keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

69. Puroniemen perheleirillä, päivä 2 - luentoja ja opetusta

Isä Johannes puhui aamupäivällä pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounassa perheleiriläisille.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Keskiviikkopäivä oli varattu Puroniemen perheleirillä opetukselle. Aamupäivällä saimme kuulla todella mielenkiintoisen ja hyvän esitelmän rakkaudesta, sen moni-ilmeisyydestä ja monenlaisuudesta. Näkökulman tarjosi toi kuultavaksemme tällä kertaa mielenkiintoinen "taho" - pappismunkki. Isä Johannes Parviainen, Rautalammin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra kertoi perheleirin aikuisille, noin 30 henkilölle, oman näkökulmansa rakkauteen. Palautteen perusteella kuulijat olivat tyytyväisiä kuulemaansa, vaikka saattoihan jollakin olla epäilys siitä, mitä munkki voi sanoa rakkaudesta. Yksineläjä kun on. Mutta saimme huomata, että ennakkoajatuksemme oli väärä. Hän osasi kertoa meille hyvin ja koskettavasti rakkaudestakin.

Toinen puhujavieraamme tuli Lintulan luostarista, nunna Kristoduli, jonka kuskina toimi veteraanipuroniemeläinen Jouko Kärki.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Iltapäivällä saimme vieraaksemme yhden kutsutuista puhujista. Hänkin oli taitava, valtakunnallisestikin kuuluisa ja puhujaksi usein kysytty ihminen. Hän oli Lintulan luostarin nunna, äiti Kristoduli, joka kaikkien sesonkiajan kiireitten keskellä oli ennättänyt tulla kertomaan meille nöyryydestä ja kärsivällisyydestä kristityn elämässä. Lainaan  tässä joitain hänen puheensa kohtia.

Nunna Kristoduli lainasi puheessaan maineikasta oman aikamme isää, vanhus Sofronia, joka on sanonut, että "Kristus on kääntänyt ihmiskunnan pyramidin ylösalaisin niin, että sen huippu on alhaalla, missä myös Hän itse on Uuden Liiton päänä kantaen ihmisten kaikki taakat." Vanhus Sofroni sanoo vielä, että siellä alhaalla "toimii täysin ainutlaatuinen elämä, paljastuu täysin ainutlaatuinen valo ja henkäilee täysin ainutlaatuinen tuoksu." Nunna Kristoduli sanoikin puheessaan, että "meidänkään elämämme ei suuntaudu ylös, vaan alas - siihen nöyryyden syvyyteen, jossa Kristus itse on."

"Nöyryys ei ole ainoastaan sanoja ja käyttäytymistä, vaan se on tila, johon liittyy tuo kaunis ja syvällinen ortodoksinen ilmaus "ilomurhe". Se on hyve, joka on sekä käytännöllinen että teologinen, Se on myös hyve, jonka kohdalla on helppo huomata, omistaako sen vai ei," nunna Kristoduli opetti perheleiriläisiä.

Puheessa sivuttiin myös koskettavalla tavalla oman rippi-isän mutta myös toisten seurakuntalaisten ja - esimerkiksi juuri perheleirillä saatavien - hengellisten ystävien osuutta jokaisen hengellisessä kasvussa ja oikealla tiellä pysymisessä.

Tuon puheen ja muidenkin nunna Kristodulin luentojen aiheita tultaneen käsittelemään mahdollisesti seuraavassa nunna Kristodulin kirjassa, joka ilmestyy todennäköisesti syksyllä tai alkutalvella. Perheleiriläiset saivat vielä varsinaisen luennon jälkeen keskustella rauhassa asian synnyttämin kysymyksin ja pohdinnoin Puroniemen leirikappelissa, jonne opetustilaisuus oli siirretty ruokasalista. Sali oli annettu lapsille askartelua ja muita heidän puuhiaan varten. Ulkona kun oli hieman viileää, mutta onneksi ei satanut.


Petankkiakin (ranskaksi pétanque) pelattiin Puroniemen laajalla pihamaalla. Miksulta taisi jäädä vain metallipallo ilmaan roikkumaan!
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Lapsilla onkin tuota virtaa riittänyt. Kirkossa ja muuallakin olemme saaneet nauttia varsin reippaasta "pyhästä melusta", ja ulkona ei suuremmin ole heidän kohdallaan nähty kävelyaskelia. Juoksua se on ollut. Pelejä on pelattu, puujaloilla kävelty, palloa potkittu ja montaa muutakin on ennätetty tehdä ruokailujen, palvelusten ja onneksi myös päiväunien lomassa. Itse en tänään päässyt päikkäreille.

Itselläni ole ns. vastuupäivä eli olen junaillut koko päivän ohjelman sujumisen ja kylläpäs se tuntuikin ihan työpäivältä kolmen vuoden eläkkeellä olon jälkeen. Tätä kirjoittaessani ihan selvästi jo hieman ramasee, vaikka kello on vasta puoli kymmenen illalla. Mutta kun olimme äsken perinteisessä iltarukoushetkessä leirikappelissa, suurin väsy jäi - kumma kyllä - sinne ja nyt voisi vaikka lähteä käymään iltanuotiolla.

HAP
happy

1 kommentti:

  1. Isä Johanneksen esitelmän pohjalta Puroniemen perheleirillä keskusteltiin eilen mm. rakkaudesta ja uhrautumisesta avioliitossa ja perhe-elämässä. Pohdittiin, mitä kaikkea vaimo/äiti tai mies/isä joutuu puolisonsa/perheensä hyväksi uhraamaan. Yksi keskusteluun osallistuja mainitsi spontaanisti yhtenä asiana terveyden. Sen jälkeen puhuttiinkin siitä, ettei kenenkään pitäisi uhrata omaa terveyttään; miten tärkeää on että esim. omaishoitaja tai pienten lasten kotiäiti/isä huolehtii omasta jaksamisestaan. Toisista huolehtiminen oman fyysisen tai psyykkisen terveyden kustannuksella ei lopulta ole kenenkään etu.

    Jäin kuitenkin miettimään tuota ajatusta oman terveytensä uhraamisesta vielä yhdestä näkökulmasta, joka ei siinä hetkessä tullut edes mieleeni. Tämä liittyen raskauksiin ja synnytyksiin. Nehän eivät toki itsessään ole sairauksia. Raskauden aikaiset ja synnytyksen jälkeiset vaivat ovat myös pääsääntöisesti ohimeneviä tiloja. Kuitenkin joskus niillä voi olla äidin kehoon ja terveyteen liittyen myös pysyviä vaikutuksia. Tässä mielessä lapsen saamiseen sisältyy nähdäkseni aina jonkinlainen riski "oman terveyden uhraamisesta uuden elämän hyväksi".

    Nainenhan ei voi tietää etukäteen millasia vaikutuksia kulloisellakin raskaudella tai synnytyksellä tulee olemaan hänen terveydelleen vaikka olisi täysin terve. Puhumattakaan niistä tilanteista, joissa naisen terveydentilan tai aiemman raskauden/synnytyksen aiheuttaminen seikkojen vuoksi uuden raskauden voisi todennäköisesti olettaa olevan terveysriski - kenellä pienempi, kenellä suurempi.

    Tästä näkökulmasta katsottuna olen taipuvainen ajattelemaan, että ainakin äitiyteen liittyisi siten myös riski oman terveyden uhraamisesta. Rakkauteen kuuluu tässäkin asiassa riskin ottaminen.

    VastaaPoista

Ole ystävällinen ja kommentoi mieluiten omalla nimelläsi,
jos sinulla sellainen on.