52. Teologinen jet lag

Paluu suomalaiseen arkeen on sujunut hieman nihkeästi. Tällaisen huru-ukon seikkailu omalla pikkuautolla kuukauden verran itäisessä Euroopassa ei ole enää helppo juttu tämän ikäiselle papparaiselle. Ei se olisi helppoa edes nuoremmallekaan, saatikka sitten minulle.

Yllättäen olen huomannut eräänlaisen jet lagin eli aikaerorasituksen vaikutuksia matkani jälkeen. Nyt ei ole suinkaan kysymys kelloajasta, sillä enimmillään ero taisi olla Puolassa ja Slovakiassa vain yksi tunti verrattuna Suomen aikaan. Nyt on kyse jet lagista, jolle olen antanut nimen: teologinen jet lag.

Lähdin Suomesta hieman ennen huhtikuun puolta väliä. Täällä oli vielä talvi: kylmää, järvet jäässä ja hieman luntakin maassa. Lähdin ajamaan autollani, jossa oli alla talvirenkaat tai oikeastaan kitkarenkaat – ei nastarenkaat. Olimme juuri viettäneet Suomessa pääsiäistä ja elin pääsiäisen jälkeistä elämää. Ennen pääsiäistä oli Suuri paasto ja pitkä, noin seitsemän viikon paastoaika.

Sitten yhtäkkiä, kolmessa päivässä, ajoimme läpi Euroopan ja olimme keskellä alkavaa kesää, odotimme taas pääsiäistä ja elimme uudestaan Suurta paastoa ja paastoaikaa varsin ortodoksisessa maassa, Romaniassa. Siirtyminen siihen oli varsin kivutonta. Söimme maan tavan mukaan paastoruokaa ja elimme paastoaikaa paikallisten ihmisten kanssa. Ja sitten tuli taas pääsiäinen, toukokuun viides päivä.

Olin viettänyt pääsiäisen Suomessa sairastellen, kuumeessa. En päässyt Lappeenrantaan pääsiäisyön jumalanpalvelukseen, en saanut syödä poikani perheen kanssa pääsiäislammasta, vaan kuumeilin kotona sängyssä. Pääsiäinen Suomessa lipui jotenkin käsistäni. Mutta ei hätää, pääsiäinen oli uudestaan toukokuun alussa, nyt Romaniassa ja sain olla siellä mukana. Elin romanialaisessa kirkossa pääsiäisyön jumalanpalveluksen, lähes neljätuntisen palveluksen Kristuksen käsittätehdyn ikonin kirkossa Iasissa. Menimme sen jälkeen syömään pääsiäislammasta ja sain kokea uudestaan Suomessa ”menettämäni” juhlan, nyt tosin vanhan eli juliaanisen kalenterin mukaan.

Lähdimme ajamaan kohti kotia kohta Romaniassa koetun pääsiäisen jälkeen ja matkallakin Puolassa koimme kirkkaan viikon iloisuuden ja pääsiäisen iloisen tunnelman. ”Kristus nousi kuolleista!” niin romaniaksi kuin puolaksikin kajahti monessa paikassa. Elin täysin pääsiäisaikaa, kirkasta viikkoa ja sitä seuranneita päiviä. Saavuin Suomeen toukokuun puolen välin tienoilla. Mutta, mutta … täällä olikin juuri ollut helatorstai ja odotimme helluntaita. Eihän se ollut mahdollista, vastahan oli ollut pääsiäinen. Täydellinen teologinen jet lag iski vasten kasvojani ja siihen oli vaikea sopeutua.

Sanoin ortodoksisille ystävilleni edelleen ”Kristus nousi kuolleista!”, koska pääsiäinenhän oli ollut aivan äsken. Ja täällä olikin jo vietetty pääsiäisen päätösjuhlaa ja ihmiset ihmettelivät, noudattaako Ortodoksi.net juliaanista kalenteria, kun pääsiäistervehdys oli sen etusivulla vieläkin. Huuuh!

Ensimmäisen kerran eläessäni tunsin outoutta ortodoksisuudessani ja etenkin tässä suomalaisessa ortodoksisuudessani. Pohdin pääsiäisen ajankohdan oikeellisuutta ja sitä, miksi Suomen ortodoksinen kirkko elää pääsiäistä uuden kalenterin mukaan, vaikka koko muu ortodoksinen maailma elää sitä vanhan kalenterin mukaan. Olen aina ollut uuden kalenterin kannattaja ja sanonut, ettei kalenteri koskaan voi voittaa Pyhiä kirjoituksia ja tulla niitä tärkeämmäksi. Nyt ensimmäisen kerran epäilin omaa mielipidettäni ja mietin, voisiko ortodoksinen maailma jotenkin löytää asiassa oikean ratkaisun – mikä se sitten lieneekään.

Kaiken kaikkiaan tämä tilanne on lähes absurdi. Nyt ymmärrän eri tavalla, miksi meitä suomalaisia ei aina pidetä ”oikeina ortodokseina” maailmalla ja omat aikaisemmat selitykset kalenterin merkityksestä omassa uskonnossa hieman kalpenivat. Nyt ajattelen hieman niinkin, että yhteinen pääsiäinen olisi ehkä tärkeämpi oman ortodoksisen identiteetin kannalta, kuin tällainen jakaantunut käytäntö ja Suomen erkaantuminen muista ortodoksisista maista omalla käytännöllään. En enää pidä mahdollisen tulevan oman ortodoksisen pääsiäisen viettämistä myös Suomessa ”omituisena” friikkiytenä, vaan paluuna ortodoksiseen perheeseen ja sen yhtenäiseen käytäntöön. Samalla kuitenkin toivon, että seuraava ekumeeninen, kaikkia ortodoksisia paikalliskirkkoja sitova kirkolliskokous kokoontuisi mahdollisimman pian ja tästäkin asiasta tehtäisiin siellä oikea ja ortodoksinen päätös, jota kaikki sitten noudattaisivat mukisematta. Tämä saattaa tosin olla toiveajattelua.

Tilanne, jota elämme tässä asiassa Suomessa, muistuttaa konkreettisesti siitä, että elämme läntisen ja etenkin protestanttisen yhteiskunnan paineessa monessa asiassa. Myös tässä kalenteriasiassa. Yhteiskuntamme, lomamme, vapaa-aikamme on rytmitetty läntisen, uuden kalenterin mukaan ja palaaminen vanhaan kalenteriin tai oikeammin meletiaaniseen kalenteriin, jossa vain pääsiäinen ja siitä riippuvat juhlat olisivat vanhan kalenterin mukaisia, ei varmaankaan aiheuttaisi ylitsepääsemättömiä ongelmia työelämässä tai tässä suomalaisessa elämänrytmissä.

Se, onko tuo juliaaninen eli vanha kalenteri oikea kalenteri, on sitten eri asia. Siitäkin on riittävästi näyttöä, ettei se ole, mutta se olisi tässä vaiheessa toissijainen seikka. Yhtenäisyys muun ortodoksisen maailman kanssa olisi ensisijaista. Ratkaisut tulisivat aikanaan seuraavassa yleisessä kirkolliskokouksessa, jota tosin eräät veikkaavat, että kokouksen kokoontuminen saattaa mennä aika lähelle Kristuksen toista tulemista.


HAP
happy