24. Negatiivisuus myy hyvin

Vunukkani J. - 4 vuotta - menossa ensimmäistä kertaa Tornimäen isoon mutkamäkeen ankkurihissillä isänsä kanssa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Muistan aikaa hieman taaksepäin, kun rakas sukulaissieluni Nettihoukka kirjoitteli harhojaan. Pääasiassa ne olivat jonkin sortin kritiikkiä tai purnausta asioiden huonosta hoitamisesta. Nyt, Nettihoukka on lopettanut harhailunsa ja hän on maannut jo muutaman kuukauden (ainakin väliaikaisessa) haudassa [siis odottaen pääsyä Elmeri-kanin ja Manta-kissan viereen]. Kun katselee tuon Nettihoukan blogin "myyvimpiä juttuja" - siis harhoja, joita on luettu ja luetaan yhä eniten - kärjessä ovat navan alusjutut, kuolema, riitely ja negatiiviset jutut. Negatiivisuus yleensä ja etenkin luostarin tai kirkon riidat, ne myyvät hyvin.

Muistan toisen blogistin - erään oululaisen - kertoneen jossain yhteydssä saman suuntaisia ajatuksia, Hän sanoi sen muistaakseni jotenkin niin, että kun kirkonmiehen kirjoittaman blogin otsikoissa on viinaa, olutta, tupakkaa tai muuta vastaavaa, lukijoita riittää.

Mistähän tämä tällainen negatiivisuuteen ja laitailmiöihin kohdistuva kiinnostus ilmiönä oikein kertoo?

Minusta se saattaa kertoa yhteiskuntamme yleisestä pahoinvoinnista. Se voi hyvinkin kertoa siitä, että omaa oloa hieman helpottaa, kun saa lukea myös omiensa (siis tässä tapauksessa ortodoksien tai kristittyjen yleensä - siis muiden ihmisten) voivan pahoin, mokailevan, kärsivän, olevan huonon kohtelun uhreja ja mitä kaikkea ovatakaan. Helpottaa, kun joku muukin kärsii, kuin itse kärsii samaan aikaan. Tosin mahdollisesti eri syistä kuitenkin. Kuka mistäkin, syitä nykymaailmassa riittää: sairaudet, työttömyys, huono puoliso, byrokraatit, vanhuus, Kela, kaupanmyyjät, taksikuskit, huono palvelu yleensä, hevosenliha, jne.

Kiinnostus moiseen saattaa kertoa myös yksinäisyydestä ja monesta muustakin yhteiskuntamme lieveilmiöstä ja sosiaalisesta ongelmasta, jotka muhivat meidän julkisivumme tasaisen, tyynen pinnan alla. Sosiaalinen media on tuonut esille asioita, joista ennen puhui vain sisäpiiri ja asiaan muutoin vihkiytyneet. Nyt kaikki tietävät kaiken ja tosi nopeasti kaiken lisäksi. Kun julkisuuden henkilö X informatiivisesti "pieraisee" väärällä tavalla väärässä paikassa, kaikki tietävät sen muutaman minuutin kuluttua - paitsi tietysti tuon henkilön oman organisaation oma tiedotus - se ei tiedä eikä tunnista mitään outoa tapahtuneen. Ja heti, kun se saa tietää - eli joku muu, joka on tunnistanut asian, kertoo siitä heille - sitä kielletään kertomasta siitä kenellekään tai ainakin kehotetaan kieltämään, että mitään "pieraisua" olisi ollenkaan tapahtunut tai jos on, joku muu on "pieraissut" ei suinkaan kukaan sisäpiirin kuuluva.

Anteeksi tuo brutaali "pieru"-sanankäyttö, mutta senkin tarkoitushan on varmaan vain myydä tätäkin jupinaa. Aika ajoin tästä omien "pieraisujen" myyntityöstä, blogikirjoittelusta näyttää meillä blogisteilla tulevan lähes himo. Silmät sihrullaan seuraamme blogin katsojatilastoja ja miettimme epätoivoisesti, miten saisi sen kasvamaan. Yleensä ei kuitenkaan pohdita niitä katsellessa sitä oleellisinta asiaa: MIKSI? Miksi sen pitäisi kasvaa? Ja miksi kirjoitan? Kirjoitanko tosiaan muille vai ihan huvikseni? Minä kyllä aloitin ihan oikeasti joskus kirjoittamaan ihan huvikseni ja omia tuntojani purkaakseni, mutta kummasti se on ilmeisesti viime aikoina muuttunut muille kirjoittamiseksi. Sekin hieman ilmeisesti jurppii. Siksi kirjoitan tätä nyt ihan vain itselleni. Lukekoot muutkin tätä, jos huvittaa. Minä kirjoitan, mitä huvittaa ja mikä nyt painaa.

