55. Hyvän ja pahan ikuinen taistelu

Kidnapatut piispat Yohanna Ibrahim ja Boulos Yaziji.
(Photo: Facebook/Universal Syriac Orthodox Church)

Kirjoitin juuri äsken artikkelia Ortodoksi.netiin. Tai oikeammin käänsin tekstejä suomeksi ja tein synaksarion-tyyppisen elämäkerran bulgarialaisesta pyhästä Georgios Uudesta, jonka islaminuskoiset muslimit teloittivat raa'asti 1500-luvun Bulgariassa ja jonka muistopäivää ortodoksinen kirkko viettää huomenna 26.5..

Saatuani artikkelin valmiiksi, katselin uutisia netistä. Niissä oli tänään silmiini sattuvana valtavirtana kaksi kokonaisuutta: syyrialaisten taistelut ja kidnapattujen kristittyjen piispojen ahdinko sodan keskellä sekä brittisotilaan murhan aiheuttanut islaminvastaisuuden lisääntyminen Iso-Britanniassa.

Mietin: emmekö me ole oppineet mitään 500 vuodessa tai oikeastaan vielä pitemmässä ajanjaksossa? Miksi me käyttäydymme yhä näin. Tapamme toisiamme uskonnon vuoksi. Mikä on sellainen uskonto, joka sallii tuollaisen tappamisen?

Tulin surulliseksi näitä ajatellessani, sillä tappamiseen ja vihanpitoon syyllistyvät niin muslimit kuin kristitytkin. Kumpi on syyllisempi, kumpi sen aloitti, on yhtä turha ajatus kuin se, kumpi oli ensin, muna vai kana. En koskaan voi hyväksyä kummankaan osapuolen murhaamista ja tappamista, vaikka se tapahtuisi minkälaisen aatemaailman pohjalta tai takia.

Mutta tuollaiset tapahtumat osoittavat - ainakin minulle - että tietynlainen laaja ihmiskunnan hyvyys on jossain määrin kadonnut. Ihmiskunnan altistuminen pahuudelle alkoi jo kauan sitten. Jotkut sanovat sen olevan Aatamin ja Eevan syytä, kun he hylkäsivät paratiisin, söivät kiellettyä hedelmää ja aiheuttivat syntiinlankeemuksen. Ihmiskunta lankesi pahuuteen ja kaikki nykyinen pahuus on siis syntiin langenneen ihmiskunnan tekosia. Ja se on aiheuttanut paljon pahaa kaikille. Näinkin saa ajatella ja tiedä häntä, mikä on totuus. Ehkä joskus se selviää meille kaikille.

Tässä maallisessa maailmassa on ollut monenlaisia "kokeiluja", joilla on yritetty luoda parempaa maailmaa, usein tosin utopioita. Kommunismi tai sosialismi - vaikka aatteina lienevät olleet jossain määrin jopa hyviä - lankesivat ihmisten ahneuteen, vallanhimoon ja moneen muuhun inhimilliseen tekijään. Suuret valtauskonnotkaan eivät koskaan ole pystyneet toimimaan ihan oikeasti rinta rinnan, paitsi toisinaan yksilötasolla. Organisaatioina ne ovat osa maallista kilpailuyhteiskuntaa ja ovat olleet sitä jo kauan ennen koko termin - kilpailuyhteiskunta - keksimistä. Ahneet ja vallanhimoiset ihmisetkö sielläkin toimivat? Eivätkö he voi elää, kuten opettavat? Ja monia muita ajatuksia nousee päähäni väkisin ja aiheuttavat pahan mielen.

Mutta onneksi aina silloin tällöin on mahdollista tavata ihmisiä, joista huokuu hyvyys ja rakkaus. Oltuani matkalla kuukauden itäisessä Euroopassa, tapasin matkalla useita hyviä ihmisiä, jotka omalla elämällään ja teoillaan todistivat jälleen kerran, että hyvyys ei ole kadonnut maailmasta. Pahuus ja väkivalta eivät ole voittaneet kaikkea ja toivoa on vielä. Siksi meidän kaikkien pitääkin toimia koko ajan hyvän puolesta ja pahaa vastaan kaikessa, missä voimme. Mutta ei väkivallalla ja raakuudella, ei siis pahan keinoilla, vaan hyvyyden voimalla, rakkaudella ja ihmisyydellä sekä läheisyydellä ja toinen toisistamme välittämisellä.


HAP
happy