen sairaalaan hoitoa saamaan. Onnettomuus aiheutui Harri-pojan varomattomuudesta."


Onnettomuudessa mukana ollut Harri-poika kertoo tapahtuneesta kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin:


Olin raivoa täynnä sairaalaan viennistä, sillä minut oli puettu vaarivainaan perintövaatteisiin, jotka olivat kuminauhoilla kiristetty "sopiviksi". 1950-luku oli köyhää aikaa: sikuri, Majesteetti-margariini ja Vuokko-kermavastike olivat arkipäivää, samoin vaatteet käytettiin loppuun ja paikattiin loppuun asti. Tunsin siis, etten ollut sairaalaan vietäessä asiallisesti puettu. Kivut, jos niitä nyt oli, jäivät toiseksi. Viisivuotiaskin voi olla turhamainen.

Miksi jäin auton alle? Juoksin irtipäässeen koirani perässä. Koira kuoli onnettomuudessa. Olin matkalla tien toiselle puolelle kauppaan. Ainoana kylän alle kouluikäisenä olin Kansan kaupan suloinen ruskeasilmäinen pullukka, lemmikki ja siellä minut nostettiin tiskille nauttimaan päivittäistä vanhaa pullaa ja siinä sitten viihdytin myyjättäriä.

Olin aina yksin ja puhe jäi jonnekin. Vasta koulussa aloitettiin puuttuvan puheeni muokkaus ja korjaus. Kylässämme ei ollut muita samanikäisiä, joten mitään puhuttavaakaan ei ollut. Tämä aika on tuonut esiin myös sen, että olen tajunnut olleeni koulukiusattu. Ihan väkivaltaan asti ja pelko oli läsnä joka päivä. Lisäksi hammaslääkäri, terveydenhoitajan rokotukset ja hernesoppa-allergia tekivät päivistä välillä todella rankkoja. Onneksi opettaja oli neutraali ja ystävällinen jatkuvien mielikuvitukseni tuottamien tarmonpuuskien toppuuttelemisessa.


Mielikuvitukseni sai pontta myös perheeni teatterityöstä ja maskeerausvärituubien tuoksu oli kiehtova ja värit lumoavia. Aina sain tukea ja tarvikkeita, vaikka tärkeämpäänkin varten rahoja olisi kotona tarvittu. Asuimme vanhassa talossa, jossa korjaamista riitti.


Toisinaan kotiin tuotiin kovalevyjä, tosi isoja. 1960-luvulla lateksimaalit tulivat ja valloittivat. Niitä saattoi käyttää taiteiluun ja kun kovalevyt olivat 120x250 cm kokoisia ja näitä naulasin sitten seiniin, niin ei kun maalaamaan erilaisia kuvia: Havaijin auringonlaskusta Japanin geishoihin asti.

Äitini ja sukulaiset olivat ortodokseja, joten ortodoksisuus oli esillä huomaamattomasti joka päivä. Eräänä päivänä näin Ilja Glazunovin töitä ja olin myyty ortodoksisuudelle ja mystiikalle. Upeita töitä, pidän niistä edelleen niiden tuoreuden vuoksi.

Ulkomaat kiehtoivat ja eräs sukulaiseni oli espanjalainen. Halusin siksi matkustaa Mallorcalle. Ruinasin töihin K-kauppaan pussittamaan perunoita, siis kesäksi kellariin, välillä tavaroita kuljetellen. Seuraavana vuonna matkustin sinne yksin. Olin 12-vuotias. Upeata! Sieltä sain uusia ajatuksia ja uskonvahvistusta tutustuessani roomalaiskatoliseen kirkkoon ja asuessani mm. Monseratin luostarissa Barcelonan lähellä.