Tämäkin on muuten mielenkiintoinen ilmiö - tämä blogien kirjoittaminen. Silloin kun tällaisessa kirjoitushommassa yhdistyy narsismi, epäsosiaalisuus ja monenlaiset muut henkiset tai hengelliset lieveilmiöt blogikirjoittamiseen, tulos on tai ainakin saattaa olla todella mielenkiintoista. Välillä se tosin saattaa varmasti olla lukijoita kauhistuttavaakin. Ei niinkään tekstin sisällön vuoksi, vaan kirjoittajan mielentilan vuoksi, joka pursuu yli tekstireunojen ja näkyy rivien väleissä. Huomaa, että käytin sanaa tilan, en siis terveyden. Niillä kuitenkin onneksi on tässäkin yhteydessä usein suuri ero. Tila voi olla häilyvä, epävakaa, narsistinen, paniikissa tai mitä se nyt milloin saattaa olla. Terveys tai sen puuttuminen on enemmän ja pysyvämpää olomuotoa ja vaatii usein lääkitystä. Tilaa voi toki - ainakin yrittää - vaihdella. Omasta tai toisten toimesta.

Minun piti kirjoittaa tässä yhteydessä ihan erilainen jupina. Tai itse asiassa se on jo melkein valmiskin. Se kertoo - kuinkas muuten - munkeista, nyt tosin jälleen muualta maailmasta. Omistahan ei saa kertoa, kun niistä ei mitään tiedä - näin minulle on sanottu. Mutta kun rupesi kovasti jurppimaan, jätin aiheen toiseen kertaan. Poikani ja vunukat tulivat eilen kylään hiihtolomailemaan. Nyt poika on hiihtämässä ja vukukat mummon kanssa ulkona, joten jäi aikaa ennen päiväsaunaa ja lounasta kirjoittaa vaikka tämä. Tuo vunukoiden vierailu ei siis suinkaan jurpi, vaan viimeaikaiset tapahtumat ne jurppivat. Tuo vunukoiden vierailu on parasta mahdollista balsamia jurppimiseen ja saa varmasti ajatukset muualle ja näköjään näinä hiljaisina, sanoisinko toimettomina hetkinä sormetkin toimimaan näppiksellä.

Olin lisäksi eilen illalla poikani kanssa teatterissa katsomassa kun mummon saappaissa soi fox. Sai nauraa makoisasti opettajille ja heidän ajatusmaailmalleen. Jälleen muuten sama ilmiö, kuin mistä tuossa edellä jupisin - muillakin opettajilla menee ajoittain heikosti - se helpottaa kummasti omaa mahdollista pahaakin oloa (kas kun kumpikin olemme alan miehiä, isä ja poika).

Vunukat vievät kyllä sen ajan, kun heidän kanssaan leikin ja olen mukana heidän elämässään, totaalisesti eli noin 110 prosenttisesti. Silloin ei tarvitse ajatella yhtään negatiivisia ajatuksia. Aivan päin vastoin. Rakkautta ja haleja riittää ja ne antavat voimaa pitkäksi aikaa eteenpäinkin. Sitähän minä alkuun halusin tällä uudella jupinapalstallanikin välittää. Kuten tuolla ylhäällä tähän seikkaan viittaavan blogini nimen alla sanon (ja onhan siitä viitettä myös blogini osoitteessa):
Yritän saada ja antaa iloa, ettemme tukehtuisi.

Siispä hengitetään kaikki nyt ilon ja rakkauden ja kaikenlaisen hyvänmielen ilmaa, sen sijaan, että rypisimme negatiivisuudessa ja kaikenlaisessa roskassa. Konnat meillä on silti aina keskuudessamme ja heitä riittää joka junaan, emme heidän loskassaan touhutessa saa silti unohtaa rakkaitamme. Pidetään heistä ja toisitamme hyvää huolta. Minä lähden iltapäivällä vielä laskettelurinteeseen, ja laitan siitä kuvankin tuonne ylös, heti kun saan sen valmiiksi.

HAP
happy