54. Elämän iradamantit

Iradamant Ogtsjn Kuusamossa

Muistatko vielä iradamantteja, elämäntapaintiaaneja? Heitä oleskeli 1990-luvun alussa Kuusamossa. Tämä varsin omituinen ryhmä edusti intiaanien elämästä kiinnostunutta liikettä ja he itse kutsuivat itseään iradamanteiksi. Liikkeen tavoitteena on jonkinlainen luonnonmukainen elämä. Syksyllä 1991 nämä iradamantit perustivat Kittilän lähelle "intiaanileirin", jossa minäkin silloin vierailin. Tosin varsin pian minullekin selvisi, etteivät iradamantit olleet etnisiä intiaaneja vaan eurooppalaisia, heitä alettiinkin siksi melko pian kutsua mediassa "elämäntapaintiaaneiksi". Iradamantit karkotettiin sittemmin Suomesta vuonna 1993.

Tämän ryhmän johtaja Apljoino eli Norman Williams lienee ollut shamaanimainen, sosiaalisesti lahjakas ja erinomaiseksi manipuloija. Hän sai puheillaan mukaansa toimintaa tukemaan aluksi jopa professori Erkki "Susi" Pulliaisen, jonka kanssa tehdyn sopimuksen mukaan ryhmä tuli Suomeen toteuttaakseen poikkitieteellistä Essoc-projektia yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Tällä perusteella heille sitten myönnettiin oleskelulupa.

Myös minä vierailin noiden iradamanttien - joista itse jossain vaiheessa käytin myös virheellistä nimitystä iridiamantit - asumuksissa, intiaanien asuinyhteisössä ja eräässä heidän tiipiissään. Se oli aika erikoinen kokemus. Tapasin siellä suomalaisen nuoren, intiaaniasuun pukeutuneen naisen, jonka kanssa riivimme nokkosia ruuaksi. Tämän askareen lomassa hän kertoili joitain asioita tästä "intiaaniheimosta". Useimmat asiat tuntuivat heti kuulemani perusteella puolitotuuksilta tai jopa voisi kai sanoa valheelta.

Iradamanttien tiipii Kuusamossa

Moni asia ihmetytti heimossa. Siellä ei ollut lapsia eikä vanhuksia, vaikka he väittivät olleen olemassa jo kauan ja että heillä oli pitkä historia takanaan. Miehet välttelivät meitä. He näyttivät ulkoiselta olemukseltaan kyllä intiaaneilta, mutta eivät he millään tavalla osallistuneet naisten kanssa yhteisiin töihin. Myöhemmin onkin selvinnyt melkoinen alistamiskulttuuri, joka vallitsi tuossa "heimossa". Naiset alistettiin kaikessa, työnteossakin, mutta heitä käytettiin hyväksi myös seksuaalisesti eli alistettiin tässäkin suhteessa. Iradamanttinainen, jonka kanssa juttelin tiipiissä, oli pidättyväinen, sanoisin jopa arka, ehkä pelokaskin.

Kaiken kaikkiaan tuo tapaaminen 90-luvun alussa on säilynyt mielessäni ja olen sen kautta pohtinut monta kertaa ihmisten alistamista, jota tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkialla. Suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa. Jossakin alistaminen on lähes valtiollista toimintaa, joissakin se kohdistuu lähinnä uskonnollisesti ajatteleviin ja erityisesti poikkeavasti ajatteleviin tai poikkeavasti käyttäytyviin tai muuten poikkeaviin ihmisiin tai ryhmiin. Uskonnollinen ja seksuaalinen alistaminen lienevät melko yleisiä ilmiöitä kaikkialla, jossain määrin jopa Suomessakin, mutta työhön pakottaminen, orjuuttaminen ja sen tyyppinen alistaminen lienee harvinaisempaa ainakin Suomessa.

Katselin eilen telkkarista ohjelmaa kartanolaisista, eräästä Suomessa vaikuttaneesta äärikiihkomielisestä uskonnollisesta hurmosliikkeestä, joka toimillaan teki asioita, jotka olivat täysin luonnon ja ihmisyyden vastaisia (Pimeän puolella: Kadotuksen uhka). Ohjelma kertoi entisen opettaja Alma Kartanon perustamasta uskonnollisesta hurmosliikkeestä, joka keräsi 1920-luvulla ympärilleen joukon jumalaa pelkääviä suomalaisia, jotka uskoivat maailmanlopun olevan ovella. Siihenkin liikeeseen liittyi myös seksuaalisuus, joka kiellettiin, mutta jota salassa ja rituaaleihin verhottuina harrastettiin etenkin manipuloijien eli johtajien keskuudessa. He alistivat halujensa uhreiksi nuoria ja viattomia lapsia.

Jälleen kerran ajattelin, miten tällainen toiminta näkyy nyky-Suomessa. Onko sitä yhä? Puhutaanko siitä? Millaista se on? Missä sitä on? En nyt aio ryhtyä kertomaan vastauksia noihin kysymyksiin täällä, kun en niitä vastauksia tiedä. Mutta ajattelin kirjoittaa tämän jupinan, jotta me kaikki pohtisimme asiaa ja katselisimme ympärillemme ja puuttuisimme asiaan, jos jotain tällaiseen viittaavaa siellä näemme. Meillä Suomessa on kuitenkin erilaisia viranomaisia, poliiseja ja sosiaaliviranomaisia, jotka voivat puuttua asioihin jo niiden alkuvaiheessa, kunhan vain he saavat siitä tiedon. Meidän kaikkien velvollisuus on myös puuttua asioihin, jos ne vaikka vain vaikuttavat oudoilta. Jos kyseessä ovat lapset ja heidän elämänsä hyvinvointi, puuttumiskynnyksen tulee olla vieläkin alempi. Mieluummin kannattaa ottaa nuhteet "turhasta" puuttumisesta kuin jättää se tekemättä, jos asia riittävästi askarruttaa ja painaa omaa mieltä.

Hieman meni vakavaksi tämänkertainen jupinani, mutta menköön. Asia on sen väärti, tosin kaikesta huolimatta harvinaista Suomessa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ulkoiset seikat ja ihmisten usein ympärilleen rakentamat kulissit peittävät, mutteivät aina ja kaikkea. Siksi kannattaa tarkkailla ja osallistua, auttaa, kaikessa, kun siihen on tarvetta.

Tässä vielä jotain niille, jotka haluavat lisää tietoa iradamanteista. Tämä linkki on Elävän arkiston videoon: "Outo joukko intiaaneja leiriytyi Suomeen".


HAP
happy