perjantai 19. heinäkuuta 2013

71. Puroniemen perheleirillä, päivä 4 - viereiluja ja yllätys

Ehtoopalvelus Puroniemen apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounassa.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Perjantaille - neljännelle leiripäivälle - oli varattuna kaksi vierailijaa Valamosta ja illalla oli vielä lisäksi ylimääräinen yllätys. Luennoitsijavierailijat olivat PSHV:n eli Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunnan toiminnanjohtaja, isä Sergius Colliander (jonka toimipaikka on Valamossa) ja Valamon luostarin kuuliaisuusveli Timoteus (Mertanen), jotka tulivat Puroniemeen pariksi päiväksi kertomaan kokemuksistaan ja osallistumaan leirimme elämään.

Kuuliaisuusveli Timoteus Valamon luostarista tyylikkäästä puroniemeläisessä leiriepitrakiilissaan.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
PSHV toimi tämän leirimme epävirallisena "kummina" ja henkisenä taustatukena, sillä aikaisempina vuosina PSHV oli se organisaatio, joka järjesti näitä perheleirejä. Näin se oli tehnyt jo reilut 30 vuotta aina vuodesta 1982 alkaen.

Isä Sergius Colliander kertoo osallistumkisesta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Taloudelliset seikat ja mm. Puroniemen leirikeskuksen omistussuhteiden muutokset vaikuttivat siihen, että PSHV:n piti lopettaa perheleirien pitäminen ja pitovastuu siirtyi Puroniemen uudelle omistajataholle, Puroniemen ystävät ry:lle. Yhdistys on kirkon kyljessä toimiva, yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on tehdä oma osansa tässäkin leirityössä ortodoksisen kirkon hyväksi. Katsotaan sitten jatkossa, miten kirkko sitä arvostaa ja minkä arvoisena se pitää yhdistyksen toimitaa. Se kun ei ihan varmasti suju yksinään, vaan toimintaan tarvitaan myös vahvasti kirkon tukea niin taloudellisesti kuin myös henkisesti.

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa, KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo, on vahvasti ollut ja yhä on Puroniemen ystävä teoissaan ja toiminnassaan. Hän on jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan vieraillut Puroniemen perheleireillä aina, kun siihen on vain tarjoutunut mahdollisuus.

Mutta katsotaanpa tätä perjantain ohjelmaa. Aamulla veli Timoteus kertoi ensin aikuisille siitä, miten myös luostarielämä vaatii ihmissuhdetaitoja. Hän uutena luostariyhteisön jäsenenä kuuliaisuusveljenä - on sen varmasti jo huomannut ja nyt kertoi meillekin jotain havaintojaan. Hän tapasi iltapäivällä myös perheleirin lapsia ja nuoria ja kertoi heillekin elämästään luostarissa samaan aikaan, kun isä Sergius Colliander kertoi aikuisille omassa puheenvuorossaan osallistumisesta.

Tämä oikukas sää on tehnyt ohjelmallemme hyvää. Kaikki aikuisille tarkoitetut luennot ja opetustilaisuudet on pidetty nyt leirikappelissa, pyhille apostoloille Pietarille ja Paavalille pyhitetyssä tsasounassa ja se on luentopaikkana aivan oivallinen. Pieni idyllinen tsasouna Korpijärven rannalla, niemessä, kaikista ikkunoista näkyy vesi ja olo on kaikin puolin rauhallinen tällaisessa ympäristössä.

Paikkana se inspiroi meidät kaikki hartauteen ja oppimiseen aivan erilailla kuin päätalon ruokasali. Näin nytkin, kun isä Sergius keroi perheleiriläisille osallistumisesta ja se tärkeydestä ihmisen elämässä. Kysymyksiä ja komenttejakin tuli ja keskustelua syntyi ja ajatuksia jäi varmasti itämään.

Illalla hieman ennen päivällistä perheleiriläisiä odotti yllätys, kun KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo tuli vierailulle Puroniemen perheleirille. Vierailu oli yllätys kaikille ja se oli samalla epävirallinen ja muodoista vapaampi tervehdyskäynti, kun arkkipiispa halusi vain tavata tälla lailla vapaamuotoisesti leiriläisiä. Kaikki paikalla olleet leiriläiset siavat häneltä piispallisen siunauksen ja hän oli myös mukana isä Sergiuksen toimittamassa ehtoopalveluksessa. Arkkipiispa saunoi kanssamme antaumuksella rantasaunassa ja istuskeli pitkään vielä kanssamme iltanuotiolla.

Arkkipiispan kanssa iltanuotiolla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Todennäköisestsi hänen viittansa sai uuden savuaromin nuotion savusta, koska savu kummasti meni esipaimenen luo. Selitykseksi hän epäili sitä, että hän on elämänsä aikana suitsuttanut jo niin paljon, että savukin etsiytyy hänen luokseen. Hänelle tulee huomenna lauantaina 40 vuotta diakoniksi vhkimisestä ja maanantaina 40 vuotta papiksi vihkimisestä. Siinä on jo jonkin verran ennättänyt todellakin suitsuttaa.

Kitara soi iltanuotiollakin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Huomenna on viimeinen virallinen leiripäivä ja se alkaa liturgialla apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounassa ja jatkuu lounaalla ja kakkukahveilla. Paltaanpa asiaan siis huomenna.

HAP
happy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.