Suoritettuani armeijan Niinisalon esikuntakomppaniassa, jatkoin maalausharrastustani, kunnes äitini - joka ortodoksiperheessä on matriarkka - ilmoitti minut ikonimaalauskerhoon Porissa, missä opettajana oli Maila Mäkinen Tampereelta. Olin jo yksinäni maalannut ikoneja, mutta Maila vei tiedot ihan uusille urille ja tämän jälkeen en ole maalannut mitään muuta.

Kävimme Maila Mäkisen oppilaiden kanssa Pariisissa ja Moskovassa tutustumassa ikonien maalaukseen. Nuoruudesta ja tietämättömyydestä johtuen vasta vuosia myöhemmin osasin arvostaa sitä, mitä olin nähnyt.

4.9.1983 liityin ortodoksiseen kirkkoon Valamon luostarissa. Mirhavoitelun suoritti Kisamoksen ja Selinon metropoliitta Irineos (Galanakis) yhdessä piispa Aleksin kanssa. Aleksi menehtyi myöhemmin seuraavana keväänä syöpään. Kahvitilaisuudessa igumenin tiloissa piispa Aleksi toivotteli monia vuosia ja tervetulleeksi muiden syntisten joukkoon. Läsnä liittymistilaisuudessa oli myös Porin tiistaiseuran pyhiinvaellusryhmä. Tilanne oli jännittävä koska paikalla oli myös muuta papistoa mirhavoitelun yhteydessä. Voitelun ja liturgian jälkeen igumeni Panteleimon siunasi luostarin käyttöön 28 Kristus-ikonia, jotka lahjoitin Valamon vierashuoneisiin.

Kun Valamon kansanopisto aloitti toimintansa, kävin monia kursseja siellä. Opettajina olivat Tuula Murtola ja Pekka Tuovinen.
Rasimäen erakon alkuajan ikoni, outojen holhooja pyhittäjä Samson.
(Valokuva © Ortodoksi.net)
1984 kävin ryhmän mukana Jugoslavian Kurpinovon kylässä ja sen pyhän Georgios Voittajalle pyhitetyssä kirkossa, jossa oli freskot vuodelta 1191. Täällä tunsin kotieläinten kellojen soidessa vuorilla, että tänne tulen takaisin. Mietin, jos Jumala olisi lomalla, Hän viettäisi sen varmaan täällä.

Aloitin kotiin päästyäni freskoista ottamieni valokuvien ja piirustusten perusteella maalata niistä toisintoja ikoneiksi. Vuosittain kävin kylässä piirtämässä uusia kuvia ja tämä työ kesti kaikkiaan kymmenen vuotta. Vuonna 2002 kävin viimeisen kerran, kun sota Jugoslaviassa oli alkanut.
Rasimäen erakon alkuajan ikoni, palkattaparantajat Kosmas ja Damianos Arabialaiset
(Valokuva © Ortodoksi.net)
Maalaamani ikonit saivat murska-arvostelut. Lahjoitin ne kaikki 28 kpl Hyvinkään kirkkoon, koska isä Aki Leskinen avarakatseisena hyväksyi ne. En koskaan ole ollut huippumaalari, joten sen puutteen korvasin ja korvaan edelleen tekemällä työt huolellisesti. Värimaailmani oli outo, mutta jääräpäisesti pidin värit sellaisina, kuin ne näin.
Rasimäen erakon alkuajan ikoni, marttyyrit Fotios ja Aniketos
(Valokuva © Ortodoksi.net)
Työelämäni kului Rautatie-kirjakaupassa ja Rautakirjan R-kioskeissa lähes 30 vuoden ajan. Kaikki ylimääräiset tulot kuluivat kulkemiseen maailmalla ikonien perässä ja oppia hakemassa. Kunnes 1997 elämäni mullistui kirjaimellisesti muutamassa tunnissa ja minusta tuli ikonimaalari, jolla siitä asti olen elättänyt itseäni.
---
(Jupinan toinen osa: "Rasimäen erakko - ikonimaalari" on seuraava Happy 1-jupina.)


HAP
happy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.